Olen enemmän metallimusiikin ystävä, mutta viime aikoina on myös klassinen musiikki alkanut kiinnostamaan. Yksi mikä on herättänyt kiinostukseni on Tarja Turusen laulama Ave Maria Henkäys Ikuisuudesta albumillta. Osaisiko joku suositella säveltäjää tai esittäjää jonka tuotantoon kannattaisi tutustua? En usko että Ave Marian kaltainen pianomusiikki on ainoa mikä uppoaa, mutta en myöskään usko lämpeäväni Pavarotille.
Klassinen hukassa
Avoimin silmin ja korvin
24658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
klasariteos on heviä parempi. ota vaan summanmutikassa... pääasia että unohdat hevin
mutta vastaus kuitenkin. Valitettavasti minulla ei ole niin suppea katsomus musiikkiin että jumiutuisin johonkin tiettyyn genreen vain genren takia. Tykkään kuunnella hyvää musiikkia genreistä riippumatta. Oli se sitten death metallia, sukkahousuheviä, suomipoppia tai vaikka lastenlauluja. Klassiseen musiikkiin en ole suuremmin tutustunut ja senpä takia neuvoja täällä kyselen.
genren takia, vaan koska sen pääasiallinen musiikillinen paremmuus suhteessa muihin lajeihin on selviö
saa ja pitääkin saada olla omat mielipiteet. Alkuperäisellä kirjoituksella en kuitenkaan tarkoittanut herättää keskustelua eri musiikkilajien paremmuudesta, vaan halusin saada tietoa tietynlaisesta klassisesta musiikista.
Unohda nuo provoilijat. Täällä muutama provoilija tekee kaikkensa, että klasareiden maine menisi.
Itsekin sekä klassista että rytmimusiikkia (ja myös rankempaa sellaista) kuuntelevana, sekä klassista musiikkia ammatikseen opiskelevana suosittelisin, että hanki ensin vaikka joitain kokoelmia, joissa on klassisen musiikin teoksia laidasta laitaan. Näin löydät ehkä oman lempisäveltäjäsi - sillä ihan niin kuin rytmimusiikissakin, klassisessa musiikissa saattaa olla säveltäjiä, jotka jättävät kylmäksi - tai joita suorastaan inhoat, ja toisaalta säveltäjiä, joihin ihastut ensi kuulemalta. Jos olet erityisesti kiinnostunut klassisesta laulumusiikista, kappaleiden esittäjällä, hänen äänellään ja tulkintatavallaan voi olla merkittävä vaikutus siihen, kestätkö kuunnella sitä.. Joskus voi saada väärän käsityksen jostakin kappaleesta, jos kuulee siitä huonosti esitetyn version.
riitäkään yleensä se ensikuulema, on sen verran monimutkasta satsia ansioitunein klassinen. klassinen pop on sit erikseen. jos joku säveltäjä jättää aluksi kylmäksi, vika saattaa hyvinkin olla kuulijassa. musiikkia on opiskeltava, että sitä voi ymmärtää.
mahtuu joka palstalle. Se on sellainen pikku paha, mikä pitää vain hyväksyä kun anonyyminä saa keskustella. Onneksi aina mahtuu mukaan asiallisiakin henkilöitä.
Kuulostaa hyvältä neuvolta lähteä kokoelmista liikkeelle. Täytyypä käydä paikallisessa musiikkiliikkeessä katselemassa kokoelmia. Varmaan kirjastossakin pääsisi tutustumaan eri säveltäjiin / esittäjiin.
Ennen kuin menet tuhlaamaan rahojasi musiikkiliikkeisiin, kirjastoissa on todella kattavat valikoimat erilaista klassista musiikkia - kannattaa ensin tutustua siellä aiheeseen, niin ei tule ostettua sikaa säkissä. Halpis-kokoelmia saattaa löytää Anttiloista yms. tavarataloista lähes pilkkahintaan, joskus ne ovat laadukkaita, joskus vähemmän laadukkaita. Toisaalta, jos saat jopa 10 levyä musiikkia muutamalla kympillä, ei haittaa, vaikka muutama levy paketista ei välttämättä miellyttäisikään.
Musiikkia ei tarvitse opiskella loputtomiin, että sitä voi "ymmärtää". Nauttia voi jo ensi kuulemalta. Kaikki musiikki ei vain välttämättä kolahda heti, vaan sille tarvitsee aikaa - ei niinkään opiskelua. Naurettavaa on vihjata, että kuuntelijassa on vikaa, jos ei tykkää jostakin musiikista. Kaikki musiikki ei vain miellytä kaikkien korvaa. Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta toisaalta joistakin oppii tykkäämään ajan kanssa. Jos aloittelijasta on kyse, on helpompi lähteä musiikista, joka melko varmasti kolahtaa, ja sitten siirtyä musiikkiin joka vaatii enemmän omaksumisaikaa ja sulattelua.
Ei tehdä asioista liian vaikeita!
tutustua eli siis opiskella kuuntelemaan niitä. säveltäjänerot ovat laittaneet niihin sellasii koukkui ja harmonioita, että jos tajuu ne, niin diggaaminen on väistämätöntä. klassinen miellyttää aina keskimääräisesti enemmän kuin hevi. klassinen kuitenkin vaatii älyä, jotta pääsee kynnyksen yli miellyttävyysalueelle. rähähää.
Klassinen on yksi genre muiden joukossa, jotkut klasarit ovat niin tyhmiä ja yksipuolisia etteivät tajua kuin yhdestä musiikin tyylisuuntauksesta - joskin valtavan laajasta sellaisesta - mitään :)
T: Klassista, jazzista, soulista, funkista, popista, rokista ja folkista erittäin suuressa määrissä kiinnostunut musiikinrakastaja, jolla on myös jättimäisen iso määrä klasarilp:itä ;)
Siis kuuntelet vain?
Olen samaa mieltä siitä, että osoittaa hyvätyyppiyttä että pystyy olemaan ns. crossover ja minua ehkä joskus ärsyttääkin joku, joka ei pysty sitä olemaan.
Hämmästyn kuitenkin suuresti sanallista hyökkäystäsi, jossa vedät pajatsosta kaiken ääliöstä aivottomaan ja tyhmästä yksipuoliseen.
Sitten kerrot olevasi musiikinrakastaja, jolla on paljon levyjä...
Ei, kyllä tuon oli pakko olla provo.
MUAHAHAA!
kuten Auktoritettia ym. reppanoita. En suinkaan sinua. Ja miksipä ei saisi kertoa vittuuntuvansa tuollaisista provoista, jotka antavat paitsi väärän kuvan musiikista myös klassisen musan harrastajista? Ja minun viestini ei ollut tokikaan provo.
olen itse kova barokkimusiikin diggari, ja luin takavuosina jostain, että barokkimusiikin diggarit ja hevarit on luonteeltaan aika saman tapaisia ihmisiä. niinku pinnalta koviksia mut pohjimmiltaan herkkiksiä, tai jotain sinne päin... se oli joku amerikkalainen tutkimus, ja saatta hyvin olla huuhaata. (se ei ole pointti tässä, joten älkää alkako urputtaa)
eniwei, siksipä ehdotan, että kokeile aloittaa esim. Luigi Boccherinin Sellokonsertoilla. On kuule kovaa kamaa, täyttä oman aikansa heavyä.saa Fugasta Kaisaniemenkadulta (vaikka postimyynnin kautta) tai amazonin nettikaupasta. Naxoksen cd on hyvä noin alkajaisiks, ja halpa myös..
have fun!
En ole kovinkaan monesti festareilla käynyt, mutta niistä muutamasta kerrasta on jäänyt hyvä kuva raskaan musiikin ystävistä. Aika rauhallista porukkaa, eikä ole ollut järjestyshäiriöitä. Ehkäpä tutkimuksessa on jotain tottakin.
Kiitoksia vinkistä. Mainitsemasi Fuuga on hieman kaukana, joten pitääpä katsoa Amatsonin tarjontaa tai paikallista musiikkiliikettä. Tuossa joku aiemmin suositteli kokoelmia, täytyypä etsiä sellaisia joissa Luigin sävellyksiä on mukana.
Tervetuloa klassisen musiikin pariin. Olen itse valinnut kuunneltavaksi miltei yksinomaan klassista musiikkia jo lähes 40 vuotta, ja olin aika pitkälti unohtanut, miten nuorena vaiheittain tutustuin klassiseen musiikkiin. Viime vuosina olen joidenkin kollegoiden ja tuttavien kesken vaihdellut levyjä aivan eri musiikkilajien kanssa. Yksi kollegani lainasi minulle pari hevi-dvd:tä (tai ainakin uskon, että kyse on hevistä), nimittäin Motörheadia ja Deep Purplea. Motörhead ei kolahtanut, mutta ymmärsin hyvin, miksi joku pitää Deep Purplesta. Vaikka sanoissa on julistusta, jopa uhmaakin, niin musiikillisesti ollaan äärimmäisen turvallisesti maan kamaralla. Melodia tukee sanoja ja se kulkee turvallisesti jossakin määrätyssä sävellajissa, laulut on jaettu selkeisiin säkeistöihin, säkeistöt säkeisiin ja säkeet tahteihin. Selkeä biitti kertoo tahdin, jossa mennään. Pitipä tällaisesta musiikista tai ei, sitä on äärimmäisen helppo jäsentää.
Jos ryhdyt kuuntelemaan oopperamusiikkia, tulet huomaamaan, että mikään yllä esitetystä ei välttämättä pidä paikkaansa, ja silloin kun tutuista ja turvallisista pelisäännöistä poiketaan, kyseessä on jokin tehokeino, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Jos kehottaisin sinua ensimmäiseksi kuuntelemaan jonkin klassisen musiikin mestariteoksen, on kuin itse saisin vieraskielisen kirjan ilman kielenopetusta. Lisäksi joka säveltäjällä ja vähän joka teoksessa on oma logiikkansa sille, mitä milläkin musiikin käsitteellä tai sen puutteella ajetaan takaa. Esimerkiksi Verdin Rigoletto-oopperassa naisia kaatava Mantuan herttua laulaa neljä aariaa, joista kolme on säkeistömuotoisia, mikä kuvastaa naisenkaatamisen rutiininomaisuutta. Ainoan vapaamuotoisen aariansa hän laulaa tilanteessa, jossa hän luulee että hänen ihastuksensa kohde on kaapattu, kuin lapsi jolta on viety tikkari suusta. Kun komtuurin haamu tulee vaatimaan Don Giovannia tuomiolle, hän laulaa, että ”ei kaipaa maallista ateriaa se, joka syö taivaan pöydästä”, täysin irti mistään tutusta sävellajista, ja hänen musiikkinsa kuulostaa olevan jostain toisesta maailmasta. Klassisessa musiikissa, marsseja lukuun ottamatta, rummut eivät yleensä lyö biittiä, vaan rumpuja käytetään säästeliäästi tehokeinona. Esimerkiksi don Giovannissa rumpuja kuullaan vain alkusoiton alussa, mutta koko oopperassa ei kertaakaan ennen loppukohtausta, ja silloin niiden dramaattinen teho onkin suunnaton. Rummut eivät siis osoita biittiä vaan hetkellistä huippukohtaa. Kun kuuntelin Deep Purplea, panin ensimmäiseksi merkille, että rummut soivat jatkuvasti. Ikään kuin joku olisi kirjoittanut romaanin ja jättänyt alleviivauksen päälle koko kirjan ajaksi.
Sitten on teoksia, yleensä ns. sonaattimuotoisia (konsertot, sinfoniat ja teokset pienemmille soitinyhtyeille), jotka kertovat tarinaa ilman sanoja. Tämä tapahtuu kehittelemällä keskeistä sävelaihetta, ns. teemaa, sekä sen yhtä tai useampaa vastateemaa. Vaikka ”tarinan” yksityiskohdat saa jokainen keksiä itse, tarinan yleisluonne määräytyy siitä, kuinka pää- ja vastateemat ottavat mittaa toisistaan ja onko lopputulos pääteeman yksikäsitteinen dominanssi vai teemojen synteesi.
En kerro näitä olettaen, että sisäistäisit asiat kertalukemalla, vaan siksi, että jos jokin klassisen musiikin mestariteos ei avaudu sinulle ensikuulemalta, niin tiedät mistä asioista kannattaa ottaa selvää, ja minkä kuuntelemista harjoitella. Kirjakaupoista - tai kirjastoistakin - voi löytyä sellaisia kirjoja kuin ”Klassinen musiikki - uusi tapa kuunnella” tai ”Classic music for dummies”, joissa on cd:llä näytteitä eri tyyppisestä musiikista selityksineen.
Jos laulupuolelta Pavarotti ei lämmitä, niin ehkä pidät italialaisen oopperan koloratuuri- eli kuviolaulantaa vieraana, ainakin ennen kuin tiedät, mitä kukin säveltäjä pyrkii koloratuurikuvioinnilla viestimään. Voisit etsiä kirjastoista levyjä, joilla on kuoroteoksia tai oopperoiden kuorokohtauksia. Kuorokohtaukset kuulostavat paljon luonnollisemmilta kuin koloratuurikuviot. Kokeile esim. sellaisia kuin Carmina Burana (Carl Orff) tai Requiem (Giuseppe Verdi, myös W.A. Mozart).
vieraskielinen kirja käteen ilman kielenopetusta. Se on juuri se paras tapa.
Carmina Burana vain odotti mainitsemistaan, ja kun ei kukaan ole vielä Händelin Messiasta maininnut niin pökätään se nyt sitten tähän.
vaikka en olekaan kuullut sen kuin kerran kokonaan. Miksi Händeliltä aina mainitaan Messias-oratorio, kun säveltäjällä on paljon muitakin hehkutusta ansaitsevia oratorioita, kuten Salomo ja Theodora...? Ihmiset eivät vissiin muita oratorioita tunne, tuskinpa edes Messiasta kunnolla...Halleluja-kuoron takia yleensä muistavat.
yliarvostettu, mutta vain vähän klassista tunteva voi kokea sen kiinnostavana kertakuunteluna - jos vaikka vain alun ja lopun ja ehkä jonkun sieltä välistä. Hirvittäväähän sitä on toki esittää.
Messias ansaitsee mainintansa ja minä vedän sen kuule sulle ulkoa alusta loppuun instruineen skättinä väkisin huonolla äänenmuodostuksella ja suklaata hampaissa jos jatkat puheitasi pelkän halleluu halleeluujan tuntemisesta.
Äkkiä karkuun ennen kuin aalto vyöryy yli.
Klassinen musiikki noin genrenä on yliarvostettu vaikka sen parista löytää todella kovaa kamaa, kuten Bach (barokkimusa on parasta), Debussy, Sibelius jne. Tykkään myös kuunnella nykyistä taidemusiikkia eli Magnus Lindbergia, Kaija Saariahoa, Einojuhania noin niinku suomalaisista ja maailmalta mm. Thomas Adès. Kuuntelen kuitenkin enemmän elektronista, reggaeta, hip hopia ja indie rockia. Harrastan musiikin sävellystä ja voin sanoa, että klassinen musiikki on jonkin verran vaikuttanut tyyliini. Rytminen minimalistinen elektronen musa on mun genre yleensä mitä sävellän ja joistakin biiseistä huomaan mm. Bachin vaikutukset.
Ei mulla muuta, kuin kuunnelkaa ja tutkikaa. Älkää luoko rajoja.
" Kun kuuntelin Deep Purplea, panin ensimmäiseksi merkille, että rummut soivat jatkuvasti. Ikään kuin joku olisi kirjoittanut romaanin ja jättänyt alleviivauksen päälle koko kirjan ajaksi. "
Rytmimusiikin traditiossa rummut on niin erilaisessa roolissa. Suosittelen kyllä kuuntelemaan esim. vanhoja jazz- ja blues-äänitteitä, joista saa alkukantaisemman rytmin täyden merkityksen ns. rytmimusiikille huomattua hyvin selkeästi. Tai kuuntele Miles Davisin ja Louis Amstrongin jazzia. Niistäkin siitä saa kuvaa, mikä on rytmillisen säestyksen merkitys populäärimmässä kamassa.
Itse suosittelisin klasari-aloittelijalle menemään ehkä ensimmäisenä pianosonaattien, vokaalisävellysten ja vaikeudesta huolimatta sinfonioidenkin pariin. Klassinen musiikki on paljon monimutkaisempaa kuin rytmimusiikki, mutta on silti väärin antaa ymmärtää, että klassisen taiteen omaksuminen vaatisi opiskelua. Kyllä suuret teokset voi sisäistää kuuntelemalla niitä tarpeeksi keskittyen, ei edes tarvitse tietää mitään sävellysteosten taustasta, muodosta, aikakaudesta, säveltyylistä. Riittää että on viitseliäisyyttä paneutua klassiseen musiikkiin huolella.
Arvelisin sinun pitävän Carl Philipp Emanuel Bachin konsertoista cembalolle ja jousiorkesterille. Niihin pääsee tutustumaan BIS-yhtiön sivulla, mutta sinne pääsee vain kirjautumisen kautta. Ne ovat The Compete Keyboard Concertos -nimisillä levyillä. Ensimmäiset neljä ovat cembalolla soitettuja. Minulla lakkasi tykkääminen heti kun cembalo vaihtui fortepianoon.Eivät ne kaikki cembalokonsertotkaan hyviä ole, mutta harvoinhan levyt läpeensä hyviä ovat.
Eikä compete.
T. Ei Pete
Ehtottomasti.