Seurustelen. Onnellisuudesta en tiedä. En muista milloin olisin ollut onnellinen. Ehkä juuri hyvän seksin jälkeen. mutta en muuten. Miesystäväni on kiltti ja kunnollinen. Liiankin kiltti. Ei kiinnostava. Tylsä. Mutta silti niin ihana. Aina silti minulla on muitakin säätöjä. Entisiä miesystäviä ja uusia baarituttavuuksia. Mies on niin kiltti ettei edes tajua epäillä mitään. Huono omatunto tulee aika ajoin, mutta en halua satuttaa häntä vain keventääkseni omaa taakkaani. Ongelmana on että lähes kaikki tapaamani miehet ovat aina halunneet jotain muutakin kuin seksiä Outoa. Eikö miesten pitänytkään haluta seksiä ja naisten seurustelua? Paskaa tuollaiset uskomukset. Yhdestä miehestä olen erityisen kiinnostunut. Mutta hän taas on ainoa joka ei halua minua. Ja se on minulle niin oikein. Hän on ainoa johon uskon todella olevani rakastunut; ikinä todella ollut rakastunut, ja hän tekee minulle saman mitä itse olen tehnyt muille. Kohtalon kiero sormi. Monta kertaa olen miettinyt, miksi en lähde huonosta suhteesta ja todella seurustele ja ole uskollinen vain sellaiselle josta todella välittäisin. Pelkään etten enää välitä kenestäkään. Pelkään olla yksin. Pelkään muutosta. Nyt minulla sentään on se kiltti mies jonka luokse palata kun muut säädöt menevät pieleen. Julmaa mutta totta. Kertokaa minulle miten olette saavuttaneet onnellisuuden? Onko kukaan ylipäätänsä enää onnellinen vai olemmeko vain jumittuneet omien tapojemme orjiksi emmekä vain uskalla kohdata muutosta? Minä en enää tiedä mitään. Haluaisin vain olla kunnollinen ja onnellinen. Ja rehellinen. Etenkin itselleni.
Minä ja ongelmani
Helena
15992
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hankala tilanne, jonka ratkaisu on nimenomaan sinun käsissäsi. Kuten itsekin huomaat, teet tosi surullisia juttuja etkä edes itse ymmärrä miksi.
Se miksi petät, johtuu siitä, ettet arvosta ja rakasta miesystävääsi ----> näkee kirjoituksestakin. Ey koe hänessä olevan minkäänlaista kiinnostavaa särmää. Jo pelkästään tällä yhdellä huomiolla olisi aiheellista tehdä pesäero. Jotta mies pääsee jatkamaan elämäänsä sellaisen naisen kanssa joka voi antaa ehdotonta rakkautta. Se miksi valehtelet ja peittelet juttuasi, johtunee kiltteydestä. Et halua loukata, mutta haluat myös pitää pesän valmiina palata.
Nyt ota itseäsi niskasta kiinni. Ei tuosta enää mitään tule vaikka kadutkin. Menneisyys kaihertaa mielessäsi ja joka kerta kun miehesi kutsuu sinua aarteeksi, tunnet syyllisyyttä. En välttämättä sinuna kertoisi miehelle millä kaikilla mahdollisilla tavoilla olet häntä loukannut, sanoisin vain etten enää rakasta. Sen pitäisi riittää syyksi lähteä.
Tiedätkö, kukaan ihminen ei voi antaa sinulle onnea. En ymmärrä miksi ihmiset ylipäätään hakevat onnea ulkoisista asioista ja sysäävät onnellisuuden vastuun muille ihmisille. Ihminen kuitenkin kokee onnen sisäisesti ja ne asiat jotka laukaisevat todellisen onnen, eivät ole minulla ikinä liittyneet toiseen ihmiseen. Suurin onni tulee yksin, kun tajuaa että kaikki maailmassa on okei. Henkinen tasapaino on vahva, itseluottamus, talous ja perhesuhteet. Siksi esimerkiksi masentunut ihminen ei todellisuudesa voi tehdä toteen perustuvaa päätöstä esim. erojutuissa sillä hänen sisäinen kaaoksensa sotkee onnellisuuden tiedostamisen. Toisin sanoen ei nähdä metsää puilta.
"Haluaisin vain olla kunnollinen ja onnellinen. Ja rehellinen. Etenkin itselleni."
Tästä se alkaa. Kun työstät häpeän ja syyllisyyden pois ja muutat itsesi haluamasi kaltaiseksi, alat kasvattaa onnellisuuden kokemista. Kun olet tyytyväinen itseesi, olet tyytyväinen muihinkin ihmisiin.
Kukaan mies ei voi antaa tasapainoista onnea, ei ennenkuin henkiset asiat ovat kunnossa ja olet sinut itsesi kanssa. Ja sen jälkeenkin, tuo mies lähinnä vahvistaa onnellisuuden tunnetta, tekee elämästä vieläkin mielekkäämpää.
Tsemppiä päätökseesi mikä ikinä se onkaan.
" En välttämättä sinuna kertoisi miehelle millä kaikilla mahdollisilla tavoilla olet häntä loukannut, sanoisin vain etten enää rakasta. Sen pitäisi riittää syyksi lähteä."
Kun nainen on ollut niinkin petollinen kuin Helena, niin helpointa on kertoa hänelle totuus ennen lähtemistään. Muuten mies ajattelee, että vika on jotenkin hänessä, että hän teki jonkun virheen jne. Ja ennenkaikkea kertominen on oikeudenmukaista. Käsittämätöntä oikeudentajua, tai oikeastaan sen puutetta sinulla.
Sympatiasi tuolle naiskuvatukselle kuvastaa lähinnä omaa lempeää suhtautumista valheellisuutesi, jota "ymmärrykselläsi" hellit. Sinussa sitä "työstettävää" riittää. Näin se käy, eettisestä kieroutuneisuudesta juontuvat psyyken ongelmat ovatkin etupäässä oman luonteen "työstämistä". Eiköhän olisikin teidänkin aika jo kohdata pahuus itsessänne ja "työstää" sitä.
Jos nyt kuitenkin lähdettäisiin siitä, ettei ihmisisssä ole olemassa 'pahuutta' sen kummemmin kuin 'hyvyyttäkään'. On vain erilaisia ihmisiä ja erilaisia elämäntilanteita. Jokainen meistä on täällä oppimassa tuntemaan itseään, ja se on matka joka kestää läpi elämän. Onnellisuus syntyy itsetuntemuksesta, omien rajoituksiensa ja heikkouksiensa myöntämisestä siinä kuin vahvuuksiensa. Ja kasvamisesta. Jos hapuilu ja epävarmuus itseään etsiessään on sinusta pahuutta ja tuomitset ne, jotka ovat valmiita ymmärtämään ja hyväksymään kanssaihmisiään, en voi kuin sääliä.
Kyllä sinäkin joku päivä alat oppia.
Minä en ole ikinä pettänyt, muttei se minua silti saa tuomitsemaan niitä jotka pettävät.
Kuinka vanha olet? Joko olet älynyt sen ettei rehellisyys ole AINA hyvästä? Sanoja voi ja mielestäni pitääkin pehmentää. Toiselle ei ole mitään syytä sanoa että kun olet noin tylsä ja surkea ja mä nussin muita niin siksi mä jätän sut. Mietipähän kaksi kertaa hieman laajemmin kuviota. Totuus on HYVÄ asia, mutta jokaisella täytyy olla hiukan harkintakykyäkin kenelle sitä voi lahjoittaa, Itse tiedän montakin totuutta suhteestani, joita mielummin olisin tietämättä ja kiitos kuuluu äärirehelliselle miehelleni.Jokainen ihastuminenkin juostaan kertomaan ja KYLLÄ se tekee hallaa suhteelle väititpä rumalla kielelläsi muuta. (On muuten hänkin nykyään sitä mieltä, että liika rehellisyys ei ole rakentavaa)
Ja tarkennahan miksi mies ihmettelisi mikä hänessä on vikana jos toinen sanoisi ettei enää rakasta? Minusta siinä on sellainen syy jota ei tarvitse eritellä enempää eikä se ole edes riippuvainen vioista. Jos ei rakasta niin ei rakasta!
Minä voin kyllä puolustaa näkemyksiäni ja jopa keskustella niistä, mutta tuollaiseen asenteeseen en lähde mukaan. Minun tapani on keskustella -ei haukkua ja leikkiä jokseenkin "parempaa" ihmistä ja toivotella toisia pahuuden teille.
Hyvää syksyä vain sinnekin ja toivottavasti sinunkin silmäsi avautuvat ymmärtämykseen ja lähimmäisenrakkauteen eikä vain egoistiseen omantunnon puhtauteen :)
kyllä kyllä, kinkkiseltä kuulostaa, kieltämättä, mutta huomasin erään nimimerkin "harmaasilmän" joka myös auttoi minua ongelmassani, ja antoi ymmärtää mun huolen.
voin sanoa että harmaaslimän kirjoituksessa oli paljon oikeata asiaa ja paljon tottakin, niin itsekkin tekisin.
muista seikkailuista en välttämättä sanoisi miehellesi, jos miehesi on herkkäluontoinen kaveri voi seuraukset olla...*kaboom*.
ehkä sanoisin aloita uusi elämä, unohda mennyt unohda kaikki mitä olet tehnyt.
kun löydät joskus sen kenenkanssa haluat olla ja ei ole tarvetta käydä vieraissa, siinävaiheessa voit miettiä mitä tämä miehesi touhuaa sinun selkäsi takana, mitä itse olet tehnyt.
en niin tarkkaan harmaasilmän kirjoitusta lukenut, olen aika naatti kun istuin tuola vartiotornissa 4 tuntia...ja kosovossa kellokin on jo ties mitä...
itse tiedät parhaiten mitä teet.
santeri
"Kuinka vanha olet? Joko olet älynyt sen ettei rehellisyys ole AINA hyvästä? Sanoja voi ja mielestäni pitääkin pehmentää."
Niin sitä sotketaan keskustelua oikein perusteellisesti. Kysymyshän ei ollut ensinkään siitä, että rehellisyys olis aina hyvästä. Tässä tapauksessa nainen on ollut sellainen petollinen portto, jonka kanssa yksikään täysijärkinen mies ei haluaisi olla. Jos tällainen viheliäinen pettäjänainen jättää miehensä selittäen ettei "rakasta tätä enää", mies kärsii enemmän kuin jos nainen vain selittäisi minkälainen hän oikeasti on. Tämä on kaikille psykologian faktoja vähänkään tiedostavalle itsestään selvää, mutta syystä tai toisesta naiseuden ideologia estää sinua näkemästä tilannetta selkeästi. Jos nainen toteaa ettei rakasta enää, niin tottakai mies päättelee olleensa tylsä nahjus tms.
Toivon, että jonakin päivänä naiset oppivat puimaan ihmissuhteita etiikan kannalta muutenkin kuin naiivin emotivistisesti. Näin tuskin tulee käymään niinkauan kuin naiset selittävät eettisen reflektion räikeät puutteet "työstämisen" tarpeeksi, mikä naisten tapauksessa jatkaa vain tuttua itsessä porsastelemisen projektia.
Totuus on, että tuokaan mies ei koostu mitään "porttonsa" (kauniisti puhut muista ihmisistä, totisesti) puuhailuista. Pitäisikö tuhota toisen luottamus kaikkii naisiin sillä niin tulisi väistämättä tapahtumaan. Kaikki ne hyvät naiset saisivat kettumaisen vastuun olla "huoria" toisen naisen pettämisen takia. Kyllä minä vastustan yltiörehellisyyttä vaikka sen puolesta toitottaisit vuosituhansia.
Näetkö, oma puolisosi kenties on "puuhastellut" kun tuollaisella kiihkeydellä ryntäät keskusteluun vaikkei sinulla todellisuudessa ollut mitään perusteita/ ilmaa siipiesi alle. Haukut käytännössä ihmisiä hyvin rumilla nimillä, halveksit toisia päin naamaa etkä edes kykene kiihkottomaan kommunikointiin. Nyt esitin pikaisen "yleistyksen ja johtopäätöksen persoonastasi niin kuin sinä olet tehnyt minun. Ja osuiko edes oikeaan? Eikö? Mikä sinä olet silloin analysoimaan toisia yhtä vähäisin perustein?
Äläkä vedä mitään naisellisia ideologioita mukaan keskusteluun sillä tukeudun silkkaan kokemuksen tuomaan mielipiteeseen. Kyllä, oma totuuteni on MuTu (musta tuntuu) mutta sillä on hyvin vankat perusteet omassa tietoisuudessani mitä minä tahtoisin vastaavassa tilanteessa tietää ja mitä en. Mielummin olen miehen mielestä tylsä (mikä on muuten älytön johdatuksesi syystä ja seurauksesta? Tai sitten tosiaan kuvittelet miesten aivojen olevan putkimallia. Miten nyt ihminen saattaisi kuvitellakaan että jossakin muualla voisi olla syy kuin omassa itsessään???) kuin niin huono naisena ettei minusta riittänyt yhdelle miehelle kun piti muita hakea. Ei, sen jälkeen en kykenisi rakastumaan kehenkään ja tätä ikuisuus kysymystä ei voi tajuta ellei tunne persoonaani.
No, tähän ketjuun en tule jatkossa kommentoimaan sillä näen kyllä milloin toisella on täysin vastakkaiset mielipiteet ja niistä pidetään kiinni kynsin hampain. Enkä näekään syytä muovata toisen mielipiteitä. Sinä Spektaakkeli saat ihan rauhassa ajatella minusta ja motiiveistani mitä lystäät sillä et tiedä minusta mitään. Olet vain ynnäillyt yhteen hyvin yksisilmäisesti, edes perustelematta ajatuksiasi, ja kaikkihan me tiedämme että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Elämässä on paljon muutakin kuin mitä sinä näet.
Hyvää jatkoa!
Tarkoititko että olet itse Kosovossa? Särähti korvaan niin tutun oloisesti kun toveri lähti vähän aikaa sitten joukkoihin samaan paikkaan. :) En ole nyt varma oliko kyse YK:sta vai KFOR:ista (onko siel päin edes kforilaisia..??)
Huoh. Tässä nähdään perinteinen naiseus vauhdissa. Et arvosta miehen autonomiaa etkä tämän kykyä tehdä omia johtopäätöksiä, vaan kehittelet kaikenlaisia verukkeita "hyvän kuvan" jättämiselle. Kyse tällaisessa tarpeettomassa ja valheellisessa suojelutoimissa on nimenomaan ideologiasta, naiseuden ideologiasta.
Suosittelin pientä johdonmukaisuuden harjoittelua. Teet minusta olemattomin perustein varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kun samalla syytät minua niiden tekemisestä. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan. "Työstämistä" riittää vielä sinullakin.
"Suosittelin pientä johdonmukaisuuden harjoittelua. Teet minusta olemattomin perustein varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kun samalla syytät minua niiden tekemisestä. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan. "Työstämistä" riittää vielä sinullakin."
Minä kirjoitin;
" Haukut käytännössä ihmisiä hyvin rumilla nimillä, halveksit toisia päin naamaa etkä edes kykene kiihkottomaan kommunikointiin. Nyt esitin pikaisen "yleistyksen ja johtopäätöksen persoonastasi niin kuin sinä olet tehnyt minun. Ja osuiko edes oikeaan? Eikö? Mikä sinä olet silloin analysoimaan toisia yhtä vähäisin perustein?"
Hohhoijaa
Hyvää yötä J
"etkä edes kykene kiihkottomaan kommunikointiin"
Tämäkö ei ole arvio persoonastani?
Sitä arvelinkin.
jos ymmärtäisit mitä edellisillä lainauksillani ajoin takaa. Jos et ymmärrä niin olkoon, en viitsi selvää pässinlihaa ruveta paloittelemaan eikä minulla ole enää lisättävää.
Otsikko kertoo kaiken. Savolaenen ei tollasta menoo hyväksyisi. Olet kumminkin joku hesapelle.
Ei onnea muista ihmisistä löydä jos ei sitä ole hitusta sisässä jo yksinkin. Kyllä ihmisen pitää osata olla myös yksinkin. Itsenäisty ensin ja opi itse välittämään itsestäsi. Tarviiko sitä niin kenestäkään välittää sillä tavalla.
Kyllä ihminen yleensä muista ihmisistä välittää se on sitä lähimmäisenrakkautta.
Tutustu itseesi ja sitten vasta muihin. Olet pikkasen väärällä raiteella.
Jos ei teillä lapsia ole seurustelusuhteessasi niin pidentääkö juttua vain siksi ettei uskalla elää yksin. Että pelkää ettei kukaan välitä. Ei kuule välitäkkään jos et itse opi välittämään sekä itsestäsi että muista.
Hei vaan!
Itse seurustelin 6,5 vuotta. Alussa kaikki oli kuin sadusta. Meillä meni hyvin. Olin suhteen alussa 17-vuotias, mies vuoden vanhempi. Tuli kovat ajat: armeija, opiskelemaan lähtö... Lopulta pääsimme yhteiseen asuntoon ja homma luisti, vai luistiko? Jossain vaiheessa heräsin miettimään, milloin viimeksi rakastelimme? Minulle sanotiin, että rakastan sinua? Suudeltiin? Jotain meni vikaan. Milloin ja miten? En tiedä.
Koko viime talven sulattelin asiaa. Koetettiin exän kanssa keksiä kaikkea: yhteinen harrastus, mietittiin oman asunnon ostoa, muuttamista pois pääkaupunkiseudulta (ollaan kotoisin pikkukaupungista).
Sitten se tapahtui. Tutustuin netin välityksellä ihanaan mieheen. Tapasimme muutaman kerran. Ja huomasin, että minustakin välitetään ilman arvostelua, pyytettä. Sain itseä niskasta kiinni. erosin exästä. Ei se helppoa ollut. Sain oman asunnon jatkoin tuttavuutta netissä tutustumani tyypin kanssa. Rakastuimme. Olin löytänyt onnen, rakkauden, sielunkumppanin ;-) Nyt olemme aviossa, vaikka olemme tunteneet vain vähän aikaa.
Missään vaiheessa en pettänyt edellistäni, mutta halusin jonkun joka ymmärtää. Sain sen, ja heräsin ajattelemaan myös itseäni. Päätöstäni en ole katunut päivääkään. Olin rohkea, erosin suhteesta, jossa kaikki ei ollutkaan niin hyvin kuin ulos näytti. Sain usean ihmisen vihat niskaani. Mutta rakkauden ja onnen tähden olen valmis uhrautumaan.
Älä jää suhteeseen, josta et mitään saa. Etsi oikea onni, ole uskollinen ja rakasta! Niin saat eniten irti tästä elämästä. Ei kannata tyytyä toiseksi parhaimpaan, jos voi saada parhaan ;-)