Oon vasta 23v, mutta silti mulla on takana jo viiden vuoden suhde. Nyt ollu noin vuoden sinkkuna eikä vieläkään nappaa itse seurustelu ja sitoutuminen yhtään. Silti kaipaa joka toinen ilta lämpöä, rakasta ja välittämistä. Mutta äskenkin sanoin yhdelle tytölle, että olet ihana ja mukava, mutta en ole nyt juuri valmis seurustelemaan. Tuntuu kyllä aika ristiriitaiselta, mutta näin vain on :(. Kohtalotovereita?
ei nappaa seurustelu
muita?
111458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eiköhän se kiinnosta taas sitten, kun tapaat oikean tytön. Seurustelu alkaa napata yleensä vasta sitten, kun kyseinen ihminen kiinnostaa tarpeeksi:) Ja se, kenen kanssa et halunnut, tuskin kiinnosti.
Ei pidä ihan paikkaansa tuo. Olin itse samoissa fiilareissa kuin alkuperäinen kysyjä. Halusin olla vapaa ja tehdä niin kuin halusin. Kävi sitten niin että tapasin tytön, johon rakastuin, ja juttuakin meillä oli. Homma loppui kuitenkin jonkin ajan päästä, koska en vain halunnut vakiintua. Sinkkuelämä kiinnosti sittenkin meikäläistä vielä vuoden verran. Onneksi tyttö sattui vielä silloinkin olemaan vapaa:) Eli jos seurustelu ei nappaa, niin ei nappaa, vaikka kenet tapaisi. Naisten kyllä tuntuu olevan vaikea ymmärtää.
Sä et vain ole vielä karaistunut sinkkuelämään. Tottahan sitä aina kaipaa läheisyyttä, vaikkei olisikaan löytänyt ihmistä, kenen kanssa haluaisi olla. Se on sitten vain kestettävä:) Ellei halua harrastaa irtoseksiä, ei sovi ainakaan itselleni...
On ihan ymmärrettävää, että seurustelu ei sua kiinnosta. Itse olen sua pari vuotta vanhempi nainen, ja olen ollut sinkkuna suunnilleen aina. Vasta ehkä vuosi sitten alkoi tuntua siltä, että voisi hiukan rauhoittua, eikä tarvitse kokeilla ja katsella koko ajan. Jos olisin alkanut seurustella, olisi kuitenkin jäänyt kaihertamaan kokematta jääneet asiat. Joten älä ihmeessä pidä kiirettä. Olen sitä mieltä, että sen verran on ehdittävä kokeilla, että osaa sitten arvostaa, kun se oikea sattuu kohdalle. Ja ymmärtää, ettei se myöskään vaihtamalla parane.
Mikä siinä seurustelussa on huono homma? Itse ainakin haluaisin jonkun kainaloon, jos vaan sopivan löytäisin...
ei kannata sotkea elämäänsä millään parisuhdekusetuksella
Itsellä samat fiilarit... Ei oo helppoo alottaa kaikkee alusta. Ei siinä mitään väärää oo jos nauttii sinkkuudestaan. Sit ku kohdalle tulee joku jota voi kuvitella rakastavansa niin se sit tulee. Mut nautin yksinolosta vaik toisen ihmisen lämiin syli tekeekin välil hyvää.En tietoisesti edes etsikään nyt vakavaa. Kauan en edes sinkkuna oo viel ollu, mut aika sen näyttää... Älä murehdi tollasia asioita. Koeta pärjäillä...
Kuulostipa häiritsevän tutulta. Kun en tarkemmin tapaustasi tunne, voisin jopa väittää olevani mainitsemasi tyttö. Mutta olisi jo kummallisen iso sattuma.
Joka tapauksessa, pakko on kommentoida. Itse tutustuin tyyppin, joka ajatteli samoin kuin sinä, jokin aika sitten. Hän sanoi minulle heti aluksi, ettei halua seurustelua. Tapailimme sitten siitä huolimatta. Eihän se missään vaiheessa kauhean hyvältä tuntunut, mutta kun satuin pitämään hänestä aika paljon. Ja kun hänkin sitten sanoi ihastuneensa minuun, ja että se, ettei hän halua seurustella, ei johdu minusta, uskoin tietysti. (Miten järkyttävän tyhmä sitä voikaan olla...)
Hiljalleen minullekin alkoi sitten valjeta, mistä on kysymys. (Kumman kauan kestikin, ottaen huomioon ystävien jatkuvat saarnat:/) Eli kuten joku edellä kirjoitti:
"Eiköhän se kiinnosta taas sitten, kun tapaat oikean tytön. Seurustelu alkaa napata yleensä vasta sitten, kun kyseinen ihminen kiinnostaa tarpeeksi:) Ja se, kenen kanssa et halunnut, tuskin kiinnosti. "
Hän ilmeisesti tapaili minua paremman puutteessa, ehkei osannut olla yksinkään. Enkä tietysti voi häntä juurikaan syyttää, itsehän olin tyhmä. Paitsi ehkä siitä, että antoi ymmärtää välittävänsä enemmän, kuin mikä oli totta. Mutta sen vain sanon, että kun viimein tajusin asioiden oikean laidan... Sattui, ja paljon. Oli tarkoitus, että olisimme kaiken jälkeenkin vielä väleissä, jopa kavereita, mutta nyt asiaa mietittyäni, en halua nähdä koko tyypin naamaa.
Se neuvo? Vaikka kuinka kaipaisit läheisyyttä, ja haluaisit sitä ilman kummempia tunteita jonkun yhdentekevämmän kanssa sitä oikeaa odotellessa, pidä huoli, ettei toinenkaan ole tunteilla mukana.
Kyllähän se vastapuolesta saattaa usein tuntua siltä, että on joutunut hyväksikäytetyksi, tai että on ollut vasta joku kakkosvaihtoehto, mutta ei se näin ole.
Minäkin koin joskus samantapaisen suhteen, joka tosiaan lopahti vain ja ainoastaan siihen, että vaikka todella halusin olla sen naisen kanssa, niin halusin kuitenkin samalla vielä enemmän aikaa ihan vain jutuille, joita ei ollut kerennyt aiemman pitkän suhteen aikana tekemään.
Jotenkin sitä pelkäsi, että jos aloittaa vakavan parisuhteen taas, niin sitä myöhemmin soimataan itseään loppuelämä siitä, mitä kaikkea olisi kerennyt yksin ollessaan tekemään tai miksi ei antanut itsensä edes yrittää. Etenkin kun edellinen ja loppua kohden ahdistavaksi käynyt 10v. kestänyt suhde oli ollut onnellisesti takanapäin vasta tyyliin vuoden-kaksi. Kaikkea ei voi sovittaa yksiin kaiken kanssa ja vaikeita valintojakin on joskus pakko tehdä, että saa selvitettyä itselleen mikä on se isoin juttu elämässä.
Toki sen asian kanssa joutui moneen kertaan painimaan sen jälkeenkin ja mietitytti, että tuliko varmast tehtyä se oikea valinta, mutta nyt voi sanoa, että ei se huonokaan ollut.
Tällä hetkellä seurustelen tuon naisen kanssa. Molemmilla oli tahoillaan asiansa muutaman vuoden, mutta nähtävästi palasimme yhteen, ja enää ajatus ei ahdistanut. Aika näyttää kuinka käy.
"Kyllähän se vastapuolesta saattaa usein tuntua siltä, että on joutunut hyväksikäytetyksi, tai että on ollut vasta joku kakkosvaihtoehto, mutta ei se näin ole."
Niin, en tiedä, kun itse en voisi kuvitella tilannetta, jossa päästäisin toisen menemään, jos olisin todella kiinnostunut, joten on pakko tulkita, niin kuin tulkitsin. Kyllä minullekin tämä tyyppi viimeiseen asti väitti, ettei asia johdu minusta, mutta epäilen, että siksi, että hän on aika kiltti ihminen eikä halunnut loukata. Mutta täytyy sanoa, etten ole ollutkaan samassa tilanteessa kuin sinä, en ole näet oikeastaan koskaan seurustellut.
Eipä näillä syillä tietysti enää ole merkitystä, on vain ikävä melkeinpä vihata ihmistä, josta ennen piti niin paljon.
"Tällä hetkellä seurustelen tuon naisen kanssa. Molemmilla oli tahoillaan asiansa muutaman vuoden, mutta nähtävästi palasimme yhteen, ja enää ajatus ei ahdistanut. Aika näyttää kuinka käy."
Kiva kuulla, että teillä kävi noin hyvin! Onnea eteenpäinkin:)
Sanot, että:
niin halusin kuitenkin samalla vielä enemmän aikaa ihan vain jutuille, joita ei ollut kerennyt aiemman pitkän suhteen aikana tekemään.
Jotenkin sitä pelkäsi, että jos aloittaa vakavan parisuhteen taas, niin sitä myöhemmin soimataan itseään loppuelämä siitä, mitä kaikkea olisi kerennyt yksin ollessaan tekemään tai miksi ei antanut itsensä edes yrittää.
Kysysin ihan vaan, että mitä nuo jutut on, mitä et seurustellessa voinu tehdä? Ja mitä piti yrittää? Tarkalleen ottaen.
..itelläni oli pitkä ja toimivakin suhde, mut lopuks se kaatu yhteen virheeseen. jonkin ajan päästä sit alotin uuden suhteen, ja sekin vaikutti lupaavalta, mut kaikki ei kuitenkaan vaan menny putkeen..se katkes, ehkä enemmän mun puolelta, ja sen jälkeen on vaan ollu tuska olo seurustelusta - eikä kyse ole ihan parin viikon ajasta tämän jälkeen.
huonolta näyttää, en ole edes kuullut että kenelläkään ois jokseenkin lyhyen suhteen jälkeen näin pitkää "suruaikaa" tai vastaavaa, ei vaan tee mieli seurustella enää. naispuolisii kyl kattelee sillon tällön, mut ei vaan halua/pysty alottaan seurustelua.