Varattu mies?

Heips,

ihastuin muutama sitten yhteen poikaan, joka käy kanssani samaa koulua. Tykkäsin katsella poikaa ja alkoi tuntua siltä, että hänkin vilkuilee välillä muhun päin. Kun ollaan oltu porukalla juomassa tää poika kattelee usein mua pitkään ja kun ollaan juotu niin usein me jotain jutellaan keskenään. Vähän aikaa sitten mulle selvis että tää poika seurustelee jonkun toisen kanssa. Ajattelin että turha sitten sen perään olla ja yritin unohtaa sitä huonolla menestyksellä. Meno jatkui samanlaisena ja yhtenä päivänä tää poika tuli mun luo ja otti mun kädestä kiinni ja sanoi että on muhun ihastunut. Kysyin että seurusteleeko se niin se myönsi. Sitten se sanoi että sen pitää mennä ku ei voi tehdä mitään muuta..

Mulla on pää ihan sekasin, kaipaisin apua mitä ajatella koko tapauksesta. Kiitos kaikille.
3333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toiseen naiseen ihastunut mies ei kuitenkaan yleensä jätä tyttöystäväänsä, ellei toinen ole jo valmiiksi katsottu ja varma tapaus. Itselle kävi samantapaisesti, mutta luikin pakoon ja tiedän tehneeni oikein. Varattu on varattu ja niiden kanssa en pelaile, vaikka olisin itsekin kuinka ihastunut. "Vaihdokiksi" en suostu, sillä itsekin voi joutua vaihdetuksi toiseen taas jonkun ajan päästä.

Äänestä

Itse olen ottanut sen periaatteen että varattu on aina varattu. Enhän itsekään haluaisi että vieras nainen saisi oman mieheni pään sekaisin ja toisinpäin. Maailma on täynnä houkutuksia, niin vääriä kuin hyviäkin, mutta yksi väärä vähemmän kun ei itse lähde varattujen miesten (tai miesten näkökulmasta naisten) juttuihin mukaan.

Siinä kohtaa tämä kertomasi mies on fiksu että kertoi seurustelevansa, pointsit siitä. On meinaan niitäkin jotka ei myönnä asiaa vaikka olisivat itsensä pussiin puhuneet ja pussin suu suljettu. Onneksi ei ole sattunut omalle kohdalle. Siinä vasta yöunet menisi :D

Äänestä

Mietipäs tätä: jos tuo poika olisi valmis olemaan uskoton sinun kanssasi tai jättäisi tyttöystävän sinun takiasi, niin miksi hän ei tekisi sinulle samalla tavoin jonkun toisen tytön kanssa? Miltä sinusta tuntuisi jos olisit syvästi ihastunut tähän poikaan, seurustelisitte, ja sitten yks kaks joku toinen tyttö veisi hänet sinulta? Tai jos seurustelisitte ja hän pitäisi samaan aikaan peliä jonkun toisen tytön kanssa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henrietta^ kirjoitti:

Heips,

ihastuin muutama sitten yhteen poikaan, joka käy kanssani samaa koulua. Tykkäsin katsella poikaa ja alkoi tuntua siltä, että hänkin vilkuilee välillä muhun päin. Kun ollaan oltu porukalla juomassa tää poika kattelee usein mua pitkään ja kun ollaan juotu niin usein me jotain jutellaan keskenään. Vähän aikaa sitten mulle selvis että tää poika seurustelee jonkun toisen kanssa. Ajattelin että turha sitten sen perään olla ja yritin unohtaa sitä huonolla menestyksellä. Meno jatkui samanlaisena ja yhtenä päivänä tää poika tuli mun luo ja otti mun kädestä kiinni ja sanoi että on muhun ihastunut. Kysyin että seurusteleeko se niin se myönsi. Sitten se sanoi että sen pitää mennä ku ei voi tehdä mitään muuta..

Mulla on pää ihan sekasin, kaipaisin apua mitä ajatella koko tapauksesta. Kiitos kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu