tehdä ratkaisuja?
Tuolla jossain ketjussa esitettiin tällainen kysymys ja se laittoi minut miettimäään, miksi todellakin se ratkaisu parisuhteesta jää naisen vastuulle.
Tämä on nähty ja koettu monta kertaa. Mies lähtee liikkeelle vasta sitten, kun hänet laitetaan ns. selkä seinää vastaan. Oli kyse sitten muutoksesta tai erosta, aina sama kaava.
Jotkut miehet jopa "yllättyvät" (kuten ex mieheni aikoinaan) kun lopulta ilmoittaa, että se on tässä. Vaikka asiaa olisi puitu vuosia! Sitten kyllä ollaan valmiita vaikka mihin "parannuksiin".
Mitä ajatuksia teillä herää?
Tuolla jossain ketjussa esitettiin tällainen kysymys ja se laittoi minut miettimäään, miksi todellakin se ratkaisu parisuhteesta jää naisen vastuulle.
Tämä on nähty ja koettu monta kertaa. Mies lähtee liikkeelle vasta sitten, kun hänet laitetaan ns. selkä seinää vastaan. Oli kyse sitten muutoksesta tai erosta, aina sama kaava.
Jotkut miehet jopa "yllättyvät" (kuten ex mieheni aikoinaan) kun lopulta ilmoittaa, että se on tässä. Vaikka asiaa olisi puitu vuosia! Sitten kyllä ollaan valmiita vaikka mihin "parannuksiin".
Mitä ajatuksia teillä herää?
Vastaukset 26
Vanhimmat
miksei voisi esimerkiksi sanoa jotkut miehet, vai onko tarkoitus vain provota?
ajattelin vain puhua yleisellä tasolla tästä. Ilmiö on käsittääkseni kuitnekin aika yleinen.
Tämä näkyy vaikka siinä, että kun miehet kokevat suhteessaan ongelmia, vaikkapa se seksi, niin he eivät yritä ratkaista sitä. Ennemmin mennään salaa vieraisiin kuin otetaan asia käsittelyyn. Tai kun paljastutaan, jäädään odottamaan vain sen puolison ratkaisua.
Toki on miehiä, jotka toimivat. Sitä ei sovi kiistää.
miksi naiset aina pihtaa, miksi naiset eivät osaa koskaan puhua seksistä, miksi naiset eivät ikinä osaa kertoa mikä kiihottaa, nämähän ovat erittäin yleisiä ongelmia toimimattomissa liitoissa.
Ratkaisu seksin toimimattomuuteen on yleensä naisilla pihtaus ja myöhemmin pettäminen. Nautinto haetaan muualta, eikä se estä etteikö ukon tilipussi kelpaisi.
En ihan nyt sanoisi että liiton toimimattomuus on naisen haluttomuus. Jos aiemmin halukas nainen muuttuu haluttomaksi, on siihen joku syy. Naiset reagoivat herkemmin seksuaalisesti muihinkin ongelmiin – jo pelkkä paha mieli tai pelko ns., ilman jäämisestä jäähdyttää naisen.
Toki on hormonaalisia tekijöitä jne. Samoin kuin miehillä, useat sairaudet (masennus, verenpaine jne.) ja lääkitykset vievät halut. Voipa olla että keskinäinen sanaton viestintä ei vain pelaa, ollaan ehkä sittenkin liian erilaisia.
Eli kun välejä joku alkaa hiertää, niistä puhuminen ei ole aina helppoa. Etenkään moni mies ei ole tottunut puhumaan ”tunnehömpästä”. He vain ahdistuvat hiljaa. Tutkimuksissa on todettu että miehet sietävät paremmin ns. huonoakin parisuhdetta kuin naiset. Yritykset ratkaista jotain, ovat usein yksin tehtyjä päätöksiä.
Harvoin miehet mm. keskenään puhuvat ja kyselevät kavereilta mielipiteitä. Eikä sinne lääkäriin haluta lähteä, ei aina edes kerrota puolisolle (joillekin se on noloa). Samoin perheterapiaan aloitteen tekijänä on nainen. Eroista suurin osa on naisten aloitteesta tehtyjä.
Vaikka sitä puhumista harrastettaisiin, kuulostaa, ettei tunnu siltä, että olisi tullut ymmärretyksi. Ongelma on siis siinä, ei ymmärretä tai haluta ymmärtää mitä toinen yrittää sanoa. Vuosien mittaan on syntynyt tilanne, jossa jo odotetaan, ettei se toinen kuitenkaan ymmärrä.
On myös suhteita joissa seksi toimii hyvin. Muu ei sitten toimikaan. Arki on täynnä ristiriitoja. Sekö sitten on syynä, ettei mies lähde tekemään muutoksia, koska seksi pelaa? Otetaan nyt esimerkiksi nämä miehet, jotka ovat seksiaddikteja. Ei riitä kotona ei vieraissa, pitääpä joskus ihan ostaa jotain ”spesiaalia”.
Kuinka moni mies on hakenut eroa sillä perusteella ettei seksi toimi, ja vasta sitten lähtenyt etsimään sitä uutta naista? Uskon että miehelle se perhe on tärkeä, jopa niin tärkeä että pitää sitä koossa valhein ja salailuin. Mutta miksi se on niin tärkeä?
mutta vaimon vaihtaessa työpaikkaa niin luukut menee kiinni? Onko se miehen vika, vai ehkä kuitenkin sen naisen oma vika. Pelko ilman jäämistä, siis minkä? Mitä mies sille voi jos työpaikalla on joku joka vie naisen ajatukset pois omasta miehestä?
Aikuisen ihmisen joka välittää kumppanistaan tulee hakea apua haluttomuuteensa, eikä kätkeytyä esim. hormonaalisten syiden taakse.
Onko sinulla kuinka laaja kokemus tuosta miesten puhumattomuudesta, itselläni on vain ja ainoastaan tämä meidän tapaus, jossa vaimo on se joka ei halua puhua aiheesta. Alan ahdistua vaimon puhumattomuudesta.
Olen puhunut ja jutellut monenkin kaverin kanssa tästä ongelmastani ja he ovat kertoneet omistaan, hyvin samantyyppisiä juttuja on muillakin.
Ihmettelen "tietämystäsi" miesten näkökannasta katsottuna näistä asioista, sillä oletan sinun olevan nainen.
Luettuani tekstisi, en voi kun todeta sinun haluavan sysätä kaiken vastuun kaikista epäonnistumisista miehen harteille, se jos mikä osoittaa suurta tietämättömyyttä.
etenkin työpaikan vaihdosta.
Näin kävi meilläkin ja syyksi sanottiin väsymys?
Ei varmaan kannattais käydä töissä ollenkaan jos kevyt konttorityö ja päivävuoro on liikaa.
Siitä saa muuten aivan paskaa palkkaakin vielä kaiken lisäksi.
ps.
Yleensä mummomuorilla on ollu hyvät kirjoitukset niinkuin nytkin, tälläkertaa vaan tuntuu ettei hän oikein osannut pukea ajatuksiaan sanoiksi tavalliseen tyyliinsä.
Toinen ei puhu, minä selvittäisin, mutta kun toinen ei puhu mies tai nainen. Aina on vaan helpompi syyttää SITÄ TOISTA. Kuitenkin, ihan aina on syytä molemmissa. Siinä puhumattomuudessakin. Jos toinen ei puhu, niin siitä ei kai selviä muulla kuin, että itse puhuu kahden edestä molempien kuullen.
Esimerkiksi.
- "Ai, et halua. Minäpä haluan. Menen sitten maijan/matin kanssa rakastelemaan."
- "No, et kyllä mene, vieraisiin et mee."
- "Vai en mee, totta hitossa meen, sillä itehän tolla tavalla annat luvan, kun et suostu mun kans juttelemaan ja miettimään miten tästä eteenpäin. Sillon minä saan itse päättää meidän perheen säännöt, jos sua ei kiinnosta."
- "Vai ei kiinnosta. Ei kiinnosta seksi, mutta otan kyllä eron sitten jos meet vieraisiin."
- "No, sitten otat eron, jos sinä sillä asian haluat ratkaista. Et puhumalla vaan eroamalla."
Jos ton tyyppistä monologia käy toistuvasti itsekseen ääneen toisen läsnäollessa niin, johan on urpo, joka ei osallistu asiaan. Toinen on vaan pakko provosoida keskustelemaan ongelmista, jos ne haluaa yhdessä ratkoa.
Minulla itselläni on ollut 3 pitkää useamman vuoden kestänyttä parisuhdetta. Kukaan miehistäni ei ole ollut halukas puhumaan parisuhdeongelmistamme, liittyipä ne seksiin tai mihin hyväänsä. Olen vain itse puhunut ja pölpöttänyt, ollut muka mieheni ja kuvitellut, provosoinnut heidän vastauksiani minulle. Pakko niiden on alkaa ottaa osaa keskusteluuni, enhän minä tolleen ole ikinä sanonut, en ikinä ole noin tarkottanut. Siitä on helppo jatkaa, no sanopa sitten mitä tarkoitat, miten haluaisit minun ymmärtävän.
Olet keksinyt oivan ja luovan ratkaisun. Ei hassumpi tapa...
Taisin sohaista jotain? Tämä ajatus vain alkoi pyöriä päässä. Kun miehellä on toinen nainen ja hän odotututtaa omaa ratkaisuaan, jäädä liittoon vai ei, asian sitten kuitenkin ratkaisee vaimo tai toinen nainen jättämällä hänet.
Miehet eivät niin helpolla eroa kuin naiset (hänellä on toinen mies) vastaavassa tilanteessa. Samoin naiset jaksavat kestää vieraissa käyvää miestään pidempään, antamaan jopa anteeksi.
Vähän liian tavallista on että mies perustelee pettämistään sillä, ettei saa seksiä tarpeeksi. Toki naisiakin on, en unohda sitä. Mutta kun miehiltä kysyy, mitä he ovat tehneet asian parantamiseksi, hyvin harvoin he ovat tehneet mitään. Luulen että eroa on eri-ikäisillä miehillä, nämä tapaukset ovat usein niitä keski-ikäisiä miehiä.
Vastailen ja kyselen lisää.
Teillä tuntuu olevan ongelmana se, ettei vaimosi ilmaise sinulle itseään. Oliko hän jo alusta saakka sellainen? Onko hän jo pettänyt ihastumisensa lisäksi? Vai oletko sinä hakenut jo tuon takia rakastajattaren jatkaaksesi ja jaksaaksesi avioliittoanne?
Aikuinen ihminen ei aina välttämättä itsekkään tiedä, mistä haluttomuus johtuu. Sen selvittämiseen voi mennä aikaa. Vaikka syy selviäsi, ei se tuo haluja heti takaisin. Pahimmallaan se voi vaatia vuosien työskentelyä.
Olen ”kokenut” tätä puhumattomuutta. Kyse on liian usein todellakin siitä, että kaksi ihmistä eivät osaa kohdata toisiaan keskustelun kautta. Kysymykseen ”oletko kertonut vaimollesi siitä, että haet seksiä muualta”, vastaus on, ettei hän uskalla. Pelätäänkö riitoja ja toisen masennusta, joten toista suojellaan salaamalla asia (ei haluta satuttaa), sekä mahdollista eroa perheestä?
Moni mies ei todella tiedä, miksi vaimoa ei haluta. Ikävä kyllä, naiset syyllistävät miehensä ja keskustelu tyssää siihen. Miehille on vaikeaa kohdata se, etteivät he kenties osaa tyydyttää vaimoaan, tai heille mitättömästä syystä vaimo on pahoittanut mielensä. Tässä on hyvä käyttää vaikka sitä ulkopuolista apua, jos tuntuu, etteivät omat patit riitä. Tai tehdä niitä ratkaisuja ja kertoa vaikka se tuntuisi johtavan katastrofiin.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on edelleen hyvinkin suuret sukupuolten väliset roolierot voimassa, tämä näkyy yhteiskunnassamme hyvinkin selvästi mm. työelämän jakautumisen -naisten ja miesten töihin.
Työnjako on myös jakautunut siten, että miehet hoitava pääosin julkisen puolen, naisten jäädessä hoitamaan yksityistä osuutta. Yksityiseen osuuteen kuuluu perhe, ihmissuhteet, tunteista keskustelu tms... Onko siis ihme, että miehet tuntevat olevansa avuttomia, kun pitäisi reagoida tunteiden mukaisesti, heille ei ole tätä roolia ole ja sitä heiltä ei ole koskaan opetettu. Tyttöjen kasvattamiseen toisten huomioon ottaminen liittyy ilman muuta. Miesten tapana on toimia tilanteiden mukaisesti, mikäli kotona ei saa seksiä, sitä haetaan muualta, tämä eräänä esimerkkinä. Muita vaihtoehtoja ei oikeastaan ole, koska tunne-elämän ilmasut ovat naisten ominta aluetta.
Mikäli mies avautuu tunteistaan, hänen on varsin helppo hiljentää. Länsimaiden moraali on "naismoraalia" näin on ainakin ihmissuhdeosioissa. Eron tullessa miehiltä häviää parhaimmassa tapauksessa ainoastaan lähisuhdeverkko, sitä on nainen yleensä ylläpitänyt. Mikäli eron tapahtuessa katoaa myös lapset ja osa lähisukua, tai sellainen riski on olemassa, on varsin ymmärrettävää, että eroa vältetään viimeiseen asti -menipä kuinka huonosti tahansa.
En väitä, että naiset olisivat perustaneet jonkinlaisen salaliiton, tunneilmaisuiden "oikeellisuudesta" ja oikeasta tavasta keskustella näistä asioista, mutta loppujen lopuksi näin on käynyt. Olemme kasvattaneet toisen sukupuolen maailmaan, ilman tarvittavaa kieltä ja ihmettelemme miksi puhe ei suju.
aivan päinvastoin. Minä jouduin tekemään ratkaisun. Vaimo ei halunnut puhua halaistua sanaakaan meidän ongelmista. Kun hän petti, ja huomasin että jotain on vialla, ja kysyin monta kertaa, että mikä on, niin ei sitten minkäänlaista vastausta, tai halua keskustella asioista.
Hän halusi pitää molemmat miehet, sekä minun että rakastajansa, eikä halunnut eroa, joten minä jouduin tekemään ratkaisun, ja hakemaan eroa.
Kyllä se asia voi olla niinkin että mies tekee ratkaisut.
Ehkä olisi hedelmällisempää luopua tuosta "mies vs nainen" stereotypiasta ja miettiä, miksi jotkut ihmiset pakoilevat aikuisuutta koko elämänsä?
Nämä pettäjäthän usein eivät halua tehdä ratkaisuja, vaan ikään kuin kahmivat itselleen lisää ja lisää - rakkautta, ihailua, lämpöä, seksiä, huomiota - sillä selityksellä, että
se on heidän oikeutensa, koska "blaablaablaa"
(tähän kohtaan "blaablaablaa" voi sijoittaa mitä vain: "koska puolisoni ei tajua, välitä, ehdi, viitsi osaa, koska tarpeeni ovat erityiset, suuremmat, pakottavammat" jne)
Loppujen lopuksi he eivät kykene ajattelemaan muita ihmisiä ja heidän tarpeitaan, vaan ovat lapsen tasolla. Lapsen tasolla siten, että heidän tarpeensa ovat aina tärkeämpiä kuin muiden. Itseasiassa, heidän maailmassaan ei muita tärkeitä ihmisiä juuri ole kuin he itse.
Siksi pettäjä voi olla hyvin jyrkkä tuomitsemaan pettämistä muissa ja samanaikaisesti sallia sen itselleen ("olen erityinen").
Se, että naisten mielestä näitä lapsiaikuisia on enemmän miehissä ja miesten mielestä naisissa, on luonnollista. Kukin puhuu omasta kokemuksestaan käsin.
että olet rohkeasti ottanut vastuun omasta elämästäsi. Olet katsonut sitä peilin toista puoltakin. Taitaa olla niin, että nämä tapaukset ovat lisääntymään päin?
Omasta puolestani kerron että ensimmäisnen mieheni oli vakaasti sitä mieltä, että minä olin firigidi ja kaipasin hoitoa. Lupasin sitä hakea, sillä ehdolla että hänkin menee. Terapeuttini oli nuori ja kokematon nainen - ilmeisti itsekkin tämän asian kanssa vähän hukassa. No, lopputulos oli että kokoonnuimme yhdessä ja meille kerrottiin että meillä oli ihanteellinen avioliitto. Miehellä oli naisia, en ollut edes mustasukkainen ja mieskin lupasi että saan käydä vieraissa. Noh, erottiin. Mies oli aivan tyrmistynyt - meillähän meni hyvin! Mitä hän voisi tehdä että...
Minun kylmyyteeni loppui kuin seinään kun tapasin toisen aviomieheni. En ole sen jälkeen "kärsinyt" siitä. Ero tuli, kun sitä intohimoa oli vähän liikaakin, aina väkivaltaisuuteen saakka. Tämä mies ei lähtenyt mihinkään "kallonkutistajalle", sai siitä raivarin. Hän sai totaalisen hepulin kun ilmoitin erosta - kuulemma jälleen ei ollut mitään syytä. Hänellä oli jo katsottuna uusi, yhteen menivät ennen avioeroa.
Seurustelin ja se loppui jälleen, tämä mies ilmaisi että oli liian "lihallinen"! Eli itse olin puutteessa, olimme liian erilaiset tempperamentit.
Kolmas seurustelu on omaa lajiaan, ei ihan "terve", ilmaisi että minua piti pettää kun hän pelkäsi hänen olevan minulle "riittämätön" sängyssä. Oli kyllä, mutta ihan henkisellä puolella, :)
Näin on että se joka ei halua puhua, millä hänet pakoitat? Ainakaan ajoissa...
Moni nainen kertoo samaa, että kun he ovat yrittäneet, mitään ei ole tapahtunut. Luvataan ja unohdetaan, ei lähdetä etsimään apua, ei edes sinne lääkäriin. Sitten kun naiset ovat päättäneet, miehille on tullut hätä. En yleistä, mutta todella monta tarinaa olen kuullut ja kohdannut.
Tämä voi olla yksi hyvä lähtökohta. Tilastot ja eri tutkimukset vain puhuvat, että ainakin vielä tilanne on näin päin. Ehkä ne muuttuvat ajan mukana, eihän niitä ole ihan viime vuosina tehty.
Jos näihin kekustelupalstoihin katsoo, niin huolestuttavaa on käsitykset "biologisesta pakosta", "luonnon valinnasta", lajin kehityksestä (darwinismi) ja todellakin "oikeudesta" harrastaa seksiä ihan miltä milloinkin tuntuu - mutta vain miehille.
Viesti jota kommentoit yllä on mielestäni viisaasti vastattu.
Mutta kommenttisi huolesta biologisesta pakosta ym ihmetyttää. Pikemminkin minua ihmetyttää, jos joku ylentää itsensä. Kuten ihmiset, jotka väittävät pysytyvänsä säätelemään seksuaalista halukuuttaan. Väitän, että ne pystyvät siihen vain siksi, että niiden sex-hormonitasot ovat vain niin matalat. Ilman antagonistia ei korkean sex-hormonitason omaava ihminen kyllä voi haluilleen yhtään mitään sukupuoleen katsomatta. Ja on ihan varmaa, että sellainen ihminen pettää, jos partnerina on vähähaluinen kaveri. Mutta silloinkin minusta on kyse siitä, että ihminen on väärässä parisuhteessa, ei uskalla olla rehellinen itselleen ja kumppanilleen. Ehdottomasti "biologinen pakko" saada tarpeeksi seksiä on osalle ihmisistä todellinen asia eikä mikään harhakäsityksen oloinen asia.
Samoiten uskon lajikehitykseen. Jotkut enemmän apinantasolla jne. on tästä väännetty sun kans aikasemmin. Mutta siinäkin on taas kyse siitä, että edelleen ihminen on väärässä suhteessa jos itse hyväksyy polygamian ja kumppani on ehdoton monogamiatyyppi. Biologina en koskaan ole kokenut olevani vain miehen palanen miehen kylkiluuta.
Mielestäni pettävät ihmiset pettävät eniten itseään ja pakoilevat todellisuutta.
Tällä biologisella ”pakolla” tarkoitin käsitystä siitä, ettei mies kerta kaikkiaan voi mitään sille, että sen täytyy levittää ”siementään” mahdollisimman laajalle ts. saattaa mahdollisimman monta naista raskaaksi. Naisella tätä pakkoa ei niinkään katsota olevan, vaan hän etsii biologian pakosta elättäjää lapsilleen.
Puhuisin mieluummin biologisesta tarpeesta. Kyllä ihminen sitä pystyy jossain määrin säätelemään, olemmehan oppivaisia ”eläimiä”. Perustuuhan meidän kyky elää (kyky oppia) yhteisöissä ja yhteiskunnassa juuri tuohon oman käytöksen säätelyyn (vuosisatoja uskottiin päinvastoin. Seksiä ei pidetty hyvänä asiana, väkivalta oli ok.). Sama asia on mm. sokerin ja rasvan syönti. Se on meillä biologinen tarve, mutta nykyään vahingoksi meille itsellemme.
Olen itse kokeillut vuoden mahdollisimman täydellistä selibaattia, ihan uteliaisuudesta. Aluksi haluja tuli usein. Ne liittyivät myös tilanteisiin, joissa olin oppinut käyttämään seksiä ”apuna”. Kun oli tiedossa joku jännittävä tapahtuma, tai sen jälkeen, seksiä teki mieli valtavasti. Samoin reagoin kun joku mieltä kiihdyttävä tilanne oli takanapäin. Liikunnan aktiivinen harrastaminen herätti myös lisääntyvää tarvetta, joten jätin sen vähäksi aikaa :)
Ennen kuukautisia kun veri pakkautui lantioon, lisäsi myös ”tarvetta” helpottaa olotilaa. Eli tulkitsin nuo tuntemukset seksuaalisiksi tarpeiksi. Eniten vaikutti se, mitä keskityin ajattelemaan. Tietyt elokuvat ja kirjallisuus herättivät mielikuvia jotka johtivat sitten halun syttymiseen. Kun aikaa kului, yllättäen halut vähenivät. Eivät kadonneet, ja ajattelin että se oli minun todellinen biologinen tarpeeni aste.
Kun olin seurustelusuhteessa jossa mies oli lähinnä seksiaddikti, koin päinvastaisen kokemuksen. Kummallisesti jännittävyys, uusien kokemusten kokeminen ja lisääntynyt seksi lisäsi haluja! Jopa eron jälkeen tämä taso pysyi korkealla aika kauan. Silloin ymmärsin että miten seksikin voi koukuttaa samalla tavalla mielihyväkeskuksen kuin alkoholi tai huumeet, Todellakin ”vieroitushoito” oli tarpeen.
Nyt kun kumppani on samankaltainen kuin minä, olen tehnyt uuden havainnon. Seksihalut vaihtelevat kausittain. Selkeästi talvi on hiljaisempaa ja keväällä tahti kiihtyy. Aktiivisia kausia on joitakin viikkoja ja sitten voi olla täysin ”kuolleita” jaksoja. Mitä enemmän on muuta tekemistä (ja stressiä) tai tapahtumia (niitä ikäviä), sitä vähemmän seksiä.
Nämähän eivät ole päteviä tutkimuksia, mutta on herättänyt vähän kriittisyyttä tuota ”pakkoa” kohtaan. En itse laita pääpainoa biologiaan, sillä en oikein niele käsitystä siitä, että olen pelkkä hormonien ja geenien tahdoton sätkynukke. Kun emme vielä tiedä mm. hormoneista tarpeeksi. Uskon että ihmisen mieli/ravinto voi ohjata jossain määrin myös hormonituotantoa. Mutta jääkäämme odottamaan viisaampien tutkimuksia!
Ihmetelen sitä että aina miehiä syytetään puhumatomuudesta. Kyllä miehet puhuu jos heidän annetaan puhua, mutta jos siitä että puhut omista tarpeistasi ja tunteistasi vedetään herne nenään niin puhu siinä sitten.
Itse olen puhunut ,kuunellut, jakanut kotityöt, pyrkinyt huomioimaan toisen ja siitä saanut palkaksi pettämisen neljässä pidemmässä suhteessa.
Kolmella edelisellä kerralla olen päätänyt suhteen pettämisen seurauksena, neljättä mietin
Päätääkö suhde, vai todeta että 60 luvulla syntyneiden naisten on vain vaikea elää uskolisena ja antaa olla.
Ja kenet näistä ottaisin takaisin, kun jokainen haluaisi takaisin?
Minulla oli exsuhteeni aikana rinnakkaissuhde. Halusin erota jo vuosia ennen sitä ja vuosi sen jälkeen - ex ei halunnut. Ei vaikka lopulta tiesi suhteesta! Kun lopulta sain aseteltua erohakemuksen keittiön pöydälle, oli ex yllättynyt!!! Minulle tuo vastuunpakoilu mieleen aivan toisinpäin: Ex ei kyennyt tai halunnut kyetä näkemään suhteemme oikeaa tilannetta (sitä, että minä haluaisin eroa) vaan vain tilanteen, jonka haluaisi vallitsevan.
En oikeastaan yhtään ihmettele, oli tämä asetelma miten päin vaan. Olisi liian helppoa, pinnallista ja mutkatonta, jos ensimmäisen eroajatuksen putkahdettua mieleen sanoisi "haluaisin erota" johon toinen vastaisi "joo, erotaan vaan". Näiden lauseiden väliin tarvitaan usein paljonkin blaa-blaa-blaata, jotta ihmiset todella pääsevät irti ed suhteestaan.
Alan päätyä siihen vanhaan käsitykseeni että perusongelma on tuo vuorovaikutus. Toisin sanoen se että kuunnellaanko ihan oikeasti sitä toista ( ja tarpeeksi ajoissa)ja yritetään ymmärtää sekä osataanko antaa toiselle tilaa ilmaista itseään ihan hänen omalla tavallaan, kuten kirjoitit: ”…miehet puhuu jos heidän annetaan puhua…”
Ikävä kyllä olen havainnut että liian usein nämä parien väliset ”keskustelut” ovat lähinnä kilpailu- tai valtataistelutilanteita – eikä kunnon keskustelua. Ne alkavat ihan ok, mutta jatko kilpistyy siihen, kumman tunteet/ajatukset ovat niitä tärkeämpiä. Kumpaa pitäisi kuunnella ensin tai ainoastaan? Toiselle vuoron antaminen ja kuuntelulle ”alistuminen” kun omat tunteet kiehuu voi olla vaikeaa.
Sitten taistellaan siitä, kumman tavalla saa/pitää ilmaista itseään. Joskus vaaditaan että toisen pitää tehdä tietyllä tavalla, muuten ei edes yritetä ymmärtää. Aika usein naiset vaativat runsasta verbaliikkaa, ja selitteleviä lauseita jotka vähän pehmentävät ikävän asian vastaan ottamista. Kuten tiedetään, se on naisten tapa ilmaista, miehet käyvät suorempaan asiaan ja sanasto on ytimekästä. (Muistan, on poikkeuksia :) ). Sekin vaikuttaa millaisia ilmeitä ja eleitä käytetään, kuten äänen käyttö – niihin me reagoidaan, sanoi toinen mitä tahansa.
Tähän ne keskustelut sitten päättyvätkin! Ellei jatketa kunnon riitaan, eli taisteluun siitä kumpi on huonompi ihan noin ihmisenä yleensä. Pahimmillaan sitä jatketaan hakemalla itselle tukijoukkoja, ”eikö se ookkiin…?” ja mustamaalamalla toista.
Ymmärrän, jos ne miehet(miksei naisetkin) jotka eivät ”osaa” tehdä ratkaisuja, eivät halua lähteä tällaiseen tuloksettomaan käytäntöön mukaan, välttelevät puhumista.
Meillä on siis paljon opeteltavaa, eikä kaikki taida olla ihan niin yksioikoista kuin haluisi sen olevan!
"Minulla oli exsuhteeni aikana rinnakkaissuhde. Halusin erota jo vuosia ennen sitä ja vuosi sen jälkeen - ex ei halunnut."
Älä nyt viitsi, aikuinen ihminen! Suhteen aloittamiseen tarvitaan kaksi, mutta päättämiseen ei todellakaan tarvita yhteisymmärrystä. Myönnä jo hyvä ihminen että sinä olit se tahdoton lapsi, joka ei uskaltanut tehdä päätöstä, ei halunnut tehdä päätöstä!
Moniko suhde ylipäätänsä päättyisi, jos sen päättämiseen tarvittaisiin kummankin halu??? Minun suhteista vain yksi olisi, jos siihen oltaisiin tarvittu kummankin yhteinen päätös. Kaikissa muissa joko minä tai se toien on lähtenyt kävelemään kun toinen olisi vielä halunnut jatkaa.
"Itse olen puhunut ,kuunellut, jakanut kotityöt, pyrkinyt huomioimaan toisen ja siitä saanut palkaksi pettämisen neljässä pidemmässä suhteessa. "
Miten tuo on mahdollista? Vaikka suomalaiset naiset levittävät haaransa todella nopsaan, ei tuollaista tuuria pitäisi sattua kohdalle.
Onko tapanasi ihastua vain huoriin vai missä on vika? Oletko liian mustasukkainen tai liian vähän mustasukkainen?
Itse olen päättänyt että petoksesta seuraa välitön selkäsauna ja lumihankeen ajaminen.
"Ja kenet näistä ottaisin takaisin, kun jokainen haluaisi takaisin? "
No tietenkin KAIKKI! Paneskelet kaikkia ja annat lutkien maistaa omaa lääkettään. Kusetat mennen tullen, lähdet toisen luota mennäksesi suoraan kolmannelle panemaan.
Mikä voisikaan olla enää parempi kosto? Jos tämä ei ole edes käynyt mielessäsi, olet liian tossukka.
Olin tehnyt päätökseni. Kerroin siitä exälle. Hän ei halunnut erota. Säälistä en eronnut heti. Ja siitä syystä, että kuvittelin saavani exän taivuteltua haluamaan eroa. Onnistuinkin siinä hyvin! Aikaa tietysti kului, mitä siitä. On lapsellista väittää omaa tapaa erota ainoaksi oikeaksi. Sitäpaitsi vielä; exälle pikaero olisi todella ollut maailmanloppu ja todella sopimaton vaihtoehto. Me ihmiset ollaan erilaisia, nääs.
Itse olen ajatellut niin että on vaan huono tuuri
Ja kostaminen ei oikein huvita, silloinhan alentuisin vain heidän tasoleen vai mitä?
Mustasukkaisuudesta sanoisin että ehkä toisin päin, suomalainen nainen ei oikeasti kestä sitä että saa "tilaa" ja luotamusta vaan tulkitsee sen rakkaudetomuudeksi.
Ehkä pitää vaan odotella että vastaan kävelisi sellainen aikuiseksi kasvanut nainen.
Niitä tuntuu vaan olevan kovin vähän
tehdä mitään "ratkaisua". Heidän mielestään tilanne on ihanteellinen: pitää kakku ja syödä se samaan aikaan. Miksi muuten kakkosta salattaisiin niin kovin?
sitä kenen kanssa nämä miehet pettävät. Ne ovat monesti varattuja naisia, joten kyllä siellä toisella puolella joutuu mies tekemään ratkaisuja mitä tekee pettävälle muijalle. Vai onko mummomuori eri mieltä?