SATTUUUUUUUUUUUUUUU!!!!!!!!!!!!
TOIVON ETTÄ SINUUN VIELÄ JOKU PÄIVÄ YHTÄ KIPEESTI KUIN MINUUN!
JA TOIVON ETTÄ VIELÄ JOSKUS KOITTAA SE PÄIVÄ KUN TAJUAT MITÄ OLET MENETTÄNYT...
TOIVON ETTÄ SINUUN VIELÄ JOKU PÄIVÄ YHTÄ KIPEESTI KUIN MINUUN!
JA TOIVON ETTÄ VIELÄ JOSKUS KOITTAA SE PÄIVÄ KUN TAJUAT MITÄ OLET MENETTÄNYT...
Vastaukset 27
Vanhimmat
Minuun sattuu myös! ja uskon että yhtä
kipeästi!! Tajuan mitä menetin... sinut :(
Keep Ya Head UP! ;)
onko tuo sitten rakkautta? Jos oikeasti rakastat, niin annat toisen lähteä juuri siksi, että rakastat häntä enemmän, kuin omia toiveitasi.Annat toisen elää elämäänsä ilman sinua, jos häntä tosiaan rakastat.
Ottaa joskus päähän, kun exä ahdistelee ja yrittää vieläkin saada takaisin, hän ei ymmärrä että me emme ikinä enää palaa yhteen ja että minulla on uusi elämä. Joskus toisen takaisin vaatiminen ja ahdistelu on nimittäin itsekkyyttä. Siinä ei ajatella sen toisen tunteita. Tämä vain minun mielipide, mutta minun exänikin vois vähitellen hankkia sen elämänsä!
Mutta jos hän sinut noin vain unohtaisi eikö se tarkoita sitten että hän ei koskaan oikeastaan sinusta välittänyt/rakastanut.?
Olen samaa mieltä! jos unohtaa toisen ihan
noin vain, niin ne tunteet eivät todellisuudessa olleetkaan mitään.Mutta jos se kipu kasvaa päivä päivältä kun on erossa...ja käy sietämättömäksi.. se on rakkautta
henkinen ja psyykkinen hyvin vointi alkaa
kärsiä siitä
Niin, ei hän rakastanut. Vain teeskenteli rakastavansa/välittävänsä. Itse olin niin hänen lumoissaan ja oman rakkaudentarpeeni sokaisema että en tajunnut...
Otan osaa!:(
Olen itse kokenut saman...
En vaan ymmärrä miten voi olla niin sinisilmäinen etten huomannut ettei hän minusta oikeasti välitä..
No kait se rakkaus tekee sokeaksi..
on normaalia, että suree jonkin aikaa sitä, että toinen ei sitten enää haluakaan suhdetta. Huom.jonkin aikaa!
Omassa tapauksessani kyse on siitä, että toinen tavoittelee minua takaisin, vaikka on kulunut muutama vuosi siitä, kun hänet jätin..Mielestäni hänen olisi jo itsensäkin vuoksi hyvä alkaa etsimään itselleen uutta sisältöä elämäänsä uudesta ihmisestä ja ymmärtää vihdoinkin se, että minä en takaisin palaa. Olkoon rakkautta tai muuta sellaista, mutta minä en enää häntä halua, joten miksi hän ahdistaa minua vieläkin?Onko tämä rakkautta? Mielestäni kysymys on siitä, että tämä ihminen ei uskalla/ osaa lähteä etsimään itselleen uutta kumppania. Joku on pielessä, kun ei voi hyväksyä sitä, että monen vuoden jälkeen minä en palaa takaisin.
Ymmärrän kyllä, että menee joskus muutamia viikkoja tai pari kuukautta siihen, että suree kun toinen lähti..riippuu tietysti suhteen pituudestakin.
Joskus tulee vaan sellainen ihminen jolla on tosi suuri vaikutus ja sitä rakastuu syvästi.
Sitä on vaikea unohtaa.
Luulen että moni jätetty ei ehkä itse surussaan huomaa mitä tekee.
Se vaan joskus on niin helvetin vaikeeta!
Silti en koskaan tahallani yritä.
Sitä vain ei itse huomaa...
On jotenkin niin jätkyttynyt...
Itselläni on/oli tilanne samankaltainen eli nainen halusi että olisin alkanut kaikesta huolimatta mitä hän aikoinaan teki seurustelemaan, liki kolmatta vuotta tätä on/off suhdetta jatkui kunnes lopulta sain itsestäni irti sen lopullisen irtioton.
Taaksepäin kun ajattelen olisi ollut todella viisasta laittaa piste hommalle jo kaun sitten, koska tällä vatvoomisella pilasin monta hyvää vuotta elämässäni.
Sinänsä edelleen mietityttää nykyisin että olisihan sitä voinnut, mutta yritän noudattaa elämässä tiettyjä arvoja ja se mitä tämä nainen teki minulle on oman mittapuuni mukaan anteeksiantamatonta.
Mutta monille ihmisille ei mene pullaan että jos sanoo ei kiitos se myöskin tarkoittaa sitä.
kaikkea hyvää kaikille sukupuoleen katsomati!
Kyllä jossain vaiheessa on otettava ns. järki käteen, eikä ajateltava vain pelkällä tunteella.
Itse olen pakottanut itseni, useammin kuin kerran, olemaan ottamatta toiseen yhteyttä, vaikka miten kärsin ja kaipaan toista. En halua olla mikään ruikuttaja, vaikka tuntuisi kuinka pahalta olla ilman toista. Se, ettei ota yhteyttä, ei tarkoita sitä, ettei välttämättä rakasta, ei rakkaus lopu noin vaan. Toista voi rakastaa, vaikka ei olisi nähnyt kuukausiin ja ottanut yhteyttä pitkään aikaan.
kysymys on ruikuttamisesta, jos jahtaa toista yhä, vaikka toinen on jättänyt aikoja sitten toisen. Jos toinen ei vastaa viesteihin eikä puheluihin, ei halua tavata enää eikä ota itse yhteyttä, niin eiköhän se kerro siitä, että tätä toista ei tosiaan enää kiinnosta? Mikä saa ihmisen haikailemaan vuosien takaista suhdetta takaisin, kun tietää ettei ne ajat enää palaa takaisin? Itse en käsitä mokomaa touhua, sillä jos joku ei halua minun kanssa seurustella, niin en tosiaan ruinaa häntä takaisin ja ahdistele. Minä hyväksyn tilanteen ja itken itkuni ja sen jälkeen jatkan elämääni eteenpäin. Jossain vaiheessa voi kai vaatia jotain lähestymiskieltoa, jos toinen ei jätä rauhaan, vaikka kaikin tavoin on pyytänyt, että jättäisi rauhaan..
Vielä kun hän oli ensirakkauteni...olin niin naaivi ja tyhmä!
En jaksa aloittaa uutta suhdetta, en jaksa luottaa uudestaan.
Anteeksi ruikutus. :`(
Oli muuten horoskoopiltaan Skorpioni.
Ei oo varmaan ihmekään että nyt sattuu...
Kai olet kertonut hänelle tarpeeksi selvästi miksi jätit?
on sanoa suoraan ne noin kymmenen syytä, miks hänet jätin ja miks en takaisin halua! Mielestäni pitäis riittää se, kun sanon, että ei kiinnosta enää ja en halua seurustella hänen kanssaan enää. Oma on ongelmansa kun ei halua hyväksyä tosiasioita, vaan elää jossain ihmeellisessä haavemaailmassaan! En halua enää jutella hänen kanssaan, en tavata enkä mitään muutakaan. Pilatkoon elämänsä haikailemalla minua takaisin, jos haluaa.
Omakohtaisen kokemuksen perusteella suosittelen että väännät kuitenkin rautalangasta miksi et halua häntä enää tavata. Ei tarvitse varmaan luetella kaikkia kymmentä syytä, mutta anna edes muutama. Itse olen vähän sanatapaisessa jätetyn asemassa, ja voin sanoa että on mahdotonta luovuttaa ennen kuin asia on tehty täysin selväksi. Ei kai tuollaisesta katkeruuden viljelemisestä kukaan kuitenkaan loppujen lopuksi hyödy?
riittäis varmaan kun sanoisin että hän oksettaa minua ja joka kerta kun hän ottaa yhteyttä meinaan seota raivosta ja että kadun että tutustuin häneen ja että hän kuvottaa minua. Joskus vielä sanon, jos näen vaikka kadulla. Itse en soittele enkä laita viestejä. Mulla on parempaakin käyttöä rahoilleni.
Kyllä sen voi ihan kohteliaasti sanoa!
mutta luepas noita aiempia kirjoittamiani viestejä, niin käsität et tässä kyse siitä, et ihminen , jonka jätin vuosia sitten ei halua hyväksyä sitä, etten halua enää häntä elämääni. Olen sanonut, ettei seurustelu hänen kanssaan kiinnosta ja olen kieltäytynyt tapaamasta häntä. Hän ei ymmärrä vissiin jättää rauhaan, ennen kuin sanon tosi pahasti.
Kun ihminen ei vastaa soittoihin/ tekstareihin, niin se tarkoittaa, että ei vois vähempää kiinnostaa. Jos kiinnostaa, niin ihminen jota kiinnostaa vastaa yleensä takaisin tai soittaa takaisin , jos just sillä hetkellä ei ole pystynyt vastaamaan puheluun.
Onko se niin vaikeaa hyväksyä vai täytyykö tosiaan sanoa päin naamaa asiat? Kertokaa!
Jos joku ei vastaa viesteihini/ soittoihini niin minä jätän hänet rauhaan. Jos ihminen ei vastaa suunnilleen kolmeen lähettämääsi viestiin eikä pariin soittoosi niin kyllä se on parasta unohtaa. Omassa tapauksessani en kyllä tunne enää myötätuntoa enkä halua olla ystävällinen, kun minun HALUANI OLLA RAUHASSA EI KUNNIOITETA. Jos jollakin olisi omalla kohdallaan vastaava tilanne, niin hän ymmärtäisi kyllä, että joskus mitta tulee tosiaan täyteen. Puhelinnumeroani en viitsisi vaihtaa, koska se täytyisi sitten ilmoittaa niin monille ystäville, ym. Jos minä kiellän, että minulle ei saa joku soittaa, niin kyllä se pitää helvetti totella!
Kuinka monta vuotta sitten jätit?
Etkö koskaan sanonut hänelle suoraan päin naamaa syytä mikset enään halua olla yhdessä?
Jos et niin voin hyvinkin ymmärtää miksi hän yhä viestittelee ja soittelee sinulle!
Eikö se ole aika väärin vain yhtäkkiä lopettaa koko yhteydenpidon sanomatta mitään?
Tietenkin sitä varmaan ymmärtää että jokin on pielessä kun ei vastata viestiin/puheluun.
Mutta kyllä se kuuluu hyvään käytös tapaan myös ilmoittaa että nyt tää on ohi!
Mitä jos seuraavan kerran kun hän viestittelee kirjoitat esim että:
"Minulla ei ole enään tunteita sinua kohtaan. joten eikö olisi parasta ettei olla enään yhteydessä ollenkaan!? Ok!!"
Olen sitä mieltä että jos ei kunnon syytä ilmoiteta niin on jättäjän oma vika että exä roikkuu perässä!
Joku voi halutakkin pilata elämänsä tietoisesti. Kun menetettävää ei enää ole. Kun itkee, Kun rakastaa vain pimeää yötä, Kun vihaa vain itseä, Kun on epäonnistunein, Kun on väsynyt...Kun odottaa...tietämättä mitä. Jos toinen kylmä, kova, raaka, tunteeton... Voi olla valmis pilaamaan elämän toisen tunteettomuuden ja kylmyyden vuoksi! Vain toinen voi tietoisesti vahingoittaa ja särkeä toisen elämän puhumattomuudellaan. Jättämällä selittämättä mitään!
On vain tehtävä päätös että unohtaa...on tietoisesti poistettava se mies ajatuksistaan...sillä kun sen päätöksen tekee että se on ohi niin surutyö on jo puoleksi hoidettu...
Ja sitten jonkun ajan päästä aurinko alkaa taas paistamaan ja on valmis kohtaamaan uuden miehen.
sanoin silloin kun jätin hänet, että mikä mättää, ym. Hän on niin tyhmä, että luulee minun muuttavan vielä mieleni. Yksi asia hänessä( erittäin merkittävä syy)on niin häiritsevä minun mielestäni, että en enää ikinä halua häntä elämääni. Ystäväkään en voi olla, koska hän luulee silloin, että olen muka kiinnostunut hänestä. Hänen seuransa ei minua kuitenkaan edes kiinnosta enää. Hyvä kun pääsin eroon hänestä. Toivon hyvää loppuelämää ja toivon, että hän ei enää ota yhteyttä.
minkä takia toinen osapuali ei voi edes käsittää kuinka räjäyttää pienen ihmisen elämän pitkin seiniä.tuska repii sydämmen rinnasta,ja mitään en voi tehdä.itkulle ei tule loppua.älkööt ketään tulko sanomaan et kyl se siit...