Olen 30-vuotias akateemisesti koulutettu nainen, ja olen aina pohtinut mielelläni elämän ja kuoleman kysymyksiä. Tänä vuonna ne ovat olleet minulle hyvinkin ajankohtaisia, koska molemmat isoäitini ovat poistuneet tästä elämästä muutaman kuukauden välein. Ensin kuoli isäni äiti kesäkuussa ja sitten äitini äiti lokakuussa. Heidän kuolemansa oli sikäli luonnollista, koska kummallakin oli jo ikää. Isäni äiti oli 87-vuotias ja äitini äiti 79 v. Lisäksi isänäitini sairasti monta vuotta, joten kuolema oli hänelle varmasti helpotus. Äidinäitini sen sijaan kuoli yllättäen sydänkohtaukseen.
Näin molemmat mummoni vielä sen jälkeen kun heidät oli laitettu arkkuun. Siinä tunsin konkreettisella tavalla sukupolvien vaihtumisen. Isovanhempani ovat nyt kaikki kuolleet, ja seuraavaksi on vanhempieni vuoro. Sitten olenkin jo itse vuorossa.
Eniten minua harmittaa se, ettei kumpikaan mummoni ehtinyt nähdä lapsiani. Muuten heille kyllä ehti vuosien aikana syntyä lukuisia lastenlapsia ja lastenlastenlapsia, mutta minä tuotin tässä suhteessa mummoilleni pettymyksen. Kyllä he useinkin kyselivät milloin aion perustaa perheen, mutta aina jouduin sanoa heille, etten ollut ainakaan vielä menossa naimisiin. Parisuhteen muodostaminen ei ole minulle helppoa, koska olen 180-senttinen ja satakiloinen amatsoni, jonka naamakin on hieman kirveellä veistetty.
Olen kiitollinen siitä, että sain pitää molemmat isoäitini näinkin kauan. Valitettavasti isoisäni menetin jo varsin varhain. Toinen ukkini kuoli ollessani 12-vuotias ja toinen ollessani 16-vuotias. Heihin minulla ei koskaan muodostunutkaan niin lämmintä suhdetta kuin mummoihini.
En tiedä tapaanko joskus isovanhempani jossain kuolemanjälkeisessä elämässä, mutta ainakin toivon niin. En kyllä ole uskovainen sanan varsinaisessa merkityksessä enkä kuulu kirkkoon, mutta haluan silti uskoa, ettei kaikki lopu ruumiin fyysiseen kuolemaan. Ehkä isovanhempani ja muut edesmenneet omaiseni ovat nyt jossain paremmassa paikassa.
Näin molemmat mummoni vielä sen jälkeen kun heidät oli laitettu arkkuun. Siinä tunsin konkreettisella tavalla sukupolvien vaihtumisen. Isovanhempani ovat nyt kaikki kuolleet, ja seuraavaksi on vanhempieni vuoro. Sitten olenkin jo itse vuorossa.
Eniten minua harmittaa se, ettei kumpikaan mummoni ehtinyt nähdä lapsiani. Muuten heille kyllä ehti vuosien aikana syntyä lukuisia lastenlapsia ja lastenlastenlapsia, mutta minä tuotin tässä suhteessa mummoilleni pettymyksen. Kyllä he useinkin kyselivät milloin aion perustaa perheen, mutta aina jouduin sanoa heille, etten ollut ainakaan vielä menossa naimisiin. Parisuhteen muodostaminen ei ole minulle helppoa, koska olen 180-senttinen ja satakiloinen amatsoni, jonka naamakin on hieman kirveellä veistetty.
Olen kiitollinen siitä, että sain pitää molemmat isoäitini näinkin kauan. Valitettavasti isoisäni menetin jo varsin varhain. Toinen ukkini kuoli ollessani 12-vuotias ja toinen ollessani 16-vuotias. Heihin minulla ei koskaan muodostunutkaan niin lämmintä suhdetta kuin mummoihini.
En tiedä tapaanko joskus isovanhempani jossain kuolemanjälkeisessä elämässä, mutta ainakin toivon niin. En kyllä ole uskovainen sanan varsinaisessa merkityksessä enkä kuulu kirkkoon, mutta haluan silti uskoa, ettei kaikki lopu ruumiin fyysiseen kuolemaan. Ehkä isovanhempani ja muut edesmenneet omaiseni ovat nyt jossain paremmassa paikassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.