Joulu

Miltä tuntuu viettää joulu yksin kun mies viettää sitä yhdessä perheensä kanssa. Istuu vaimon laittamaan joulupöytään, käy vaimon kanssa joulusaunassa, katselee lasten lahjojen avaamista, ja nauttii yhdessä olosta, kun sinä olet yksin ja kuvittelet vielä tyhmässä päässäsi että mies oikeasti välittää sinusta.

kakkonen on aina kakkonen, pelkkä siemenpussi !
131226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

mies istuu kotona vain vaimon ja lasten vuoksi ettei tulisi riitaa näin jouluna, kuitenkin tuli takapuolen alla katselee kelloa ja kun lapset on menneet nukkumaan niin isikin lähtee "iltalenkille" ja vaimo nukkumaan, aamulla vaimo leikkii mykkäkoulua isin pitkäksi venähtäneen iltalenkin vuoksi ja seuraavana iltana otetaan viiniä ja tapellaan, perhekeskeistä joulua vaan.

Äänestä
  • Mistä taas kerran petetyn pikkurouvan harhakuvitelma johtuu? Mistä nämä pikkurouvat ovat saaneet päähänsä että "kakkosella" ei ole perhettä ja istuu aina pyhät jne yksin miehen perhe-elämää kadehtien?!! Hei haloo!! minulla ainakin on ihanat lapseni (nuoria aikuisia) omat vanhemmat ja muuta sukua Jouluna seurana, kuten muinakin pyhinä! En todellakaan uhraa ajatuskakaan Rakastajani perheen jouluun, tai no, ehkä sen verran että sääliksi käy miehen kaksoiselämä ja perheidyllin,kulissin näytteleminen, tiedän että mies odottaa vain että pyhät olisi ohi ja pääsisi luokseni...raukkaparka joutuu siellä kökkimään vaikka on tosiaan tuli hännän alla että pääsisi pois...ja eukko kyttää ja vahtii...Eli en tosiaan kadehdi tuollaista, minulla on oma,ihana,rauhallinen ja lämmin perhejoulu tiedossa, siihen ei liity mitään kulissia eikä kränää eikä kyttäystä! Rauhallista Joulun odotusta kaikille!

    Äänestä

  • harhakuvitelma kirjoitti:

    Mistä taas kerran petetyn pikkurouvan harhakuvitelma johtuu? Mistä nämä pikkurouvat ovat saaneet päähänsä että "kakkosella" ei ole perhettä ja istuu aina pyhät jne yksin miehen perhe-elämää kadehtien?!! Hei haloo!! minulla ainakin on ihanat lapseni (nuoria aikuisia) omat vanhemmat ja muuta sukua Jouluna seurana, kuten muinakin pyhinä! En todellakaan uhraa ajatuskakaan Rakastajani perheen jouluun, tai no, ehkä sen verran että sääliksi käy miehen kaksoiselämä ja perheidyllin,kulissin näytteleminen, tiedän että mies odottaa vain että pyhät olisi ohi ja pääsisi luokseni...raukkaparka joutuu siellä kökkimään vaikka on tosiaan tuli hännän alla että pääsisi pois...ja eukko kyttää ja vahtii...Eli en tosiaan kadehdi tuollaista, minulla on oma,ihana,rauhallinen ja lämmin perhejoulu tiedossa, siihen ei liity mitään kulissia eikä kränää eikä kyttäystä! Rauhallista Joulun odotusta kaikille!

    Minkälaisen luuserin kakkoseksi olet päätynyt? Mies viettää vaimon pakottamana joulua perheensä kanssa ja ajattelee sinua? Etkö parempaa miestä löydä? Jos mies ei halua viettää joulua perheensä kanssa, eikö hänen ihan itse aikuisena ihmisenä pitäisi hoitaa asiat siten, että saisi viettää nautinnollisen ja haluamansa joulun. Ja toivottavasti et vastaa, ettet häntä omaksesi edes halua. En nimittäin sitä edes tarkoita. Miehen - ja naisten - pitäisi tehdä omat ratkaisunsa eikä roikkua löysässä hirressä, kun eivät parempaankaan pysty.

    Jos olet miesystävällesi Ihminen, pyydä häntä tekemään elämässään ratkaisut siltä pohjalta, että kerranhan täällä vain eletään. Jos mies kökkii eukkonsa vahdittavana vaikkapa lapsilla kiristäminen takia, jätä mokoma luuseri. Sellaisesta miehestä ei voi olla pitemmän päälle kuin harmia.

    Äänestä

  • harhakuvitelma kirjoitti:

    Mistä taas kerran petetyn pikkurouvan harhakuvitelma johtuu? Mistä nämä pikkurouvat ovat saaneet päähänsä että "kakkosella" ei ole perhettä ja istuu aina pyhät jne yksin miehen perhe-elämää kadehtien?!! Hei haloo!! minulla ainakin on ihanat lapseni (nuoria aikuisia) omat vanhemmat ja muuta sukua Jouluna seurana, kuten muinakin pyhinä! En todellakaan uhraa ajatuskakaan Rakastajani perheen jouluun, tai no, ehkä sen verran että sääliksi käy miehen kaksoiselämä ja perheidyllin,kulissin näytteleminen, tiedän että mies odottaa vain että pyhät olisi ohi ja pääsisi luokseni...raukkaparka joutuu siellä kökkimään vaikka on tosiaan tuli hännän alla että pääsisi pois...ja eukko kyttää ja vahtii...Eli en tosiaan kadehdi tuollaista, minulla on oma,ihana,rauhallinen ja lämmin perhejoulu tiedossa, siihen ei liity mitään kulissia eikä kränää eikä kyttäystä! Rauhallista Joulun odotusta kaikille!

    nuoria hävetä kun äiti on huora?

    Äänestä

Yritätkö tällä saada oman kulissijoulusi tuntumaan jotenkin paremmalta?
Tekeekö se sinut jotenkin onnellisemmaksi kun voit kuvitella että miehesi kakkonen viettää joulun yksin ja sinä saat miehen ja perheen kanssa nauttia yhdessäolosta?
Pahoillani olen puolestasi jos elämäsi on noin surkeaa ja vielä enemmän olen pahoillani siitä että joudun sinun kuvitelmasi puhkaisemaan. Tuskin meistä kakkosista monikaan sitä joulua viettää yksin vaan ihan omien läheistemme kanssa. Nautimme ihan samalla lailla yhdessäolosta ja joulun tunnelmasta. Ainoa ero on että meille se on aitoa yhdessäolosta nauttimista, ei pelkkää velvollisuutta. Uskon että todellakin sinun miehesi nauttii siitä kun saa seurata lasten lahjojen avaamista ja sitä lasten riemua. Mutta mietipä sitä, että se lasten riemu onkin ainoa asia minkä vuoksi hän sitä joulua kotona viettää...

Äänestä

Katson joulurauhan julistuksen, käyn haudoilla viemässä kynttilän, syön hyvää itseni tekemää jouluruokaa, avaan lahjat, käyn joulusaunassa, ulkoilen...teen kaikkea mitä salarakkaanikin tekee vaimonsa ja lastensa kanssa, mutta minä teen sen oman aviomieheni ja lastemme kanssa.

Äänestä
  • aika kornia kuunnella joulurauhan julistusta oman aviomiehen kanssa, kun hylsy vielä lemuaa toisen spermalta?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    aika kornia kuunnella joulurauhan julistusta oman aviomiehen kanssa, kun hylsy vielä lemuaa toisen spermalta?

    Onko SEKSI todella ainoa asia jota ihmiset ajattelevat?
    Aviomieheni kanssa harrastamme seksiä viikoittain ja salarakkani kanssa viimeksi neljä kuukautta sitten...kyllä siellä "hylsyssäni" ihan omat tuoksut on. Ei minun ja salarakkani suhde todellakaan ole pelkkä seksisuhde. Eikä ihan varmasti kaikilla toisillakaan, joilla on myös ollut pitkä sivusuhde.

    Äänestä

miehen kanssa jonka ajatukset on muualla? Miehen joka istuisi mieluummin ihan toisessa pöydässä. Lasten vuoksi sitä venytään aika paljon, monessa kodissa puolin ja toisin.
Tuon tyhmäpää jutun olisit voinut jättää laittamatta, se kun sopii itseesi ihan yhtälailla.

Äänestä
  • Tuossa olikin hyvä kysymys eli miltä tuntuu viettää joulua miehen kanssa jonka ajatukset ja tunteet ovat muualla? Miltä tuntuu viettää joulu miehen kanssa joka on perheensä kanssa enää pelkästä velvollisuudesta? Miltä tuntuu kun tietää että heti taas pyhien jälkeen mies tekee kaikkensa ja keksii menoja että pääsee toisen luo? Miltä tuntuu kun luottamus on mennyt ikiajoiksi? Miltä tuntuu esittää onnellista perhettä vaikka elämä on helvettiä??

    Äänestä

  • mietin myös kirjoitti:

    Tuossa olikin hyvä kysymys eli miltä tuntuu viettää joulua miehen kanssa jonka ajatukset ja tunteet ovat muualla? Miltä tuntuu viettää joulu miehen kanssa joka on perheensä kanssa enää pelkästä velvollisuudesta? Miltä tuntuu kun tietää että heti taas pyhien jälkeen mies tekee kaikkensa ja keksii menoja että pääsee toisen luo? Miltä tuntuu kun luottamus on mennyt ikiajoiksi? Miltä tuntuu esittää onnellista perhettä vaikka elämä on helvettiä??

    Hienoa, että täällä aina joku tietää, miltä toisista tuntuu. Minusta tuntuu mukavalta olla kotona oman perheeni kanssa. Syön mieheni ja lastemme kanssa jouluherkkuja, avaamme rakkaudella käärityt paketit, pelailemme lautapelejä, käymme tervehtimässä sukulaisia jne. Salarakkaani tekee samaa oman perheensä kanssa. Lahjoja vaihdamme ennen joulua ja välipäivinä käymme jossain yhdessä. Jouluaikaan molempien ajatukset ja tunteet ovat ihan oman perheen luona.

    Aika moni minun lisäkseni on varmaan sitä mieltä, että kukaan kakkonen ei saa miestä väkisin pettämään ilman pettäjän omaa tahtoa. Käsittääkseni tämä sama logiikka toimii toisinkin päin. Ei se vaimo sitä ukkoaan saa pidettyä perheessä ilman perheenisän omaa tahtoa. Voi olla, että ukkokulta ei ihan laiskuuttaan saa lähdettyä, mutta useimmiten taitaa olla niin, että mies vain nauttii kahden naisen loukussa olemisesta.

    Vaimot ja kakkoset taitavat molemmat olla ihan tavallisia naisia. Ihminen muuttuu toki naimisiin mentyään, mutta pohjimmiltaan molemmat naiset on tehty samoista aineksista. Turha haukkua toisia, molempien roolit voivat joskus vaihtua.

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    Hienoa, että täällä aina joku tietää, miltä toisista tuntuu. Minusta tuntuu mukavalta olla kotona oman perheeni kanssa. Syön mieheni ja lastemme kanssa jouluherkkuja, avaamme rakkaudella käärityt paketit, pelailemme lautapelejä, käymme tervehtimässä sukulaisia jne. Salarakkaani tekee samaa oman perheensä kanssa. Lahjoja vaihdamme ennen joulua ja välipäivinä käymme jossain yhdessä. Jouluaikaan molempien ajatukset ja tunteet ovat ihan oman perheen luona.

    niin siihen sopii perkeleen hyvin se että aviovaimo antaa pillua sellaselle pukille joka taas vuorostaan pettää omaa muijaansa. Ei paljon voi enää tekopyhempää touhua olla kuin pakanallinen joulun vietto mukamas hartaana ja puolison pettäminen siihen päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ainoa kirjoitti:

Miltä tuntuu viettää joulu yksin kun mies viettää sitä yhdessä perheensä kanssa. Istuu vaimon laittamaan joulupöytään, käy vaimon kanssa joulusaunassa, katselee lasten lahjojen avaamista, ja nauttii yhdessä olosta, kun sinä olet yksin ja kuvittelet vielä tyhmässä päässäsi että mies oikeasti välittää sinusta.

kakkonen on aina kakkonen, pelkkä siemenpussi !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu