Minulla oli yhtenä syksynä pari vuotta takaperin tapana laittaa kotona joka päivä duunin jälkeen tietokoneesta päälle mp3-soittolista, jossa oli Webernin kootut Boulez'n johtamana. Kuvitelkaa tätä illasta toiseen. Miksi altistin itseni moiselle kokeilulle? No, koulutin itseäni pois nuoruudessa opitusta käsityksestä joka minulla klassiseen musiikkiin liittyi: Karajanin Beethoven-levytykset ja uudenvuodenkonsertti Wienistä. Ja toinenkin päämäärä minulla oli: en halunut että tulisi kiusaus kaivaa jääkaapista kaljatölkkiä esille. Laihduin Webernin ansiosta viisi kiloa ja kaljaa ei ole enää sen jälkeen tullut kitattua. Jonkin viskin ehkä otan, jos baariin menen, nykyään harvemmin, kun olen muijankin löytänyt Beethovenista ja kaljasta luopumisen ansiosta, kotona sitten vähän viiniä pastan kanssa.
Kun Beethovenin natsimarsseja kuunteli, kyllä siinä kaljaa teki mieli, vähän kuin Oktoberfestissä olisi. Ja se paatos, melkein kuin Tapio Kansalla, mutta ei aivan. Voi olla että se oli se silloinen paskaduuni, mikä sai turvautumaan Beethoveniin ja kaljankittaukseen.
Kun Beethovenin natsimarsseja kuunteli, kyllä siinä kaljaa teki mieli, vähän kuin Oktoberfestissä olisi. Ja se paatos, melkein kuin Tapio Kansalla, mutta ei aivan. Voi olla että se oli se silloinen paskaduuni, mikä sai turvautumaan Beethoveniin ja kaljankittaukseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
klassisesta musiikista. Sitähän tuo siis oli, näkemyksesi klassisesta musiikista? Vai oliko niitä muitakin.
No, jokaisen oma kokemus on todellinen kokemus ja mikäs siinä.
Peto tais olla totinen koomikko. Kännyssä parhaimillaan. Muute piisit liian pitkiä. Ei osannut tehdä kolmen minsan piisejä. Se paha puutos.
...Tapio Kansa sitten on/oli? Ikinä kuullukkana!
Ettet ymmärrä mitään länsimaisen taidemusiikin olemuksesta tai historiasta. Ei siinä mitään että ei pidä Beethovenista, mutta yrityksesi esittää Beethoven dekadenssin ilmentymänä ja Webern jotenkin kirkkaana messiaana kuullostaa naurettavalta. Etkö ymmärrä että herrat ovat saman jatkumon eri kohdista ja Webernin taidetta sellaisena kuin se on nyt olemassa, ei olisi koskaan syntynyt ilman Beethovenin avantgardistista otetta- esimerkiksi myöhäiset jousikvartetot (joita et varmasti ole edes kuunnellut) ovat paitsi muodoltaan ja sävelkieleltään - ennenkaikkea hengeltään hyvin moderneja. Itse asiassa ne olivat aikaansa edellä n. 200 vuotta. Monet eivät vieläkään ole tajunneet niiden merkitystä.
Naurettava viittauksesi natsimusiikkiin on sitten jo täysin perseestä. Ajattelepa 9 sinfonian perussanomaa: Alle Menschen werden Brüder, Wir sind in Elysium...
Ennemminkin tekstin ottaminen sinfoniaan osoittaa vapaamuurarillista pyrkimystä paremman maailman puolesta.
Toisaalta olen iloinen että kaltaisesi urpot ovat löytäneet Webernin hienon taiteen
Olen hyvin iloinen ja kiitollinen saamastani informaatiosta mutta samalla surullinen sikäli että saattaa kestää aikana ennen kuin saan tilattua Deliuksen sarjan ja legendan viululle ja orkesterille helmen itselleni. Onpa täällä nopeaälysiä ja terävänäköisiä jäseniä, jotka hyvän huomiokykynsä turvin löytävät jyvät akanoista. Saavutus johon itse en ole pystynyt. Voihan se olla tulkintanakin ylläpitävää ja laadukastakin tasoa kun ottaa artistit huomioon. Beechamin johtamana viulukonsertto on draivissaan ja funktionaalisuudessaan varsin vaikuttavaa musiikkia joka ei aukene ensikuulemalta problemaattisuutensa ja aineksiltaan, temaattiselta materiaaliltaan, vähäeleisen ja niukkasanaisen hitaan osan eteerisyytensä vuoksi joka kaihtaa ulkonaista tehontavoittelua. Eikä varmastikaan kuulu niihin teoksiin , joita ensisijaisesti voisi suositella Deliuksen laajamuotoisempiin teoksiinkaan kiinostusta osoittaville. Mutta on eräs mielenkiinotoinen puoli hänemn taiteestaan vailla pateettisia elkeitä tietynlaisessa puhtaaksiviljellyssä puritaanisuudessaan ja musiikillisuudessaan laulavine melodioineen ja harkitussa säästeliäässä kohtuullisuudessaan virtuositeetissaan joka ei ole itsetarkoituksellista. Yksiosainen muoto taas on Deliukselle tunmnusomainen piirre jota myös sellokoinsettoi ja kaksoiskonsertto kantavat rakennesuunnitelultaan.Mutta palan halusta kuulla ja tutustuia sarjaan ja legendaan joka myös pianosäestykselle on sovitettuna
En voi koskaan sanoa kiihtyneeni aidosti esim. Verdin oopperoista tai että kuuntelisin niitä laisinkaan edes innoissani musiikista ja kuulemastani sieluni sopukoita myöten nauttien. Ei. Ei missään tapauksessa. Pois se minusta. Olen aito deliaani ja pidän vakaumuksestani kiinni täysin rinnoin sillä pieteetillä ja vakavuudella jonka hänen musiikkinsa korkea taiteellinen laatu minussa herättää ja siitä mitä itselleni sen autuaaksi tekevästä hurmoksesta lupaan ja todellisuudessa sen puhdiostavasta ja kuumenneesta kiihoittuneisuudesta koen, kun taas jopa Beechamin monot useimmista Delin verattoman kiehtovista ja sädehtivän eteerisistä sävelnäyistä osoittivat jälleen hyvin lyhyenkin ajan kuunneltuna musiikin sielua kiihdyttävästä ja fyysisinä oireina ilmenneistä hermo-ja lihasjännityksen värisyttävästä kehon tärinästä ja suun kuivumisesta kitalakeni ammolleen auki revähtäneen' ja silkasta kipeätä tekevästä musiikillisesta sydämen liikkeitä projisoivasta nautinnon tunteista silmäluomeni painuessa tiiviisti puristuneina kiinni mikä tietysti alaseelän ja rintakehän jännityksen vuoksi oli äärimmäisen raskasta ja kuluttuvaa nautintoa jo fyysisestikin. Välillä sitä on mahdotonta kestää ja siksi minun on vaikeata jatkaa pidemmälle ettei sydämeni murskaannu.
Elämysperäiselle kuuntelijallehan Delius on mitä mainointa ja laajalla tunneskaalalla emootioita ja sydämen liikkeiden puhtaaksi kuvastimeksi tulleen objektiivisen intelligenssin geniuksen sielunruokaa mitä hienommmista ja makuhermoja kutkuttavista aineksista valmistettuna impressionistisessa väriefektien kirjossaan stimuloivana koloriittina orkesteriväripalettina mitä kuvitella saattaa vaikkakin myös se toki on tunnustettava raskaasti voimia kuluttavaa ja verottavaa musiikkia dramaattisten jännitteidensä ja polariteettinsa vuoksi vastaanottajalleen vuoroin sydäntä raastavassa intohimon liekehdintää leiskuvassa tunteen palossaan pinnallisen ja huohottavan tiheärytmisen ja läähättävän hengityksen kuvastaessa musikkin kipeästi leijuvaa lyyrisyyttä ja satuttavaa hekumallista nautintoa toisinaan myös noroina valuvien hikikarpaloiden tanssissaan ja kromaattisen soinnutuksensa voimakkuudessa horkassa tärisevälle nautiskelevalle tuntijalle kuin keskuudestamme pois leijailevan zarathustran filosofisissa poseaarauksissaan vuorenhuipullaan.
Deliusta merkittävämpi. Sitä paitsi Beetho ymmärsi hyvän musiikin - eli Händelin, Haydnin ja Mozartin päälle. Tietääkseni Deli ei juurikaan Mossesta välittänyt, mikä kertoo olennaisen.