Yritä ymmärtää

Työpaikkakiusaamisesta selviytyy paremmin, kun ymmärtää sen taustalla olevat 'motiivit'. Oman kokemukseni mukaan työpaikkakiusaamisen 'motiiveja' ovat kateellisuus ja oman itsetunnon epätoivoinen nostattaminen. Nämä kaksi limittyvät toisinaan toisiinsa.

Kateellisuus kiusaamisen 'motiivina' tarkoittaa, että kiusaaja on kiusatulle kateellinen jostain asiasta. Esimerkiksi tämän paremmasta asemasta työpaikalla kuten paremmasta koulutuksesta, osaamisesta tai työstä suoriutumisesta. Tai että hän on työpaikalla suosittu, tai hänellä on 'unelma' ihmissuhde ja/tai perhe, tai hän on kaunis/komea ja/tai hyvä kroppainen.

Omalla kohdallani minulle kateellinen kiusaaja yritti hankaloittaa työtäni kaikilla mahdollisilla tavoilla ja tunkeutui jopa yksityiselämäni puolelle. Lisäksi hän puhui minusta kaikenlaista paskaa selkäni takana pilatakseen maineeni. No, tässä hän ei onnistunut ja onneksi minulla oli työkavereita, jotka tukivat. Kiusaajalla loppui työt, ja ongelma loppui siihen.

Oman itsetunnon epätoivoinen nostattaminen kiusaamisen 'motiivina' puolestaa johtuu monenlaisista tekijöistä. Jonkun esimerkiksi vaan pitää esittää toisten silmissä roolia ja olla hauska keksien jotain työntekijää pilkkaavia juttuja ja vitsejä. Toinen taas ryhtyy kiusauslinjalle, kun hänen oma 'älykkyytensä' ja samalla itsetunto on joutunut koetukselle.

Minulle kävi tuo viimeksi mainittu eräässä toisessa työpaikassa. Eli jouduin eräälle iältään selvästi vanhemmalle työkaverille monesti selittämään useita asioita yhä uudelleen rautalangasta vääntäen, koska hän ei niitä millään tajunnut. Ihan ystävälliseen sävyyn selitin, vaikka hän saattoi ihmetellä samaa asiaa useaan kertaan. Sitten jossain vaiheessa hänen käyttäytymisensä alkoi muuttua. Hän alkoi komentelemaan minua asioilla, jotka eivät minulle kuuluneet. Ilmoitti pomolle, etten tee minulle määrättyjä tehtäviä. Yritti tehdä minusta 'huonon' toisten ihmisten silmissä. Puhui paskaa selän takana. Käyttäytyi minua kohtaan todella tympeästi. Etsi kaikista töistäni suurennuslasilla virheitä. Jne. Hän ei kestänyt siis sitä, että olin häntä fiksumpi (ja 50% nuorempi). Otin lopputilin, koska pomoni oli hänen pitkäaikainen kaverinsa ja siten ongelmaan ei tullut ratkaisua.

Kaikista kiusauskokemuksista selviää paremmin, kun ymmärtää kiusaajaa - hänen 'motiivejaan'. Kiusatussa ei ole vikaa, vaan vika on yleensä aina itse kiusaajassa. Parempi vaihtaa työpaikkaa, jos ongelmaan ei tule ratkaisua keskustelemalla. Oman 'mielenrauhan' vuoksi on hyvä tehdä selväksi (vaikka spostitse/kirjeitse) työkavereille ja johdolle syy miksi jättää työpaikan, jotta ei huhut ja väärinkäsitykset jää elämään selkäsi taakse.

Tsemppiä!
5500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Ymmärätämällä" kiusaajaa annetaan hänen voida jatkaa epäoikeudenmukaista ja epäasiallista toimintaansa loputtomiin. Yleensä kyseisellä luonteella varustettu henkilö kohdistaa alistamista jatkossa johonkin toiseen, kun kohde vaihtaa työpaikkaa tai kiusaaja saa kadehtimasnsa henkilön asiat huonoon jamaan ja pois tieltään.
Pelkkä ymmärtäminen kun ei tuo työpaikkaa takaisin tai paranna työolosuhteita. Kiusaalalle on laitettava myös rajat. Valitettavan usein nk. "pikkupomot" eli lähiesimiehet ovat päässeet asemaan, jossa voivat haluteessaan tuhota muiden uran. Eipä ole nykyisin väliä vaikka loukattaisiin perustuslaillisia oikeuksia. Samaa mieltä olen siinä, että katsomalla tulevaisuuteen ja uusiin mahdollisuuksiin, voi vaikuttaa omaan hyvinvointiin.
Epäoikeudenmukaisuutta ei kuitenkaan pidä hyväksyä!
Miten se nyt menikään, "paha saa ennemmin tai myöhemmin palkkansa ja hyville ei jää mitään".
Kiitos samoin,tsemppiä!

Äänestä

ihmistä riitelee keskenään ei se ole kiusaamista mikäli ovat samanarvoisia työntekijötiä.

Kun minua kiusattiin Turun kaupungin työpaikassa oli kiusaajia - aktiivisia noin 5 ja sitten muuten minua vastaan montakymmentä.

Olen kaikenaikaa ihmetellyt tällaista joukko psykoosia.

Minua ei kukaan saa kiusaamaan ketään, vaikka miten hänestä pahaa punuttaisiin.

Sanon takaisin jos minua herjataan tai kohdellaan huonosti.

Nyt kun pääpukari on ollut eläkkeellä ja muutkin ahdistelijat, on tilanne kohdallani parantunut.

Lisäksi itse olen tehnyt paljon työtä asian eteen.
Kirjelmöin esim. kaupunginjohtajalle ja kävin keskustelemassa hänen kanssaan.

Äänestä
  • kyllä yksikin ihminen voi (ainakin yrittää) kiusata toista, mutta jos toisessa on vähänkin vastusta, menee sormi suuhun. Sitten itketään apujoukkoja paikalle ("En mä onnistunutkaan, yrittäkää te.").

    Aloittajan tapauksessa kyse oli varmasti siitäkin, että hän oli hyvin hyväkäytöksinen ihminen loppuun asti. Sekin herättää alemmuudentuntoa, ja toisaalta saa erittäin nynnyssä asustavan ilkiön uskaltautumaan esiin.

    Äänestä

  • sanoisin, että kirjoitti:

    kyllä yksikin ihminen voi (ainakin yrittää) kiusata toista, mutta jos toisessa on vähänkin vastusta, menee sormi suuhun. Sitten itketään apujoukkoja paikalle ("En mä onnistunutkaan, yrittäkää te.").

    Ehkäpä juuri pahin tilanne syntyy, kun kiusaaja 'kutsuu apujoukkoja' tuekseen, kun huomaa, ettei itse pysty aiheuttamaan harmia kiusatulle siten, kuin haluaisi (menee siis sormi suuhun). Eli hän valehtelee kiusatusta kaikenlaista paskaa ja tietenkin kiusaajan kaverit uskovat.. Ja sitten kiusaaja kaveriensa tukemana pyrkii kiusaamaan entistä enemmän.

    Äänestä

  • sanoisin, että kirjoitti:

    kyllä yksikin ihminen voi (ainakin yrittää) kiusata toista, mutta jos toisessa on vähänkin vastusta, menee sormi suuhun. Sitten itketään apujoukkoja paikalle ("En mä onnistunutkaan, yrittäkää te.").

    Aloittajan tapauksessa kyse oli varmasti siitäkin, että hän oli hyvin hyväkäytöksinen ihminen loppuun asti. Sekin herättää alemmuudentuntoa, ja toisaalta saa erittäin nynnyssä asustavan ilkiön uskaltautumaan esiin.

    Muuten osut naulan kantaan, mutta kun kiusaajille menee sormi suuhun,
    oma havaintoni on, että apuun pyydetään tosi kiusaajat,
    eli koko hommaan yllyttäjät. Nämä ovat ajatelleet saavansa häädetyksi ihmisen pois töistä omia käsiään likaamatta.
    Kun tunarit eivät onnistu tässä, ei sitten muu auta kuin käydä itse hommiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiusaajaa! kirjoitti:

Työpaikkakiusaamisesta selviytyy paremmin, kun ymmärtää sen taustalla olevat 'motiivit'. Oman kokemukseni mukaan työpaikkakiusaamisen 'motiiveja' ovat kateellisuus ja oman itsetunnon epätoivoinen nostattaminen. Nämä kaksi limittyvät toisinaan toisiinsa.

Kateellisuus kiusaamisen 'motiivina' tarkoittaa, että kiusaaja on kiusatulle kateellinen jostain asiasta. Esimerkiksi tämän paremmasta asemasta työpaikalla kuten paremmasta koulutuksesta, osaamisesta tai työstä suoriutumisesta. Tai että hän on työpaikalla suosittu, tai hänellä on 'unelma' ihmissuhde ja/tai perhe, tai hän on kaunis/komea ja/tai hyvä kroppainen.

Omalla kohdallani minulle kateellinen kiusaaja yritti hankaloittaa työtäni kaikilla mahdollisilla tavoilla ja tunkeutui jopa yksityiselämäni puolelle. Lisäksi hän puhui minusta kaikenlaista paskaa selkäni takana pilatakseen maineeni. No, tässä hän ei onnistunut ja onneksi minulla oli työkavereita, jotka tukivat. Kiusaajalla loppui työt, ja ongelma loppui siihen.

Oman itsetunnon epätoivoinen nostattaminen kiusaamisen 'motiivina' puolestaa johtuu monenlaisista tekijöistä. Jonkun esimerkiksi vaan pitää esittää toisten silmissä roolia ja olla hauska keksien jotain työntekijää pilkkaavia juttuja ja vitsejä. Toinen taas ryhtyy kiusauslinjalle, kun hänen oma 'älykkyytensä' ja samalla itsetunto on joutunut koetukselle.

Minulle kävi tuo viimeksi mainittu eräässä toisessa työpaikassa. Eli jouduin eräälle iältään selvästi vanhemmalle työkaverille monesti selittämään useita asioita yhä uudelleen rautalangasta vääntäen, koska hän ei niitä millään tajunnut. Ihan ystävälliseen sävyyn selitin, vaikka hän saattoi ihmetellä samaa asiaa useaan kertaan. Sitten jossain vaiheessa hänen käyttäytymisensä alkoi muuttua. Hän alkoi komentelemaan minua asioilla, jotka eivät minulle kuuluneet. Ilmoitti pomolle, etten tee minulle määrättyjä tehtäviä. Yritti tehdä minusta 'huonon' toisten ihmisten silmissä. Puhui paskaa selän takana. Käyttäytyi minua kohtaan todella tympeästi. Etsi kaikista töistäni suurennuslasilla virheitä. Jne. Hän ei kestänyt siis sitä, että olin häntä fiksumpi (ja 50% nuorempi). Otin lopputilin, koska pomoni oli hänen pitkäaikainen kaverinsa ja siten ongelmaan ei tullut ratkaisua.

Kaikista kiusauskokemuksista selviää paremmin, kun ymmärtää kiusaajaa - hänen 'motiivejaan'. Kiusatussa ei ole vikaa, vaan vika on yleensä aina itse kiusaajassa. Parempi vaihtaa työpaikkaa, jos ongelmaan ei tule ratkaisua keskustelemalla. Oman 'mielenrauhan' vuoksi on hyvä tehdä selväksi (vaikka spostitse/kirjeitse) työkavereille ja johdolle syy miksi jättää työpaikan, jotta ei huhut ja väärinkäsitykset jää elämään selkäsi taakse.

Tsemppiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu