Heip. Olisi siis seuraavanlainen ongelma; seurustelin kolmisen kuukautta kauniin ja kaikinpuolin ihanan tytön kanssa, ikää hänellä saman verran kuin minulla. Ja nyt pari viikkoa sitten erosimme koska hän sanoi ettei osaa seurustella, josta oli kyllä puhetta ollut aikaisemminkin. Sanoi kuitenkin välittävänsä musta kovastikkin ja vihaa itseään siitä syystä koska ei vaan osaa seurustella mun kanssa vaikka haluiskin.. Ollaan yhä kavereita ja pidetään yhteyttä toisiimme, tuntuu että kummallakin vielä paljon tunteita toisia kohtaan. Oonkin tässä miettiny näitä syitä minkä takia häntä ahdistaa eikä osaa seurustella.. On monesti pyytänyt anteeksi pikkuasioita ja toistellut että on varmasti maailman kamalin ja hankalin ihminen, mikä ei siis todellakaan ole totta. Sen oon myös hänelle sanonutkin, ja yleensäkkin kehunut häntä. Tyttö tuntee itsensä riittämättömäksi? Kuulin myös eräältä tämän tytön kaverilta että hänellä olisi kova menettämisen pelko, mikä siis olisi aika loogista tähän ettei hän osaa/uskalla seurustella. Pidän hänestä todella ja hänkin luultavasti minusta. Haluaisin todella olla hänen kanssaan vielä. Olis siis kiva kuulla jotain vinkkejä teiltä viisaammilta että olisikohan tässä mitään mahdollisuutta olla vielä yhdessä. Kiitos jo etukäteen
Ei osaa seurustella.
poikamies_20v
4583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä kaikki osaa, jos todella haluaa ja tykkää toisesta. Hän vaan keskittyy liikaa itseensä ja pyörii oman navan ja omien ongelmien ympärillä liikaa. Pitäis kaivella se katse sieltä omasta navasta pois, mut kun se on joillekkin liika vaikeeta, tai sit hän ei tosissaan susta tykkää.
Tollaset itsevihapuheet nyt on jo aika selvä merkki, et ei sillä kaikki ole kotona. Tasapainoisempiakin tyttölapsia löytyy.
Anna mimmin kasvaa vielä muutama vuosi. Turha sunkaan on alkaa nöyristelemään ja lähtemään mukaan toisen hankaluuksiin ja pyytelemään aina anteeksi.
Ei se toimi pitemmän päälle.
Minkäs ikäsen pissiksen kanssa sä sitten olet ne 3-viikkoa oikein seukannut kun usein 20 v. ammisjätkät valkkaavat 13-17 vuotiaan pissiksen seurustelukumppaniksi ja kyseinen ikäluokka on 90 %:sti lapsia vielä niin henkisesti kuin fyysisesti.
Ammarijätkä kuitenkin ajattelee että pääasia on että mimmi on nuori ja tiukka sekä tarpeeksi trendikäs eli pissis.
Eikös se tossa alussa ole aika selvästi sanottu että ikää saman verran kun keskustelun alottajalla
anna aikaa. Aikaa itelles ja toiselle. oo ystävä, puhu kaikesta, mut älä välttämättä tunteistas- ettei toiselle tule tunne että painostat häntä mihinkään.
Anna aikaa ja jos mahdollista tapaa häntä, tehkää kaikkee, mut älä lähentele millään tavalla.
ja vielä kerran: anna aikaa. se näyttää yllättävän paljon asioita. älä masennu, jos hän alkaa seurustella jonkun muun kanssa- SINÄ olet vahvoilla, jos vain olet hänen aito oikea ystävä.
Ja sitten. jos vaikuttaa että hän olisi valmis jatkamaan, kysy uudestaan seurustelemaan. Mutta! ei ihan parin kk päästä, vaan anna mennä sitä aikaa esim puoli vuotta.
ps. ja kehu aina kun voit rehellisesti kehua tyttöä hänen jostain piirteestään;) naiset tykkää siitä.