Enemmistö suomalaisista elää yltäkylläisyydessä samanaikaisesti kun leipäjonot pitenevät pitenemistään. Työttömät ja muut köyhät maksavat köyhyydellään ja työttömyydellään muiden yltäkylläisyydestä.
Tulojen tasaus olisi siis vain oikeudenmukaista, vaan perusturvaahan on vain heikennetty rajusti suhteessa hintojen nousuun vuodesta toiseen aina 1990-luvun puolivälistä alkaen. Perusturvan taso on nyt sillä tasolla, jolla ei enää inhimillinen elämä ole mahdollista ja joka syrjäyttää sellaisen, jonka toimeentulo on perusturvasta riippuvainen.
Työttömyys on suurin köyhyyden aiheuttaja. Työttömien määrä on rajusti enemmän kuin mitä virallinen tilasto, alle 200 000, ilmoittaa, sillä luvusta puuttuvat mm. ilmaistöissä olevat, työvoimakoulutuksissa olevat, työttömyysturvan ulkopuolle potkaistut jne. Työttömyystilastoista poistetaan jo tunninkin viikossa työskentelevät, tunti työtä viikossa on näet EU:n virallinen määritelmä työssäolevalle.
Kun avoimia työpaikkoja on muutama kymmenen tuhatta ja ne täyttyvät lähinnä työssäolijoiden kesken, koska työttömien hakemukset menevät työttömyyden vuoksi useimmiten mappiin ö, niin tilanne on työttömän kannalta mahdoton. Sadatkaan työhakemukset eivät tuota tulosta.
Miksi ihmeessä työttömät pakotetaan ilmaistöihin, mistä he saavat 400 e netto/kk sekä 8 e:n päiväkorvauksen, mitään työsuhteeseen kuuluvia etuja he eivät saa? Jos kerran työtä on tarjolla, pitäisi siitä maksaa normaali palkka - työttömällekin. Miksi työttömän pitäisi työskennellä ilman palkkaa, kun vieressä oleva saa samasta työstä normaalin palkan??? Väittäisin, että kyllä ilmaistöihin pakotettu - monesti alansa ammattilainen ja/tai pitkän työkokemuksen omaava - mieluummin ottaisi palkkatyön ilmaistyön sijaan, jos sellaisia olisi mahdollista saada.
Tilanne olisi syytä tunnustaa ja kohentaa perusturvaa heti eikä odottaa SATA-komitean mietintöjä vuosien päähän. Tilanteeseen olisi syytä tarttua ennen kuin inhimillinen hätä saa tuhoisia muotoja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minkäs teet. Hallitus on työntänyt Suomen alamäkeen täydellä vauhdilla. Pyörät pyörivät vinhaa vauhtia ja vauhti sen kun kiihtyy. Odottelen täällä vain mielnkiinnolla, milloin rysähtää.
Sitä ennen pitää perusturvaa kehitellä mielikuvituksen avulla, jos aikoo hengissä säilyä. Sen verran on työlästä puuhaa kaikki tyhjien pullojen keräily, leipäjonossa seisoskelu yms. että nyt ei ole aikaa mennä harjoittelemaan kahvikuppien pesemistä. Se on joko tai.
Postilaatikkon laitan ilmoituksen: "Ei laskuja, kiitos". Täytyy vaan toivoa, että talven yli pääsis, ennen kuin vuokra-asunto menee alta.
Palkkatyö...mikä se on? On päässy unohtumaan.