Kohtasin 1,5v sitten elämäni miehen, tosi ihanan ja valitettavasti henkisesti ongelmaisen. En antanut sellaisen olla esteenä, kun rakastuminen oli huikeaa.
Hän heti jo alkuun ilmoitti haluvansa joskus avioitua kanssani. Oli ollut ennen pitkässä avoliitossa, josta lapsia ja sitten seurustellut joidenkin kanssa, pettyen.
Vuosi sitten halusi kihlautua kanssani, puhui siitä suureen ääneen muutamalle kaverillenikin. kun sovittu pv tuli ja piti lähteä kaupunkiin ostoksille, hän kiersi ensin kotikylää kävellen. Lähdimme lopulta kaupunkiin, muttei koskaan kultasepänliikkeeseen. Kun kysyin missä hankaa. Oli vaiti ja pyysi viikon pari. Olen odottanut vuoden, ei ole puhunut aiheesta, vaikka joitain kerran olen yrittänyt avata keskustelua.
Nyt pari viikkoa sitten humalassa sanoi ettei IKINÄ tule menemään kanssani naimisiin tai kihloihin. Selvensin etten avioon haluakaan, mutta kihlaus olisi sitoutumisen merkki.
Hän ei halua menettää minua, sanoo rakastavansa enemmän kuin ketään koskaan ja olen tuonut elämäänsä paljon uutta. Parantanut jopa masentuneisuuttaan ja antanut muutenkin voimaa, elämäniloa, tarkoitusta.
Nyt omat ajatukseni heittelevät häränpyllyä, olenko liian odottava tai vaativa? Asumme yhdessä, mutta kihlaus olisi ulospäinkin sitouttavaa, etenkin kun hän mustasukkainen, useat miehet haluaisivat tutustua minuun, koska olen näissä ympyröissä uusi henkilö.
Hän heti jo alkuun ilmoitti haluvansa joskus avioitua kanssani. Oli ollut ennen pitkässä avoliitossa, josta lapsia ja sitten seurustellut joidenkin kanssa, pettyen.
Vuosi sitten halusi kihlautua kanssani, puhui siitä suureen ääneen muutamalle kaverillenikin. kun sovittu pv tuli ja piti lähteä kaupunkiin ostoksille, hän kiersi ensin kotikylää kävellen. Lähdimme lopulta kaupunkiin, muttei koskaan kultasepänliikkeeseen. Kun kysyin missä hankaa. Oli vaiti ja pyysi viikon pari. Olen odottanut vuoden, ei ole puhunut aiheesta, vaikka joitain kerran olen yrittänyt avata keskustelua.
Nyt pari viikkoa sitten humalassa sanoi ettei IKINÄ tule menemään kanssani naimisiin tai kihloihin. Selvensin etten avioon haluakaan, mutta kihlaus olisi sitoutumisen merkki.
Hän ei halua menettää minua, sanoo rakastavansa enemmän kuin ketään koskaan ja olen tuonut elämäänsä paljon uutta. Parantanut jopa masentuneisuuttaan ja antanut muutenkin voimaa, elämäniloa, tarkoitusta.
Nyt omat ajatukseni heittelevät häränpyllyä, olenko liian odottava tai vaativa? Asumme yhdessä, mutta kihlaus olisi ulospäinkin sitouttavaa, etenkin kun hän mustasukkainen, useat miehet haluaisivat tutustua minuun, koska olen näissä ympyröissä uusi henkilö.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Surullista lukea tälläisiä tekstejä joista käy ilmi ettei edes ymmärretä mitä kihlaus tarkoittaa.
Kihlautuminen on lupaus avioliitosta.
Ilman aviolittoa ei ole kihlaustakaan olemassa.
Tuollainen, että kihlaudutaan vuosikausiksi ilman aviolittoa ei ole mikään kihlautuminen, vaan ainoastaan pissiskihla, jolla on arvoa ihan saman verran kun tarpeilla jotka vedän vessasta alas joka aamu.
Surullista, etteivät ihmiset ymmärrä kunnioittaa vanhaa traditiota sen ansaitsemalla tavalla.
Oikeasti Rouva on arvonimi, jota avoliitossa elävällä ei ole oikeutta käyttää.
ja vaikka sitä avioliittoa itse haluaisi, kumppani ei välttämättä halua. minä ainakin olen miehen kanssa yhdessä rakkauden takia, en jonkun instituution takia, joka monilla jo aikansa elänyt. eihän nykyään enää ole edes susipareja. ehkä moni nykynuori tuskin tietää mitä sellaiset on. oi aikoja, voi tapoja.
Pyydä häntä kertomaan, miksi ei halua kihloihin ja avioon. Sen jälkeen tiedät paremmin, missä mennään. Vähän arveluttavalta tuntuu, jos ei voi virallistaa suhdetta, vaikka toinen haluaa. Jotain perusteluja siihen täytyy olla. Ehkä hänellä on kuitenkin ajatus että se on tilapäistä eikä loppuelämäksi.