äidin rakkaus??

Kyllä se siitä. Ajan kanssa. kaikille yksilöllinen juttu.

Jos ei, vie lääkäriin! Voimia!

kyllä se siitä. Äidinrakkauskin on vain tunne, joka välkähtää silloin tällöin. Kun mun kolmevuotiaani huutaa naama punaisena tultuaan hoidosta kotiin, ei mun mielessä ainakaan ole yhtään äidinrakkautta! Mutta kun hän tulee halamaan ja sanoo "oot mun oma äiti, tykkään susta", se tunne on kaikenkattava... :) Silloin vauva-aikanakin muistan ihailleeni vauvaani silloin kun hän nukkui, en silloin kun oli huutokonsertti menossa. Sunkin vauvas on vasta kolmeviikkoinen, joten teillä on vielä paljon aikaa tutustua toisiinne.

Voisit myös puhua neuvolassa tästä, kun siellä käytte vielä useammin vauvan ollessa pieni. Neuvolatoimintaan kuuluu myös äidin hoito, ei pelkästään vauvan punnitus ja mittaus. Siellä kyllä osataan auttaa. Itsekin soitin sinne lapsen ollessa puolivuotias, kun itse meinasin hajota. Sulla on myös mies, tietääkö hän näistä sun tunteista? Ei niitä vanhemmanvaistoja miehillekään heti tule, miks sit naisellekaan pitäis?

mulla oli ehkä hiukan samanlaiset tunteet kun synnytin 4kk sitten. tai mun vauva oli keskosuuden takia 7vkoo sairaalassa hoidossa.
musta tuntu aluksi, että mua on jotenki huijattu. siis kun aina puhutaan äidinrakkaudesta ja -vaistosta joita kumpaakaan mulla ei sitten ollut.. sanottiin että kyllä sä sit tiedät mitä lapsi haluaa kun se itkee. no, en tiennyt. tuntui että mussa oli jtn vikaa. kaikki helpotti sitten kun arki lapsen kanssa tasaantui ja sai ite nukuttua yhden yön kun pakotin miehen hoitaan lasta :) (pullosta syö)
baby blues on yksi sellanen asia mistä mulla ei ollut mitään tietoa kun lapseni sain. muistan kun laitoksella kysyin kätilöltä että mikä mua riivaa kun vaan itken.. :) itkin kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle 3vkoa ja sen jälkeen vaan satunnaisesti pari viikkoo lisää.. hienoa aikaa!
kyllä se siitä ajan myötä. veemäisesti sanottu mutta niin se vaan menee. joku päivä huomaat, että eihän tää nyt niin kauheeta oo ja sitten ollaan jo voiton puolella! suosittelen, että ensinnäkin soitat siskolle/äidille/anopille/kaverille että tulla hengaan lapsen kans sillä välin kun vedät itsekkäät parin tunnin tirsat. ja sitten levänneenä soitat neuvolaan ja keskustelet aiheesta: miksi lapsi itkee.
jos et vielä anna lapselle rela-tippoja, niin nyt kannattaa koittaa. meillä neitiä itketti kehittymätön suolisto ja tipat auttoi parempaan uneen. myös kapalo on yksi maailmankaikkeuden parhaimmista keksinnöistä tutin ohella.
ja voimia!!

Mulla on hyvin paljon samanlaista ajatusta. Meidän neiti on nyt 2kk ja alku oli hankalaa. huutomaratoonit kesti läpi yön ja päivällä nukuin muutamia tunteja. Olin itsekin itkuinen ja väsynyt ja ahdistunut.. Äidinrakkautta ei ollut nimeksikään.

Ensimmäiset tunteet taisi tulla noin 5vk kohdalla.. Pilkahduksina siellä täällä. Nytkään en voi sanoa mistään kaikenkattavasta tunteesta jota myös itse odotan saapuvaksi.

Meillä vauvan itkut helpotti ja minun olo parani noin 500% kun siirryttiin korvikkeisiin 8. viikolla.

Että kyllä se tosiaan siitä vaikka niin inhottavalta kuulostaakin. Tsemppiä ja toipumista ja toivoa sinulle!
Ehkä se äidinrakkaus sieltä napsahtaa päälle kun tämä hakalin vauvavaihe menee ohi...

Muistan hyvin jo liki aikuisen tyttöni ensitaipaleet. Vauva huusi koko ajan, monesti mies löysi meidät molemmat itkemästä, kun palasi yövuorosta kotiin. Välillä ajattelin ihan kamaliakin ajatuksia.
Puhuttiin koliikista ja neuvolasta käskettiin pitää huutopäiväkirjaa minuutilleen. Ne paljastivat mm. vuorokauden, jolloin tyttö huusi yli 18 tuntia. Nyt tiedän, että kyse oli allergiasta, silloin sitä ei tiedetty. Kykenemättömyys tilanteessa, jossa lapsi huusi kaarella tauotta oli karmeaa.

Pari vuotta myöhemmin menin äiti-lapsi kerhossa sanomaan, että vaikka en tietenkään hyväksy lasten pahoinpitelyä, niin voin ymmärtää äidin tunnetilan, jossa niin saattaisi päästä käymään. Muistan sen syvän hiljaisuuden ympärilläni ja sen, miten minuun katsottiin...

Ahdistus ja ajatukset ovat kuitenkin eri asia kuin teot. Sinä selviät kyllä =) Meitä saman kokeneita on paljon. Ei lastasi huostaanoteta vaikka kertoisit neuvolassa alkuvaikeuksistasi, vaan saat apua, tai jos sinulla lähipiiriä, valjasta heidät apuun ensikuukausiksi.

Minulla siis näistä muistoista jo ikuisuus, mutta muistan yhä sen avuttomuuteni.

joo oon 10 mut hellyys auttaa! lähde pienelle kävelylle ja unohda murheet. hanki lapselle huoltaja:) onnea uuden vauvan johdosta! onko tyttö vai poika?=)