Avauduin tilanteestani about viikko sitten otsikolla "Tiukkaa tekee". Nyt on pakko todeta, että tekee vielä tiukempaa. Tilanne on hieman muuttunut. Ei ainostaan suudelmat, jotka vaihdettiin perjantaina, vaan mun suhtautuminen mieheen. Tunteet ei ole muuttunu, ne on vaan vahvistunu, tietysti, mutta tunteisiin sekoittuu raivostuttavaa levottomuutta. Haluaisin puhua miehen kanssa ja toisaalta en. Mun tunteiden lumipalloefekti on niin pitkällä jo, että mä tarkastelen jokaista liikettäni; en kai hakeudu liikaa hänen seuraansa tai en kai mä nyt välttele? Ja mä koitan hänen katseistaan löytää vastausta polttaviin kysymyksiin; nauttiko hän suutelusta, katuuko hän, ajatteleeko hän mua, oliko se vaan pelleilyä, pitääkö mua helppona? Mä en näin ollen pysty ihan täysin nauttimaan miehen seurasta, en sillä tavalla kuin aiemmin. Ja tiesin että näin käy, mutta silti annoin hieman liikaa tunteelle ja huumalle periksi. Nyt mietin että pitäisikö mun puhua hänen kanssaan. En saa jäsennettyä päässäni olisiko se hyvä vai huono idea. Haluaako toinen puoli musta puhua asiasta vaan siksi, että pitäisin asian/tunteen tuoreena ja esillä, jotta oikein voisin kieriskellä siinä ja vetää hänetkin mukaan? Ja miksi se toinen puoli hannaa? Ei kai vaan siksi, että pelkään, että hän tiputtaisi mut tylysti maanpinnalle ja kertoisi, ettei todellakaan ole musta sillä tavalla kiinnostunut. Molemmissa vaihtoehdoissa "oikein käytettynä" olisi puolensa, mutta en tiedä kumpi on oikein. Oma pää kyllä leviää kun tätä yksin pähkäilee. Enhän mä oikeasti halua suhdetta. Ja rikkoa mitään mitä hänellä nyt on. Eikä hän varmasti halua sellaista, en usko että hän on sitä tyyppiä. Hän vaikuttaa olevan ok asian suhteen. Mutta mä kaipaan hulluna hänen syleilyynsä ja toisaalta haluaisin juosta lujaa vastakkaiseen suuntaan. Ja voi itku... joskus ajatus lipeää jopa sinne asti, että olishan se hienoa, jos oltais pari... Silloin nousee itseinhon sappi kurkkuun.
Slippery slope
Alainen
1450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
nyt te siis suutelitte? se oli kyllä odotettavissa, kyllä hänkin vaikutti puheissasi niin kiinnostuneelta että tunteiden "purkautuminen" oli vain ajan kysymys.
niin kuin aiemmin jo sinulle kirjoitinkin, on minulla hieman samankaltainen tilanne. päädyin suutelemaan työkaveriani ja nyt olen täysin ihastunut, vaikka tosin olemme molemmat varattuja. ja sehän ei jäänyt edes siihen pelkkään suutelointiin...
en tiedä mitä pitäisi tehdä, olen yrittänyt puhua hänelle tunteistani mutta luulenpa etten koskaan tule saamaan häneltä vastakaikua tunteisiini. hän sanoi pitävänsä minusta, muttei kuulemma pysty minulle mitään pysyvää lupaamaan. silti olen ihan "lätkässä". välillä minustakin tuntuu että en kai ole liikaa häneen yhteydessä tai yritä "tyrkyttää" itseäni ja tunteitani.
todella vaikea tilanne sinulla, varsinkin kun kyseessä on esimies ja siis työkaveri jota näkee joka päivä. ihminen vain on sellainen että tunteet saavat helposti vallan ja äkkiä sitä huomaakin olevansa "ansassa". näitä asioita koettaa aina ajatella järjellä, mutta toisin käy. en osaa sinulle nyt muuta sanoa kuin että yritä vielä keskustella hänen kanssaan ja jos et todella halua "sekaantua" koska hänellä on perhe, niin nyt olisi ehkä vielä mahdollisuus perääntyä ja yrittää pitää pää kylmänä. minä menin sydämeni johdattelemana ja nyt ahdistaa.