Ei ole provo

Luin yhtä ketjua tosta ja kerronpa oman mielipiteeni.
Miehelläni on 20cm erektiossa ja olen pitänyt sitä ihan normaalin pituisena, ja kun luin muiden viestejä niin tajusin kauhukseni että jotkut saavat tyytyä vain reilu kymmensenttisiinkin!
Tiedän että tämä kuulostaa ääliömäiseltä ja provolta mutta ei; olen ihan tavallinen 31 nainen ja seksi ei ole pääasiallinen harrastuksemme.
Oma intoni kyllä lopahtaisi jos uusi kumppani osoittautuisikin vaikkapa 13 senttiseksi.
Kirjoitin tämän jotta jotkut tajuaisivat että nainen voi todellakin haluta/vaatia itselleen isomunaista kumppania, ihan kuten moni mies haluaa että (oma) nainen on hoikka.
242059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vaan isotissisen, jos saan hieman tarkentaa. Ymmärrän kyllä, mitä ajat takaa, olisi minustakin kyllä kurjaa, jos joutuisin leipomaan joitakin alle d-kupin tissejä. Enkä minäkään todellakaan provoile, kun sanon näin, mutta miksi pitäisi tosiaan tyytyä johonkin pikkutissiin, kun on kunnon tavaraakin tarjolla.

Äänestä

nimellä "munahaukka".

Hassua että kerrot että koolla on väliä mutta sitten toteat ettet tiennyt ettei 20 senttinen ole normaali.

Menehän nyt teini nukkumaan ennen kuin isä ja äiti tulee kotiin ryyppäämästä.

Kannata toista ketjua aloittaa moisesta aiheesta. Edellinen oli jo sen verran paska.

Äänestä

""olen ihan tavallinen 31 nainen ja seksi ei ole pääasiallinen harrastuksemme.""

Oleksää frigidi? Vai oletko muutenvaan vitun tyhmä. 31.v ja et tiedä kullin kokoa.

Ja jäätelötikut kun luulee et ne on seksikkäitä. Naisessa pitää olla persettä ja tissiä.

Äänestä
  • Sillä oikeasti olen 31v, D70, vyötärö 69cm.
    Ihana kuulla että mun kaltaiseni on haluttava!

    Äänestä

  • Mutta hyvältä tuntuu kirjoitti:

    Sillä oikeasti olen 31v, D70, vyötärö 69cm.
    Ihana kuulla että mun kaltaiseni on haluttava!

    Sulla taitaa olla kyllä aika paha itsetunto-ongelma, jos sinun pitää hakea tällä tavalla hyväksyntää ulkonäöllesi. Ettet vaan olisi se edellisessä ketjussa pahasti siipeensä saanut nainen..

    Äänestä

  • oletko sittenkään? kirjoitti:

    Sulla taitaa olla kyllä aika paha itsetunto-ongelma, jos sinun pitää hakea tällä tavalla hyväksyntää ulkonäöllesi. Ettet vaan olisi se edellisessä ketjussa pahasti siipeensä saanut nainen..

    tuolla aiemmassa ketjussa yksikään nainen saanut edes lievästi siipeensä...

    Äänestä

Juuri tuo on niin koomista naisissa (joka et välttämättä edes ole?)

Se ei ole tärkeintä että miltä se miehen kalu itsestä tuntuu, vaan se,
että mitä mieltä muut naiset siitä ovat. Kalun täytyy olla "yleisesti hyväksyttyä kokoa"
ja mielellään vielä keskimääräistä
isompi, jotta voi tuntea olonsa tyttöporukassa mukavaksi.
Onhan se aivan kauheaa jos täytyisi myöntää että omalla miehellä ei ole
isoa, mutta seksi on silti hyvää? Jokaisen naisenhan täytyisi jättää
normikokoisen peniksen omaava ja etsiä isokullinen, ihan vaan sen
takia että joku isojen palvoja niin kehottaa?

Moni nainenkin on varmaan ihan tyytyväinen keskikokoiseen tai
jopa hieman pienempäänkin, kunnes kuulee kuinka pitkä se oikeasti on.
Sitten tulee hirveät itsetunto-ongelmat, kun "minun miehelläni onkin pieni, apua!".
Monelle naisellehan ei ole tärkeintä se miten itse miehen seurassa
viihtyy, vaan se miten se mies nostaa omaa imagoa muiden naisten silmissä.

Äänestä
  • Ei naiset vertaile miestensä kikkelin kokoja. Oikeat, aikuiset naiset tietävät että
    a) kikkeleitä on erikokoisia,
    b) naiset ovt keskenään erilaisia: toisille seksi on tärkeä ja toisille ei,
    c) toiset saa emätin orgasmeja joissa kikkelin koolla on väliä ja toiset klitoris orgasmeja, jossa ratkaisee iha muut tekijät kuin pilin koko.

    Itse kuulun niihin jotka saavat parhaan nautinnon tarpeeksi isomunaisen miehen kanssa, en vain saa potkua nysästä. Kuitenkin mieheni tärken ominaisuus on aivot ja luonne, iso kulli on vain helmi hänen kruunussaan.

    Äänestä

  • ja tietämätön kirjoitti:

    Ei naiset vertaile miestensä kikkelin kokoja. Oikeat, aikuiset naiset tietävät että

    Kaikkihan sen tietää, että naiset vertailevat kaikkea mahdollista keskenään ja ovat niin helvetin kateellisia toisilleen. Jos vertaa sinua edeltäneen kirjoittajan kommenttia ja sinun, niin älykkyydessä häviät kyllä 6-0. "Tärken ominaisuus on aivot ja luonne". "Emätin orgasmi", "Klitoris orgasmi". Jos mulla olisi noin tyhmä nainen, vetäisin kyllä ranteet auki..

    Äänestä

  • ja tietämätön kirjoitti:

    Ei naiset vertaile miestensä kikkelin kokoja. Oikeat, aikuiset naiset tietävät että
    a) kikkeleitä on erikokoisia,
    b) naiset ovt keskenään erilaisia: toisille seksi on tärkeä ja toisille ei,
    c) toiset saa emätin orgasmeja joissa kikkelin koolla on väliä ja toiset klitoris orgasmeja, jossa ratkaisee iha muut tekijät kuin pilin koko.

    Itse kuulun niihin jotka saavat parhaan nautinnon tarpeeksi isomunaisen miehen kanssa, en vain saa potkua nysästä. Kuitenkin mieheni tärken ominaisuus on aivot ja luonne, iso kulli on vain helmi hänen kruunussaan.

    Pienelläkin munalla voi antaa "emätinorgasmeja" vallan hyvin. G-pisteeseen ei ole pitkä matka ja kun kulma ja voima on oikea niin kyllä se orgasmi sieltä tulee pienelläkin munalla.

    Toki isolla munalla tämä on huomattavasti helpomaa kun se osuu useampaan kohtaan kerralla. Tällöin G-piste löytyy vähän niinkuin vahingossa.

    Sanoisin kuitenkin, että paras orgasmi useille naisille tulee kun samaan aikaan klitoris saa kosketuksen. Jos penikseltä löytyy pituutta 20 cm tai yli niin normaalissa seksissä klitorikseen ei tule välttämättä lähes lainkaan painetta, vaan täytyy käyttää sormia, joka on monissa asennoissa mahdotonta tai todella vaikeaa ja se latistaa tunnelmaa.

    Toki kun iso muna (paksu) venyttää paikkoja enemmän niin se tuntuu paremmalta. Samaan lopputulokseen pääsee kuitenkin treenaamalla lihaksiaan, jolloin paine on vähintäänkin sama. Tietenkin kaikista paras keino on treenata lihaksiaan ja harrastaa seksiä isomunaisen miehen kanssa, jolloin puristus orgasmissa on kovempi.

    Eipä kuitenkaan löydy yhtään miestä, joka voittaisi ison dildon tässä asiassa. Paitsi jos itse on onneton dildolla sohimaan.

    Mikä on iso? Vessapaperirullan keskiö vai vielä isompi ?

    Äänestä

  • Suvereeni kirjoitti:

    Tai voihan pitkälläkin munalla klitoris saada paineen jos rakastelijalta löytyy kunnon kaljamaha. Timmillä vatsalla jää kyllä klitoriksen hyväily kropalla haaveeksi.

    Äänestä

kunnon kokoiseen heppiin,omissa ihaksissa ei ole valittamista eli 10cm heppi on aivan liian pieni. Ei tunnu missään...

Äänestä

Idioottiämmät voi vaatia mitä vain, mutta kaikkkea haluamaansa ei saa. Pitää tyytyä kompromisseihin, kuten vain 18 cm munaan.

Äänestä

...se ihana 20cm kalu lakkaa toimimasta? Eipä taida silloin enää olla miehestä mitään iloa, vaihtoon vaan?

Kalun koon arvostelu on mahdollisesti vielä mauttomampaa kuin miesten vaatimukset kuppikoosta. Tai en tiedä, aika 50-50 kyllä tämä. Minulle miehessä/naisessa on tärkeintä suvaitsevaisuus ja se, että ei ole pinnallinen idiootti jolle sukupuolielimet mittaavat miehen/naisen soveltuvuutta parisuhteeseen.

Äänestä

Toi senteistä puhuminen on siinä mielessä aika turhaa että sen koon voi mitata niin monella tapaa eikä ole mitään yksimielisyyttä siitä mikä on se "oikea" tapa. On mullakin 20-senttinen jos mitataan tietyllä tavalla.

Äänestä

nyt pakko tehdä toinen ketju tuon yhden täydellisen katastrofin perään?

Äänestä

naiset sanovat jotain suoraan. Miehet ovat iät ja ajat laukoneet naisista totuuksia(rumalla naisella ei tee mitään, läski on rumaa, vanha nainen on out jne..) eivätkä yhtä ainoaa meiltä kestä takaisin.

Äänestä

Naisten mieltymys suuriin peniksiin on yksi suurimpia ellei, jopa suurin syy, miksi itse en ole koskaan ollut naisten kanssa missään tekemisissä. Oma kaluni on vain n. 15/4, eli hyvin pieni nykynaisten mielestä, jotka ovat tottuneet pornoon ja pinnallisessa yöelämässä tapaamiinsa isokaluisiin, yli-itsevarmoihin panosonneihin.

Koen naiset lähinnä vihollisiksi ja ampuisin itseni mielummin, kuin näyttäytyisin alasti jonkin naisen edessä. Pieni penis on valtaisa häpeä meidän pinnallisessa, suorituskeskeissä yhteiskunnassa, jossa arvostetaan vain ulkoisia asioita. Pariutuminen on vain yksi suorittamisen muoto töiden ja opiskeluiden ohella. Seksi on taas vain yksi parisuhteessa suorittamisen ilmenemismuoto ja toki peniksen koko on hyvin tärkeä asia, koska kyse on pelkästä suorituksesta.

Hyvää suorittajaa voidaan palkita parisuhteella, huono tai keskinkertainen vaihtuu ensimmäisen kerran jälkeen seuraavaan. Uusi idiootti on aina odottamassa vuoroaan. Tämä pätee molempiin sukupuoliin tasapuolisesti.

Lyhyesti voisi todeta, että en kertakaikkiaan pidä naisista ja välillä ne suorastaan oksettavat. Voi toki olla, että isokaluisena ajattelisin toisin. Realistisesti tosin uskon, että harrastaisin vain silloin seksiä lukuisten naisten kanssa, mutta ajatusmaailmani olisi ihan samanlainen kuin nyt.

Äänestä
  • provo. Tuon kokoinen penis on kookas naisten mielestä ja tiedät sen itsekin. Ongelmasi on jossain muualla. Kenties liiallisessa pornon katsomisessa...

    Äänestä

  • idiootti kirjoitti:

    provo. Tuon kokoinen penis on kookas naisten mielestä ja tiedät sen itsekin. Ongelmasi on jossain muualla. Kenties liiallisessa pornon katsomisessa...

    15cm penis on täysin evvk nykynaisten mielestä, suunnilleen sen kokoinen vehje kun löytyy useimpien miesten housuista. Kun katsoo ihmisten pariutumista sivusta käsin, niin on selvää, että pinnalliset ominaisuudet ovat nykyään ratkaisevia. Miehessä pitää olla jotain poikkeuksellista, jotta nainen kiinnostuu miehestä.

    Huomattava varallisuus/hieno ura/valta, erinomaiset sosiaaliset taidot ja hyvät seksitaidot (pitää olla myös iso penis) ovat sellaisia ominaisuuksia, joiden avulla on mahdollista saada suhteellisen tasokas nainen. Muilla miehillä on tyytyminen hyvin vaatimattomiin naisiin tai yksinelämiseen.

    Äänestä

  • ikisinkku---m kirjoitti:

    Olet vaan törmännyt joihinkin tyhjäpäihin, joita kyllä valitettavasti riittää tässä maassa. Olet ihan ok mittojesi suhteen, kirjoittelusi paljastaa, että et ole ihan tyhmäkään. Itse asiassa katson, että sinulla on hyvät mahkut löytää älykäs ja muutenkin ihan mukava tyttö, jonka kanssa löydät onnen. Nämä munanmittaajat ovat henkisesti niin vajavaisia, että onnellisempi tulet olemaan ilman niitä, usko pois.

    Äänestä

  • evvk. kirjoitti:

    naiselle. Ensinnäkin: Oma olemuksesi vaatii pitkää kikulia, johtuu kaiketi ylipainosta ja runsaista muodoista. Muutaman minutin reunojenkäärimisen jälkeen tavallinen kikuli laitetaan sinne, mikä se sitten onkaan. Kuuluu hiljainen syyypröprö, ja tavallinen vehe menee 16senttiä sisään, mutta se jää vasta huulille, kun ne rehevät muodot estää normaalin vehkeen etenemisen. Toisinsanoen: Käytä jotain muuta kun kikulia, esim. pesäpsllomailaa.

    Äänestä

  • kokemattomalle kirjoitti:

    16 senttiä?

    Tavallisen peniksen koko näyttää kasvavan päivä päivältä...

    Äänestä

  • vehje on kirjoitti:

    16 senttiä?

    Tavallisen peniksen koko näyttää kasvavan päivä päivältä...

    Nythän naisille täytyy jo laittaa f-kuppia vastaavat silikonit, kun muuten ne eivät enään erotu aiemmin otetuista silikoneista ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mutta koolla ON väliä kirjoitti:

Luin yhtä ketjua tosta ja kerronpa oman mielipiteeni.
Miehelläni on 20cm erektiossa ja olen pitänyt sitä ihan normaalin pituisena, ja kun luin muiden viestejä niin tajusin kauhukseni että jotkut saavat tyytyä vain reilu kymmensenttisiinkin!
Tiedän että tämä kuulostaa ääliömäiseltä ja provolta mutta ei; olen ihan tavallinen 31 nainen ja seksi ei ole pääasiallinen harrastuksemme.
Oma intoni kyllä lopahtaisi jos uusi kumppani osoittautuisikin vaikkapa 13 senttiseksi.
Kirjoitin tämän jotta jotkut tajuaisivat että nainen voi todellakin haluta/vaatia itselleen isomunaista kumppania, ihan kuten moni mies haluaa että (oma) nainen on hoikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu