Syyllinen?

Muutin juuri kuukauden alusta yhteen poikaystäväni kanssa. Seurustelimme kaksi kuukautta ennen kuin muutimme yhteen. Tiedän, että se on lyhyt aika mutta tämä ihminen tuntuu vikoineenkin niin oikealta minulle.
Viime yönä sitten räjähti eka kerran oikein kunnolla.
Avomieheni lähti kaverinsa juhliin (joka oli tarkoitettu vaan miehille) ja minä jäin kotiin koska olen ollut vähän kipeänä niin en viitsinyt omiin juhliin lähteä.
Vein miehen autolla kaverini luo ja lupasin hakea sitten kun on tarvis. No menin sitten nukkumaan kymmenen aikaan ja kahden jälkeen soikin puhelin. Lupasin lähteä hakemaan ukkoni ja hainkin hänet. Kaikki meni ihan hyvin, hän oli aika päissään ja kotiin päästyämme menimme nukkumaan. Hän heräsi sitten jossain vaiheessa ja olin itsekin hereillä. Hän nousi ylös ja alkoi asettelemaan taulua suoraan seinällä, kun oli kai sen siinä ylös noustessaan tönäissyt vinoon. Naurahdin ja kysyin että mitä ihmettä se touhuaa. Ukko vaan murahti ja lähti keittiöön. Ajattelin että kai se sitten vai halusi suoristaa sen taulun. Keittiöstä kuului kohta ihan ihme ääni ja kysyin, että mitä ihmettä sä siellä touhuat, taaskin hymyillen ja leikkisällä äänellä. Ukko alkoi huutamaan keittiössä että "mitä vittua se sulle kuuluu, oo nyt jo vittu hiljaa siellä, hän saa tehdä omassa keittiössään mitä haluaa". Päätin olla hiljaa koska säikähdin tuota tunteenpurkausta. Hän siis todella törkeästi huusi minulle sieltä keittiöstä vaikka olin ihan nätisti kysynyt...
Hän tuli sitten makuuhuoneeseen ja minä kysyin häneltä että mistä ihmeestä tuo tuli. Hän alkoi taas huutamaan ja räyhäämään minulle ja sanoi taas tosi törkeään sävyyn, että "ole jo saatana hiljaa"
Minä en kestä sitä että minulle puhutaan noin ja suutuin siitä. Yritin sanoa hänelle että ihmettelin vaan että mistä hän nyt noin suuttu ja siitähän ei seurannut kuin taas huutoa ja käsky "olla nyt vittu hiljaa". Suutuin ihn hirveästi ja lähtiessäni huoneesta napautin häntä pohkeeseen nyrkillä. Tiedän, että se oli väärin tehty mutta hän osasi painaa juuri oikeista napeista ja menetin täysin itsehillintäni.
Hän tuli perääni huutaen ja löi minua, ei täysiä päähän jolloin niskani jotenkin venähtivät ja nytkin vielä niskat on jökissä. Hän alkoi sättimaan minua ja meni oven paiskaten makuuhuoneeseen. Mennessään hän huusi että voin lähteä vittuun täältä koska hän ei tuollaisia naisia katsele.
Jäin kivusta ja shokista istumaan eteisen lattialle ja nyyhkytin siinä, koska pelkäsin että niskani oli pahemminkin vaurioitunut. Mies tuli pian makuuhuoneesta, meni keittiöön hakemaan vettä ja tuli sitten eteeni seisomaan:
"mitä vittu sä siinä pillität, voisit vittu vähän miettiä mitä teet. Se on nyt sillä tavalla että sä puet päälle ja lähet vittuun täältä." Sanoin että säikähdin niskaani ja siksi itkin. Hän heitti lasissa olevat vedet minun päälleni, matki itkemistäni pilkallisesti ja toisti tuon edellisen sanomansa - minun piti lähteä. Avain piti jättää hänelle.
Pelkäsin tässä vaiheessa häntä niin paljon että ajattelin, että on parempi että lähden. En siinä vaiheessa edes ajatellut että minulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä. Puin päälle ja koko sen ajan mies kävi minua sättimässä siinä. Yritin selittää miksi suutuin niin paljon, mutta hän ei halunnut kuunnella. Lähdin sitten ulos siitä, koska tajusin että en saa hänelle puhuttua.
Ulkona laitoin viestin, että olen pahoillani että löin, mutta hän ei vastannut. Soitin hänelle ja juttelimme vähän aikaa. Hän sanoi että hänellä on sellainen periaate että jos nainen(kin) lyö niin hänellä on oikeus lyödä takaisin. Ymmärrän tämän, siitä ei sen enempää. Yritin selittää että hän taas (on puhunut ennenkin minulle törkeästi ja tietää että se on jotain mitä en siedä) puhui minulle todella törkeästi ja en todellakaan ollut ansainnut sellaista käytöstä mut hän sivuutti tämän täysin ja alkoi jauhamaan taas siitä että jos häntä lyödään niin hänkin lyö.
Sanoin hänelle että minulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä ja hän vain sanoi että mene jonkun huoran luo. Mä sanoin että ei mulla ole mitään huoraa. Hän sanoi että hanki sellainen. Sanoin että eikö hän voisi rauhottua ja antaa minun tulla sisälle, koska minun oli kylmä. Nyt hän väitti ettei koskaan ollut edes käskenyt minun lähteä, että se oli minun valintani. Suljin puhelimen ja palasin sisälle.
Menin suoraan tupakalle ja mietin että miten etenen tästä ,ettei hän enää suutu enempää. Kun palasin sisälle mies jo kuorsasi makuuhuoneessa ja ajattlein antaa asian olla. Nyt olemme siis tässä tilanteessa.
En tiedä mitä tekisin. Hän tuntuu niin oikealta, meillä on niin ihanaa yhdessä ja oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu että tämän ihmisen kanssa voisin olla loppuelämäni. Tuo viimeöinen vaan jotenkin kauhistutti minua ja pelottaa että näitä tulee aina tulemaan.
Hän oli päissään ja mietinkin johtuisiko se siitä, mutta ei hän ennen ole yhdessäolomme aikana, jos ollaan oltu kännissä, käyttäytynyt tuolla tavalla.
Tiefän että oli väärin kun löin häntä, mutta siinä vaiheessa kun sen tein pääni ei keksinyt muuta. Hän ei kuunnellut minua ollenkaan, solvasi minua ja minulla tosiaan vaan napsahti. Ajattelin että napsautan häntä pohkeeseen niin ymmärtää että olen vihainen, kun ei kuunnellut. En edes lyönyt lujaa ja mietin mikä paikka olisi sellainen mihin ei sattuisi. Jos olisin tiennyt että tästä tulee tällainen sota niin en olisi alunperinkään sanonut mitään, kääntänyt vaan kylkeä ja ollut hiljaa kun hän alkoi käännellä taulua.
Nyt en tiedä yhtään miten etenisin tästä. Pitäisikö vana antaa olla? Pelkään ,että jos otan tämän puheeksi kun hän herää niin siitä syttyy vaan taas uusi sota. Mitä minä teen?
241869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Minä en ole ikinä lyönyt miestä (exää nykyisin) ja silti hän kohteli minua vastaavalla tavalla.

Ex kiusasi minua aina kun suuttui, aivan käsittämättömistä asioista yleensä, ja kaikki vika oli minussa. Hän sanoi, että kuvittelin vaan, hän oli aina oikeassa.

Minusta on outoa, että sinä näet vikaa omassa toiminnassasi, mutta miehesi on mielestään oikeutettu sanomaan ja tekemään sinulle mitä huvittaa. Hänhän ei pyytänyt anteeksi tekojaan.

Lyöminen on väärin. Näin ystävänä sanon sinulle, että älä ikinä lyö häiriintynyttä miestä, koska sillä toiminnalla saat sen miehen taatusti lyömään itseäsi. Mies lyö aina kovempaa.

Sinun kannattaisi lopettaa nyt suhde tuohon mieheen. ajan oloon tuo riitely pahenee ja voi muuttua pahemmaksi.
Kieltäytyitkö seksistä vai mistä mies suuttui?
Tuollaiset miehet suuttuvat, haastavat riitaa ja jopa lyövät jos nainen kieltäytyy seksistä. Oletko ikinä tehnyt sitä. Sinun elämäntehtäväsi on miellyttää sitä miestä, muista se. Hän ei siedä minkäänlaisia vastaväitteitä, seksistä kieltäytyminen on pahinta mitä tuollaiselle tyypille voi tehdä.
Minulta meni vuosia ennen kuin älysin sen asian.

Äänestä
  • Kaikki mitä tapahtui olis tuossa kirjoituksessa. Siksi olenkin niin ymmälläni. En ole itsekään koskaan lyönyt yhtäkään miestäni.
    En haluaisi lopettaa suhdetta tähän tilanteeseen, tässä on kuitenkin niin paljon hyvää. Hän suuttui ilmeisesti lyömisestäni vain niin verisesti.
    Kirjoitan tänne miten tilanne etenee ja mihin päätökseen tulen.

    Äänestä

  • Alkupr. kirj. kirjoitti:

    Kaikki mitä tapahtui olis tuossa kirjoituksessa. Siksi olenkin niin ymmälläni. En ole itsekään koskaan lyönyt yhtäkään miestäni.

    Oletko harkinnut että menisit juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Tämä siksi, että ainakin silloin omassa elämässäni ei ollut ketään jolle puhua asioista. Joskus nuorempana yritin puhua äidilleni miehen väkivaltaisuudesta, mutta äitini oli sitä mieltä, että olen itse syypää siihen, jos mies hermostuu. Hän suuttui hirveästi ja sanoi, etten saa erota ja tuottaa perheelle häpeää sillä tavalla. Minun tulee pysyä naimisissa koska muuten maineeni (ja suvun maine menee) koska eronnt nainen on huono ja epäonnistunut hylkiö.

    Eli äidille puhuminen oli täysi fiasko näin jälkeenpäin ajateltuna, se vaan ruokki sitä mielikuvaa että minulle saa sanoa ja tehdä mitä huvittaa.

    Tästä syystä kehotan sinua harkitsemaan ammattiapua, ne eivät sano tuolla tavalla kuin minun äitini. Huom! Ystäville en uskaltanut kertoa kun pelkäsin että mieheni saa tietää asiasta.
    Vuosikausia vaikenin sen vuoksi.

    Haaskasin liian monta vuotta huonossa suhteessa, en toivo sinulle samaa kohtaloa.

    Mies heräsi. Kävi vessassa ja meni keittiöön syömään. Menin istumaan pöytään tarkoituksena katsoa millaisella päällä sen on, mutta se vaan sano: "nyt jos et anna ruokarauhaa niin..." Lähdin pois, koska en halunnut suututtaa häntä.
    Syötyään hän meni takaisin makuuhuoneeseen ja laittoi oven kiinni. Koputin oveen, mutta hän ei avannut. Päätin antaa olla.
    Kävin tupakalla ja yritin tehdä kouluhommia, mutta ajatus ei toiminut. Menin ovelle, koputin ja avasin oven. Kysyin saanko tulla sisään, hän ei sanonut mitään. Menin istumaan sängyn reunalle ja koskin hänen alaselkäänsä. Hän ei reagoinut mitenkään. Kävin makuulle hänen viereensä ja silitin häntä. Hän kavahti ja sanoi että elä koske. Kerroin hänelle että haluaisin jutella, mutta hän sanoi vain että hän haluaa nyt vain nukkua.
    Nousin sängystä ja menin ovelle. Selitin hänelle että en pysty kekskittymään kouluhommiin tämän vuoksi ja haluaisin selvittää edes vähäsen tätä asiaa. Hän tietää että minulla on hommia mitkä pitää olla huomenna valmiina ja silti hän vain sanoi että "syytönkö minä siihen olen" a käänsi kylkeään. Sitten hän sanoi, että laita se ovi kiinni. Paiskasin oven kiinni ja nyt taas vituttaa niin paljon, että ei tästä tule yhtään mitään.

    Äänestä

  • -eräs nainen- kirjoitti:

    Että en usko että hän on oikeasti väkivaltainen. Siis oikeasti. Ymmärrän että os joku lyö niin sitä lyö takaisin. Uskon tuntevani jo hänet niin hyvin, että tiedän että hän ei ole väkivaltainen.
    En pidä itseänikään väkivaltaisena mutta silti löin häntä. Ei asiat ole aina niin mustavalkoisia.
    Hän mitä kiltein ja ihanin mies muuten.

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittaa kirjoitti:

    Mies heräsi. Kävi vessassa ja meni keittiöön syömään. Menin istumaan pöytään tarkoituksena katsoa millaisella päällä sen on, mutta se vaan sano: "nyt jos et anna ruokarauhaa niin..." Lähdin pois, koska en halunnut suututtaa häntä.
    Syötyään hän meni takaisin makuuhuoneeseen ja laittoi oven kiinni. Koputin oveen, mutta hän ei avannut. Päätin antaa olla.
    Kävin tupakalla ja yritin tehdä kouluhommia, mutta ajatus ei toiminut. Menin ovelle, koputin ja avasin oven. Kysyin saanko tulla sisään, hän ei sanonut mitään. Menin istumaan sängyn reunalle ja koskin hänen alaselkäänsä. Hän ei reagoinut mitenkään. Kävin makuulle hänen viereensä ja silitin häntä. Hän kavahti ja sanoi että elä koske. Kerroin hänelle että haluaisin jutella, mutta hän sanoi vain että hän haluaa nyt vain nukkua.
    Nousin sängystä ja menin ovelle. Selitin hänelle että en pysty kekskittymään kouluhommiin tämän vuoksi ja haluaisin selvittää edes vähäsen tätä asiaa. Hän tietää että minulla on hommia mitkä pitää olla huomenna valmiina ja silti hän vain sanoi että "syytönkö minä siihen olen" a käänsi kylkeään. Sitten hän sanoi, että laita se ovi kiinni. Paiskasin oven kiinni ja nyt taas vituttaa niin paljon, että ei tästä tule yhtään mitään.

    silloin juhlimisiltana pettänyt sinua? ja purkaa nyt ahdistuksensa ja katumuksensa tuolla tavalla sinuun.....
    tuli mieleen vain tällainenkin, kun joskus pettäjä petettyään alkaa syytellä ja vahtia kumppaniaan (kerroit että oli käskenyt mennä huoran luokse)

    en tietenkään voi yhtään tietää onko noin käynyt, mutta tälláinen näkökanta. Mutta selvästi tuota miestäsi nyt joku asia nyppii ja pahasti.
    Koeta antaa kulua muutama päivä, josko se rauhoittuu ja yritä sitten kysyä mitä on tapahtunut.....koska minusta jotain on täytynyt tapahtua, jos hänen käytös on yhtäkkiä tuollaiseksi muuttunut.
    mutta jos lyömistä tai uhkailua alkaa tulla lisää, niin sitten kyllä kiireesti pois sieltä!

    Äänestä

  • miehesi.. kirjoitti:

    On myös mahdollista, että miehelläsi on kokonaan muita huolia tai murheita ja kun otti viinaa niin sitten hermostui.

    Voihan se olla että tuolla asialla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.
    Eli mies haastoi riitaa kanssasi koska oli huonolla tuulella.

    Äänestä

vaikka tapahtuis mitä, vaikka olisitkin häntä läpsäyttänyt. Tosi mies osaa hillitä itsensä. Tuollainen solvaava puhe häneltä ei kuulu toista kunnioittavaan ihmis suhteeseen. Tuollainen käytö tulee vain pahemmaksi ellei hän saa apua.
Mene turvakotiin. Suomessa löytyy aina apua, et ole yksin tilanteesi kanssa vaikka siltä nyt tuntuu.
Tsemppiä sinulle.

Äänestä

Kuuluuko rakkauteen sun mielestäsi pelko?

Sä elät väkivaltaisessa suhteessa. Mikään ei oikeuta lyömään toista, ei vaikka olisit itse lyönyt ensin. Sitäpaitsi tuo sun miesystävän reaktio oli muutenkin liioiteltu ja suorastaan omituinen.

Asiallista palautetta ja neuvoja saat esim. www.turvakoti.net-sivustolta, sieltä löytyy mm. testi siitä, onko suhteesi väkivaltainen. Ja paljon muutakin tietoa.

Väkivalta pahenee ajan myötä. Välillä voi olla onnellista ja rauhallista, mutta väkivalta muuttuu kerta kerralta raaemmaksi. Se voi alkaa juuri noin, että mies huutaa ja raivoaa (henkistä väkivaltaa).

Hae itsellesi apua. Aloita käymällä lääkärillä, sinun niskasi pitää ehkä kuvata. Älä ala valehtelemaan miehesi puolesta, sinun ei tarvitse hänen rikoksiaan (=väkivaltaansa) hävetä.

Kerro mitä tapahtui sukulaisillesi, ystävillesi. Älä jää tämän asian kanssa yksin! Jos olet yksinäinen, hanki ystäviä ja harrastuksia. Älä jää väkivaltaiseen suhteeseen vangiksi. Mitä pidempään olet uhrina, sitä vaikeampaa lähteminen on.

Äänestä

edes humalassa. Olette vasta vähän aikaa asuneet yhdessä, etkä tunne häntä vielä läheskään tarpeeksi hyvin.
Voit olla aivan varma, että hän tulee vielä käyttäytymään samalla tavalla ja vielä pahemminkin.
Eikä tämä varmasti ensimmäinen kerta ollut hänelle, paitsi ehkä sinun kanssasi.
Voit tietysti lakaista kaiken maton alle, ja vain odottaa seuraavaa kertaa.
Jos puhut hänelle, hän ei varmasti halua jauhaa sitä asiaa, vaan haluaa antaa asian olla.
Lopulta kaikki on sinun syytäsi, hän syyllistää sinut.
Mies voi olla vaikka kuinka ihana muuten, mutta hänessä on se toinenkin puoli, eikä se ole ihana.
Jos ihmisessä on tällainen puoli, joka tulee humalassa esiin, siinä ihmisessä on se sama puoli selvinkin päin, vain piilossa normaalisti. Ajan mittaan se voi alkaa tulla esiin myös selvin päin, kun suhteenne jatkuu.
Tämän jälkeen saat aina olla varuillasi ja pelätä.
Ei se ihanuus siihen paljon auta.
Älä enää näytä hänelle heikkouttasi ja itkeskele, koska se vain lisää hänen vihaansa sinua kohtaan.
Äläkä häiritse häntä, kun hän on humalassa. Jos et halua saada nyrkistä. Tee varasuunnitelma, mihin menet jatkossa, jos hän alkaa riehumaan.
Ja mieti, onko tämä se normaali parisuhde, jonka halusit.
Normaali ihminen kohtelee toista hyvin, vaikka olisikin humalassa.

Äänestä
  • Minä olen edelleen sitä mieltä, ettei asiasta välttämättä kannata kertoa esim. sukulaisille tai ystäville. Ensinnäkin, mies voi saada tietää asiasta ja silloin taatusti raivostuu.

    Ikinä et voi tietää mitä ihmiset ajattelevat. Vanhakantainen ajatus on siinä, että kaikki miehen huono käytös on aina naisen vika.
    En haluaisi että sinulle käy samalla tavalla kuin minulle kun yritin puhua äidilleni. Äitini syyttävä asenne sai minut uskomaan että olen todellakin viallinen ja syyllinen kaikkeen itseeni kohdistuvaan pahuuteen. Provosoin ja ärsytän ja että minun tulee kunnioittaa miestäni.
    Näin äitini sanoi ja sen vuoksi ajattelin silloin, että olen todellakin aina väärässä.

    Sen vuoksi en ikinä uskaltanut puhua kenellekään asiasta.

    Eli kertomalla asiasta väärälle ihmiselle tilanne voi pahentua entisestään. Tästä syystä suosittelen ammattilaisia, heille voi myös lähettää sähköpostia tai soittaa.
    Varmasti parempi vaihtoehto kuin joku sukulainen tai ystävä jonka luotettavuudesta ei voi tietää.

    Yhä edelleen maailma on täynnä ihmisiä, jotka syyttävät naista miehen harjoittamasta väkivallasta.

    jokuhan voisi olla sinulle yksinkertaisesti kateellinen ja kostoksi sanoa mitä tahansa.

    Äänestä

  • Varsinkin laskuhumalassa ihminen voi käyttäytyä agressiivisesti. Itse olisin tuossa tilanteessa pysynyt hiljaa kun kysymykseen vastataan agressiivisesti ts. muista jos nakkikioskilla soitat poskea niin poskeen alkaa koskea. Verensokeri voi olla myös korkea suuresta energiamäärästä johtuen joka lisää agressiivisuutta.

    En puolustele väkivaltaa millään tavalla huutaakaan ei saa muulloin kuin henki tai terveys on vaarassa.

    Jos hän aina humalassa käyttäytyy noin niin ehdottaisin että pyytäisit häntä lopettamaan alkoholin käytön ennen kuin mitään vakavaa tapahtuu. Eräs mies todella lopetti alkoholin käytön vaimon pyynnöstä em. syistä.

    Äänestä

  • -eräs nainen kirjoitti:

    Minä olen edelleen sitä mieltä, ettei asiasta välttämättä kannata kertoa esim. sukulaisille tai ystäville. Ensinnäkin, mies voi saada tietää asiasta ja silloin taatusti raivostuu.

    Ikinä et voi tietää mitä ihmiset ajattelevat. Vanhakantainen ajatus on siinä, että kaikki miehen huono käytös on aina naisen vika.
    En haluaisi että sinulle käy samalla tavalla kuin minulle kun yritin puhua äidilleni. Äitini syyttävä asenne sai minut uskomaan että olen todellakin viallinen ja syyllinen kaikkeen itseeni kohdistuvaan pahuuteen. Provosoin ja ärsytän ja että minun tulee kunnioittaa miestäni.
    Näin äitini sanoi ja sen vuoksi ajattelin silloin, että olen todellakin aina väärässä.

    Sen vuoksi en ikinä uskaltanut puhua kenellekään asiasta.

    Eli kertomalla asiasta väärälle ihmiselle tilanne voi pahentua entisestään. Tästä syystä suosittelen ammattilaisia, heille voi myös lähettää sähköpostia tai soittaa.
    Varmasti parempi vaihtoehto kuin joku sukulainen tai ystävä jonka luotettavuudesta ei voi tietää.

    Yhä edelleen maailma on täynnä ihmisiä, jotka syyttävät naista miehen harjoittamasta väkivallasta.

    jokuhan voisi olla sinulle yksinkertaisesti kateellinen ja kostoksi sanoa mitä tahansa.

    Eivätkä kaikki sukulaiset ole välttämättä naisen puolella,vaikka sattuisivat todistamaan väkivallanteon ihan livenä,kuten minun tapauksessani..Anoppi ja appi vain hyssyttelivät minua ja käskivät hillitä itseni,ettei mieheni tarvitse käyttäytyä noin(!) Mieheni oli heittänyt minut autosta kovakouraisesti ojan pohjalle ja alkoi kivittämään minua ja ne isot kivet todella sattuivat...kun itkin ja huusin ja käskin hänen lopettaa,he olivat melkein hysteerisen vihaisia minulle,koska mökkinaapurit saattaisivat kuulla...
    Ja tähän tapahtumaan oli johtanut sama asia kuin usein ennenkin : olimme olleet ostoksilla ja kenties ollut liian ystävällinen ihmisille ja -voi kauhistus!- kenties jopa hymyillyt ja katsonut jotakuta miestä!Tuona kertana en tosin edes niin tehnyt ja tarpeetonta varmaan sanoakaan,että koskaan olisin flirttaillut kenenkään kanssa.Toki hän sai raivokohtauksen lähes mistä tahansa minun tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni; jos olin iloinen,se ärsytti häntä,jos en puhunut mitään,sekin ärsytti häntä.
    Omat sukulaiseni ja ystävani olivat toki puolellani,vaikka mies olikin erittäin taitava manipuloimaan ihmisiä....
    Tietenkään hän ei ollut tuollainen aivan alussa,mutta melko pian jo kuitenkin ja kaikki meni todella pahemmaksi ja pahemmaksi sen lähes 10 vuoden aikana,jonka yhdessä olimme.Nykyään en voi ymmärtää,että hukkasin niin paljon elämästäni tuon miehen kanssa....Hän oli toki karismaattinen mies ja erittäin hauska ja mukava niin halutessaan,mutta...se toinen puoli oli liian karmaiseva.Ensimmäinen pahoinpitely oli shokki ja sen jälkeen olisi pitänyt älytä pakata kamansa jä lähteä,koska ne eivät siitä todellakaan loppuneet,vaikka hän kuinka niin itku silmässä vakuutteli.Lasten takia jääminen varsinkin oli totaalinen vikatikki,koska he joutuivat näkemään kaikenlaista pahaa,josta soimaankin itseäni.Onneksi parikymppinen poikani ei ole ottanut esimerkkiä isästään,ja kohtelee tyttöystäväänsä kuin kukkaa kämmenellä.
    Luultavasti olisin itse mullan alla,ellei mieheni olisi kuollut yli 10 v. sitten.Onhan se niin helppoa olla jälkiviisas,mutta todella kannattaisi lähteä sen ensimmäisen lyönnin jälkeen,mitä sinullekin lämpimästi suosittelen.Huonoon kohteluun turtuu,kun sitä jatkuu vuosikausia eikä pidä lopulta oikein "mitään minään",itsetunto murskautuu ja siinä on sitten loppuelämän kestävä työmaa saada sitä nostettua edes jonkinlaiselle tasolle.

    Äänestä

Tilanne on nyt rauhoittunut. Päätin että katson vielä miten tässä käy, koska tuo oli vain se yksi kerta. Syykin nimittäin löytyi ja juttelimme asiasta asiallisesti.

Kun mieheni heräsi menin makuuhuoneeseen ja sanoin, että haluan keskustella. Hän sanoi että keskustellaan vaan ja pyysi minut viereensä. Selitin hänelle koko yön kulun uudestaan ja hän silitti minua koko sen ajan. Itkin todella runsaasti ja hän pyyteli anteeksi. Siinä vaiheessa olin vielä vihainen hänelle ja pelkäsin että tämä on nyt sitä katumusta ja tämä tapahtuu vielä joskus uudestaan.
Mieheni kertoi minulle että hänen ex-naisensa hakkasi häntä, välillä tosi pahastikin. Olen ihmetellyt arpia hänen naamassaan ja vartalossaan ja hän on vain sanonut että ne on tullut nuorena rymytessä. Nyt hän paljasti, että ne ovat hänen exänsä aiheuttamia. Hänestä erottuaan mieheni oli päättänyt että ei anna enää kenenkään naisen hakata itseään ja epäili että tuo ylireagointi johtui siitä ja kovasta humalatilasta - olivat kuulemma ottaneet todella paljon kirkkaita lauantai-iltana.
Se mistä riita alkoi oli väärinkäsitys. Se ääni mikä kuului keittiöstä silloin yöllä oli limsapullo, se kuulosti vain jotenkin omituiselta ja mieheni luuli, että kun minä kysyin että mikä se ääni oli, että kyttään ettei hän uo limsojani :) Kuulostaa naurettavalta ,mutta joskus se menee vain näin.
Miehelläni on takana keväällä loppunut todella vaikea suhde takana ja olemme puhuneet monesti että se saattaa vaikuttaa vieläkin hänen käytökseensä. Haluan uskoa häneen ja uskonkin. Hän on oikeasti todella hyvä mies, on vain kokenut kovia.
Sen olen kuitenkin päättänyt, että jos tällainen tapahtuu vielä uudestaan niin lähden pois, koska kyllä se pitäisi jo yhdestä kerrasta uskoa. Minäkin uskoin enkä enää ikinä läppäise häntä.

Äänestä
  • spekuloimaan tuota teidän juttuanne, mutta sen haluan sinulle sanoa, että muista tuo lupaus itsellesi. Jos jotain tuollaista vielä tapahtuu, niin lähde! Ihan oikeasti.

    Itse menin myös todella nopeasti kihloihin ja naimisiin miehen kanssa, joka oli täydellinen. Kaikki muutkin hänestä pitivät. Lisäksi minulla oli pakonomainen tarve onnistua, koska takana oli yksi epäonnistunut liitto.

    No eipä onnistunut tämä toinenkaan liitto. Kun mies sai minut sidottua itseensä ja vauvakin oli tulossa, niin jopa alkoi miehestä löytyä puolia, joita en voinut edes kuvitella. Se miksi olin häntä luullut olikin pelkkää teeskentelyä. Sellaista ihmistä ei ollutkaan.

    Annoin paljon anteeksi ja hain vikaa itsestäni. Enhän voinut epäonnistua taas! Mutta niin vain kävi, että eroon päättyi toinenkin avioliittoni.
    Ja onneksi niin kävi! Minä olisin seonnut ja sairastunut sen ihmisen kanssa. Selvisin lopultakin hyvin vähällä.

    Muista siis, mitä lupasit itsellesi!

    Äänestä

  • enempää kirjoitti:

    spekuloimaan tuota teidän juttuanne, mutta sen haluan sinulle sanoa, että muista tuo lupaus itsellesi. Jos jotain tuollaista vielä tapahtuu, niin lähde! Ihan oikeasti.

    Itse menin myös todella nopeasti kihloihin ja naimisiin miehen kanssa, joka oli täydellinen. Kaikki muutkin hänestä pitivät. Lisäksi minulla oli pakonomainen tarve onnistua, koska takana oli yksi epäonnistunut liitto.

    No eipä onnistunut tämä toinenkaan liitto. Kun mies sai minut sidottua itseensä ja vauvakin oli tulossa, niin jopa alkoi miehestä löytyä puolia, joita en voinut edes kuvitella. Se miksi olin häntä luullut olikin pelkkää teeskentelyä. Sellaista ihmistä ei ollutkaan.

    Annoin paljon anteeksi ja hain vikaa itsestäni. Enhän voinut epäonnistua taas! Mutta niin vain kävi, että eroon päättyi toinenkin avioliittoni.
    Ja onneksi niin kävi! Minä olisin seonnut ja sairastunut sen ihmisen kanssa. Selvisin lopultakin hyvin vähällä.

    Muista siis, mitä lupasit itsellesi!

    Selvitä tulevaisuutta varten mitä apua on saatavissa jos tilanne toistuu, turvakodit yhteystiedot yms. niin osaat tarvittaessa hakeutua pois kotoasi turvaan - jos tilanne edellyttää.

    Äänestä

Veikkaan, että se miehesi/poikakaverisi tulee itse enemmän tai vähemmän "väkivaltaperheestä".

Siellä on ensin "äiti lyönyt isää ja isä takaisin" tai "isä lyönyt äitiä ja päinvastoin"...

Ongelmat on opittu "ratkaisemaan" lyömällä/läimäyttelemällä, mikä on tietysti väärä tapa...

Mutta omasta lapsuudenkodista ne käytösmallit pitkälti tulevat ja vaikuttavat koko loppuelämään.

Äänestä

suhdetta, jossa ei voi luottaa kumppaniinsa? Jossa joutuu miettimään, pohtimaan, varomaan omaa käytöstään, omia sanojaan? Pelkäämään että mitä jos tällaista tapahtuu uudestaan? Mitä jos hän suuttuu tästä, tai tuosta, tai jostakin muusta?

Vaikka kumpikaan teistä ei enää ikinä löisi toista, vaikka olisitte lopun ikäänne äärimmäisen kohteliaita toisillenne, olisi pelko ja epäluottamus kuitenkin jossakin mielen pohjalla mukana myrkyttämässä kaikkea.

Kannattaako jatkaa?

Äänestä
  • Olet täysin oikeassa tuossa kommentissasi. Kannattaako tuollaista jatkaa?
    Kannattavuudella ja rakkaudella ei valitettavasti ole mitään tekemistä keskenään. Siis nainen ei lakkaa rakastamasta miestä sen vuoksi että suhteen jatkaminen ei ole kannattavaa.

    Väkivaltainen parisuhde päättyy naisen taholta vasta siinä vaiheessa kun tunteet miestä kohtaan kuolevat. Kaikilla tunteet eivät kuole vaikka mies tekisi mitä tahansa pahaa, joten suhde jatkuu.

    On muistettava, että alistttu nainen uskoo olevansa itse syypää miehen käytökseen. Ei hän ymmärrä, että se mies nyt vaan on sellainen.

    Näin minusta tuntuu kun olen miettinyt itseäni ja kohtalotovereitani.

    Äänestä

  • -eräs nainen kirjoitti:

    Olet täysin oikeassa tuossa kommentissasi. Kannattaako tuollaista jatkaa?
    Kannattavuudella ja rakkaudella ei valitettavasti ole mitään tekemistä keskenään. Siis nainen ei lakkaa rakastamasta miestä sen vuoksi että suhteen jatkaminen ei ole kannattavaa.

    Väkivaltainen parisuhde päättyy naisen taholta vasta siinä vaiheessa kun tunteet miestä kohtaan kuolevat. Kaikilla tunteet eivät kuole vaikka mies tekisi mitä tahansa pahaa, joten suhde jatkuu.

    On muistettava, että alistttu nainen uskoo olevansa itse syypää miehen käytökseen. Ei hän ymmärrä, että se mies nyt vaan on sellainen.

    Näin minusta tuntuu kun olen miettinyt itseäni ja kohtalotovereitani.

    os yhden kerran on lyönyt niin sitten on hakkaaja? Sitä paitsi olihan tuo akkakin mätkässy sitä ukkoansa?

    Äänestä

  • Älytöntä kirjoitti:

    os yhden kerran on lyönyt niin sitten on hakkaaja? Sitä paitsi olihan tuo akkakin mätkässy sitä ukkoansa?

    Ap:lle. Haluat niin kovasti uskoa siihen, että miehellä on joku oikeuttava peruste tuohon käytökseensä, että uskot sitten mitä tahansa.

    Ensinnäkin, tuo sinun "lyöntisi" häntä jalkaan ei kyllä oikeuta miestä yhtään mihinkään. Sitäpaitsi mies oli sinulle raivoissaan jo ennen tuota napautustasi. Hänhän oli jo karjunut ja huutanut sinulle rumasti vaikka mitä, ja käyttäytynyt muutenkin omituisesti.

    Tuosta jalkaan napauttamisestasi hän sitten teki varsinaisen syyn kaikkeen. Ja mies saikin aivan loistavan syyn käytökseensä: häntä on exä pahoinpidellyt ja SIITÄ hänellä on nyt oikeus kärsiä ja toistakin sen vuoksi nöyryyttää.

    Ja sinä uskot. Ja otat kuin jumalansanan.

    Seuraavalla kerralla muista sitten olla hipihiljaa aivan kaikesta, koska miehen exä on todennäköisesti rähjännyt ja naputtanut, eikä mies sellaista enää KESTÄ! Hänhän voi saada vaikka minkä primitiivireaktion, kun ei voi kerta kaikkiaan itselleen yhtään mitään.

    Etkö muka tajua ja näe, että mies oli sinulle raivopäissään jo ennen kuin olit ehtinyt edes silmiäsi aukaista. Häntä kerta kaikkiaan vain otti päähän sinun olemassaolosi. Takana voi olla vaikka mitä. Vaikka sellaistakin, että mies juhliessaan yksin (siis ilman sinua) tajusikin yhtäkkiä, että ei voikaan enää olla niin kuin poikamiespäivinään. Hänhän on hiljakkoin muuttanut yhteen naisen kanssa ja on nyt siis ns. sitoutunut mies.

    Mies löi sinua rajusti, ja ajoi sinut ulos yöllä. Ja sinä lähdit. Se antaa selkeätä suuntaviittaa tulevasta. Jos nimittäin aiot tämän miehen kanssa vielä jatkaa. Joudut lähtemään vielä monta kertaa.

    Totta kai mies selvittyään katuu ja toivoo, että et puhuisi asiasta enää ja että kaikki jatkuisi kuten ennen. Mutta siinä mieskin pettää itseään.

    En veikkaa teille ruusuista tulevaisuutta yhdessä, mutta en toki väitä, etteikö ihmeitäkin elämässä tapahdu.

    Äänestä

  • Älytöntä kirjoitti:

    os yhden kerran on lyönyt niin sitten on hakkaaja? Sitä paitsi olihan tuo akkakin mätkässy sitä ukkoansa?

    Totuushan on, että joka kerran lyö, lyö AINA-
    vaikka sinä miten puolustelisit!
    Nyt aloittajan on syytä lähteä pois
    ja juosta kauas. Väkivalta on itseään ruokkiva
    ilmiö, joka vain pahenee.
    Seuraavaksi miestä häiritsee joku toinen
    äänensävy, ilme tai mikä tahansa,
    mies tulee taas hysteeriseksi
    ja alkaa huutaa ja ajaa ulos keskellä yötä
    lopulta ilman vaatteita,
    kun on ensin hakannut silmän mustaksi.
    Se muuttuu koko ajan vaarallisemmaksi -
    varo ettei noin hysteerisen ukon
    talossa ole eikä tule eläimiä tai lapsia!!
    Hänen mielestään se ilmiselvästi on HÄNEN kotinsa, ei kenenkään muun.
    Joudut kadulle vähän väliä,
    aina pahemmassa kunnossa ja
    vaarana on paitsi terveytesi menetys;
    omaisuutesi menetys!!!
    Luuletko että hän sinulle antaa kallista
    elektroniikkaasi, huonekalujasi tai vaatteitasi?!
    Ei todellakaan! Kaikki on hänen!
    Älä vie noin hysteerisen miehen kotiin
    tavaroitasi,
    lähde pois ennenkuin on myöhäistä.
    Äläkä herran tähden hanki tuollaisen
    ukon kotiin lemmikkieläimiä tai lapsia:
    ne kyllä huostaanotetaan sen ukon kynsistä:
    lapsia ei saa alistaa hysteerikon yöllisille
    juomisille ja raivokohtauksille.
    Ja lastensuojelulakia on uusittu ja tiukennettu:
    jos se mies saa lapsen jonkun onnettoman
    masokistin kanssa, se lapsi saa kasvaa
    lastenkodissa.

    Äänestä

Olen itekkin tehny väärin naisia kohtaan, mut tuo on kyllä nii sairas mies, et lähde pois pian. Jos suhde on noin nuori, ni tyyppii et saa lähtee hoitoon millään. Huh kaikenmaailman hulluja sitä onkin liikenteessä ja sen takia varmaan itekkin joutunu tilanteisiin teidän runkkareitten takia.

Äänestä

käytöstä! mies ei IKINÄ lyö naista eikä varsinkaan puhu naiselle tuolla tavalla! heittäisin tollaisen miehen HETI pellolle, jo yhdestä kerrasta. tsiisus, jos nyt on takana vasta 3kk niin mieti mitä tuo enteilee?? humala ei oikeuta mihinkään tuollaiseen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

En tiedä mitä tehdä kirjoitti:

Muutin juuri kuukauden alusta yhteen poikaystäväni kanssa. Seurustelimme kaksi kuukautta ennen kuin muutimme yhteen. Tiedän, että se on lyhyt aika mutta tämä ihminen tuntuu vikoineenkin niin oikealta minulle.
Viime yönä sitten räjähti eka kerran oikein kunnolla.
Avomieheni lähti kaverinsa juhliin (joka oli tarkoitettu vaan miehille) ja minä jäin kotiin koska olen ollut vähän kipeänä niin en viitsinyt omiin juhliin lähteä.
Vein miehen autolla kaverini luo ja lupasin hakea sitten kun on tarvis. No menin sitten nukkumaan kymmenen aikaan ja kahden jälkeen soikin puhelin. Lupasin lähteä hakemaan ukkoni ja hainkin hänet. Kaikki meni ihan hyvin, hän oli aika päissään ja kotiin päästyämme menimme nukkumaan. Hän heräsi sitten jossain vaiheessa ja olin itsekin hereillä. Hän nousi ylös ja alkoi asettelemaan taulua suoraan seinällä, kun oli kai sen siinä ylös noustessaan tönäissyt vinoon. Naurahdin ja kysyin että mitä ihmettä se touhuaa. Ukko vaan murahti ja lähti keittiöön. Ajattelin että kai se sitten vai halusi suoristaa sen taulun. Keittiöstä kuului kohta ihan ihme ääni ja kysyin, että mitä ihmettä sä siellä touhuat, taaskin hymyillen ja leikkisällä äänellä. Ukko alkoi huutamaan keittiössä että "mitä vittua se sulle kuuluu, oo nyt jo vittu hiljaa siellä, hän saa tehdä omassa keittiössään mitä haluaa". Päätin olla hiljaa koska säikähdin tuota tunteenpurkausta. Hän siis todella törkeästi huusi minulle sieltä keittiöstä vaikka olin ihan nätisti kysynyt...
Hän tuli sitten makuuhuoneeseen ja minä kysyin häneltä että mistä ihmeestä tuo tuli. Hän alkoi taas huutamaan ja räyhäämään minulle ja sanoi taas tosi törkeään sävyyn, että "ole jo saatana hiljaa"
Minä en kestä sitä että minulle puhutaan noin ja suutuin siitä. Yritin sanoa hänelle että ihmettelin vaan että mistä hän nyt noin suuttu ja siitähän ei seurannut kuin taas huutoa ja käsky "olla nyt vittu hiljaa". Suutuin ihn hirveästi ja lähtiessäni huoneesta napautin häntä pohkeeseen nyrkillä. Tiedän, että se oli väärin tehty mutta hän osasi painaa juuri oikeista napeista ja menetin täysin itsehillintäni.
Hän tuli perääni huutaen ja löi minua, ei täysiä päähän jolloin niskani jotenkin venähtivät ja nytkin vielä niskat on jökissä. Hän alkoi sättimaan minua ja meni oven paiskaten makuuhuoneeseen. Mennessään hän huusi että voin lähteä vittuun täältä koska hän ei tuollaisia naisia katsele.
Jäin kivusta ja shokista istumaan eteisen lattialle ja nyyhkytin siinä, koska pelkäsin että niskani oli pahemminkin vaurioitunut. Mies tuli pian makuuhuoneesta, meni keittiöön hakemaan vettä ja tuli sitten eteeni seisomaan:
"mitä vittu sä siinä pillität, voisit vittu vähän miettiä mitä teet. Se on nyt sillä tavalla että sä puet päälle ja lähet vittuun täältä." Sanoin että säikähdin niskaani ja siksi itkin. Hän heitti lasissa olevat vedet minun päälleni, matki itkemistäni pilkallisesti ja toisti tuon edellisen sanomansa - minun piti lähteä. Avain piti jättää hänelle.
Pelkäsin tässä vaiheessa häntä niin paljon että ajattelin, että on parempi että lähden. En siinä vaiheessa edes ajatellut että minulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä. Puin päälle ja koko sen ajan mies kävi minua sättimässä siinä. Yritin selittää miksi suutuin niin paljon, mutta hän ei halunnut kuunnella. Lähdin sitten ulos siitä, koska tajusin että en saa hänelle puhuttua.
Ulkona laitoin viestin, että olen pahoillani että löin, mutta hän ei vastannut. Soitin hänelle ja juttelimme vähän aikaa. Hän sanoi että hänellä on sellainen periaate että jos nainen(kin) lyö niin hänellä on oikeus lyödä takaisin. Ymmärrän tämän, siitä ei sen enempää. Yritin selittää että hän taas (on puhunut ennenkin minulle törkeästi ja tietää että se on jotain mitä en siedä) puhui minulle todella törkeästi ja en todellakaan ollut ansainnut sellaista käytöstä mut hän sivuutti tämän täysin ja alkoi jauhamaan taas siitä että jos häntä lyödään niin hänkin lyö.
Sanoin hänelle että minulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä ja hän vain sanoi että mene jonkun huoran luo. Mä sanoin että ei mulla ole mitään huoraa. Hän sanoi että hanki sellainen. Sanoin että eikö hän voisi rauhottua ja antaa minun tulla sisälle, koska minun oli kylmä. Nyt hän väitti ettei koskaan ollut edes käskenyt minun lähteä, että se oli minun valintani. Suljin puhelimen ja palasin sisälle.
Menin suoraan tupakalle ja mietin että miten etenen tästä ,ettei hän enää suutu enempää. Kun palasin sisälle mies jo kuorsasi makuuhuoneessa ja ajattlein antaa asian olla. Nyt olemme siis tässä tilanteessa.
En tiedä mitä tekisin. Hän tuntuu niin oikealta, meillä on niin ihanaa yhdessä ja oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu että tämän ihmisen kanssa voisin olla loppuelämäni. Tuo viimeöinen vaan jotenkin kauhistutti minua ja pelottaa että näitä tulee aina tulemaan.
Hän oli päissään ja mietinkin johtuisiko se siitä, mutta ei hän ennen ole yhdessäolomme aikana, jos ollaan oltu kännissä, käyttäytynyt tuolla tavalla.
Tiefän että oli väärin kun löin häntä, mutta siinä vaiheessa kun sen tein pääni ei keksinyt muuta. Hän ei kuunnellut minua ollenkaan, solvasi minua ja minulla tosiaan vaan napsahti. Ajattelin että napsautan häntä pohkeeseen niin ymmärtää että olen vihainen, kun ei kuunnellut. En edes lyönyt lujaa ja mietin mikä paikka olisi sellainen mihin ei sattuisi. Jos olisin tiennyt että tästä tulee tällainen sota niin en olisi alunperinkään sanonut mitään, kääntänyt vaan kylkeä ja ollut hiljaa kun hän alkoi käännellä taulua.
Nyt en tiedä yhtään miten etenisin tästä. Pitäisikö vana antaa olla? Pelkään ,että jos otan tämän puheeksi kun hän herää niin siitä syttyy vaan taas uusi sota. Mitä minä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu