Ulkonäkö

Harrastan aktiivisesti puntinnostoa, se kun on ollut intohimoni viimeiset viisi vuotta. Jatkuvasti kuulee jätkien jauhavan sixpäkeistä sun muista unelmakropan haaveista. Kuitenkin olen baareissa ja diskoissa huomannut, että liian "köntin" tai bodarijäykän näköisellä kropalla on enemmänkin luotaan poistyöntävä vaikutus. Olen alle 180 cm ja painan noin 75 kg eli en loppuen lopuksi ole kovin kookas. Monesti naisten kanssa jutellessa ja jopa työhaastattelussa tuli aiheeksi hormoonien käyttö, ihan niin kuin minä olisin joku salifriikki joka on ulkonäkönsä napeilla saanut. Naisiin tutustuessa haluan tietenkin parantaa todennäköisyyksiäni vastakkaista sukupuolta miellyttäessä käyttämällä tiukkoja, hieman enemmän paljastavia paitoja. Antaako tämä kuitenkin leuhkan kuvan tai mikä pahempaa, vaikutuksen hormooneja käyttävästä vajaaälyisestä. Kysymys on vaivannut viime aikoina, sillä luulisi urheilullisuuden olevan houkutteleva hyve. Tässä tätä juttua jo tulikin joten naiset, valaiskaa minua, olkaa hyvät =)
72211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

eihän naiset itekään tiedä mitä ne haluaa:D

Äänestä

Luultavasti vedät puoleesi sellaista naistyyppiä, joka hakee miehestä "turvaa". Voisin myös kuvitella, että sellaiset naiset, jotka itsekin pitävät huolta omasta kropastaan, osaavat paremmin arvostaa itseesi tekämää "työtä". Koeta hymyillä tytöille kuntosalilla, mutta älä anna sen häiritä treenejäsi. ;)

Äänestä

Tuntemattomasta kun ei ikinä tiedä. Oma miehenikin harrastaa puntinnostoa ja jos välillä epäilee ja huolettaa toisen puolesta ettei tämä vaan päätyisi mihinkään "mistä aita on matalin" ratkaisuihin, niin miten vieraaseen uskaltaisi luottaa?

Tottakai kropalla useastikin on väliä. Onhan lihakset seksikkäitä ja kaise herättelee naisessa myös jotakin alkukantaisia "turvallisuus" ajatuksia, mutta pelko mömmöjen käyttäjästä ristiriitauttaa tuon turvallisuudentunteen. Et sinäkään varmasti niin rehellinen ole, että kertoisit eka tapaamisella käyttösi. Ei, sinä ensin rakastuttaisit naisen ja kertoisit vasta sitten. Niin jokainen rakastunut tekee -rakkaus/ihastus muka oikeuttaa tuollaiseen salailuun.

Monesti hyväkroppaisia miehiä pidetään myös pelureina. Ääää, mitäpä tuo minusta sievästä naisesta haluaisi kuin kaunottariakin on tarjolla. Näin ollen tuo hyväkroppainen passataan sillä ennustetaan jo, että hän on vain seksin perään.

Mutta, älä minun puheitani usko :D Olen seurustellut 8 vuotta uskollisesti joten olen aikapäiviä sitten tippunut sinkkuilun trendinharjalta :) Nämä nyt olivat vain olettamuksia!

Äänestä

Et todellakaan voi olla kovin kookas tuolla massalla. Itse olen vain 175cm pitkä ja painan 77kg. Rasvaa on juuri sopivasti. Enkä todellakaan ole mikään kookas. Jos ei ole tiukka paita ym. päällä, ei todellakaan huomaa, että olen käynyt salilla. Ehkä ryhdistä huomaa, muttei muuten.

Outoa, että sinulta on kyselty nappien vetämisestä.

Äänestä

itse en kaipaa miehellä yli treenattua vartaloa, eikä niin tee moni muukaan ystävättäristäni. Tietenkin sopivasti urheilullinen on hyvä, mutta sellanen pullistelu on jo liikaa.

En siis todellakaan suosittele liian tiukkojen paitojen pitämistä, jotta kroppasi korostuisi. Siitä kun tulee jotenkin sellanen olo, että oma ulkonäkö on jotenkin liian hallitsevan tärkeässä asemassa ja sellaisen pullistelun katsominen on jotenkin naurettavaa eikä todellakaan nautinnollista.

Riippuu toki siitä, millaisen naisen itse haluat, mutta minun kaltaisiini tapauksessasi ei siis tehoaisi tiukat tai varsinkaan paljastavat vaatteet, vaan ennemminkin tavallisen rennot ja siistit (tiukahkojakin voi olla, muttei siis liian!), koska siten saisi vaikutelman siitä, että vaikka olet hyväkroppainen, se ei silti ole sulle mikään maailman tärkein asia. Ja nainen voi sitten yllättyä positiivisesti, kun huomaa, vartalosi olevan hyvässä kunnossa.

Sitä paitsi kyllä se hyväkroppaisuus näkyy jollain tavalla vaikka sitä ei erikseen vaatteilla korostaisikaan. Ainakin musta on seksikkäämpää, kun se paljastuu silleen vahingossa vaikka käsivarsien jäntevyydestä..;)

Äänestä

180/75????? Kyllähän sinä olet ihan poikasen mitoissa vielä!!

Köntti?? et todellakaan ole!!!

Bodarijäykkä? Mieti nyt vähän! ehkä satakilosena voisit olla...

>>Olen alle 180 cm ja painan noin 75 kg eli en loppuen lopuksi ole kovin kookas.

Äänestä

Salijäykkä bodari ei todellakaan viehätä. Pahimmassa tapauksessa on vielä blondattu tinttitukka ja solariumrusketus. Jätä ne tiukat paidat edes kotiin, kyllä se hyvä kroppa paljastuu hillitymmistäkin vaatteista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä kirjoitti:

Harrastan aktiivisesti puntinnostoa, se kun on ollut intohimoni viimeiset viisi vuotta. Jatkuvasti kuulee jätkien jauhavan sixpäkeistä sun muista unelmakropan haaveista. Kuitenkin olen baareissa ja diskoissa huomannut, että liian "köntin" tai bodarijäykän näköisellä kropalla on enemmänkin luotaan poistyöntävä vaikutus. Olen alle 180 cm ja painan noin 75 kg eli en loppuen lopuksi ole kovin kookas. Monesti naisten kanssa jutellessa ja jopa työhaastattelussa tuli aiheeksi hormoonien käyttö, ihan niin kuin minä olisin joku salifriikki joka on ulkonäkönsä napeilla saanut. Naisiin tutustuessa haluan tietenkin parantaa todennäköisyyksiäni vastakkaista sukupuolta miellyttäessä käyttämällä tiukkoja, hieman enemmän paljastavia paitoja. Antaako tämä kuitenkin leuhkan kuvan tai mikä pahempaa, vaikutuksen hormooneja käyttävästä vajaaälyisestä. Kysymys on vaivannut viime aikoina, sillä luulisi urheilullisuuden olevan houkutteleva hyve. Tässä tätä juttua jo tulikin joten naiset, valaiskaa minua, olkaa hyvät =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu