Mitenkähän mahtaisi työnantajat suhtautua jos myöntäisin suoraan että eipä ole kiinnostanut kovin aktiivisesti töitä haeskellakaan koska kovin harva paikka tuntuu oikeasti kiinnostavalta. Kävisihän se tietysti kääntäen hyvältä kuulostavana perusteena miksi juuri tästä firmasta hain työpaikkaa vai mitätöityisikö se sillä etten ole viitsinyt hakea kovin paljoa muita töitä?
Pätkätöitä olen tehnyt useamman vuoden kun en muutakaan ole saanut, koulutukseni on vanhentunut ja ikää 29. Uuteen koulutukseen ei ole taloudellisia mahdollisuuksia, korkeintaan oppisopimus esim. atk-alalta mutta silläkin alalla on niin kova kilpailu että en usko pärjääväni kuitenkaan. En ole koskaan ollut vakituisessa työsuhteessa vaan aina pelkkä työnantajien heittopussi, motivaatio on jo kauan sitten mennyt joten siksikin ei ole kiinnostanut kovin aktiivisesti hakeakaan töitä, paras olisi kun pääsisi kansalaispalkalle ja saisi olla ihan rauhassa. Kun kerran työnteosta on tehty tuommoinen "ylellisyyshyödyke" josta ei kuitenkaan työntekijälle edes makseta niin että sillä pärjäisi suomessa niin olkoot perkele minun puolesta koko työnteko, jos työttömyyskorvauksetkin lopetetaan niin voisin rueta pelkästä kostonhimosta varastelemaan rikkailta liikoja omaisuuksia pois, olen aika helvetin tympääntynyt koko tähän paskavedätyselämään, ei tässä maassa rehellisyydellä pärjää, jokainen kusettaa toistaan niin paljon kuin ilkeää, jne...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tossa aikani haeskelin aktiivisesti töitä, mutta vastauksena oli pelkästään kiitos, mutta ei kiitos, koska hakijoita oli jo ilman sinuakin yli 200. Tähän kun lisätään vielä se, että jos sitten pääsen sinne haastatteluun asti, niin viimeistään sen mokaan kokonaan jännittämällä ja eihän sellaista idioottia kannata palkata, jota jännittää tuollaiset haastattelut. Osaamisella ei lopulta ole mitään väliä, koska pääasia loppumetreillä on se, että olet hyvä näyttelemään innostunutta ja vitun sitoutunutta koko siihen paska yritykseen. Päätin sitten lopettaa kokonaan työnhaun ja nyt sitä onkin tullut oltua yli vuosi työttömänä. Omakin tutkinto on jo vanhentunut ja pätkätöitä on kertynyt mukavasti niiltä ajoilta, kun töitä oli vielä jotenkin tarjolla ja työvoimatoimistokin oli suhteellisen toimiva laitos. Tällä hetkellä aina kun käy eniten vituttamaan tämä ainainen rahattomuus, niin olen suunnitellut pornobisneksiä, mutta niihin ei kuitenkaan lopulta riitä moraali ja niissä bisneksissä vasta epärehellisiä kusettajia riittääkin. Siltä ajalta mitä olen pätkätöitä tehnyt niin olen kuitenkin aina joutunut hakemaan lisärahaa sossusta eli olen ollut viimeiset 8 vuotta sossun asiakkaana vaikka olenkin tehnyt töitä ja se vasta vituttaakin. Sitten vielä saa kestää sitä vittuilua mitä työkkäri sanoo, että aiotko sä jatkaa näin koko loppuelämän. Voi helvetti. Vittu antaisivat sitten töitä josta maksetaan palkkaakin, niin ei tarvitsisi jatkaa tällä tavalla. Hain muuten yhdessä vaiheessa työkkäriinkin töihin, että olisin päässyt jakamaan muille työttömille töitä, mutta eivät näköjään viitsi sieltä vastata edes, etten kelpaa, kun mitään viestiä ei sieltä ole tullut.
Yhteiskunnassa nämä luokkaerot alkavat taas olla sen verran suuret, että voidaan vaan muistella mitä viimeksi tapahtui siinä vuoden 1918 paikkeilla. Rytinäksi tämä vielä menee ja veriseksi kansalaissodaksi ellei jotain ratkaisua asiaan löydy. Kannattaako väkisin pitää työkykyisiä naisia ja miehiä työttömänä? Näköjään kannattaa, koska 900 ihmisen potkujen saaminen pistää markkinat nousemaan. Nautiskelkaa saatana voitoillanne vielä kun pystytte, kyllä me tullaan hakemaan ne pois vielä jonain päivänä.
Vittuuntuneen vuodatukseni jälkeen alkuperäiselle kirjoittajalle sanon neuvoksi vaan, että todennäköisesti työpaikan hakemattomuus kääntyy vaan negatiiviseksi eli olisit joku lorvailija ja lorvaillahan vaan sopii pelkästään työpaikalla. En siis suosittele rehellisyyttä työpaikkahaastattelussa ellei sitten halua ehdottomasti siirtyä haastattelijan papereissa mappi ö:hön.
Sama täällä. Hommat on ihan perseestä. Antas valtio jotain helppoo puutarhanhoitoo tai jotain 3h/päivä kansalaispalkalla ni vois levyttää himas ja sanoo kuitenkin tekevänsä jotain.