Sattuu ja kovaa

Puoli vuotta sitten tapasin pitkällisen yksinolon jälkeen Miehen. Tapailimme, teimme kaikkea kivaa,kunnes syksy muutti kaiken. Vaistosin koko ajan olevani laastarisuhde,mutta heittäydyin silti mukaan..Hän oli eronnut vuosi sitten. Tapaamiset harvenivat, harrastus vei hänen aikansa..Minä kärsin,olin ihastunut ja rakastunut,minä realisti,jalat maassa oleva aikuinen.. Sitten en enää kestänyt ,vaan kysyin vieläkö haluat tavata..Ja salama iski,hän oli miettinyt suhteen lopettamista,ei ollut valmis vakavaan suhteeseen. Pelkäsi päästää ketään liian lähelle. Ja mitä tein minä, annoin hänen mennä,ymmärsin,että olemme niin eri vaiheissa elämässä. Nyt sattuu, kaikki muistuttaa hänestä, itku on koko ajan läsnä ja ikävä, suunnaton yksinäisyyden tunne. Miten selviän tästä? Ainoa syy eroomme oli ,ettei hän ollut valmis.Miksi? Koko ajan kyselen itseltäni miksi.Miksi tavata ihminen,jonka kanssa synkkaa ja sitten..PAM, kaikki on ohi? En enää koskaan mene lähellekään miehiä,en ikinä enää pistä itseäni alttiiksi tällaiselle tuskalle.
41716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sama juttu täällä mutta toisinpäin. Kyllä siitä pääsee yli, mutta se ottaa aikaa. 3-4 viikkoa eteenpäin niin ei tule kyllä se toinen mieleen enää kovinkaan usein. Olen kyllä miettinyt tässä moneen otteeseen että otan yhteyttä siihen naiseen kun mesessäkin vielä on, mutta sen käsittelyn jälkeen minä en ole kyllä se joka yhteyttä ottaa.

Äänestä
  • tarkemmin mitä tarkoitat tuolla käsittelyllä, oliko jotain pahaakin?

    Äänestä

Ja höpsistä!

Voin taata että selviät, vaikkei se juuri nyt
tunnu siltä.

Yritä kääntää ajatukset vaikka vängällä pois
itsesäälin tunteista ja jatka arkisia rutiineita.
Älä ajattele tässä vaiheessa sitä mitä teillä oli,
ja mitä olisi voinut olla. Älä ajattele kaiholla eläkä rakkaudella miestä. Neutraloi kaikki siihen liittyvät tunteet. Usko huviksesti, että kun aikaa
kuluu, niin olotila tulee helpottumaan.

Ja jos mies on kerran ollut se joka on tehnyt bänät, niin elä alistu kerjäämään häntä takaisin,
eläkä pidä häneen minkäänlaista yhteyttä.

Näin minä olen selvinnyt, ja vielä suhteellisen
nopeassa ajassa. Ja voit uskoa että rakastin ja
tulisesti!

Äänestä

En usko, että syy oli tuo, että hän ei ollut valmis.
Syy oli ennemminkin se, että sinä et ollut hänelle se oikea.

Minullakin oli vähän aikaa sitten tuo sama tilanne.
Miehellä ei ollut aikaa tavata. Ja sitten vaan lakkasin itse pitämästä yhteyttä. Sillä selvisin.
Ja enää en aio ottaa mitään yhteyttä ja toivon ettei hänkään ota.

Tuosta on aikaa n. 1kk. Kuukausi sitten olin vielä korvia myöten rakastanut. Nyt en enää välitä.

"Enää anna en itseäni pompottaa
Olet mennyttä, joku muu on tulevaa
Liian kauan toivoin, luotin, odotin
Paremmasta haaveilin
Nyt mä lähden, nöyryytä mua et enää milloinkaan
Painu vaikka huitsin Nevadaan

Sitä saa mitä tilaa
Ehkä opit sen sä nyt
Jos kaiken itse pilaa, on turha olla pettynyt
Sitä saa mitää tilaa
Täysin mitoin, tukkupäin
Hei, usko pois mun kultasein
Niin on juttu näin"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakastuin kirjoitti:

Puoli vuotta sitten tapasin pitkällisen yksinolon jälkeen Miehen. Tapailimme, teimme kaikkea kivaa,kunnes syksy muutti kaiken. Vaistosin koko ajan olevani laastarisuhde,mutta heittäydyin silti mukaan..Hän oli eronnut vuosi sitten. Tapaamiset harvenivat, harrastus vei hänen aikansa..Minä kärsin,olin ihastunut ja rakastunut,minä realisti,jalat maassa oleva aikuinen.. Sitten en enää kestänyt ,vaan kysyin vieläkö haluat tavata..Ja salama iski,hän oli miettinyt suhteen lopettamista,ei ollut valmis vakavaan suhteeseen. Pelkäsi päästää ketään liian lähelle. Ja mitä tein minä, annoin hänen mennä,ymmärsin,että olemme niin eri vaiheissa elämässä. Nyt sattuu, kaikki muistuttaa hänestä, itku on koko ajan läsnä ja ikävä, suunnaton yksinäisyyden tunne. Miten selviän tästä? Ainoa syy eroomme oli ,ettei hän ollut valmis.Miksi? Koko ajan kyselen itseltäni miksi.Miksi tavata ihminen,jonka kanssa synkkaa ja sitten..PAM, kaikki on ohi? En enää koskaan mene lähellekään miehiä,en ikinä enää pistä itseäni alttiiksi tällaiselle tuskalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu