United States of Europe

Mitä luulette tuleeko Eurooppa joskus yhdistymään samanlaiseksi valtioksi kuin USA? Mitkä ovat tälle esteenä tällä hetkellä? Mitä hyötyä ja haittaa tällainen yhdistyminen toisi? Hieman keskustelua tästä.

Vaikka huonolta tällä hetkellä näyttääkin niin toivoisin, että Eurooppa yhdistyisi joskus. Euroopassa olisi selkeä yhtenäinen laki (tasa-arvosta jne.), mutta osavaltiot saisivat itse päättää sisäisistä asioistaan. Yhteinen armeija myös turvaisi Euroopan tulevaisuuden. Jokainen maa / osavaltio opiskelisi omaa kieltään, mutta toiseksi pakolliseksi kieleksi määritettäisiin yksi yhteinen kieli (esim. englanti).
5530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...puolustusliiton ja kunnollisen volyymilllä toimivan aseteollisuuden.

Kun Jenkit ovat kehaisseet että se on vielä hyvä Business. Niin mikäs siinä, kun se takaa todllisen itsenäisyyden ja koskemattomuuden maanosalle ja voi jopa tuottaa hieman rahaa, kun investoidaan ensin.

Jenkinuolijat, CIA-apurit eivät myönnä tätä vaikka he Busineksesta muuten ovat kiinostuneita ja ainakin väittävät ymmrtävänsä sitä.

Miksiköhän?

Osakkeita voi aina myydä ja ostaa uusia, näin tehdä rahaa.

Myös maailmalla on liikkuvaa pääomaa ja sitä tulisi myös Pohjois-Amerikasta.

Luo valtavasti uusia työpaikkoja. Aina välimereltä pohjolaan.

-masson

-masson

Äänestä
  • ...mutta me eurooppalaiset kyllä pärjäämme demokratian kanssa, yhdessä, erikseen tai siltä väliltä. Meidän on vain puolustettu toinen toisiamme ulkopuolisoita. noin EU alue. tähän eurooppalaiseen oppiin toimii EU:ssa tai ilman sitä. Luennollinen olisi EU- muttei välttämätön Yhteiseurooppalaisen puolustusliito aikaan saamiseksi.

    näyttää enemminkin siltä, että usa kaavailisi jotain kertomaasi kammottavaa ja kammottavaahan se on. apuna tiedustelu, lahjonta, raha, armeijan läsnä olo Euroopassa us puolustusjärjestelmineen us hallituksen joukkoihin asti.

    olimme minkä mieleisiä kielteisiä tai myönteisiä meille jää? Pyrkiä yhteisesti eurooppalaisina eroon usa:n kaavailuista. sillä eihän me ole luvatutkaan edes äänioikeutta vaan joudumme tyytymään neljännesruhtinaittemme vaillinaiseen typistyvään ja /tai tilanteen mukaan vaihtelevaan valtaan. eräs tekijä on repiä nato paperit kappaleiksi, muodostettava itsenäinen puolustus -ja puolustustuellisuus sillä jenkkien lähtiessä aseineen emme yhdessä tai erikseen voi elää sotilaallisessa tyhjiössä. jos jenkit ovat reiluja he antavat aikaa siirtymään ja kaikki tapahtuu hintaan poraostetusti. tarvitsemamme lähes usa- kaliiberia olevan aseteollisuuden, johon liittyy kaikkea paljon muutakin, muussa tapauksessa on Atlanttiin toiselle puolelle tuleva kutusumasi hallitus, joka on usa:n hallitus - mutta me joudumme elämään tiivisti sen alaisuudessa viranomaistemme ollen tarvittaessa heidän renkejään eleemme pysty puolustautumaan. vielä kun viellä jokin aika sitten poliitikot oikein kilpailivat USA:n suosiosta.

    On estettävä vallan mustan-aukon syntyminen -siis USA pitää omista asioistansa huolta eurooppalaiset omista. Muuten Washingtonin musta-aukko imaisee meidät orjuuteen. ei ole muita vaihtoehtoja. tässä on nyt aivan epäoleellista väitellä keskenään vain yhtenä rintamana alkaa pitää eurooppalaisin voimin toistemme puolta.
    Jos emme tee näin juuri silloin pelkosi tapahtuu ja se MAAILMAN HALLITUS ON US:N Presidentti Ministereineen, jonka alaisuuteen emme mene VARSINKAAN ILMA OIKEUKSIA –ESIMERKIKSI ÄÄNIOIKEUKSIA ENNEN on VAIKKA TAISTELTAVA.

    -masson

    Äänestä

  • huolesi.... kirjoitti:

    ...mutta me eurooppalaiset kyllä pärjäämme demokratian kanssa, yhdessä, erikseen tai siltä väliltä. Meidän on vain puolustettu toinen toisiamme ulkopuolisoita. noin EU alue. tähän eurooppalaiseen oppiin toimii EU:ssa tai ilman sitä. Luennollinen olisi EU- muttei välttämätön Yhteiseurooppalaisen puolustusliito aikaan saamiseksi.

    näyttää enemminkin siltä, että usa kaavailisi jotain kertomaasi kammottavaa ja kammottavaahan se on. apuna tiedustelu, lahjonta, raha, armeijan läsnä olo Euroopassa us puolustusjärjestelmineen us hallituksen joukkoihin asti.

    olimme minkä mieleisiä kielteisiä tai myönteisiä meille jää? Pyrkiä yhteisesti eurooppalaisina eroon usa:n kaavailuista. sillä eihän me ole luvatutkaan edes äänioikeutta vaan joudumme tyytymään neljännesruhtinaittemme vaillinaiseen typistyvään ja /tai tilanteen mukaan vaihtelevaan valtaan. eräs tekijä on repiä nato paperit kappaleiksi, muodostettava itsenäinen puolustus -ja puolustustuellisuus sillä jenkkien lähtiessä aseineen emme yhdessä tai erikseen voi elää sotilaallisessa tyhjiössä. jos jenkit ovat reiluja he antavat aikaa siirtymään ja kaikki tapahtuu hintaan poraostetusti. tarvitsemamme lähes usa- kaliiberia olevan aseteollisuuden, johon liittyy kaikkea paljon muutakin, muussa tapauksessa on Atlanttiin toiselle puolelle tuleva kutusumasi hallitus, joka on usa:n hallitus - mutta me joudumme elämään tiivisti sen alaisuudessa viranomaistemme ollen tarvittaessa heidän renkejään eleemme pysty puolustautumaan. vielä kun viellä jokin aika sitten poliitikot oikein kilpailivat USA:n suosiosta.

    On estettävä vallan mustan-aukon syntyminen -siis USA pitää omista asioistansa huolta eurooppalaiset omista. Muuten Washingtonin musta-aukko imaisee meidät orjuuteen. ei ole muita vaihtoehtoja. tässä on nyt aivan epäoleellista väitellä keskenään vain yhtenä rintamana alkaa pitää eurooppalaisin voimin toistemme puolta.
    Jos emme tee näin juuri silloin pelkosi tapahtuu ja se MAAILMAN HALLITUS ON US:N Presidentti Ministereineen, jonka alaisuuteen emme mene VARSINKAAN ILMA OIKEUKSIA –ESIMERKIKSI ÄÄNIOIKEUKSIA ENNEN on VAIKKA TAISTELTAVA.

    -masson

       ...mutta me eurooppalaiset kyllä pärjäämme demokratian kanssa - yhdessä, erikseen tai siltä väliltä. Meidän on vain puolustettava toinen toisiamme ulkopuolisilta. - noin EU alue- tämä eurooppalainen oppi toimii EU:ssa tai ilman sitä. Luonnollinen olisi EU- muttei ollenkaan välttämätön. Meidän täytyy vain saada aikaan yhteiseurooppalainen puolustusliitto.

    Näyttää enemminkin siltä, että USA kaavailisi maailman herruutta,- jotain näyttämääsi kammottavaa ja kammottavaahan se on. Apuna tiedustelu, lahjonta, raha, armeijan voima ja läsnä olo eri puolilla maailmaa, ulkopoliittinen vilppi pitkässä aikavälissä - USA-ARMYN hallituksen joukkojen läsnäolo KESKELLÄ Eurooppaa ja muut US keskeiset puolustusjärjestelyt.

    olimme minkä mieleisiä tai kielteisiä ja myönteisiä,- mitä meille jää vaihtoehdoiksi?

    Pyrkiä yhteisesti eurooppalaisina eroon usa:n kaavailuista. sillä eihän meille ole luvattukaan edes äänioikeutta silti alisteisuus ja alaisuus on tulossa tai vaarana suhteessa USA:n

    Vertaa Roomaa - Rooman kansalaisuus oli tavoiteltavaa - tämän jälkeen on USA:n kansalaisuus tae äänioikeudesta ja ihmisarvoisesta elämästä.

    Itse asiassa tämä Maailmanhallitus on JUURI USA:N hallitus mikäli tilanne pääsee niin pahaksi, mutta me olemme osattomia tai ainakin äänioikeudettomia siinä systeemissä, jossa kuitenkin joudumme elämään.

    joudumme tyytymään neljännesruhtinaittemme vaillinaiseen typistyvään valtaan (Washingtonin vallan imu) -tai tilanteen mukaan vaihtelevaan valtaan. eräs tekijä on repiä NATO paperit kappaleiksi, muodostettava itsenäinen puolustusliitto -ja puolustusteollisuus, sillä jenkkien lähtiessä aseineen emme yhdessä tai erikseen voi elää sotilaallisessa tyhjiössä.

    jos jenkit ovat reiluja he antavat aikaa siirtymään ja kaikki tapahtuu hitaan porrastetusti. tarvitsemamme lähes USA- kaliiberia olevan aseteollisuuden, johon liittyy kaikkea paljon muutakin...

    - muussa tapauksessa on Atlanttiin toiselle puolelle tuleva sellainen maailmanhallitus, joka on siis "vain" USA:n hallitus - mutta me joudumme elämään tiivisti sen alaisuudessa viranomaistemme ollen tarvittaessa heidän renkejään. Eleemme pysty puolustautumaan. vielä jokin aika sitten poliitikot oikein kilpailivat USA:n suosiosta.

    On estettävä vallan mustan-aukon syntyminen -siis USA pitää omista asioistansa huolta eurooppalaiset omista. Muuten niin kuin ennenkin kauppaa käyden. Muuten Washingtonin musta-aukko imaisee meidät orjuuteen. ei ole muita vaihtoehtoja. tässä on nyt aivan epäoleellista väitellä keskenään. Vain yhtenä rintamana ja alkaa pitää eurooppalaisin voimin toinen toistemme puolta ilman ulkopuolisten yrityksiä sekaantua asioihimme.

    Jos emme tee näin juuri silloin pelkosi tapahtuu ja se MAAILMAN HALLITUS ON US:N Presidentti Ministereineen! ja SINÄ ET ÄÄNESTÄ HEITÄ SE ON OLEELLINEN ASIA - IHMISARVOSI ON SILLOIN 0. ja jonka alaisuuteen emme mene VARSINKAAN ILMAN MITÄÄN OIKEUKSIA –ESIMERKIKSI ÄÄNIOIKEUKSIA - ENNEN on VAIKKA TAISTELTAVA.

    Asiaan ei vaikuta mitä venäläiset olivat, ovat ja tulevat olemaan.

    On tomittava!

    -masson

    Äänestä

välittömästi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eurooppalainensika kirjoitti:

Mitä luulette tuleeko Eurooppa joskus yhdistymään samanlaiseksi valtioksi kuin USA? Mitkä ovat tälle esteenä tällä hetkellä? Mitä hyötyä ja haittaa tällainen yhdistyminen toisi? Hieman keskustelua tästä.

Vaikka huonolta tällä hetkellä näyttääkin niin toivoisin, että Eurooppa yhdistyisi joskus. Euroopassa olisi selkeä yhtenäinen laki (tasa-arvosta jne.), mutta osavaltiot saisivat itse päättää sisäisistä asioistaan. Yhteinen armeija myös turvaisi Euroopan tulevaisuuden. Jokainen maa / osavaltio opiskelisi omaa kieltään, mutta toiseksi pakolliseksi kieleksi määritettäisiin yksi yhteinen kieli (esim. englanti).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu