Tuhatvuotinen vihollismaa romahtamisen partaalla!

Uutistoimistot kaikkialla kirjoittelevat, että GM:n ja Fordin omistamat vihollismaamme automerkitkin Volvo ja Saab ovat konkurssin partaalla:

General Motors ja Ford Motor ovat kääntyneet Ruotsin hallituksen puoleen ja pyytäneet siltä raha-apua pahasti tappiollisten Saabin ja Volvo automerkeille.

GM ja Ford haluavat parantaa näiden kahden merkin taloudellista tilannetta pyrkiessään pääsemään niistä irti myymällä ne ostajille Kiinasta - Saksasta, Ranskasta?

Itsekin konkurssin partaalla keikkuvat Detroitin autonvalmistajat ovat nekin Washingtonin armeliaisuuden varassa. GM:n pelastuminen konkurssilta ratkennee tällä viikolla kongressissa.

Heikko automyynti koko Euroopassa on iskenyt erityisen lujasti näihin ruotsalaismerkkeihin, Saabiin ja Volvoon. Saabin myynti putosi syyskuussa 31,5 prosenttia viime vuodesta, ja vaivaiseen 5 900 autoon. Saab on tehnyt pelkkää tappiota viimeiset yhdeksän vuotta.

Karjalan maan ja sen kansan tuhatvuotinen vihollinen on ajautumassa todelliseen taloudelliseen kurimukseen - ja kohti itsetuhoaan. Itämeren alueen nykyinenkin roistovaltio on kohta tiensä päässä.
0140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


karjalaisautoilija kirjoitti:

Uutistoimistot kaikkialla kirjoittelevat, että GM:n ja Fordin omistamat vihollismaamme automerkitkin Volvo ja Saab ovat konkurssin partaalla:

General Motors ja Ford Motor ovat kääntyneet Ruotsin hallituksen puoleen ja pyytäneet siltä raha-apua pahasti tappiollisten Saabin ja Volvo automerkeille.

GM ja Ford haluavat parantaa näiden kahden merkin taloudellista tilannetta pyrkiessään pääsemään niistä irti myymällä ne ostajille Kiinasta - Saksasta, Ranskasta?

Itsekin konkurssin partaalla keikkuvat Detroitin autonvalmistajat ovat nekin Washingtonin armeliaisuuden varassa. GM:n pelastuminen konkurssilta ratkennee tällä viikolla kongressissa.

Heikko automyynti koko Euroopassa on iskenyt erityisen lujasti näihin ruotsalaismerkkeihin, Saabiin ja Volvoon. Saabin myynti putosi syyskuussa 31,5 prosenttia viime vuodesta, ja vaivaiseen 5 900 autoon. Saab on tehnyt pelkkää tappiota viimeiset yhdeksän vuotta.

Karjalan maan ja sen kansan tuhatvuotinen vihollinen on ajautumassa todelliseen taloudelliseen kurimukseen - ja kohti itsetuhoaan. Itämeren alueen nykyinenkin roistovaltio on kohta tiensä päässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu