Minun avioliittoni..

Yksi seikka tuossa suitsutuksessa tosin vähäsen tökkäsi: "Kuin kuherruskuukautta vieläkin, vaikka takana jo yli vuosi yhdessäoloa." Kyllä sen pitäisikin vielä olla ihanaa kuherruskuukautta tuossa vaiheessa, joten älä hätäile, kyllä se siitä...

Mekin olemme yleisesti ottaen onnellisia, se mielenvikaisuus vaivaa yleensä parina päivänä kuussa. Vaikka ihmisellä olisi psykiatrinen diagnoosi, hän saattaa silti olla kiltti ja rauhallinen luonteeltaan. Mielestäni ihmisten kaikkea huonoa/epäkohteliasta käytöstä ei voi laittaa sairauden piikkiin. Persoonallisuushäiriöt ovat siitä hankalia, että pitäisi tosissaan panostaa terapiaan.

on aina hienoa lukea, että jollain menee hyvin, eikä ainaista pelkkää valitusta. Mutta aivan kuin joku muukin tuolla sanoi, niin tuo "takana yli vuosi" ja "lapsikin tulossa", niin saa kyllä vähän miettimään, että mites se suu pannaan muutaman vuoden päästä???

Olet ollut aiemmin naimisissa psyykkisesti sairaan naisen kanssa ja nyt kun olet päässyt hänestä eroon, niin panit sitten tuulemaan eli reilussa vuodessa naimisiin ja lapsi tulossa, hmmm...

Itse saman miehen kanssa kohta 15 vuotta olleena ja edelleen onnellisena olen monta kertaa sivusta seurannut pareja jotka ovat menneet nopeella tahdilla naimisiin ja hankkineet lapsen. Sitten on huomattu, että kahdenkeskinen aika jäi liian lyhyeksi, koska lapsi syntyi niin piaan ja eipä oikeen kunnolla kerennyt edes toiseen tutustua, kun oli kiire naimisiin ja perustaa perhe. Moni paratiisi on romuttunut noihin ongelmiin.

Toivottavasti teille ei käy näin, vaan paratiisi jatkuu arjessakin ja lopun elämäänne. Eli muistakaapa mitä papin pakeilla tuli luvattua! Onnea teille!

... tuo alkuhuuma kestääkin aina n. kaksi vuotta, että kyllä se siitä muuttuu epävakaaksi, sekä rajatilapersoonallisuushäiriöiseksi ihan molempien silmissä.
Ongelma vaan on siinä, miten pystyt arkeen suhtautumaan ja elämään sitä.
Ettei vaan olisi omassa peilikuvajaisessa se ongelma, mikä ollut aikaisemmin esillä... aijaijai...