Moi!
Apuaa.. Koska tää helpottaa edes vähän? Äitini sairastui kohdunkaulansyöpään keväällä 2007. Leikattiin,(leikkauksessa huomattiin et syöpä olikin levinny pidemmälle mitä kuvauksissa näky) sädetettiin ja annettiin sytkyjä... Joulun alla oli kontrollikuvaus ja saimme ihanimman lahjan ikinä, äiti sai silloin terveenpaperit..
Eipä ehditty ku 2008 tammikuuhun ni äiti meni lääkäriin kylkikivun vuoksi. Kuvauksiin ne äitin pisti, mistä selvis että syöpää olikin myös maksassa ja keuhkoissa useita pesäkkeittä (ei voitu leikkauksella hoitaa). Noh, sit taas uudet hoidot ja lääkitystä vaihdettiikin kun ei ensimmäinen tehonnu. Kontrollikuvauksesta sitten näki ettei toiminu toinenkaan lääkitys.. Äitille annettiin 2kk elinaikaa. Kipulääkitystä lisättiin koko ajan, kun kivut kasvoi. Ei mennyt kuin kuukausi lääkärin antamasta tuomiosta kun rakas äitimme nukkui pois 23.8.2008.
Tämä on varmasti rankinta aikaa elämässäni. Äiti olis täyttänyt 23.11.2008 40v. Itse olen 21, enkä ymmärrä miten mun pitäis elää koko loppuelämä ilman äitiä!! Mulla on myös 2 nuorempaa siskoa. Tää on ihan kauheeta.
Kun ei voi ikinä enää halata, jutella, (oltiin äitin kans tosi läheisiä ja puhuttiin aina kaikista asioista) käydä kahvilla, soittaa ja kaikkia arkipäiväisiä asioita on niin ikävä.. Ja kun miettii tulevaa, omia lapsia, häitä, ristiäisiä, jouluja yms. haluis vaan että äiti olis osana elämää. Eniten tietty ikävä äitiä ihmisenä ja lohduttajana. Ei tätä pysty sanoin kuvaileen..
Siitä on kuitenki hyvä mieli, että äiti sai kuolla rauhassa kotona (vaikkakin äitin viimeinen elinviikko olikin kauhea ja varmasti aika tuskainen). Ja siitä ettei jäänyt asioita sanomatta ja siitä että äiti tiesi että sitä rakastetaan paljon. Mutta eipä se hirveesti lohduta.. =( Rakastan äitiä niin kovin paljon!
Apuaa.. Koska tää helpottaa edes vähän? Äitini sairastui kohdunkaulansyöpään keväällä 2007. Leikattiin,(leikkauksessa huomattiin et syöpä olikin levinny pidemmälle mitä kuvauksissa näky) sädetettiin ja annettiin sytkyjä... Joulun alla oli kontrollikuvaus ja saimme ihanimman lahjan ikinä, äiti sai silloin terveenpaperit..
Eipä ehditty ku 2008 tammikuuhun ni äiti meni lääkäriin kylkikivun vuoksi. Kuvauksiin ne äitin pisti, mistä selvis että syöpää olikin myös maksassa ja keuhkoissa useita pesäkkeittä (ei voitu leikkauksella hoitaa). Noh, sit taas uudet hoidot ja lääkitystä vaihdettiikin kun ei ensimmäinen tehonnu. Kontrollikuvauksesta sitten näki ettei toiminu toinenkaan lääkitys.. Äitille annettiin 2kk elinaikaa. Kipulääkitystä lisättiin koko ajan, kun kivut kasvoi. Ei mennyt kuin kuukausi lääkärin antamasta tuomiosta kun rakas äitimme nukkui pois 23.8.2008.
Tämä on varmasti rankinta aikaa elämässäni. Äiti olis täyttänyt 23.11.2008 40v. Itse olen 21, enkä ymmärrä miten mun pitäis elää koko loppuelämä ilman äitiä!! Mulla on myös 2 nuorempaa siskoa. Tää on ihan kauheeta.
Kun ei voi ikinä enää halata, jutella, (oltiin äitin kans tosi läheisiä ja puhuttiin aina kaikista asioista) käydä kahvilla, soittaa ja kaikkia arkipäiväisiä asioita on niin ikävä.. Ja kun miettii tulevaa, omia lapsia, häitä, ristiäisiä, jouluja yms. haluis vaan että äiti olis osana elämää. Eniten tietty ikävä äitiä ihmisenä ja lohduttajana. Ei tätä pysty sanoin kuvaileen..
Siitä on kuitenki hyvä mieli, että äiti sai kuolla rauhassa kotona (vaikkakin äitin viimeinen elinviikko olikin kauhea ja varmasti aika tuskainen). Ja siitä ettei jäänyt asioita sanomatta ja siitä että äiti tiesi että sitä rakastetaan paljon. Mutta eipä se hirveesti lohduta.. =( Rakastan äitiä niin kovin paljon!
Vastaukset 16
Vanhimmat
pahoittelen todella menetystäsi !
minulle jo 4 v hoettu että ikävä hellittää ajan myötä, mutta kauanko sitä aikaa pitää kulua että hellittää ? ei kovin kamalasti lohduta kun ikävä niin suuri.
lohduttava kuulla että äitisi on kuitenkin viimeiset hetket saanut kotona olla. minun äitillä nimittäin ( ajan taju mennyt tuosta ajasta aivan sekaisin, mutta veikkaisin ) viimeinen pari kk meni sairaaloissa aikalailla, viikon ehti kotona olla ja siitä saattokotiin josta vain muutama päivä kunnes äitini nukkui pois. itse en pystynyt sairaaloissa enkä saattokodissa käydä hyvästejä sanomassa, ja nyt jälkeenpäin harmittaa aivan kamalasti kun viimeiset hetket mitä äitini olen nähnyt hengittävän, eivät olleet kovin helppoja / mieluisia.
paljon voimia sinulle etenkin näin joulun lähestyessä !!
Mulla on toi edessä. Mietin jo nyt(tai en halua ajatella), miltä tuntuu, kun menettää parhaan ystävänsä. Se on ihan hirveää.
nuoren äitisi nuorena. Surusi on varmasti aivan suunnaton. Sitä ei voi edes kuvitella. Itku puhdistaa sielua pienen palan kerrallaan. Anna itkun tulla!
Toivon sinulle tosi paljon voimia ja aurinkoa!
Lämmin halaus 40:ltä äidiltä.
voimia kaikille teille äitinne menettäneille!
On erittäin surullista menettää äiti ja sinä olet niin nuorikin.
Itse menetin isäni ikäisenäsi.
Tämä voi yhdistää sinua ja sisariasi. Eläkää suruaikaa yhdessä. Teissä kaikissa on palanen äitiä ja yhdessä saatte voimaa toisistanne.
Elämä antaa ja ottaa. Sitähän tämä on.
Kirjoituksesi sai minut murheelliselle mielelle.
Rutistan Sinua oikein kunnolla ja toivon että jaksat eteenpäin,kun on vaikeaa ajattele, mieti miten äiti olisi neuvonut sinua selviämään hänellä on paikka sinun sydämmessäsi ja ohjailee sinua sieltä.
Minä menetin rakkaan aviomieheni ja lastemme isän vajaa kaksi vuotta sitten.
Minullakin tytär on paras ystäväni siksi olen puolestasi niin pahoillani kun ajattelen miltä sinusta täytyy tuntua.
Olen itse 41.v äiti ja kirjoituksesi kosketti jotain sydämessäni, olen niin pahoillani vuoksesi. Toivon sinulle paljon voimia kohdata aikuisuus sekä sinulle ja sisarksillesi yhteishenkeä jatkaa elämää. Pitäkää äiti mukana puheissa, elämän kohokohdissa ja suruissa, äidinrakkaus ei kuole koskaan.
Lämmin rutistus!
Minua liikutti valtavasti kirjoituksesi. Itse menetin isäni lokakuun viimeinen päivä tänä vuonna, hän menehtyi keuhkosyöpäänsä. Häntä oltiin viemässä sairaalaan tilan nopean huonontumisen vuoksi, mutta hän kuoli ambulanssiin vietäessä. :(
Isä oli minulle läheinen varsinkin sairautensa aikana...olin ns. isän tyttö. Olen perinyt paljon hänen piirteitään. Tuntuu että osa itsestäkin kuoli hänen mukanaan.
...ehkä koskaan, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Ei se ole niin vaarallista, jos joskus pitkienkin aikojen päästä tulee tunteet pintaan, se on inhimillistä vaan.
Nimim. äiti kuoli, kun olin sinua pikkuisen nuorempi, vuosi oli 1994 ja vieläkin joskus kaipaan.
Olen syvästi pahoillani, että sinäkin olet joutunut kokemaan rakkaan äidin menetyksen. Kuvailit kirjoituksessasi suhdetta äitiisi samoin, kuin minä olisin tehnyt. Minun äitini kuoli vain äkillisesti, ennalta varoittamatta. Ei hyvästejä, ei mitään. Mutta rakkaus jää, se elää vahvana ja kaipaus. En ennen tiennyt mitä se on. Mun äidin kuolemasta on kohta puoltoista vuotta, mutta täytyy sanoa, että kaipaus on edelleen valtava. Elämä on aika harmaata. Kaikkea tekemistä varjostaa IKÄVÄ. Toivon kaikille rakkaimpansa menettäneille voimia jaksaa. Hetki kerrallaan. Suru on kuitenkin muuttanut sydämeen asumaan. Sitä vain toivoisi, että joku päivä olisi hieman kevyempi hengittää, että tämän surun kanssa oppisi elämään. Sitä toivon kaikille! Taistellaan rakkaidemme vuoksi!
Ikävä kuulla tarinasi. Tiedän todella miltä sinusta tuntuu. Itse menetin rakkaan isäni noin kuukausi sitten äkillisesti, aivan liian varhain.
Surun määrää ei voi sanoin kuvata. Välillä on ollut helpompia päiviä, eilenkin sain äänitettyä musiikkia hautajaisiin ja muistelin isää lämmöllä. Tänään tuska sai taas kunnon otteen ja olen ollut aivan maassa ja itkenyt koko illan lohduttomasti. Ikävä raastaa. Ehkä huomenna on taas helpompi päivä, kuka tietää. Vertaistuki on ollut parasta terapiaa, koska tätä tunnetta ei kukaan muu voi ymmärtää kuin toinen joka sen on kokenut. Mulle ainakin on ollut helpointa kertoa tuntemuksista eräälle, jolle on käynyt samalla tavalla.
Sanotaan, että suru lähtee suremalla, vaikka aikaa se vie. Mutta ikävä ei varmasti poistu koskaan.. Kukaan ei kuitenkaan sure ikuisesti, vaikka kaipuu jää. Paljon voimia sinne teille kaikille!
Onneksi sulla on siskot. Onhan tuo ikävää. Joskus on niinkin että vaikka on vanhempi - ei tule toimeen, sä tulit toimeen.
Papa kokeessa käydään juuri siksi ettei tulisi kohdunkaulansyöpää, joten hyvät naiset käykää säännllisesti!
Tosi iso kiitos kaikille!!! Tuli pikkuisen parempi olo kun luki teidän ihanat viestit. Voimia kaikille jotka ovat läheisensä menettäneet. Äiti tulee aina elään mun sydämessä ja antaa neuvoja edelleen, sieltä jostain.
Päivittäin tulee miettineeksi, että mitähän äiti neuvoisi jossain tilnteissa tekemään yms... Vähän kuin kävisi keskustelua mielessä äitin kanssa. =)
En tiedä miten muilla, mutta mua ainakin joskus iltaisin helpottaa kun luen jotain äitin lähettämiä tekstiviestejä (en oo pystyny poistaan) joissa äiti on lähettäny esim: hyvää yötä, äiti rakastaa sua... Sitä äidin rakkautta hakee kaikista tollasista jutuista ja mua se on ainaki auttanu nukahtaan. Kun sen vanhan viestin välityksellä saa sitä rakkautta ja muistaa sen että äiti rakasti.
Minäkin mietin, mitä isä sanoisi mistäkin asiasta ja mitä hän sanoisi esim. minulle. Mietin, miten hän kannustaisi ja ilmaisisi rakkauttaan ja huolenpitoaan. Hänhän rakasti ja huolehti kuolemaansa asti. Kuolinpäivänänäänkin hän tiesi, että olen tulossa hänen luokseen. Minua harmittaa vieläkin, kun en tullut aikaisemmin. :( Mutta sitä päivää ei saa enää takaisin.
Kyllä hän rakasti, niin paljon ettei voinut sitä edes sanoiksi pukea aina. Niinkuin sinunkin äitisi rakasti sinua.
Se ihana asia lohduttakoon meitä suuressa surussamme ja eronikävässämme.
Voimia sulle! Toiv. olosi alkaa olemaan paranemaan päin.
Ei mulla todellakaan ihan sama tilanne ole, ja moni on varmasti kokenut saman, sillä rintasyöpä on erittäin yleinen. Mun äitillä siis todettiin kesällä pahalaatuinen rintasyöpä, ja hän kertoi meille lapsille asiasta vain päivää ennen leikkausta! Itse hän oli tietänyt jo yli kuukauden.
Kyllä se iski ja lujaa, aluksi vaan vähän nauratti mutta illalla itketti ihan kamalasti ja erilaiset ajatukset, kuten että äiti ei ikinä näe että pääsen naimisiin... tai että edes saan yo-lakin tai tanssin wanhat! Se oli ihan hirveää. Ja oli paha olo senkin takia, että mä liitelin ties missä päivät pitkät, kun äiti oli kotona tietäen syövästä...
Äiti kävi leikkauksessa ja se meni hyvin. Sädehoidoissakin kävi ja nyt on siis terveen paperit.. eli kaikki hyvin. Mutta ei se tunne unohdu, kun sain tietää silloin kesällä.
Eli otan osaa suruusi, äidin kuoleman täytyy olla erittäin rankkaa. Jaksamisia :)
syvä osanottoni ja kaikesta huolimatta lämpimiä ajatuksia.Toivon sinulle voimia elämääsi.Olet nuori ja sinulla on paljon vielä edessäsi.Aika on yksi,ystäväni,joka tekee tehtävänsä ja alat pikkuhiljaa toipumaan.Mutta koskaan ei varmasti unohdu kenenkään ihmisen poismeno.Vanhemmat ovat meille kaikille läheisimmät.Siksi tuntuu aivan uskomattomalle,että he voisivat muuttaa pois luotamme.Mutta,..,niin se vain on.Sairaus voi tulla kenelle tahansa ja missä iässä tahansa.Voimia sinulle.
Minä olen jo vanhempi ihminen(about vähän yli viidenkymmenen).Minun isäni menehtyi syöpään minun ollessani 24 vuotta.Muistan tuon tapahtuman aina.Se ei unohdu koskaan.
Ymmärrän sinua ystävä.Toivotan sinulle,kuka sitten oletkin ja missä olet,niin oikein paljon jaksamista.