elikkä olen menossa loppukuusta naimisiin ja olen alkanut miettiä,pitäisikö sukunimi vaihtaa vai pitää oma. toisaalta tahtoisin säilyttää tyttönimeni. toisaalta olen sitä mieltä että avioliitto on niin yhdistävä asia. että se pitäisi olla sama kun miehelläkin. haluaisinkin nyt kuulla muiden mielipiteitä asiasta? jos päädy nimen vaihtoon,tuleeko kuinka kalliiksi?
sukunimestä
ihaa
6110314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Omasta mielestäni aviopuolisoilla tulee olla vain yksi, yhteinen sukunimi. Tämä pääperiaatteena, mutta on myös hyväksyttäviä poikkeuksia, mihin "Nieminen-Korhonen" ei kuulu. On sitten täysin sama onko se yhteinen sukunimi miehen, vaimon, tai jomman kumman suvussa aikaisemmin ollut. Yhteistä elämäähän tässä ollaan sinetöimässä pakettiin.
Marjaleena-Riitta Yli-Törmänen-Ala-Jokinen?
Eiköhän sen yhteisyyden pitäisi löytyä jostain muusta kuin sukunimestä....jos haluat ottaa "miehen omistusmerkin" nimesi perään, niin sehän on sinun asiasi.
Yhdistelmänimet....jokaisen oma asia sekin, mutta tuntuu siltä, että niiden käyttäjät haluavat osoittaa olevansa itsenäisiä, mutta he eivät ole riittävän itsenäisiä jatkaakseen elämäänsä pelkän oman sukunimen kera. Miksi naisella pitäisi olla tuplanimi? Eihän miehelläkään ole.
Minä pitäisin oman nimeni. Niin kuin aikoinaan pidinkin, erosin tosin sitten myöhemmin, mutta se on jo eri tarina se.
Menin naimisiin 25 vuotta sitten. Silloin ei ollut mahdollista pitää tyttönimeä. Yhdistelmänimi ei kohdallini tullut kyseeseen, sillä nimestä olisi tullut aivan tolkuton hirviö.
Siispä otin miehen sukunimen, eikä se edes ollut vastenmielistä. Jotakin hohtoa siinä oli.
Silti en ole neljännesvuosisadassa tottunut tähän nimeen. Identiteettini on kuitenkin jotenkin tiukemmin sidoksissa siihen alkuperäiseen sukunimeeni. Kun kuulen nykyisen nimeni mainittavan, niin en välttämättä heti tajua, että minusta puhutaan. Joudun ikäänkuin tsemppaamaan että ai niin joo minähän tosiaan olen tuon niminen.
Ei tätä nyt ongelmaksi voi sanoa, mutta ilman muuta minulle olisi sopinut paremmin sen "oman" nimem pitäminen. Ties vaikka ottaisin sen vielä takaisin. Tunnen niin olevani sen niminen enkä tämä, miksi minua nyt kutsutaan.
miehen mielipide asiaan oli,että saan itse päättää nimestä.jotenkin en kaikesta huolimatta osaa ajatella sanovani esittelytilanteessa miehen sukunimeä.äitini vaihtoi tyttönimensä takaisin kun aikoinaan erosi..enkä usko ottavan nykyisen avomiehensä nimeä,jos vielä naimisiin päätyy..mutta toivon pääseväni lopulliseen päätykseen pian.
vanhanaikainen, että naimisiin mennessäni oli ilmiselvää, että meillä on yksi yhteinen nimi postilaatikossa ja se on mieheni nimi. Tosin jos ero joskus tulee, otan tyttönimeni takaisin, se on harvinainen ja vain muutamalla enkä halua siinä tapauksessa enää kuulua mieheni suureen sukuun. Myös tuplanimestä olisi tullut liian pitkä ja vaikea eikä mies taas suostunut vaihtamaan nimeään. Ei siis epäselvyyttä. :D
etkä ottanut omaa harvinaista sukunimeä yhteisnimeksi?
Minä en ole tuo edellinen kirjoittaja, jolta asiaa kysyit.
Mutta haluan silti vastata:
Jos on jo alunperin asenne se, että yhteisten asioiden sopimisessa on kyse jostain "alentumisesta" (tai "ylentymisestä"), niin on väärällä tiellä ylipäänsä jos aikoo mennä naimisiin. Parempi pysyä sinkkuna tai elää vähän loitommassa suhteessa toiseen, kunnes pystyy käsittämään, että ei nimiä eikä monia muitkaan asioita kannata ottaa kädenvääntönä ja valtakamppailuna. Se näet ei koskaan lopu. Liitosta voi tulla aika ikävä taistelutanner.
Minä pidin oman nimeni. Joku ystävättäreni on ottanut yhdistelmänimen, joku taas miehensä nimen. Joku on elänyt vain avoliitossa, ettei ole tullut näitä ongelmia :)
Eiköhän tämä asia ole sellainen, että jos on rohkeutta mennä naimisiin, on rohkeutta miettiä nimiasiat ihan oman mielen mukaan. Ainoa, jolta siinä kannattaa mielipidettä kysyä, on tuleva siippa. Mutta siltikin oman pään mukaan, omasta nimestä siinä on kyse.
siinä on sun oma nimi, ja miehen nimi ja voit joskus haluta poistaa sen toisen nimen.
Se maksaa ajokortin ja passin uusimisen n 86€,muut nimenvaihdokset menee automaattisesti.
Minä olen sitä mieltä että pitää joko oman nimen tai sitten ottaa miehen nimen, mutta ei helvetissä niitä kaksoissukunimihirviöitä!!!
Jos itsellä on niin erikoinen sukunimi, että sen haluaa pitää ja jos ottaessaan miehen nimen olisikin Virtanen, Korhonen tai Heikkinen, niin minä pitäisin oman sukunimen.
Jos taas oma sukunimi on joku ihan tavallinen ja miehellä erikoisempi, niin ottaisin sen.
Mutta ei kiitos yhdistelmiä!!!
Omalla äidilläni komeilee papereissa tyttönimi ensin ja sitten isältä saatu sukunimi. Näin ollut jo yli 30 vuotta. Täysin mahdollista. Ilman väliviivoja.
Itse pidin oman nimeni, koska se on niin vahva osa identiteettiäni. Sukunimeni ei ole ihan yleisimmästä päästä, mutta kotikylälläni joka toinen perhe kantoi sitä nimeä. Ei tullut oikeastaan edes mieleen luopua siitä. Hetken aikaa kyllä juteltiin siitä, ottaisiko mies minun sukunimeni :)
Minulle on aika vaikea perustella sitä miksi minun pitäisi yht'äkkiä muuttaa sukunimeäni, joka on ollut omani syntymästäni asti. Tähän ei liity mitään filosofisia eikä tiukkoja periaatteelisia kantoja, vaan ihan yksinkertaisesti vain Miksi? Olen naimisissa ja sukunimeäni en ole muuttanut.
Kumpi on nätimpi? :) Itselläni on sen verran harvinainen sukunimi, et ihan mitään tavallista Virtasta(anteeksi nyt, älkää ottako pahalla) en ottaisi nimekseni, mut jos miehel olis nimi josta pitäisin, niin sitten varmaan ottaisin sen. kyllähän se tosiaan luo yhteenkuuluvuutta eikä tarvitse aina selitellä, et tää on mun nimi ja tää miehen. Ja minkänimisiä lapsista sit tulis....
Haluat säilyttää tyttönimesi.
Toisaalta haluat, että avioliitto yhdistää teitä myös nimellisesti.
Ehdotus: Miehesi otta sinun sukusi nimen.
Minä pidin oman sukunimeni naimisiin mennessäni, enkä ole valintaani katunut. Se on harvinainen, joten en siitä raaskinut luopua. Varsinkaan kun ei lapsiakaan ole eikä tule. Jos lapsia olisi niin voisi olla kivempi että koko perheellä olisi sama nimi.
Kaksoisnimen olisin ottanut, jos yhdistelmä olisi rimmannut paremmin.
Nimien miellyttävyys, pituus, erikoisuus, yhteensopivuus, sukujuurten merkitys, ... näiden pohjalta voi miettiä.
Minä otin mieheni sukunimen, koska se on niin hieno. Äitini puolestaan vaihtoi 25 avioliittovuoden jälkeen isältäni ottamansa sukunimen oman isoäitinsä tyttönimeen. Onhan näitä vaihtoehtoja.
Ei sinusta tietenkään vielä tunnu luonnolliselta ajatus esittäytymisestä uudella nimellä, mutta se tulee kyllä sitten ajan kanssa jos nimi muuttuu.
Itsellä meni joitakin kuukausia, mutta nyt olen ihan tämän uuden nimen omaksunut, ja ylpeä siitä! jos joku kysyy nimeäni nyt, ei tule enää epäröintejä! :)
Valitsit kummin vaan, niin ei sillä paljon ole väliä. Itse olin sitä mieltä, että yhteinen nimi on romanttista ja yhdistävä tekijä. Jos esim. menemme matkalle, niin hotelli- yms.tiedoissa on sama sukunimi joten kaikki osaavat jo arvata että aviopari on kyseessä. Minusta se on mukavaa.
Ottakaa molemmat uusi sukunimi.
Me otamme äitini tyttönimen molemmat, sillä oma isältä saatu sukunimeni on uskomattoman typerä enkä sitä lapsilleni haluaisi (muistan vieläkin sen kiusaamisen määrän) ja miehelleni on "ihan sama" mitä sukua jatkaa.
Äidin tyttönimi on sievä ja minulla on oikeus ottaa se, koska nimi on ollut suvun hallussa nelisen sataa vuotta. Saamme nätin ja suht harvinaisen nimen. Katsastakaa tekin vanhempienne ja isovanhempienne tyttönimet!
Itselläni on niin kaunis sukunimi, etten missään nimessä sitä vaihtaisi muuhun. Siksi toisekseen nimi on suljettu, eli tätä nimeä ei ihan jokatoisella ole.
sukunimet ovat nykyään suojattuja eli Virtastakaan ei saa nimeksi ellei mene Virtasen kanssa naimisiin tai ellei lähisuvussa (isoiso-, iso-, tai vanhemmilla) ole ollut Virtanen nimenä.
Jotkut naiset näyttävät olevan niin epävarmoja mennessään naimisiin että pitävät oman nimensä ettei vaan kukaan hoksaa avioitumista. Samalla on kätevää kun varautuu eroon jo ennakolta, 75% eroistahan on naisten aloitteesta.
Nimet!!Näin mulla..
Vaimo halusi pitää omankin nimensä, joten otti kaksiosaisen nimen.
Meni pari kuukautta eteenpäin, niin valitti kaksiosaisen nimen pituuden hankaluutta ja vaihtoi minun nimeen.
Aluksi hänellä oli hieman vaikeuksia tottua, mutta nyt on tyytyväinen.
Menin ensimmäisen kerran naimisiin 80-luvulla. Oma sukunimeni oli harvinainen ja vähän outo, joten otin mieheni
ruotsinkielisen sukunimen. Erosimme, enkä silloinkaan halunnut tyttönimeäni takaisin. 25 vuoden kuluttua avioiduin
uudestaan. En halunnut edelleenkään tyttönimeäni, ex-miehen sukunimeä en voinut pitää, joten otin nykyisen mieheni
nimen ja yllättävän nopeasti totuin siihenkin, vaikka toisin kuvittelin (tyttönimeni minulla oli ollut 20-v, ex-mieheni nimi 25-v.) Olen tyytväinen, että meillä on yhteinen sukunimi,
vaikka esim. yhteisiä lapsia ei olekaan.
Minä vaihdoin sukunimeni kun menin naimisiin,mutta jos miehen sukunimi olis ollu "tavallinen" olisin pitänyt omani kun omani on harvinainen. Sattui niin,että mihenikin on siksi vaihto. Nyt kun erosin palautin omani takaisin. Käsittääkseni (muistaakseni)kun avioidutaan ei nimenvaihto maksa.
Älä ihmeessä vaihda, ellei oma nimesi ole joku tavis virtanen ja miehesi nimi joku von tai af-alkuinen. Eron sattuessa taas bulattava kaikki ajo-,pankki- yms kortit uusiksi ja se maksaa. Oman nimen vaihdosta jo yli 10v niin en muista hintaa.
Tämänkin aiheen vastauksista voit lukea että nimi on enne: nimiasioita miettivien ei pidä mennä naimisiin, koska he eivät ole siihen valmiita.
Mun nimi meni avioiduttua vaihtoon. Miehelläni ruotsinkielinen sukunimi, vaikka suomenkielistä sukua onkin. Hassua kyllä, mutta ikään kuin aina olisin kantanut mieheni sukunimeä, tunnen kuuluvani miehenikin sukuun tälläkin tavoin.
Joskus kuitenkin haíkeana mietiin, että lapsille en pysty siirtämään sukunimeäni ja ikäänkuin tyttönimeni "kuolee sukupuuttoon" mun ja siskoni jälkeen. Mulla kun ei ole veljiä, jotka todennäköisemmin jatkaisivat isäni sukunimeä. Ainut siskonikin siis vaihtoin miehensä nimeen.
Katunut en tosin ole. Kustannukset ovat pienet siihen verrattuna (ajokortti, passi), mitä itse naimisiin meno maksaa. Edellyttäen että häitä juhlitaan pitkän kaavan mukaan.
Tuleva aviomiehesi on siis niin jalomielinen, että antaa sinun päättää ihan itse, minkä nimisenä kuljet parhaassa tapauksessa koko loppuikäsi. Ei voi muuta kuin ihailla... Miksette pidä omia nimiänne, kun teillä molemmilla sellaiset jo on?! Tai jos yhteinen nimi mielestänne syventää yhteenkuuluvaisuutta, valitkaa ihan uusi nimi. Samalla julistatte maailmalle, että olette luopuneet lapsuuden perheistänne ja omistautuneet toisillenne. Sitten on molemmilla sama vaiva vaihtaa ajokorttia, passia jne.
Itse otin 10 vuotta sitten mieheni nimen. Nykyään kun on yhteisiä lapsia, on mielestäni hyvä, että kannamme koko perhe samaa nimeä. Ei tarvitse selitellä, että minä maija meikäläinen olen tuon matti malttisen äiti, vaan kaikki tajuavat sen jo yhteisestä nimestä.
Ajokortin ja passin tämähetkisen hinnan näkee poliisin nettisivuilta. Vanhoja voi käyttää 3 kuukautta nimenvaihdon jälkeen, että sen verran on aikaa hankkia uudet paperit. Joka tapauksessa voit varautua siihen, että ainakin sata euroa palaa kun nimensä vaihtaa. Lisäksi siinä on aikamoinen vaiva kun yrittää saada kaikkiin mahdollisiin paikkoihin kulkemaan tiedon muutoksesta. Vaikka väestörekisterikeskus nykyisin välittää tiedon nimenmuutoksesta aika moneen paikkaan, itse ainakin olen havainnut, että niitä paikkoja mihin pitää itse huomata ilmoittaa on ihan älyttömän paljon.
Miehesi voi toki myös vaihtaa sukunimensä jos yhteistä nimeä haluatte, ei se ole mitenkään juuri naisen velvollisuus luopua nimestä jonka on syntyessään saanut. Mutta avioliiton yhdistävyydessä on kyllä jostakin ihan muusta kyse kuin siitä minkä niminen ihminen on.
Niin eli ota molemmat sukunimet, niin minä tein!
Eiköhän se liene maku kysymys.....Haluaako vaihtaa nimeään...tuskin siinä kannattavuutta haetaan..heh..
Tuli kalliiksi uusia kaikki viralliset paperit.
Joten ei kannata ottaa miehen sukunimeä.
Jos sattuis tulemaan ero.
ollaan oltu neljättä vuotta naimisissa.Silloin kun meidät vihittiin en sukunimeä miettinyt,tottakai miehen sukunimi mikäs muukaan. Meillä oli lapsia jo silloin ja on tullut aviossakin lisää.Nyt tällä hetkellä mietin jopa eroa,että saisin oman sukunimeni takaisin.Tuntuu vaan etten halua käyttää samaa sukunimeä.Idetiteetti-kriisi vai mikä,mutta en vaan tunne sitä enää omakseni.
Mieti nyt ihan ensimmäisenä kuinka iso osa identiteettiäsi oma sukunimesi on. Tee vaikka klassiset, ota kynä ja paperi ja kirjoittele sitä mahdollista uutta nimeäsi. Makustele sitä muutama viikko ja kuullostele miltä tuntuu. Jos et kykene ajattelemaan itseäsi eri nimisenä, niin pidä omasi. Ei se yhteenkuuluvuus nyt oikeasti ole kiinni yhteisestä sukunimestä.
Itselläni on, ei ehkä niin tolkuttoman nätti ja ihana ja kaikkea muuta, mutta harvinainen sukunimi. Samaa nimeä löytyy tästä maasta reilulta viideltäkymmeneltä muulta ja jokainen on sukua. Nimeni on iso osa omaa identiteettiäni. Se kertoo kuka olen, mistä tulen ja kotiseudulla myös sen keiden tytär olen. Se olen minä, enkä osaa ajatella itseäni kenenäkään muuna. Myös yhdistelmänimen ottaminen olisi muuttanut identiteettiäni. Oli siis loppujen lopuksi itsestään selvää, että minä pidin oman nimeni. Siskoni mies otti tämän meidän sukunimemme ja ovat siis koko perhe nyt tällä nimellä. Minun mieheni taas tahtoi myös pitää oman sukunimensä. Se on hänen nimensä ja osa hänen identiteettiään. Ei häneltä kukaan kysele miksi päätti pitää oman nimensä. Miksi siis minulta?
Tietysti mielessä pyöri se, että perheellä pitäisi olla yhteinen sukunimi. Jotenkin sitä ajatteli, että se yhdistäisi. Ei se todellisuudessa kuitenkaan niin mene. Esikoista odottaessa nimiasia tuli taas mieleen. Harkinnan jälkeen päätimme että lapselle annetaan minun sukunimeni. Aluksi tuntui vaikealta edes ehdottaa moista ja aluksi mies tietysti hieman "hikeentyi" tästä ajatuksesta. Asiaa pohdittuaan piti tätä kuitenkin järkevimpänä ratkaisuna, sillä minun nimeni on se harvinaisempi.
Otin mieheni sukunimen, muuta en edes harkinnut, vaikka oma sukunimeni on harvinainen. Mielestäni perheellä kuuluu olla sama sukunimi... Jos asia kamalasti mietityttää, kannattaako edes mennä naimisiin. On varmaan tärkeämpiä ja isompia asioita mietittävänä kuin sukunimi.... "Ei nimi miestä pahenna, tai naista"....
En edes harkinnut vaihtavani harvinaista ja arvostettua sukunimeäni mieheni nen-päätteiseen tavallisuuteen!! Puolisoiden nimillä ei ole mitään merkitystä (onnistuneen)liiton kannalta, mutta oma nimeni on osa identiteettiäni.
Miksi mies ei ota naisen sukunimeä? Minä pidän oman sukunimeni jos menen naimisiin.
Se vanha käytäntö jossa vaimo otti miehen sukunimen on hyvä ja helppo käytäntö! En ymmärrä miksi jonkun tasa-arvon nimissä siitä hyvästä ja käytännöllisestä tavasta luovuttiin! Se on epistä ja väärin niin nainen kuin olenkin! Nykyisin on miehen nimellä, naisen nimellä, miehen ja naisen nimellä ja vielä lapset voivat olla vain toisen nimellä tai sitten se vihonviimeinen vääryys jossa lasten äiti yksin päättää muuttaa ensimmäisen miehen nimelle toisesta tai kolmannesta avioliitosta syntyneet lapset! Se on sikamaista!
Jos on niin hirveän pakko olla tasa-arvoinen tässäkin asiassa niin perhe voi ottaa YHTEISEKSI nimeksi joko miehen tai naisen sukunimen ja sillä silee! Tietäisimme anakin kuka on kenenkin vaimo/mies ettei tarvitsisi arvata/arpoa niin kuin nykyisin!
???
vaimo piti oman nimensä, lapset saivat isän nimen, koska lapset kuuluvat miehen suvulle. Näin ennenvanhaan.
tulee koko hääruljanssi. Ja kun kohta eroatte (se kuitenkin tapahtuu!) niin taas palaa rahaa. Siispä älkää menkö naimisiin vaan olkaa muuten vaan yhdessä ja kaikki ovat tyytyväisempiä eikä tarvi miettiä nimiasiaa eikä muutakaan.
mieheni nimen,koska pidin sitä yhdistävänä juttuna koko perheelle. En siihen nimeen kuitenkaan koskaan tottunut, ei vain tuntunut omalta. Eron jälkeen otin heti takaisin oman nimeni, enkä sitä vaihda vaikka joskus erehtyisinkin uudelleen menemään naimisiin. Tosin en kyllä ymmärrä enää miksi hitossa naimisiin pitäisi mennäkään, mutta se onkin jo eri juttu. Onnea teille!!
prinsessat pitävät kynsin ja hampain kiinni omasta sukunimestään (joka muuten mitä ilmeisimmin on isän nimi eikä äidin tyttönimi, joka sekin on äidille tai isoäidille tullut isien kautta!)
Tämä patriarkaalisen perinteisen isännimen pitäminen on sitten jotenkin 'feministisesti vapaampaa' kuin miehen nimen ottaminen-? En ymmärrä. Feministien logiikka kun ontuu joka jalallaan.
Parempi on miesten hakea vaimo vaikka Thaimaasta kuin aloittaa suomalaisen jakorasian kanssa riitely perheen nimestä.
Ja aika huvittavaa muuten: Jos nainen kieltäytyy miehen nimestä vain siksi että se on tavisnimi tai jotenkin epämiellyttävä, niin kyse on naisen vapaudesta johon miehellä ei ole oikeutta edes loukkaantua, mutta jos naisella on naurettavat pikkutissit jotka eivät miestä miellytä vaikka hän muuten rakastaisi naistaan niin johan ulvotaan että saatanan sovinistisika ja pintaliitäjä.
miehet vaimo Thaimaasta tai jostain muusta erirotuisesta maasta, ovat lapsennekin erirotuisia ja erikielisiä, kun sitä kerran haluatte. Kohta ovat kaikki kahvinvärisiä...
Minä ainakin haluan kumppanin omasta kulttuuristani, jolle voin puhua omalla kielelläni, vaikka vieraita kieliä käytän mm työssäni paljon ja sujuvasti. Koti on koti, kun haluan eksoottista ruokaa, menen etnoravintolaan. Kotini on linnani, ja vaimoni linnanrouvani ;). Ei se, jos parisuhdetaidot tökkisivät, saa minua hakemaan alisteista tai jopa kielitaidotonta ihmistä asumaan kanssani. Jos ei homma pelaisi, apua on tarjolla, meillä Suomessa on hyvät Väestöliitot ynnä muut asiantuntijat. Voihan sitä itsekin kasvaa eikä laittaa päätä pensaaseen jos (kun) vaikeuksia tulee.
Näillä mennään nyt, onnellisesti seurustelen ihanan suomalaisen naisen kanssa, toivottavasti saamme jakaa monia vuosia, loppuelämämme yhdessä ja kasvaa tosi kumppaneiksi.
...miks tämän useampi mies ei luovu omastaan ja ota vaimon sukunimeä?
Ei sillä kyllä ole mitään tekemistä feminismin kanssa, että olen halunnut jatkaa elämääni avioliitossakin sen nimisen, mitä olen aina ollut.
Sinulla taitaa olla tavisnimi ... hihihi - ei tämä ongelma sun päähän muuten olis juolahtanutkaan. Koko ikäsi halunnut kuulua rikkaaseen ruottalaissukuun???
Haluaisinpa kuulla ihan pitävän ja järkevän selityksen sille MIKSI minun pitäisi avioiduttuani vaihtaa syntymässäni saamani sukunimi.
Ei tällä ole mielestäni mitään tekemistä sen enempää feminismin kuin tavis/erikoisen sukunimenkään kanssa. Onhan maailmassa kulttuureita, joissa on puolisoilla tapana pitää oma sukunimensä avioiduttuaankin, jos halutaan jotain ulkomaalaisten tapoja tarkastella.
vaikka olen alle kahden kymmenen, enkä naimisiin menossa, niin ollut itsestään selvää aina että jos menen naimisiin niin otan miehen sukunimen. haluan kunnioittaa vuosisatojen perinteitä siinämäärin. Se on mielipidekysymys kyllä, mutta avioliitto on mielestäni viimeistä sinettiä myöten sinetöity kun on sen oman mieskullan sukunimi. sen oman nimen saa sitten kyllä vaihdettua myöhemmin takaisin jos siltä tuntuu vaikka erotessa.
...ei todellakaan ole vuosisatojen perinne. Vaikka on alle kahdenkymmenen, on sallittua opiskella historiaa ja tutustua asioihin.
En näe asiaa miehen nimen ottamisena vaan PERHEEN nimen ottamisena, jonka tulevat puolisot yhdessä päättävät. En pidä nykyisestä sekametelikeitosta, lapset, pienet varsinkin heidän on helpompi hahmottaa perheeseen/sukuun kuuluminen, joko miehen tai naisen sukunimen mukaan, tämän nykyisen käytännön jossa lapsella voi olla eri sukunimi kuin isällä tai äidillä se voi olla lapselle vaikea hahmottaa.
Ajattelen tätä asiaa enemmän lasten ja tulevien sukupolvien kannalta. Lapsella on jakamaton oikeus AINA tietää kuka hän on, ketkä hänen vanhempiaan on, mihin sukuun/sukuihin hän kuuluu? Lapsen identiteetti rakentuu vanhempien ja suvun mukaan, se ei ole pelkkä nimi asia!
Minkä yhteisnimen ja identiteetin hahmottamistakuun valitsisit uusperheelle, jossa on menossa 2. avioliitto ja puolisoilla on perheessä asuvia lapsia edellisestä liitosta ja yhteisiäkin lapsia on syntynyt. Vielä, kun ex-puolisotkin ovat avioituneet uudelleen ja tehneet omat sukunimiratkaisunsa. Mikä olisi perheen yhteinen sukunimi? Suostuvatko entiset puolisot lasten sukunimimuutokseen?
Entä sitten naisleski, jolla on lapsia ja avioituu uudelleen ja syntyy yhteinen lapsi. Otetaanko uuden miehen nimi ja muutetaan edesmenneen lapset uudelle nimelle? Miten heidän identiteettinsä käy?
Olen junasta jäänyt tässä asiassa. En tahdo muistaa, että nykyisin perheitä on todella monenlaisa, elämän eri tilanteissa syntyneitä. Näin siinä käy kun tulee vanhaksi!
Ja vaikka nimenvaihto ei maksa mitään, mutta jos matkustelee tulee passinvaihto kalliiksi pelkän nimenvaihdon takia.
...ottaisitte yhdessä ihan uuden nimen, jota ei ole kenelläkään muulla? Mahdollisuuksia on lukemattomia, ja nykyään se on helppoa. Väestörekisterin nimipalvelua käyttäen voi kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.
en enää vaihtaisi nimeäni,vaihdoin harvinasimman tallisempaan.
Vaikka onhan se tietysti kiva että koko perheellä on sama nimi.
En vaihtasi kumminkaan.
Hei! Tupla nimi on muuten hyvä idea paitsi jos molemmat ninet on nen päätteisiä esim. Lahtinen- Virtanen. Joten jos nimesi on sinulle tärkeä pyydä miestäsi ottamaan sukusi nimi.
Miten ruma oma sukunimesi tai hänen vanhempiensa sukunimi on?
Itse koen omalla kohdalla oikeaksi, että koko perheellä on sama sukunimi. Toistaiseksi koko perhe on vain me, mutta erityisen tärkeäksi koen sen sitten kun on lapsia. Tunneasia, enkä väitä että sen pitäisi muille olla tärkeä :)
Passi ja ajokortti 86 €, uudet passikuvat vaativat 20€, läjä muita kortteja yhteensä noin 30 €. Mutta eipä tuo kovin suuri summa ole kerran elämässä maksettavaksi.