Radiouutisista kuulin että kehitysvammaisten käyttämiseen ilmaisena työvoimana aiotaan puuttua. Kehitysvammaisista moni tekee töitä saaden työstään muutaman euron jonkinlaista tukirahaa. He tekevät monen tunnin työpäiviä, mutta kukaan ei ajattele että heille pitäisi maksaa työstään ihan oikeasti palkkaa.
Heitä käytetään siis hyväksi, ilmaisena työvoimana. Orjina.
On ymmärrettävää, että kehitysvammaisen kohdalla ongelmaksi saattaa muodostua heidän vammansa aste joka vaikuttaa työpanokseen. On olemassa kuitenkin paljon sellaisia töitä joita kehitysvammainen - kehitysvamman aseesta riippuen - pystyy tekemään ihan normaalisti. Mikä on siis peruste ettei heille tarvitsisi maksaa siitä palkkaa?
Tuosta uutisesta kumma kyllä puuttui kokonaan sellainen pieni ja mitätön sivuseikka, että suomessa on jumalaton määrä ihan terveitä ja työkykyisiä ihmisiä, joita käytetään ihan samalla tavalla hyväksi työelämässä!
Kehitysvammaistenkin oikeuksista tässä yhteiskunnassa pidetään näköjään paremmin huolta kuin niiden terveiden, joita käytetään ilmaisena työvoimana ihan samaan tapaan kuin kehitysvammaisiakin. Suomessa ylläpidetään tarkoituksella sitä luokkaa, joka on vuodesta toiseen käytettävissä ilmaisena työvoimana.
Tämä ihmisryhmä toimii yhteiskunnassa "turkiseläiminä", joita käytetään aivan samaan tapaan elinkeinona kuten oikeitakin turkiseläimiä. Heidän selkänahasta revityllä työllä joku toinen työllistyy oikeasti. Tämä ihmisryhmä ovat he, joille uskotellaan että työnteko on itsessään niin terapeuttista, ettei siitä tarvitse maksaa palkkaa.
Jos työnteko on niin kertakaikkisen terapeuttista jo ihan itsessään, niin miksi ihmeessä kenellekään maksetaan palkkaa? Eikös yhteiskunta voisi siinä tapauksessa ihan hyvin pyöriä pelkän talkootyön voimin, palkkana pelkkä työn ilo?

Vastaukset 6
Vanhimmat
..Suomessa vallanpitäjien manipuloitavissa.
Mutta, eihän esimerkiksi sähköyhtiöiden johdolle riitä satojen tuhansien euorojen peruspalkka motivoimaan työntekoon. Ei, lisäksi tarvitaan miljoonaoptiot.
Tätä massiiviseksi paisuneen hyväksikäyttökoneiston olemassaoloa ja ylläpitoa perustellaan sillä, että ne ihmiset, jotka laitetaan orjatöihin, ovat työkyvyltään vajaita, eivätkä kykene normaaliin työhön. Tällaisessa kuvitelmassa annetaan ymmärtää että ne ihmiset jotka käyvät normaalissa palkkatyössä, ovat täysin ongelmista vapaita, aina terveitä yksilöitä. Jonkinlaisia superihmisiä joiden elämään ei koskaan tule työkykyyn vaikuttavia kriisejä, ongelmia, tai sairauksia. Tai joilla ei esimerkiksi ole koskaan päihde- tai mielenterveyden häiriöitä.
Kaikki tavallisessa palkkatyössä käyvät tietävät ettei asia ole niin. Normaaleissa työpaikoissa on paljon ihmisiä joilla on elämässään ongelmia. Kukaan ei säästy ongelmilta elämässään. Jos työkyky on kuitenkin heikko, on olemassa osapäivätöitä, keikkatöitä, ja muita kevyempiä tapoja tehdä työtä _josta maksetaan palkkaa_.
Orjatyölle ei ole mitään perusteita.
Aika monen "ongelmaisen" ihmisen ongelmat liittyvät nimenomaan pitkään jatkuneeseen köyhyyteen, taloudelliseen katastrofiin jossa he ovat joutuneet elämään monesti vuosikausia. Mielenterveyden häiriöt, kuten masennus liittyy näköalattomuuteen ja toivottomuuteen, kun toivo paremmasta katoaa pitkittyneessä tilanteessa. Sanomattakin on selvää että kun ihmisten köyhyysloukkua ylläpidetään erilaisilla orjatyömuodoilla, ihminen masentuu ja ongelmat monimutkaistuvat. Köyhyydestä tulee elämäntapa, kun ihminen tottuu olemaan ikuinen köyhä ja ajatuksestakin paremmasta taloudellisesta tilanteesta tulee epärealistista.
Lisäksi tämän yhteiskunta"luokan" järjestelmällinen ylläpito (jotta he olisivat mahdollisimman tehokkaasti muiden tahojen hyväksikäytettävissä) perustuu tämän ihmisryhmän syyllisyydentunnon ylläpitämiseen. Samaan aikaan kun he tekevät ihan oikeaa työtä, heitä nöyryytetään sossun luukulla. Heidät pakotetaan olemaan edelleenkin kerjäläisiä, ja elämään erilaisilla yhteiskunnan tuilla. Mielikuvaa yhteiskunnan rasitteesta, pummista ja loisesta halutaan pitää sekä heidän itsensä mielessä, että muun yhteiskunnan mielessä, jotta he olisivat helpommin hyväksikäytettävissä. Rasitteeksi itsensä kokeva ihminen haluaa eroon syyllisyydestään, joka motivoi häntä korvaamaan yhteiskunnalle aiheuttamaansa taakkaa tekemällä tarjottuja orjatöitä.
Muutaman euron päiväpalkka ei luonnollisestikaan motivoi työntekoon, joka taas vahvistaa käsitystä että nämä ihmiset ovat työkyvyltään huonoja. Tällaisia ihmisiä on helppo käyttää hyväksi koska sitä voidaan perustella sitten heidän "heikolla työkyvyllään".
Sille, että ihmisiä käytetään hyväksi ilmaisena työvoimana, ei ole minkäänlaisia järjellä perusteltuja syitä, jotka tekisivät sellaisesta toiminnasta oikeudenmukaista ja moraalisesti oikeaa.
Niin se tietysti on että ei ihminen pelkällä pyhällä hengellä tule toimeen, ja työ ilman palkkaa on nöyryyttävää.
Luulen että ilmaistyö voi joillekin yksilöille olla jopa se "viimeinen niitti". Sitäkö mahdetaan tavoitella?
että ottavat muutaman natsin mukanaan viimeiseen siirtoonsa.
Tuo kiteytti täysin sen ajatuksen mitä minä ja varmasti monet muut ajattelevat työttömien asemasta nykyään.
Täältä löytyy yksi orjatyöläinen. Olen nyt ollut viikon työharjoittelussa jonka työkkäri mulle käski. Linnatuomio ilmaistyöstä lohkesi 4 kuukaudeksi.
Harmi että nykyinen SAK puheenjohtaja jää eläkkeelle. Hän sanoi televisiossa niin että työttömiä pitäisi kannustaa tämän kaltaiseen työhön saamalla siitä enemmän rahaa, mitä kotona olemalla saa. Työnantaja allekirjoittaa etukäteen sopimuksen jossa lupautuu palkkaamaan työntekijän harjottelun päätteeksi oikeasti palkallisiin hommiin.
Nythän homma on päinvastoin, työtön saa vähemmän rahaa kun lähtee työkkärin mieliksi harjottelemaan ja työnantaja vain hyötyy kun ei tarvitse edes oikeisiin töihin ottaa harjottelun jälkeenkään, eikä tarvitse edes palkkaa maksaa.
Sen minä sanon että tää homma menee ja on jo mennyt siihen pisteeseen että yritykset eivät edes enää halua palkata oikeasti ketään, koska tietävät että saavat työkkäristä ilmaista työvoimaa --> ja firma säästää.
Työttömiä sitten kyykytetään harjoittelu paikkoihin karenssin uhalla, työttömällä ei ole nykyään sananvapautta valita edes minne haluaa. Itse kun jäin työttömäksi sanoin työkkärissä että haluan sellaiseen paikkaan vaikka aluksi harjottelemaan mistä lopuksi mahdollisesti lohkeisi lopuksi oikea työpaikka palkan kera, mutta ei, minut passitettiin koulun oppilaskuntaan jota pyörittää itse opiskelijat joista heistäkään kukaan ei saa palkkaa eikä harjottelun jälkeen saa oikeaa palkallista duunia.
Päivittäiset tehtäväni on keittää kahvia, hakea posti, viedä roskat ja jaella opiskelija kortteja ja nytkin kirjottelen tätä viestiä kun ei ole mitään tekemistä, suurimman osan ajasta istun täällä ja yritän saada aikaani jotenkin kulumaan. Työkkärissä vaan sanotaan että "saathan sie sieltä työkokemusta". Tämä ei todellakaan ylläpidä nykyisen ammattitutkintoni ammattitaitoa yllä.
Nyt täällä sitten istuskelen vähemmällä rahalla mitä kotona saisin. Ainoa etu on se ettei liiton päivät kulu.