Olen reippaasti keski-ikäinen nainen ja eronnut olen jo vuosia sitten. Lapseni olivat pieniä koululaisia silloin kun avioliittoni päättyi alkoholistimiehen kanssa. Kasvatin lapset pääasiassa yksin aikuisiksi.Se oli kuitenkin ihan antoisaa aikaa ja mielestäni onnistuin tehtävässä hyvin, koska he ovat nyt tasapainoisia aikuisia ja pärjäävät elämässään. Tuona aikana ei minulla juurikaan ollut miessuhteita, koska en halunnut, johtuen ehkä huonosta avioliitosta ja toisaalta en myöskään ehtinyt töiltäni ja lasten harrastusten vuoksi.
No, tuli aika, jolloin lapset muuttivat omilleen ja aloin tuntea, että kaipaisin läheistä ihmissuhdetta. Tapasin miehen, johon kiinnyin todella ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Jossain vaiheessa huomasin miehen kiinnostuksen haalenevan ja ero siitä tuli.Itse olin edelleen kiintynyt häneen mutta yritin unohtaa hänet ja jatkaa elämääni.Olen tapaillut muita miehiä, mutta en ole kiintynyt kehenkään niin, että niistä olisi sen enempää tullut. Nyt minusta tuntuu etten pystykään enää kiintymään kehenkään ja siksi pelkään aloittaa suhdetta ylipäätänsäkään. Asian tekee vielä vaikeammaksi se, että mies, jonka kanssa seurustelin ottaa minuun aina silloin tällöin yhteyttä ja yrittää lämmitellä suhdetta. En sitä halua vaikka pidänkin hänestä edelleen, koska tiedän, että hänellä on muitakin naissuhteita ja hän käyttäytyy kaikkia naisia kohtaan samalla lailla.
Olisiko nyt parasta olla ihan yksikseen? Kuitenkin sitä kaipaa toista ihmistä. Mitä muut tekisivät minun tilanteessani?
No, tuli aika, jolloin lapset muuttivat omilleen ja aloin tuntea, että kaipaisin läheistä ihmissuhdetta. Tapasin miehen, johon kiinnyin todella ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Jossain vaiheessa huomasin miehen kiinnostuksen haalenevan ja ero siitä tuli.Itse olin edelleen kiintynyt häneen mutta yritin unohtaa hänet ja jatkaa elämääni.Olen tapaillut muita miehiä, mutta en ole kiintynyt kehenkään niin, että niistä olisi sen enempää tullut. Nyt minusta tuntuu etten pystykään enää kiintymään kehenkään ja siksi pelkään aloittaa suhdetta ylipäätänsäkään. Asian tekee vielä vaikeammaksi se, että mies, jonka kanssa seurustelin ottaa minuun aina silloin tällöin yhteyttä ja yrittää lämmitellä suhdetta. En sitä halua vaikka pidänkin hänestä edelleen, koska tiedän, että hänellä on muitakin naissuhteita ja hän käyttäytyy kaikkia naisia kohtaan samalla lailla.
Olisiko nyt parasta olla ihan yksikseen? Kuitenkin sitä kaipaa toista ihmistä. Mitä muut tekisivät minun tilanteessani?
Vastaukset 6
Vanhimmat
et rakasta miestä, jonka kanssa olet seurustellut ja tämä mieskään ei rakasta sinua, koska te kumpikin tapailette toisia siinä välissä. Tapauksesi tuntuu samanlaiselta kuin isosiskollani. Hän tapaili erilaisia miehiä eron jälkeen ja kenenkään kanssa ei natsannut. Sanoin hänelle, että keskittyy vain itseensä ja unohtaa miehet vähäksi aikaa. Niin hän tekikin ja oli iloinen kunnes nyt on tavannut jonkun. En tiedä, mitä siitä tulee. Jännittää hänen puolestaan, jos hän taas pettyy ja tulee sydänsuruja. Naisen ei pidä mennä miehen kanssa yhteen vain sen takia, että ei halua olla yksin ja kaipaa vain toista ihmistä. Suhteessa pitää olla iloa ja säpinää. Kun tulee vanhemmaksi, ei niin helposti löydäkään paria, mutta kyllähän jotkut löytävät vielä yli 70-vuotiaanakin kumppanin itselleen. Jos olisit vain yksin vähän aikaa ja tekisit mukavia juttuja ja sitten lähtisit jossain vaiheessa vaikka risteilylle. Siellä tapaa kivoja ja iloisia ihmisiä.
Puhtaalta pöydältä on paras aloittaa. Kiitos sinulle kun ymmärrät.
Mulla on kans just ero tullu ja en kertakaikkiaan osaa enää elää mitenkään päin? tarkoitan etten tiedä mitä enää haluan? Olenko yksin pitkäänkin vai alanko etsimään vai mitä tekisin? Meillä oli niin pitkä suhde ja tuntuu etten kenenkään muun kanssa voi olla ns oma itseni? ja sitten kaikenlisäksi pelkään todella kiintyväni johonkin ja sitten kun tulee pänät niin ne on mulle niin vaikeita henkisesti...ja jos pitkään tässä yksin tallustelee niin kait sitten musta tulee jotenkin outo hiippari joka ei enää voi hyväksyä toista ihmistä reviirilleen? kun on vaan minä itte ja muut on tiellä? En tiedä, mutta vaikeeta tää on...en olisi ikään uskonut miten vaikeeta eron jälkeen on...
En tiedä, onko asiat oikeasti kaikille muille helpompia, mutta usein tuntuu siltä, kun lueskelee näitä viestejä. Kysytään, että ..pitäisikö olla yksin vai suhteessa??
Minulle taas vaikeaa on löytää miestä, jonka kanssa haluaisin suhteeseen. Tuntuu, että miesten löytäminen on muille niin paljon helpompaa. Onko näin?
Olen ollut oikeastaan henkisesti yksin jo kymmenisen vuotta, vaikka seurustellutkin olen; miehet ovat vain olleet pettymyksiä. Tai sitten olen itse muuttunut siten, etten osaa enää rakastaa oikein. Tai miehet ovat olleet vääriä, en tiedä.
Minulla on ollut aiemmin kaksi hyvää ja pitkää avoliittoa, joissa oli paljon rakkautta ja läheisyyttä. Tuntuu, että nykyisin en pysty luomaan oikeanlaista suhdetta. Viimeisimmät miessuhteet ovat olleet katastrofaalisia.
Varmasti osaltaan vaikuttaa sekin, että keski-ikäiset miehet ovat itsekin kokeneet elämässään yhtä ja toista. Minullekin on kasvanut aika kova kuori.
Olenkohan tuomittu olemaan yksin lopun elämääni?
kolmekymppisenä voin sanoa, kun olen seurannut eronneiden ja karanneiden suhteita - Jos ihminen haluaa, hän löytää suhteen vaikka yli 70-vuotiaana. Kyse on siitä, haluaako suhteen vai onko mielummin yksin. Jos ei alitajuisesti halua - se on tietoinen valinta ja silloin jää todennäköisesti yksin. Voi olla jotain ihastuksia eron jälkeen, mutta ei halua kuitenkaan miestä/naista "haitaksi", joten viettää aikaa kavereita tapaillen ja harrastaen ja on siihen monella tapaa tyytyväinen. Sitten on "vähän nuorempia" eronneita 40- ja 50-vuotiaita, joiden lapset ovat isoja. Sama päätös - haluaako parisuhteen vai ei. Monet eronneet keski-ikäiset seurustelevat ja asuvat eri asunnoissa, kun yhdessä eläminen tuottaa sen verran hankaluuksia, että mielummin viettää laatuaikaa toisen kanssa ja on arkena yksin. Ei kahden aikuisen ihmisen yhteiselo noin vain onnistu ja se saattaa olla aikamoista taistelua koko ajan. Se käy raskaaksi.
(Minun on paljon helpompi miettiä toisten asioita. Itse en tällä hetkellä halua edes ajatella parisuhdetta. Suojelen omaa mieltäni, koska oli sydänsuruja.)
ongelma. En vaan ole kiintynyt kehenkään tarpeeksi ja nyt tuntuu etten edes uskalla enää yrittääkään. Ei sekään helppoa ole aina sanoa toiselle ettei tästä tule mitään kun tunteet ei riitä. En halua leikitellä kenenkään tunteilla ja siksi on paras olla yksin. Ehkä jonain päivänä tapaan vielä ihmisen, josta välitän. Nyt olen kuitenkin surullinen kun olen tässä tilanteessa.