kyllästynyt

Olen niiiiin kyllästynyt yhdenillan juttuihin. Erottuani pitkäaikaisesta suhteesta, en muuta halunnutkaan kuin hetkeksi lämpimän sylin. Puolen vuoden aikana mulla on ollu 14 yhdenillan juttua, mikä on aivan liikaa. Kaiken muun hyvän lisäksi, tästä on tullut inhottava tapa josta ei tahdo päästä eroon :(. Murheensa kullakin, mulla tällainen. Vituttaa.
235143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Jääkö kylmä ja käytetty olo niinkuin naisilla? Niinpä. Miksei yksikään näistä monesta ole halunnut jatkaa pidemmälle, oletko sinä sitten. Lähetätkö väärää signaalia vai onko yönne ollut porsastelua ja hävetystä aamulla. Katso peiliin ja vastaa itsellesi!

Äänestä
  • niin, olen nainen. En ole halunnut mitään vakituista kumppania, vain seksiä ja järjestely toimi minulle hyvin jonkin aikaa. Sai kokeilla monia miehiä ja nyt viisastuneena tiedän etteivät ne miksikään muutu, pieniä eroja on. Monet kerrat oon itelleni sanonu, että nyt loppu hurjastelut, mutta aina lähtee joku mukaan, oikein inhoan itseäni siitä. Muutaman miehen kanssa olen muutaman viikon seurustellut, samanaikaisesti olen kuitenkin ollut muidenkin kanssa. Eron jälkeen on vain tuntunut siltä, etten oikein kunnioita miehiä enää, käytän vain. Tarttee mennä varmaan terapiaan.

    Äänestä

  • n25 kirjoitti:

    niin, olen nainen. En ole halunnut mitään vakituista kumppania, vain seksiä ja järjestely toimi minulle hyvin jonkin aikaa. Sai kokeilla monia miehiä ja nyt viisastuneena tiedän etteivät ne miksikään muutu, pieniä eroja on. Monet kerrat oon itelleni sanonu, että nyt loppu hurjastelut, mutta aina lähtee joku mukaan, oikein inhoan itseäni siitä. Muutaman miehen kanssa olen muutaman viikon seurustellut, samanaikaisesti olen kuitenkin ollut muidenkin kanssa. Eron jälkeen on vain tuntunut siltä, etten oikein kunnioita miehiä enää, käytän vain. Tarttee mennä varmaan terapiaan.

    Luin väärin ja luulin tietysti mieheksi jutun perusteella. Sama pätee kuitenkin molempiin. Älä mene terapiaan, mutta mieti etsitkö kumppania väärällä tavalla, vääristä paikoista, ehkä ylikomeita tai viriilejä kulkijoita. Saattavat olla sängyssä ok, muttei sitoutumisesta tietoakaan.

    Äänestä

  • laura kirjoitti:

    joo nyt voin sanoa aivan kunnollisen miehen mielipiteen asiaan. eli oon 22v kaveri ja yhtään yhenillan juttua ei ole IKINÄ ollu, eikä tule.

    panijoita on monia, mutta kunnonmiehiä on harvassa.

    voin suoraan sanoa että jos olen tavannut tosimukavan tytön ja halunnut tutustua tähän, on kaikki kaatunut siihen koska toisella osapuolella on ollu näitä "yhdenyön suhteita".

    kunnon miehenä en voi arvostaa naista joka harrastaa yhdenyön juttuja.

    ja kaikki suhteeni mitä on ollut ovat olleet pitkiä, alle vuoden suhdetta ei olekkaan.

    jos oikesti haluat tutustua tähän kaveriin, pyydä yoksi, mutta ELÄ HARRASTA SEKSIÄ, silloin kaveri kyllä häipyy aamulla.

    sulla on sillon hyvä tilaisuus jatkaa sitä mihin illasta jäitte, eli juttelua, tutustumista jne jne.
    seksi tulee sitten ku tulee.
    ja jos panettaa ni käytä käsiä:)) sitävartenhan jumala ne loi:)

    Äänestä

  • santeri kirjoitti:

    "panijoita on monia, mutta kunnonmiehiä on harvassa"

    Meinnatko, että kukaan "panija" ei voisi olla kunnon mies ja kukaan "kunnon mies" ei voisi olla panija? Ei nämä ole mitään vatakohtia.

    ymmärtäny väärin mun jutun, en hae seurustelukumppania, haluan vain päästä eroon yhden yön jutuista.

    Äänestä

  • n25 kirjoitti:

    ymmärtäny väärin mun jutun, en hae seurustelukumppania, haluan vain päästä eroon yhden yön jutuista.

    Loppuvat kun päätät lopettaa ne ja pysyt päätöksessäsi.
    Olet itse itsesi vartija jos et halua jotakin tehdä niin älä tee sitä.Homma ei ole sen kummempi.

    Äänestä

  • Voi Voi kirjoitti:

    "panijoita on monia, mutta kunnonmiehiä on harvassa"

    Meinnatko, että kukaan "panija" ei voisi olla kunnon mies ja kukaan "kunnon mies" ei voisi olla panija? Ei nämä ole mitään vatakohtia.

    kuulostaa kateuden ääneltä:)

    voin myös kertoa naisista saman:)
    seurustelen sattumoisin juurikin sellaisen naisen kanssa kuka ei ole ikinä harrastanut näitä, saati ne suhteet mitä mulla on ollu:)
    eli kunnon naisia on, kuten kunnon miehiäkin:)

    ja jos haluat oikeesti lopettaa yhenyön suhteet ni senku lopetat!!! sano vaikka sille kaverille baarissa että oot varattu...unoha mut...

    Äänestä

Sä et halua olla yksin. Siksi otat vaikka jonkun tummasilmäisen pojan mukaasi. niinkuin mäkin tein, tosin siitä syntyi suhde josta ei kyllä synny lopulta mitään.

Äänestä
  • osuit naulan kantaan. en halua olla yksin, inhoan herätä yksin, mutta en myöskään ole valmis vielä uuteen suhteeseen.

    Äänestä

  • n25 kirjoitti:

    osuit naulan kantaan. en halua olla yksin, inhoan herätä yksin, mutta en myöskään ole valmis vielä uuteen suhteeseen.

    Täähän se on se ongelma, niinku sanoit, että "et halua olla yksin, inhoat herätä yksin, mutta et myöskään ole valmis vielä uuteen suhteeseen. " Uskon että et oo ainoa. Esimerkiks mulla, vaikka nyt ei oo just mitään pitkää suhdetta takana, niin en haluais olla yksin, vaan herätä jonkun vierestä. Muttei kuitenkaan yhen illan jutun. Mut toinen homma on se, etten sit kuitenkaan mitään suhdetta tarkemmin ajatellen halua. Sellanen normaali seurustelusuhde tuntuu ahdistavalle jonkin ajan kuluttua, ja muutenkin mun silmissä vakiintuneet pariskunnat näyttää hitaasti kuolevilta lampailta. Sitä tahtois elää täysillä, mutta kuitenkin ois kiva kun joku oottais kotona, tai ois joku jonka syliin käpertyä kun maailma tuntuu pahalta... No, ehkä jostain pitäis luopua jotain saadakseen...? (sori, meni vähän yli aiheen...)

    Äänestä

  • n20 kirjoitti:

    siinäpä se just on ku kaikkee ei vaan voi saada...paska juttu;(. mul on onneks miehenkorvikkeena koira, on aina joku kotona ja ilosena ku mä tuun. johtuneeko sitte siitä, etten kummemmin harrasta noita yhen yön juttujakaan. toki joskus tulee se halipula-olo ja muutamaan otteeseen oon kokeillu seurustellaki mut se ku vaan alkaa ahistamaan ihan pirun nopeesti. sitä kun on tottunu omaan rauhaansa ja oppinu tykkäämään omasta seurastaan ni ei helpolla siihen ketään ota kökkimään. ei oo helppoo ei;). löytyyköhän sitä koskaan semmosta miestä että tykästyis niin kunnolla että vois edes kuvitella vakiintumista..?

    Äänestä

  • Sinh kirjoitti:

    niin, nimen omaan alkaa ahistamaan seurustellessa, kun joku on koko ajan siinä pyörimässä..Liika läsnäolo ja läheisyys ikään kuin tukehduttaa ainakin minut.. Koira tosiaan vois olla ihan kiva :) Tai mikä tahansa eläin mitä vois paijailla ;) hehe.. No ei..Mut tosissaan, kai sitä (toivottavasti) joskus sellanen mies löytyy jonka kanssa vois kuvitella vakiintuvansa, eikä ainakaan niin hirveesti ahdistuis siitä toisen seurasta ja läsnäolosta!!

    saija ei koskaan kirjottanu tota vaan sen äks-mies. Toimii.

    Hyvä että oppi lukemaan naisten aatoksia. Käytetään tätä. *Toteaa*

    Äänestä

Kaiken muun hyvän lisäksi, kukaan kunnon mies ei ota sinua enää todesta...Niin maaka kuin petaa...

Äänestä
  • kenellekään kunnon miehelle näitä seikkailujani kerro. Jos kunnon mies tulee vastaan, sellainen, josta voisin todella olla kiinnostunut, en takuulla hyppäisi heti lakanoiden väliin hänen kanssaan. ootko koskaan kuullu, että kun miehet kertovat seksipartnereidensa määrän, he usein tuplaavat sen, kun naiset kertovat, he vähentävät puolet :)... Minun tapauksessani kerron vain kolmasosan.

    Äänestä

  • n25 kirjoitti:

    kenellekään kunnon miehelle näitä seikkailujani kerro. Jos kunnon mies tulee vastaan, sellainen, josta voisin todella olla kiinnostunut, en takuulla hyppäisi heti lakanoiden väliin hänen kanssaan. ootko koskaan kuullu, että kun miehet kertovat seksipartnereidensa määrän, he usein tuplaavat sen, kun naiset kertovat, he vähentävät puolet :)... Minun tapauksessani kerron vain kolmasosan.

    Mahdatkohan pitää itseäsi mahdollisesti rehellisenä henkilönä? Kunnon miehen pitäisi uskoa sinua, vaikka puhut paskaa ja olla kiitollinen kun saa tutustua noin älykkääseen yksillöön?
    Ootko koskaan kuullut käsitteestä nimeltä rehellisyys? Ei koske parisuhdetta vai?

    Äänestä

  • n25 kirjoitti:

    kenellekään kunnon miehelle näitä seikkailujani kerro. Jos kunnon mies tulee vastaan, sellainen, josta voisin todella olla kiinnostunut, en takuulla hyppäisi heti lakanoiden väliin hänen kanssaan. ootko koskaan kuullu, että kun miehet kertovat seksipartnereidensa määrän, he usein tuplaavat sen, kun naiset kertovat, he vähentävät puolet :)... Minun tapauksessani kerron vain kolmasosan.

    seikkailut jossainvaiheessa tule ilmi väkisinkin. Eli suomeksi sanottuna olet 10 vuotta hypännyt punkasta punkkaan komeiden ja kusipäiden renttumiesten kanssa ja nyt sitten odotat että kun sulle alkaa iän tuoman paniikin vuoksi merkkaamaan muutkin asiat kun seksi/ulkonäkö niin joku ns. kunnon mies hyväpalkkaisineen ammatteineen, autoineen ja omakotitaloineen tulee ja ottaa sinusta vaimon. No ehkä niin voi käydäkkin mutta onneksi joillain meistä entisistä luuserimiehistä on vielä sen verran itsekunnioitusta jäljellä että en koskaan ottais sun laista naista vaimoksi tai tyttöystäväksi.

    Myönnän että olen katkera ns. 'menetetystä' nuoruudesta ja siitä ettei ole tullut hypättyä jokaisen mahdollisen naisen kanssa sänkyyn varsinkin kun niitä mahdollisuuksiakaan ole kovin paljon ollut, varsinkaan nuorempana. Silti olen ennemmin ilman naista/tyttöystävää vaikka koko loppuelämän, kun naisen kanssa joka on käynyt läpi paikkakunnan jokaisen miehen.

    Äänestä

  • Mies vuodelta 76 kirjoitti:

    Amen.:)

    Äänestä

  • mies29 kirjoitti:

    Amen.:)

    Hei!

    Olette naurettavia! Mulle ainakin on sama millaista nuoruutta tyttöni on harrastanut ennen minua! Enkä itsekään kerro entisistä naiselleni. Mitä ne kuuluu enää uuteen suhteeseen. Kunhan nyt ollaan uskollisia, se riittää. Taidatte olla pieniltä paikkakunnilta, missä kaikki tuntee toisensa ja vahtaa mitä tapahtuu.

    Varmasti sitä saa kriisejä aikaan, kun alkaa ruotimaan entisiä suhteitaan tai panojaan. Kaikilla meillähän on ollut elämää ennen nykyistä suhdetta. Itse en ainakaan odottanut taivaasta putoavaa neitsyttä, vaikka neitsyen lopulta vaimoksi sainkin!

    Äänestä

  • MIES kirjoitti:

    Hoh hoi...Kai siinä enemmän painaa toisen elämänarvot ja asenteet? Tai siis molempien,että ne menis yksiin?

    Äänestä

  • MIES kirjoitti:

    Hei!

    Olette naurettavia! Mulle ainakin on sama millaista nuoruutta tyttöni on harrastanut ennen minua! Enkä itsekään kerro entisistä naiselleni. Mitä ne kuuluu enää uuteen suhteeseen. Kunhan nyt ollaan uskollisia, se riittää. Taidatte olla pieniltä paikkakunnilta, missä kaikki tuntee toisensa ja vahtaa mitä tapahtuu.

    Varmasti sitä saa kriisejä aikaan, kun alkaa ruotimaan entisiä suhteitaan tai panojaan. Kaikilla meillähän on ollut elämää ennen nykyistä suhdetta. Itse en ainakaan odottanut taivaasta putoavaa neitsyttä, vaikka neitsyen lopulta vaimoksi sainkin!

    Jos vastaani tulevalla "kunnon miehellä" kiinnostaa enemmän entinen elämäni, ja seksisuhteideni määrä, niin luultavasti on väärä mies. Ei tulevaisuus ja rakkaus ole kiinni menneestä, ainakaan kaikilla, ja jos, niin täytyy olla todella mustasukkainen tapaus.

    Ja teille jotka ette muka ottaisi tällaista naista tyttöystäväksenne...Kysyttekö aina ensimmäisenä naiselta, että kuinkas monen kans sitä ollaan oltu sängyssä. HAH, sanon minä :0)

    Äänestä

....eihän se järvi soutamalla kulu.... ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

n25 kirjoitti:

Olen niiiiin kyllästynyt yhdenillan juttuihin. Erottuani pitkäaikaisesta suhteesta, en muuta halunnutkaan kuin hetkeksi lämpimän sylin. Puolen vuoden aikana mulla on ollu 14 yhdenillan juttua, mikä on aivan liikaa. Kaiken muun hyvän lisäksi, tästä on tullut inhottava tapa josta ei tahdo päästä eroon :(. Murheensa kullakin, mulla tällainen. Vituttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu