Mies ja

Onko kenelläkään minkäänlaista kokemusta seuraavasta asiasta. Luulenpa, että monellakin?

Olemme seurustelleet pari kk, ikää itselläni on 40 ja miesystävälläni n.50v. Ollessamme yhdessä liikkeellä hänen katseensa nauliutuu erittäin usein vetävännäköisiin naisiin. Ei ollenkaan sillätavalla "ohimennen" kuten useimmat ihmiset vilkaisevat vastakkaisen sukupuolen edustajia. Hän saattaa vaikkapa kaupassa ollessamme yrittää tiiviillä tuijotuksellaan saada kaunis nainen kiinnittämään itseensä huomiota. Samoin ravintolapöydässä kahdestaan istuessamme hän jäi tuijottamaan viereisen pöydän "iloista naisseuruetta". Tiivis tuijotus näyttää itsestäni jotenkin niin loukkaavalta. Yht´äkkiä hän ei näe eikä kuule mitään lumoutuneena vierasta naista tuijottaessaan.

Vielä en ole hänelle tätä kertonut, miten ikävältä ja pahalta tapa minusta tuntuu. Tiedän, että parasta minun olisi ottaa asia nätisti puheeksi. Muuten jatkossakin tunnen pahaa mieltä eikä suhteessa elävien kai toki tarkoitus ole saada oloaan huonoksi vaan kaikkea muuta.

Lisäksi tämä mies on harrastuksessaan tekemisissä nuorten erittäin timmien naisten seurassa kuten työpaikkansakin on suurimmaksi osaksi naisvaltainen "jakkupukufirma".

Niinpä niin, moni lukija ajattelee, että tuossapa yksi keski-ikäinen heikolla itsetunnolla varustettu nainen. Mutta omasta mielestäni toinen voi käytöksellään aiheuttaa niin paljon pahaa mieltä, että kyse ei välttämättä olekaan toisen osapuolen itsetunnosta millään tavalla.

Kysyisinkin lähinnä miehiltä, miten toivoisit oman kumppanisi huomauttavan asiasta. Onko kohtuutonta odottaa mieheltä, että tämä oman kumppanin läsnäollessa jättää muihin naisiin luodut ihailevat katseet, siis tuollaisen todella silmiinpistävän tuijotuksen? Ehkä miehelle ei tule edes mieleen, että loukkaa minua`?
8754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Asiasta on keskusteltava, eihän mies muuten ymmärrä sen sinua häiritsevän.

Ei, miehelle ei tule mieleen että siitä loukkaantuisit, jollet sitä osaa ilmaista.

Äänestä

Minunkin mustasukkainen naisystävä huomautti tuosta asiasta, ja sen jälkeen olen yrittänyt olla vahingossa katsomatta muita naisia.
Se on kuitenkin aika epänormaalia. Esim. kun mukana on muita (varattuja) mieskavereita, nämä ihmettelevät naisystävänkin läsnäollessa ja sanovat että kyllähän muita naisiakin saa katsoa. Ei siinä ole mitään epänormaalia ja sen takia ihmiset kerääntyvät julkisille paikoille toistensa lähettyville että voisivat katsella toisiaan.

Äänestä
  • Oman naisystävän läsnäollessa ei ole omalle suhteelle hyväksi avoimesti tuijotella muita naisia.
    Kyllä varmasti jää hetkiä tuijotteluunkin mutta se on erittäin loukkaavaa omaa naista kohtaan sekä kokemuksesta tiedän noloa sille tuijottelun kohteelle. Itse pidän moukkana sellaista miestä joka naisystävänsä läsnäollessa tuijottaa minua.
    Kaupassakin törmään tälläisiin miehiin.

    Äänestä

  • No ei siihen mitään yltiömustasukkaisuutta toiselta ole, jos pitää tuollaista käytöstä moukkamaisena. Eihän sitä nyt voi olla ihmisiä katselematta, mutta avoin (pitkä) tuijottaminen on vähän häiritsevää ja jos vielä se aiheuttaa sen, että tämä tuijottaja unohtaa kumppaninsa kokonaan eikä kuule/kiinnitä huomiota ollenkaan siihen, mitä toinen vaikka sanoo.

    Varmasti jokainen -sekä mies että nainen- katselee vastakkaisen sukupuolen edustajia, vaikka kuinka olisi varattu, mutta ei sillä kuitenkaan tarvitse loukata toista. Katsominen toisen seurassa ok, mutta aloittajan mainitsema "lumoutunut tuijotus" junttia.

    Aloittajalle, varmaan joku muukin on jo neuvonut tämän saman, mutta kerro hänelle, että se loukkaa.

    Äänestä

Muista kuitenkin että miehen päälimmäinen tarkoitus ei ole sinua loukata. Minäkin yritän.
Minä kyllä olen asiasta sanonut ja niin pitää sinunkin sanoa. Miehesi pitää tietää mitkä asiat sinua loukkaavat ihan samoin kuin näytät hänelle mitkä asiat sinua ilahduttavat.
Miehesi niinkuin minunkaan mieheni ei osaa ajatella eikä edes tajua että sinä huomaat nuo tuijottelut.
Aika putkiaivoista porukkaa sanon minä.
Ei kukaan nainen voi tuntea itseään tärkeäksi ja ihanaksi jos mies tuijottelee muita naisia.
Olen joskus ajatellut että pitäisikö minun tehdä samoin? Tuijotella avoimesti ihaillen komeita miehiä. No, tuo ei onnistu niin luontevasti minulta ja sitäpaitsi olen tullut siihen tulokseen että oma mies ei edes huomaisi tai välittäisi moisesta.
Varaudu hyviin selityksiin kun huomautat asiasta.
Esim: Itsekkin kumminkin katsot tai enhän katso tai se ei merkitse mitään minulle selityksiin.
Sano että vaikka se ei merkitse sinulle mitään niin minulle se merkitsee. Haluatko sinä että alan häpeämään itseäni ja tunnen riittämättömyyttä? Tämä kostautuu miehelle itselleen kun et voi enään avoimin mielin nauttia hänen läheisyydestään ja tämä vaikuttaa teidän sukupuolielämään negatiivisesti.
Sano että hän saa sinut onnelliseksi monilla tavoin mutta tämä tuijottelu tekee sinut onnettomaksi halusi hän sitä tai ei.
Älä häpeä omia tunteitasi. Et ole yksin.
Minun mieheni alkoi kuitenkin ajattelemaan asiaa kun kerroin hänelle tunteistani. Nyt hän tietää ne ja tästä edespäin hän tietää tujotellessaan toisia naisia avoimesti loukkaavansa tietoisesti minua. Jos hän ei tiedä et voi odottaa hänen ottavan sinun tunteitasi huomioonkaan.

Äänestä
  • Iso kiitos mielipiteestäsi. Uskonkin, ettei miesystäväni tietoisesti minua halua loukata. Ilmeisesti on niin, että osa miehistä ei todellakaan ymmärrä, miten paljon nainen moisesta loukkaantuu. Juuri kuten sanoit: lähinnä tunnen tuolloin riittämättömyyttä. En merkitse sillä hetkellä yhtään mitään miehelle. Tunnen itseni jopa rumaksi ja vastenmieliseksi jotenkin kun huomaan nuo tuijotuksensa.

    Otan kyllä puheeksi, itse en muuten pysty tätä alkanutta suhdetta edes jatkamaan kovin pitkää aikaa. Miesystäväni ei ole mikään yksinkertainen tapaus, mutta miehen ajatusmaailmalla varustettu kuitenkin :). Oikeasti ajattelen, että oli mies tai nainen, niin tunneälykäs yksilö kyllä tietää, miten käyttäytyä...

    Mietin sitäkin, että onkohan hän ennnenkin, avioliittonsa aikana käyttäytynyt noin. Vai lieneekö vasta hiljattain tapahtuneen eronsa jälkeen "heränneen henkiin" hänessä moinen jonkinlainen "metsästysvietti" kuitenkin - ja jatkuu siitä huolimatta, että olemme molemmat täysin ihastuneita toisiimme ja tosissamme haluaisimme tästä suhteesta tulevan pitkän ja hyvän! Juuri hän sanoi sitäkin, että toivoo, että voimme puhua aivan kaikesta toisillemme. Eli mun pitäisi nyt vaan melko pian ilmaista tämä loukkaantumisen tunteeni. Se vaan tuntuu jotenkin hirvittävän rohkealta...vaikka se välttämätöntä onkin. Kunpa osaisin valita sanani oikein sillä hetkellä.

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    Iso kiitos mielipiteestäsi. Uskonkin, ettei miesystäväni tietoisesti minua halua loukata. Ilmeisesti on niin, että osa miehistä ei todellakaan ymmärrä, miten paljon nainen moisesta loukkaantuu. Juuri kuten sanoit: lähinnä tunnen tuolloin riittämättömyyttä. En merkitse sillä hetkellä yhtään mitään miehelle. Tunnen itseni jopa rumaksi ja vastenmieliseksi jotenkin kun huomaan nuo tuijotuksensa.

    Itse olen painiskellut saman asian kanssa ja luulin,että tämä ongelma olisi ennemmin nuorten miesten kanssa. Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä alkuvuodesta lähtien ja parin kuukauden takaisen muuttomme jälkeen (suurempaan kaupunkiin) tämä ongelma ilmaantui. Äijä oikein välillä kääntyi katselemaan perään kadulla ohimeneviä naisia.
    Poikaystäväni on minua muutaman vuoden nuorempi (itse lähentelen kolmeakymmentä) ja tästä aiheutunut tunne itselleni oli tietenkin vanha, ruma ja riittämätön...
    Tilanne purkautui hieman huonolla tavalla kun pienessä humalassa kerran kysäisin, että panisitko, kun katse kääntyi taas. Ja siitä lähti ruma riita, kun kaveri tietenkin luokkaantui syvästi kysymyksestäni. Mutta asiasta saatiin lopulta juteltua ja tilanne on joksenkin rauhoittunut tuijottelujen suhteen.

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    Iso kiitos mielipiteestäsi. Uskonkin, ettei miesystäväni tietoisesti minua halua loukata. Ilmeisesti on niin, että osa miehistä ei todellakaan ymmärrä, miten paljon nainen moisesta loukkaantuu. Juuri kuten sanoit: lähinnä tunnen tuolloin riittämättömyyttä. En merkitse sillä hetkellä yhtään mitään miehelle. Tunnen itseni jopa rumaksi ja vastenmieliseksi jotenkin kun huomaan nuo tuijotuksensa.

    Otan kyllä puheeksi, itse en muuten pysty tätä alkanutta suhdetta edes jatkamaan kovin pitkää aikaa. Miesystäväni ei ole mikään yksinkertainen tapaus, mutta miehen ajatusmaailmalla varustettu kuitenkin :). Oikeasti ajattelen, että oli mies tai nainen, niin tunneälykäs yksilö kyllä tietää, miten käyttäytyä...

    Mietin sitäkin, että onkohan hän ennnenkin, avioliittonsa aikana käyttäytynyt noin. Vai lieneekö vasta hiljattain tapahtuneen eronsa jälkeen "heränneen henkiin" hänessä moinen jonkinlainen "metsästysvietti" kuitenkin - ja jatkuu siitä huolimatta, että olemme molemmat täysin ihastuneita toisiimme ja tosissamme haluaisimme tästä suhteesta tulevan pitkän ja hyvän! Juuri hän sanoi sitäkin, että toivoo, että voimme puhua aivan kaikesta toisillemme. Eli mun pitäisi nyt vaan melko pian ilmaista tämä loukkaantumisen tunteeni. Se vaan tuntuu jotenkin hirvittävän rohkealta...vaikka se välttämätöntä onkin. Kunpa osaisin valita sanani oikein sillä hetkellä.

    Minäkin mietin sitä että eikö kukaan mieheni existä ole asiasta aikaisemmin huomauttanut. Asia On niin että varmaan suurin osa naisista ei kehtaa kertoa kuinka noin typerä tuijottelu loukkaa ja mieheni kertoikin että kukaan ei ole mitään sanonut ja tapa on jäänyt päälle senkin takia koska eli ennen minua viisi vuotta poikamieselämää. Ex vaimon kanssa eivät kerinneet liikkumaan yhdessä niin paljon kuin me nyt kerkiämme kun lapset on jo isoja. Samoin oli pornonkatselu jäänyt päälle. Nyt hän ei tee sitä enään minun läsnäollessani paitsi jos haluan yhdessä hänen kanssaan katsoa. Nämä jutut hoidamme molemmat yksin jos tarvetta tulee. Samoin ne muiden tuijottelut.

    Minun reagtioni ei ollut malliesimerkki nätisti asiasta sanomisesta mutta toimi kuitenkin kun aikamme asiasta väännettiin. Joskus täytyy kuitenkin edelleen muistuttaa kun tuo miehen muisti on välillä aika lyhyt. Arvostan kuitenkin sitä että mies yrittää parhaansa ja tästä muistan kiittää. Silloin kun tunnet itsesi tärkeäksi ja ihanaksi sano se hänelle heti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

naisten tuijottelu kirjoitti:

Onko kenelläkään minkäänlaista kokemusta seuraavasta asiasta. Luulenpa, että monellakin?

Olemme seurustelleet pari kk, ikää itselläni on 40 ja miesystävälläni n.50v. Ollessamme yhdessä liikkeellä hänen katseensa nauliutuu erittäin usein vetävännäköisiin naisiin. Ei ollenkaan sillätavalla "ohimennen" kuten useimmat ihmiset vilkaisevat vastakkaisen sukupuolen edustajia. Hän saattaa vaikkapa kaupassa ollessamme yrittää tiiviillä tuijotuksellaan saada kaunis nainen kiinnittämään itseensä huomiota. Samoin ravintolapöydässä kahdestaan istuessamme hän jäi tuijottamaan viereisen pöydän "iloista naisseuruetta". Tiivis tuijotus näyttää itsestäni jotenkin niin loukkaavalta. Yht´äkkiä hän ei näe eikä kuule mitään lumoutuneena vierasta naista tuijottaessaan.

Vielä en ole hänelle tätä kertonut, miten ikävältä ja pahalta tapa minusta tuntuu. Tiedän, että parasta minun olisi ottaa asia nätisti puheeksi. Muuten jatkossakin tunnen pahaa mieltä eikä suhteessa elävien kai toki tarkoitus ole saada oloaan huonoksi vaan kaikkea muuta.

Lisäksi tämä mies on harrastuksessaan tekemisissä nuorten erittäin timmien naisten seurassa kuten työpaikkansakin on suurimmaksi osaksi naisvaltainen "jakkupukufirma".

Niinpä niin, moni lukija ajattelee, että tuossapa yksi keski-ikäinen heikolla itsetunnolla varustettu nainen. Mutta omasta mielestäni toinen voi käytöksellään aiheuttaa niin paljon pahaa mieltä, että kyse ei välttämättä olekaan toisen osapuolen itsetunnosta millään tavalla.

Kysyisinkin lähinnä miehiltä, miten toivoisit oman kumppanisi huomauttavan asiasta. Onko kohtuutonta odottaa mieheltä, että tämä oman kumppanin läsnäollessa jättää muihin naisiin luodut ihailevat katseet, siis tuollaisen todella silmiinpistävän tuijotuksen? Ehkä miehelle ei tule edes mieleen, että loukkaa minua`?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu