hei!olen niin suuttunut ystävääni...tai loukkaantunut hänen käytökseensä.ei kysele kuulumisiani tai muutakaan.ja hiljaiseloa kun menee hyvin. kun huonot ajat heti on kyselemässä että voi kertoa murheistaan.ja kuuntelisin kyllä mielelläni mutta kun asia ei toimi toisin päin .ja se alkaa nyt ikävä kyllä tuntua pahalta.
jos esimerkksi käyn vaikka lenkillä ollessani kertomaan omia asioitani ei vastaa tai sano mitään tai alkaa kirittää kauheasti vauhtia ettei voi mitään puhua.tai vaihtaa heti jutustelun omiin asioihinsa.osoittaa nykyisin selvästi ettei kiinnosta.ja kun lapsesta asti tunnettu ja nyt noin käyttäytyy tuntuu ikävältä.
kun monet kerrrat tulen ystävältäni pahoilla mielin miehenikin jo sanoi ettei kyllä ystävät käyttäydy noin.laittoi viestin yhtenä päivänä että lähtee johonkin toisen ystävämme kanssa.siis tuli sellainen olo että ähäkutti etpäs pääse mukaan.ihan kun jotain pienten lasten touhua....
nyt kun pääsin yhdestä tentistä läpi ja kerroin hänelle ei edes onnitellut vaikka jännitin tenttiä paljon.sori tällänen purkaus...harmittaa vain.
jos esimerkksi käyn vaikka lenkillä ollessani kertomaan omia asioitani ei vastaa tai sano mitään tai alkaa kirittää kauheasti vauhtia ettei voi mitään puhua.tai vaihtaa heti jutustelun omiin asioihinsa.osoittaa nykyisin selvästi ettei kiinnosta.ja kun lapsesta asti tunnettu ja nyt noin käyttäytyy tuntuu ikävältä.
kun monet kerrrat tulen ystävältäni pahoilla mielin miehenikin jo sanoi ettei kyllä ystävät käyttäydy noin.laittoi viestin yhtenä päivänä että lähtee johonkin toisen ystävämme kanssa.siis tuli sellainen olo että ähäkutti etpäs pääse mukaan.ihan kun jotain pienten lasten touhua....
nyt kun pääsin yhdestä tentistä läpi ja kerroin hänelle ei edes onnitellut vaikka jännitin tenttiä paljon.sori tällänen purkaus...harmittaa vain.
Vastaukset 15
Vanhimmat
olla ystäviä.
Kovin on itsekeskeinen se sinun ystäväsi! Hänellä on paljon oppimista!...taitaa olla itse itsensä paras ystävä!
Hänellä ei taida olla resursseja empatiaan tai normaaliin, tasapuoliseen vuorovaikutukseen!
Mutta ystäviäkin voi vaihtaa.
Ole avoimin mielin ja sydämin...kohtaat kyllä parempaakin!!!
Tsemppiä sinulle!!!
kiitos tsemppaksesta! pidän pientä taukoa yhteydenotossa jos tajuaisi sanomatta asian. että on menettämässä ystävän.,vaikea puhua asiasta hänen kanssaan ,hänen käyttäytymisestään.
Ehkä sun kannattas ottaa etäisyyttä. Ite oon ajatellut, että jos ystävyys tuottaa enemmän päänvaivaa ku iloa, niin ei se ole sen arvoista. Olkoonkin muuten hyvä tyyppi, mutta elämä on liian lyhyt ja arvokas siihen, että koetaan jatkuvaa mielipahaa. Miksi hajottaa itseään? Ystävyys ei kannata vain tavan takia.
Itselläki oli semmonen ystävä, joka sanoi ettei hänellä ole itse varaa pitää yhteyttä. Mutta kummasti riitti rahaa ottaa yhteyttä silloin, ku tarvittiin kuuntelijaa tai jotain muuta apua.
Kun aloitin uudessa koulussa, meni varmaan kuukausi, että hän kysyi mitään uuteen kouluun liittyvää. Silloinkin alkoi kyselemään, koska eräs toinen mukana ollut aloitti ensin. Usein ku alotin jonku jutun, niin hän keskeytti sen.
Viimeinen pisara oli, kun hän tutustui yhteen toiseen hyvään ystävääni. Silloin tää käytös korostui entisestään, ja he molemmat toimi noin. Mun sanomisia ei kuunneltu, jompi kumpi keskeytti lähes aina jne. En enää jaksanut. Oli liian huono olo. Lopetin yhteydenpidon, ja ei oo kumpikaan ottanut yhteyttä. Pidin heitä parhaimpina ystävinäni, mutta nyt olen toista mieltä. Olin porukan hiljaisin, joten ehkä kyse oli myös jonkinlaisesta "kulttuuri"erosta. Heille on normaalia puhua kovaan ääneen, keskeyttää jne. Itse taas en oo tottunut huutamaan pakolla asiaani, ja loukkaannun helposti jos ei kuunnella.
Minusta myös tuntui, ettei toinen arvostanut minua omana persoonanani. Sain kommentteja siitä, että olen liian hiljainen jne. Olin hiljaisin, mutta en ole tutussa seurassa hiljainen. Minulta ei kuulemma voinut kysyä kuulumisia tms seurassa, koska olin sen verran "hiljainen", ettei minusta voinut tietää, tykkäänkö ottaa osaa keskusteluun.
Minusta se ei ole mikään syy olla huomaamatta toista. Jos sitten itse niistä kysymättä kerroin, niin ei kuunneltu.
Kun pääsin tuohon uuteen kouluun, oli eka kommentti, että sinusta tulee sitten "siwan kassa". Tää ystävyys nyt vaan eli aikansa, oikeastaan hyvin pitkän ajan, mutta tuli mielestäni tiensä päähän. Onhan se surullista, mutta mieluummin näin.
ikävää tuo sinun kokemasi ystäviesi kautta.
minulle ystäväni sanoi kun aloitin koulun(olen ollut aikaisemmin pitkään työelämässä)että varmasti lopetan kesken.siis mykistyin kommentista.todella rohkaisevaa.ei tarvitse mielistellä mutta rajana kaikella...
Samassa tilanteessa ollaan täälläkin, eli ystävyys hiipumassa.
Ei vaan jaksa aina itse olla se joka ehdottaa tapaamista, kyselee kuulumisia jne.
Aina tällä muka ystävällä on joko masennusta, kiirettä, miesystävän kanssa menoja, väsymystä jne.
Mutta sitten kuitenkin selittää kuinka on tehnyt sitä sun tätä ja ollut siellä sun täällä eli väsyttää tai masentaa vain silloin kun minun kanssa pitäisi jotain tehdä.
Silloin kun hänellä menee huonosti miesystävänsä kanssa pyydellään kyllä kylään ja tekstiviestejä satelee ja monesti olen tehnyt tehnyt sen virheen että olen ollut kuuntelijana kun hänellä murheita. Toki ystävän tehtävä on olla tukena elämän huonoissakin hetkissä, mutta kun ei minusta muuhun näköjään ole niin kenenkään psykologi en aio enää olla.
En olisi tästä ystävästä ikinä uskonut että voisi käyttäytyä näin viileästi minua kohtaan, sillä olenhan hänet tuntenut jo 15v ainakin.
Toki olen pohtinut omaa käytöstäni, olisiko siinä jotain mikä aiheuttanut tämän , mutta mielestäni en ole mitenkään muuttunut. En tuputa seuraani enkä odota että joka viikko pitäisi olla yhteydessä. Olisi vain kiva jos hänkin kyselisi kuulumisiani tai pyytäisi joskus vaikka lenkille tms, mutta kaikki on jäänyt...surullista.
Onhan se aina surullista, kun alussa hyvin alkanut ystävyys vaan lopahtaa. Mutta joskus on parempi päästää irti, kuin roikkua vanhassa. Itse ajattelin monet kerrat, että on parempi pitää yllä ystävyyttä, vaikka se vaatisikin itseltä enemmän, kuin olla niitä ilman. Mutta ajan kanssa sitä saa uusia ystäviä. Ja muistelen vieläkin hyvillä mielin niitä hyviä hetkiä. Mutta mä en vaan enää jaksa ja nyt on parempi näin.
Sinun ei pidäkään suostua ystäväsi psykologiksi.
Mulla kesti kauan ymmärtää, miten on erikseen psykologit ja sit ystävät. Ystävyys mikä perustuu vain toisen terapiointiin, ei oo mielestäni ystävyys- vaan terapiasuhde. Tämä toinen ex-ystäväni muuten sanoi pitävänsä minua sielunhoitajanaan. Kuulin tästä ensimmäistä kertaa yhden riidan yhteydessä. Oli pitänyt minua sellaisena jo usean vuoden ajan, itseni tietämättä tätä. Kun lopulta uskalsin avata suuni ja sanoin, miten en enää jaksa kuunnella samoja, vuosia jatkuneita ongelmia, hän raivostui. Itsekin olen tuntenut hänet jo 11-vuotta.
Ehkäpä teidänki tapauksessa susta on tullu lähinnä itsestäänselvyys? Olet se vanha, tuttu kaveri, jossa ei oo enää uutuudenviehätystä. Mutta usko pois, voit saada tasaveroisia ystävyyssuhteita. Ehkäpä vanha ystäväsikin alkaa taas arvostamaan sinua enemmän, kun huomaa että sinulla on muitakin kavereita jotka viihtyvät kanssasi.
kirjoitat kyllä täyttä asiaa.ja tosiaan varmasti pitää itsestäänselvyytenä....voi käyttäytyä miten haluaa minuakohtaan.
Mulla on kans samanlaisesta kokemusta. Eli kun ystävällä menee huonosti miehensä kanssa, hän on suunnitelemassa mun kanssa vaikka mitä menoa. Lista on pitkä, mitä kaikkee voitas tehä. Sitten kun menee taas paremmin miehensä kanssa, niin mulle ei ole niin paljon aikaa. Syy ettei pääse jonnekin, voi olla vaikka siivouspäivä. Kummastelen vaan, että siinäkös menee koko päivä. Toisaalta tämmönen on häneltä aika lievää käytöstä ja nähdäänhän me kuitenkin hänen kanssaan. Mutten pidä häntä parhaana ystävänäni vaan otan asenteen, näen jos ehdin. Mulla on muita kavereita, joita ekana pyydän jos jonnekin seuraa kaipaan. Ne muut ovat siinä mielessä "luotettavempia".
Eli oma suhtautuminenkin vaikuttaa jonkista verran asiaan. Jos pitäisin tätä kaveria ns. luottokaverina, niin pettyisin taatusti. Mutten odota sen kummempia, niin hyvin menee. Kumminkin on mukavaa aina kun nähdään ja pystytään puhumaankin asioista. Hän on minulle silti omalla tavallaan tärkeä. Kuuntelee kuitenkin minunkin sanomisiani. Vain tuossa parisuhteeseen suhtautumisessa meillä on eroja. Hän "uhraa" enemmän aikaa miehelleen.
voi olla hyvästä.
Itselläni on kokemusta ystävästä, joka olisi halunnut nähdä KOKO AJAN. Siis jos vaikka näimme 4-5 päivänä viikosta, ei riittänyt. Jos sanoin syyksi, etten pääse, vaikka että on pakko siivota ja viettää aikaa myös miehen kanssa, niin heti hän suuttui. Minä tietenkin kilttinä sitten uhrasin enemmän aikaa ystävyyteen kuin parisuhteeseen ja lopulta mies oli lopen kyllästynyt siihen, että koulun, työn ja ystävien jälkeen hänelle ei jäänyt aikaa juuri ollenkaan! Pahimpina aikoina näin miestäni vain, kun hän nukkui! Tai esim. tunnin ajan viikossa!
Sitten tajusin viheltää pelin poikki ystäväni vaatimusten kanssa, kun huomasin, etten tiennyt, mitä mieheni oli kuluneen viikon aikana tehnyt.. Siinä olikin sitten keskustelemista sekä miehen että ystävän kanssa. No, niinhän siinä kävi, että ystävä suuttui ja lopetti yhteydenpidon ja mies jäi. Onneksi niin päin, sillä ystävyyden loppu olisi todennäköisesti tullut joskus vastaan.
Nyt meillä menee miehen kanssa loistavasti, ja osaan käyttää aikaa ystäviini ihan normaalisti. Eli kannattaa miettiä, vaaditko liikaa, että ystäväsi pitäisi nähdä sinua etkä halua antaa hänen käyttää aikaansa parisuhteeseensa? Useimmille se parisuhde on kuitenkin tärkein, toki ei ystäviä saa unohtaa...
Mä en olekaan vaatimassa ystävän näkemistä 4-5 viikossa enkä ees kertaa viikossa. Tosin asutaan eri paikkakunnilla, niin senkin takia tulee nähtyä harvemmin. Mutta kun aikoinaan asuttiin samassa kaupungissa, niin ei ees silloinkaan nähty mitenkään erityisen paljoa. Esimerkilläni tarkoitin, että ei sen ystävyyssuhteen saa niinkään mennä, että seuraa kaivataan kun miehen kanssa menee huonosti. Tai muuten vain kun "Petellä" on tänä iltana jalkapallotreenit niin nyt voidaan nähdä. Eli omat aikataulut ja menot sovitetaan poikaystävän menoihin. Koskaan silloin ei käy nähdä kun poikaystävällä on "vapaailta".
Kyllä sille poitsuystävälle voi sanoa, että nyt on omaa menoa. Parisuhde on toki tärkeä, ja vakava suhde on se elämän ykkössuhde ja meneehän se perhe ystävien edelle. Sehän on selvä. Parisuhde vaatii hoitamista ja näkemistä yms. Muttei se ihan aina niin mustavalkoista saa olla, että kaikessa parisuhde etuilee. Vaan on mun mielestä löydettävä se sopiva tasapaino. Kummallekin (ystävälle ja poikaystävälle) voi sanoa, että on omaa menoa. Ei ne ystävätkään ikuisesti vierellä pysy, jos ne unohtaa.
Tarkoitin vain ja ainoastaan sitä, että ei uskalleta mennä omien menojen mukaan. Toki parisuhteessa täytyy sopia yhteisistä menoista ja niitäkään ei peruta kun kaveri ilmaantui kuvioihin. Eikä kaverin kanssa sovittuja menoja peruta, kun poitsu halusikin nähdä. Kyllä kavereitakin täytyy muistaa:)
sovin mieluusti kavereiden näkemiset samoille illoille kun miehellä on omaa menoa (harrastus tai näkee kavereitaan, töitä tms.) eli ettei se ystävien näkeminen ole poissa yhteisestä parisuhdeajasta, kun sitä on muutenkin aivan liian vähän! Minusta se on tärkeintä, että näkee ystäviään vaikka parisuhteessa onkin, vaikka sitten silloin kun se oma mies on jossakin myös ja itsekin kaipaa seuraa.
Toki se on väärin, että jos VAIN ja AINOASTAAN silloin haluaa nähdä kavereitaan, kun miehen kanssa menee huonosti ja haluaa siitä ruikuttaa, mutta jos siis ihan normaalistikin haluaa nähdä kavereita silloin kun miehellä on menoa, niin se on minusta ihan ok!
Jokaisella on vapaus päättää omien menojensa ajankohdista. Mitä se toisaalta sinulle kuuluu, haluaako kaverisi nähdä sinua silloin kun miehellään/poikaystävällään on menoa? Eikö se ole tärkeintä, että haluaa nähdä?!
Minulla on monta kaveria, jotka seurustelevat. Useiden kanssa nähdään juuri niin, että "mulle kävis sunnuntai, kun "petellä" on lätkäharkat, käykö sulle?" "Joo niin mullekin kun "mikko" on silloin reissussa" -tyyliin ja kumpikin ymmärtää, että nyt on aikaa nähdä kaveria, kun miehellä on omia menoja.
Kyllä meillä ainakin sekä minä että mies sen verran halutaan olla itsekkäitä, että yhteistä aikaa vietetään niin paljon kuin mahd. sanoi ystävät mitä sanoi, sillä kumpikin tiedetään, että myös kavereille sitä aikaa jää.
Mullakin kokemusta tämmösestä. Heti kun poikaystävä jätti, oli aikaa vaikka joka päivä tehdä jotain. Melkein vaatimalla vaadittiin, että voitaisiin nähdä (useana päivänä viikossa). Kun sitten alkoi uusi suhde, niin eipä enää ollutkaan niin sitä aikaa. Vaikka kaippa se on aika ymmärrettävää toisaalta.
Toinen kaveri kans lopetti yhteydenpidon siihen paikkaan kun kuvioihin astui mies. Mun luokse tultiin silloin, ku oli ollut vakava riita. Tätä yhteydenpidottomuutta kesti varmaan kuukausikaupalla, ellei enemmänkin. Mulle sitten itkettiin huolet sun muut.
Ymmärrän kyllä sen että yhteydenpido saattaa luonnollisesti vähentyä seurustelun myötä ja mielestäni se on täysin ymmärrettävää. Mutta sitä en hyväksy että yhteydenpito loppuu ensin täysin, sitten tullaan ku tyhjästä itkemään, taas hiljaiseloa, itkua jne.
Mutta on niitä semmosiakin kavereita, ketä sitten pystyy suhtkoht säännölisesti näkemään vaikka oliski suhde menossa.
Vastapainoksi voin keroa omasta mielenkiintoisesta ystävyyssuhteestani.
Aluksi olimme siis hyviä ystävi koska hän sairasti vakavasti ja tarvitsi tukeani.
Henkilöä ei saa koskaan kiinni koska
a)hän on poikystävänsä kanssa
b)hän katsoi idolssia
c) kävi kaupassa
d)nukkui koko päivän
No mutta olenkin aika päivä sitten lakannut soittelemasta hänelle.
Hän hinkuu kuitenki parin kuukauden väliin seuraani vaikka asutaankin samalla paikkakunnalla.
Ihmettelen että miksi hän vaivautuu edes tekemään näin jos ei välitä muutenkaan seurastani.
Niin no hän tietää että voi tulla purkamaan minulle ongelmiansa ja kun ne on selvitetty hän voi taas porskuttaa eteen päin.
Että kyllä näitä kaikennäköisiä hiihtäjiä on joka lähtöön.
Eli jätä hänet oman onnensa ojaan
Taas tuli viesti ystävältäni...oli pikkujouluja viettämässä tuttava pariskunnan kanssa.minulle ei liikene aikaa....arvaatte varmaakin etten vastannut kehu viestiin.siis tottakai muidenkin kanssa pitää olla yhteyksissä,mutta on se niin kummaa kun pitää yhteyttä minuun vain kun tarve kehua.pidän välimatkaa ....en halua olla itsestäänselvyys mille voi aukoa päätään,kehua tai kertoa murheita..muuten aivan turha hänen mielestään.
minusta tein oikeinkun en vastannut.taas kun oli tentit niin eipä paljon jaksa kiinnostaa miten menee tentit tai muuten opiskelu.