Olen 25-vuotias nainen ja olen asunut mieheni (26v)kanssa yhdessä kesästä asti. Olemme molemmat opiskelijoita.
Mieheni ei viime kesänä saanut töitä (osittain siksi että ei halua tehdä siivous tai kaupankassahommia), mutta minä sain, ja maksoin tuloistani kaikki menomme koko kesän ajan (kesä-, heinä- ja elokuu). Mieheni tienasi kesän aikana ehkä korkeintaan 400e, joista hän maksoi kuitenkin puolet yhden kuun vuokrastamme. (Vuokramme 600e/kk).
Ajattelin kesällä, että ankea rahatilanteemme on väliaikainen, mutta olinkin väärässä. Ilmeni, että mieheni ei saa syksyllä ollenkaan opintotukea, koska oli edellisenä vuonna opiskellut liian vähän. Mieheni ei ole saanut opintotukea syys-joulukuulta ollenkaan. Hän on kuitenkin saanut yleistä asumistukea 200 e/kk.
Näin ollet meidän tulomme ovat olleet syyskuusta asti yhteensä vain 660e/kk. Meistä ei siis kumpikaan ole tehnyt nyt syksyllä töitä opiskelujen ohessa. Olen maksanut koko syksyn menomme omista säästöistäni ja tämä asia harmittaa minua todella paljon. On olemassa mahdollisuus, että mieheni ei saa tammikuustakaan opintotukea. En tiedä mitä tekisin. Muutanko erilleen miehestäni?
Mieheni ei viime kesänä saanut töitä (osittain siksi että ei halua tehdä siivous tai kaupankassahommia), mutta minä sain, ja maksoin tuloistani kaikki menomme koko kesän ajan (kesä-, heinä- ja elokuu). Mieheni tienasi kesän aikana ehkä korkeintaan 400e, joista hän maksoi kuitenkin puolet yhden kuun vuokrastamme. (Vuokramme 600e/kk).
Ajattelin kesällä, että ankea rahatilanteemme on väliaikainen, mutta olinkin väärässä. Ilmeni, että mieheni ei saa syksyllä ollenkaan opintotukea, koska oli edellisenä vuonna opiskellut liian vähän. Mieheni ei ole saanut opintotukea syys-joulukuulta ollenkaan. Hän on kuitenkin saanut yleistä asumistukea 200 e/kk.
Näin ollet meidän tulomme ovat olleet syyskuusta asti yhteensä vain 660e/kk. Meistä ei siis kumpikaan ole tehnyt nyt syksyllä töitä opiskelujen ohessa. Olen maksanut koko syksyn menomme omista säästöistäni ja tämä asia harmittaa minua todella paljon. On olemassa mahdollisuus, että mieheni ei saa tammikuustakaan opintotukea. En tiedä mitä tekisin. Muutanko erilleen miehestäni?
Vastaukset 17
Vanhimmat
loinen,joka ei kanssasi tule kasvamaan ikinä aikuiseksi. saat paapoa vaikka loppuelämäs ja maksaa kaiken. kun ei kerta opiskelu maista eikä työt niin millaiseksi kuvittelet tulevaisuutenne? mä osoittasin jätkälle ovea ja vauhdilla. rakkaus ei vain ainariitä, se on fakta jolle ei voi mitään. jos ihminen ei halua ryhdistäytyä et sä sille mitään voi. ikinä et tuu saamaan rahojas takasin.
Kyllä tohonikään täytyy jo jaksaa töitä tehdä,tai sitten täytyy mennä äitin puurokupille takaisin.Aivan naurettavaa tommonen lusmuuminen,ja viedä nyt tyttöparan säästöt.Jos siinä suhteessa on rakkautta ja yritystä niin jos ei duunia saa niin sitten leipäjonoon tai viikonloppuisin pullojakeräämään.Jos kerran ei opiskelukaan oiken maita niin mitä virkaa koko äijällä.Kerää sen lumput muovikassiin ja siirrä oventaakse ja kirjoita lappu missä lukee.Ei ole takaisin tulemista ennenkuin on tilipussi,ruokakassi ja ruusut kourassa.
Eräs viisas rehtori aina sanoi.
Et näin se vaan menee.
Meillä on muuten hyvä suhde - siis nämä raha-asiat ovat ainoa ongelma. Mieheni on erittäin huomaavainen, älykäs, hellä ja ahkerakin yms. Mieheni on vain aikalailla tunneihminen eli ei tee töitä, joista ei pidä. Tätä minunkin on todellla vaikea ymmärtää, mutta yritän silti.
Mihin tarvii sitä koulutusta.Jos ei ole halua ansaita leipäänsä.Onko Humanisti, kasvissyöjä,uskova ja unelmoi vieläpä maailman pelastamisesta.
En ole vielä ikimaailmssa tommoista tavannut.
Ehkäpä vain liioittelet.Menkääpä johonkin juttelemaan asiasta,tohon täytyy saada iso muutos.
Eiköhän olisi korkea aika hänen oppia jotain elämästäkin!? "Tunneihminen" - voi hemmetti, mitä paskaa! Ilmeisesti hänen ihan oma keksimänsä puolustus sille, että tykkää loisia toisen siivellä?! Oli miten tunneihminen hyvänsä, ei se silti oikeuta elämään toisen siivellä tai yhteiskunnan varoilla!
Miksi ei miehesi muuten saanut viime vuonna täyteen opintorahan edellyttämiä opintoja? Ilmeisesti ei ainakaan sitten töissä ollut tuota aikaa, koskei hänellä ole latin latia yhteiseen talouteenne laittaa?
Herää nyt, hyvä tyttö! Jollei tämä kaveri paranna tapojaan ja vähän äkkiä, huomaat kohta olevasi tämän ikuisen opiskelijan lasten äiti ja kotiorja, joka tienaa leivän taloon isännän "tunteillessa".
Joo niin se raha(ttomuus) on meilläkin ainoa ongelma. Ollut jo 12 vuotta ja loppua ei näy. Nyt elätän vaimoani ja lapsiani palkkatuloillani. Ei ole herkkua.
Hankkiudu tyypistä eroon ja äkkiä ennenkuin tulee lapsia ja avioidutte.
Ei oo todellakaan sun velvollisuus elättää aikuista miestä... Aika moni ihminen tekee työtä, josta ei pidä. Ihan vaan sen takia, että on pakko maksaa vuokrat sun muut.
Johonkin rajaan asti on ihan paikallaan että kumppanit tukevat toisiaan taloudellisesti, mutta jos homma alkaa tuntua liian yksipuoliselta, on syytä pitää raha-asiat erillään. Täytynee ottaa kova linja, että maksat vain omat ruokasi ja omat kulusi, ja hänen on kaivettava oma elantonsa muualta, tekemällä ikäviä töitä tai lainaamalla vanhemmiltaan, ottamalla opintolainaa tms. Jos ei muuten onnistu, ei auta muu kuin erilliset asunnot, mutta eihän teidän silti tarvitse lopettaa seurustelua vaan asumisjärjestely olisi vain käytännön toimenpide, jotta hän joutuisi ottamaan vastuun itsestään.
mistä hankkii rahat, jotka tarvitaan yhteisiin menoihin hänen osaltaan. ei sinun tarvitse eikä pidä yksin kaikkea maksaa! jos mies on sitä mieltä, että hän ei mene töihin, eikä opiskele, niin hän pyytää sitten vaikkapa äidiltään rahaa teidän yhteisiin menoihinne. lopeta paapominen, muuten saat tehdä sitä loppuelämäsi. kokemusta tällaisesta tilanteesta on.
Terveessä suhteessa tuetaan toista kun toisella menee huonosti, mutta eri asia on meneekö toisella osapuolella tahtomattaan huonosti vai tahallisesti.
Vähän vaikuttaa siltä, miehesi heittäytyy laiskuuttaan kotiin yhteiskunnan ja sinun elätettäväksi. Voisin itse jonkin aikaa katsella tilannetta läpi sormien, mikäli mies ei heti töitä haettua löytäisi töitä. Mutta, jos mies saisi töitä ja kieltäytyisi niistä laiskuuttaan tai hakisi töitä rajoitetusti niin kyllä aika äkkiä näyttäisin missä on ovi.
Miten ihmeessä olet suostunut katselemaan sivusta tilannetta ja vielä kantamaan rahaa kotiin kun toinen vain mukavuudenhalusta on kotona? No kuka sitä nyt viitsii töitä edes hakea, jos kaikki kannetaan kotiin kuin manulle illallinen.
Itse pitäisin rahanöyrit tiukasti kiinni ja avustusten loppuminen loppuisi kunnes jotain tulosta alkaisi syntymään. Ymmärrän myös, että opiskeluvaiheessa on hankala keskittyä työstekoon 100%, jos haluaa saada paperit ulos koulusta. Kerroit kuitenkin ettei opiskelutkaan ole edenneet mihinkään suuntaan.
Kannattaa miettiä vielä haluatko kyseisen kaltaisen miehen. Mitet luulet, että miehesi jatkossa pystyy elättämään mahdollisesti perhettä? Vaikka olisi kuinka huumoria tms. ei sillä pitkälle pötkitä. Tai kuvitteleeko miehesi saavansa koskaan mitään töitä kun ei ns. "paskatyöt" kelpaa. Se on aloitettava alhaalta, mikäli haluaa uralla edetä. Kohta on vaarana, ettei miestäsi kelpuuteta edes näihin perustason hommiin mitä hän ei nyt suostu ottamaan vastaan.
Aika harvinaisia taitaa olla johtajat, jotka on otettu tehtävään kokemattomina ilman minkäänlaista työkokemusta. Onko sellaista olemassakaan? Ota asia esille miehesi kanssa ja vaadi muutosta tilanteeseen. Mikäli muutosta ei tapahdu. Kannattaa katsella kunnollinen mies.
Kaverini erosi miehestään juuri samanmoisesta syystä. Ei saanut kesätöitä ja opintotukikin loppui. Muutaman vuoden kaveri jaksoi elättää ja uskoa, että kyllä se töitä vielä saa. Ero tuli ja mies löytänyt uuden naisen. Mutta eipä ole mies vieläkään töissä vaikka paperit on koulusta ulos saanut. Saa nähdä kuinka kauan uusi nainen tätä jaksaa katsoa.
Ei työnantajat hyvällä katso, kun kolmikymppisen miehen CV:ssä ei ole kuin koulutus. Jos löytyis siivousta, kaupankassaa tai ihan mitä vaan, niin työnantaja näkee töitä laistaamattoman ihmisen ja palkkaa mielummin hänet. Niin se vaan on, että tämä pullamössökansa ei viitsi nähdä vaivaa, vaan kaikki mulle heti nyt!
meilläkin tuottavat raha-ongelmat huolia.
muutimme juuri yhteen, mies on armeijassa ja haki sinne töihin puoleksivuodeksi tammikuusta lähtien.
no, viikonloppuna ilmoitti ettei se olekkaan niin varmaa saako sieltä töitä, hakioita olikin enemmän kuin yleensä.
kun yritin puhua, että etsisi nyt sitten töitä varmuudenvuoksi muualta niin takaisin tuli vaan äyskäsyjä. pärjäämme kuulema minun tuillani.
vuokra on 446€/kk plus sähkö. opintotuki ja asumistuki yht. 433€/kk tammikuusta lähtien.
eikä mies suostu hyväksymään että säästötkään eivät kohta riitä.
ajattelen kuulema liian kauaksi tulevaan. huolehdin liikaa, stressaan liikaa. pitäisi elää päivä kerrallaan.
en tiedä. en haluaisi lähteäkkään tästä suhteesta. hän on minulle niin rakas.
katsotaan nyt, miten tästä eteenpäin.
että tällainen tarina. yritä saada miehesi tajuamaan, että nyt on vaikea löytää töitä mistään. ja että oli työ kuin työ, ainakin siitä saa rahaa. omalla miehellä on myös tuo vika, kun ei halua tehdä töitä mikä ei kiinnosta. moraalisaarnoja osataan kyllä pitää, mutta niiden mukaan ei itse toimita.
voimia.
Miksi ihmeessä muutitte yhteen armeija-aikana?!? Eikös se ole ihan ylesesti tiedossa, että valtio maksaa vuokran(miehen osuuden siitä), jos on asunut siinä asunnossa 3(?)kk ennen armeijan alkamista... Jos olet omaa tyhmyyttäsi mennyt muuttamaan intissä olevan kanssa yhteen, niin ei voi muuta todeta kun että tyhmästä päästä kärsii pankkitili.
Jos hän pääsee pois tammikuussa, niin pitäisihän hänen saada jostain rahaa. Työttömyyskorvausta, opintotukea, palkkaa, toimeentulotukea tai jotain muuta.
Vaikka on muuttanut jo yhteen ja huomaa, ettei se toimikaan, niin aina voi muuttaa erilleen ja jatkaa seurustelua omista asunnoista käsin. Ei erilleen muuttamisen aina tarvitse eroa tarkoittaa. Joillekin se vaan ei sovi, oli sitten syynä liian erilaiset rahatilanteet, oman rauhan kaipuu, etäsuhde tai joku muu.
Kuka uuno ei tee töitä opiskelun ohella, siis jos on sitä saatavilla?? Itse ainakin työnanatajana ottasin 100 kertaa mielummin sen opiskelujen jälkeen töihin jolla on sentään jotain työkokemusta, olipa mitä hyvänsä, sen sijaan kun ottasin jonkun jolla ei ole työkokemusta JA on kaikenlisäksi viivästelly opiskelujensa kanssa. Ja ei ne työnantajat oikeasti kato todistuksia koulusta, vaan se työkokemus on oikeasti valttia! Itse tutkintonimike saattaa sitten aukaissa niitä ovia vähän paremmin.
Mutta jos on syntynyt kultalusikka suussa ja sen takia ei ole viittinyt tehä töitä, niin sellaset jättäsin omaan arvoonsa.
Rahahuolet kyllä helpottaa kun on sentään tekee jotain duunia ja mielenterveys pysyy vähän parempana
Hän on juuri samanlaisessa tilanteessa kuin sinä ja en kyllä ymmärrä! Itse en tuollaista miestä katselisi!
Ystäväni on myös opiskelija (samoin avomiehensä) ja ystäväni raataa koulun ohella töissä tekee päättötyötä, kun mies päivät pitkät pelaa koneella eikä käy juuri edes koulussa. Ei sen vuoksi saa edes enää opintotukea, koska ei ole kerryttänyt tarpeeksi opintopisteitä. Ja kun mies joutui maksaa opintotukea takaisin Kelalle, ystävänihän ne maksoi, kun mies ei hommannut edes kesätöitä!
Ihan järjetöntä..
Miksi naiset ovat rakastuneina niin sokeita, että suostuvat mihin vain?!
Mä ajattelin et mä oisin laiska mut empäs taidakkaan olla:) Mies on kokopäivä-työssä ihan vakituisena, tämän takia maksaa suurimman osan menoistamme (vuokra ym.). Eikä edes valita siitä:) Minä käyn viimeistä vuotta koulua, ja olen kaupan kassalla niin paljon kuin mahdollista. Melkeen koko ajan kun ollaan yhdessä asuttu kohta kaksi vuotta niin olen hakenut johonkin töihin tai jossain olen ollut töissä, vaikka sitten paskassakin duunissa. Ihan siksikin että en stressaa niin paljoa kun tiedän että yritän parhaani, sekä mieheni tietää että yritän parhaani tienata rahaa meiän talouteen.
Vaikka kyllä se on raskasta kun ei pystykkään maksaa omaa puolta vuokrasta, tai laskuista. Onneksi mieheni on ihana ja ymmärtäväinen ja tietää että parhaani yritän:)
Häntä rakastan
Minäkin pelkään että tulevvaisuutemme muuttu aloittajan tilantee kaltaiseksi. Lopetin lukion viime keväänä ja nyt vietän välivuotta ulkomailla. Suomeen palatessani keväällä olisi tarkoitus muuttaa yhteen poikaystäväni kanssa. Hänellä on kyllä työpaikka, ja vaikka raksahommista saa kohtuu hyvää palkkaa, miekkosen tili on pahasti miinuksella ja useammman kuukauden laskut maksamatta. Elämästään hän ei yksinkertaisesti tiedä mitä haluaa. Koulun käynti on nihkeää, viime keväänä meni tuet, on vaihtanut koulua pariinkin otteeseen ja kävi jopa toisessa kaupungissa asumassa parisen kuukautta- kunnes muutti yhtäkkiä takaisin. Ottanut saikkaria vaikka millä verukkeella, oikeasti epäilen että työ ei vain maistu. Pahinpana kuitenkin pidän sitä ettei hän osaa käyttää rahojaan fiksusti. Ryyppyreissuja Sunny Beachille keskellä viikkoa tehdään kaveriporukalla "kun nyt sen saa niin halvalla". Joka kerta tulee sama "Rakas, mäkin haluan nähdä maailmaa,sinäkö olet ainoa joka saa matkustella, sitäpaitsi kyllä mulla rahaa on". Juu, rahaa on mutta ei varaa. Kaiken päälle tulee vielä satunnainen nettipokeri josta minä en ymmärrä yhtikäs mitään; en tiedä onko se poikaystävälleni riski. Näen tämän kaiken tavoitteettomuuden ja harkitsemattoman rahan käytön hyvin vaarallisena.
Hetki sitten hän muutti siskonsa ja kaverinsa kanssa kämppiksiksi. Minä lainasin säästöistäni hänelle takuuvuokran. Tuo on ihan jees tukea rakastaan normaalitilanteessa,mutta eipä tullut rahoja tilille sovittuna päivänä. Silti on varaa lähteä jouluksi Saksaan kaverin luo, "kun halvalla sai matkat". Eikä kapakkatappelusta seuranneesta käräjöistä aiheutuneita kuluja tarvitse tässä kuussa maksaa. Aina sama laulu.
Tätä kirjoittaessa yhteen muutto tuntuu ihan käsittämättömältä. Mitä minun pitäisi sanoa hänelle, aina kun koetan keskustella asiasta, kehkeytyy riita. Minä en muka tiedä mitään kuinka rankkaa on asua omassa kämpässä, opiskella ja tehdä töitä samalla, kuinka rankkaa on kun tilillä on 4 euroa, "yritä itse elää näin paskaa ja pimeää elämää". Tosi asia on että hän on itse aiheuttanut ongelmansa. Kohta uhkaa luottotiedot mennä. Eikä kumpikaan vain yksinkertaisesti jaksa riidellä, kun kasvokkain pääsee puhumaan kerran 3 kk:ssa, kun vierailen suomessa.
Mutta helppo se muiden on antaa neuvoja tyyliin "pistä pihalle tuollainen vätys". Kun ei se vaan mene niin helposti. Erossa särkyy myös oma sydän kun 4 vuoden suhde, jossa muuten on kaikki hyvin, päättyy. "Miksi naiset ovat rakastuneina niin sokeita, että suostuvat mihin vain?!" kysyi edellinen. Huomaa että rakastuminen ja rakastaminen on eri asia; minä en ole enää niinkään palavasti rakastunut, vaan aidosti rakastan poikaystävääni. Mutta en vain tiedä mitä teen, kun huvi menee vain työn edelle eikä puhe auta. Pelkään että todellisuus on pahempi mitä luulenkaan, ettei hän edes paljasta kaikkia rahasotkujaan kun alan aina "nalkuttamaan". Kestämistä sinullekin, aloittaja!