miten

Olen aivan rikki, seurustelua takana reilu vuosi vasta, nyt lopetin suhteen, toivottavasti pysyn päätöksessäni tällä kertaa. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat aivan ihanaa aikaa,(tosin jälkeenpäin ajatellen hälytyskellot olisivat pitäneet soida silloin jo) mutta olin niin tavattoman rakastunut. Sitten rupesi tulemaan pettämisiä, valehtelua ja kääntämistä kaikki minun syyksi, jopa siihen asti manipulointia että uskoin jo itsekin että kuvittelin kaikki petokset ja valheet, vaikka niistä oli todisteita. Sain jatkuvasti kuunnella haukkumista itsestäni, elämästäni kun olen asunut kahden miehen kanssa, ja näiden molempien miesten kanssa minulla on lapsia. Olen huora, perseenjakaja jne... Nyt olen ihan loppu. Miesystäväni luulee aina olevansa parempi kuin kukaan muu, hänellä on vahva itsetunto päällepäin, mutta olen huomannut että se on vain kuori ja hän on selvästi alkoholisti vaikka yrittääkin vielä peittää sitä ja pystyy työnsä hoitamaan. Hänellä on jotain narsistisia piirteitä selvästi. Tiedän että olen itse antanut hänen alistaa minua ihan, enkä voi tästä syyttää muita kun itseäni, mutta miksi tästä irtautuminen on niin vaikeaa? Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja keskustella, se varmaan auttaisi tässä paljon. Ikää on vähän päälle neljänkymmenen.
sähköpostiosoitteeni jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia [email protected]
3711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rakasta toki lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, mutta rakasta toki itseäsi edes niin paljon, että et suostu jatkamaan moista suhdetta. Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.

Anna aikaa ja voimiasi nyt läheisillesi ja hoida itseäsi kuntoilemalla, uimalla ja liikkumalla ihmisten parissa tai mitä ikinä keksitkään omista mielenkiinnon aiheista lähtien.

Älä tuhlaa elämääsi enään mieheen, joka ei todellakaan ole arvoisesi. Unohda tuollainen mies, häntä ei kannata edes itkeä. Ja jo parin kuukauden kuluttua huomaat itsekin, että olit aivan järjetön suorastaan, että jatkoit suhdetta niinkin pitkään. Järki tulee kyllä ennenpitkää takaisin. Ja silmät avautuvat lopullisesti. Sinulla on vain yksi elämä elettävänäsi, arvosta ja rakasta itseäsi niin paljon, ettet anna käyttää itseäsi hyväksi ja olla pettämisen ja valehtelun kohteena. Toki ihmisellä on myös tarve läheisyyteen ja myös seksuaaliset tarpeet. Mutta minkä hinnan niistä on valmis maksamaan? Ei kai oman mielenterveyden ja järjen menettäminen ole niiden hinta.

Löytyy kyllä parempi mies. Ja jos ei löydy, niin mitä vikaa on sinkkuna elämisessä. Ei mitään. Elämä voi olla antoisaa sinkkunakin. Matkustelua ja vaikka siihen ei olisi rahaa, niin matkustelua ainakin oman kodin lähettyvillä. On kirjastot, uimahallit, teatterit ja taidenäyttelyt. On paljon ihanaa ympärillä. ja sinulla on aistit joilla kaikesta luonnon kauneudesta ympärilläsi voit nauttia, silmät joilla näet, korvat joilla kuulet ja jalat joilla voit kävellä tuon ihanuuden keskellä. Nauti siitä, että elät. Ja elä täysillä.

Äänestä
  • että pitää rakastaa itseään. Jos kukaan muu ei tee sitä, niin sinun on aina muistettava tehdä niin. Se on ehdotonta ja hyvin tärkeää.

    Kun olen omassa pienessä asunnossani, tunnen että täällä on rauha. Kukaan ei hauku ja nälvi tai tule kännissä riehumaan.

    Äänestä

Mies ei vaan alun jälkeen, kun arki tuli kuvaan, kestänyt sun menneisyyttä. Kaipa tämä oli hänen tapansa syyllistää sua. No nyt sä olet päässyt eroon hänestä ja hän susta. Takaisin ei kannata palata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selvitä kirjoitti:

Olen aivan rikki, seurustelua takana reilu vuosi vasta, nyt lopetin suhteen, toivottavasti pysyn päätöksessäni tällä kertaa. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat aivan ihanaa aikaa,(tosin jälkeenpäin ajatellen hälytyskellot olisivat pitäneet soida silloin jo) mutta olin niin tavattoman rakastunut. Sitten rupesi tulemaan pettämisiä, valehtelua ja kääntämistä kaikki minun syyksi, jopa siihen asti manipulointia että uskoin jo itsekin että kuvittelin kaikki petokset ja valheet, vaikka niistä oli todisteita. Sain jatkuvasti kuunnella haukkumista itsestäni, elämästäni kun olen asunut kahden miehen kanssa, ja näiden molempien miesten kanssa minulla on lapsia. Olen huora, perseenjakaja jne... Nyt olen ihan loppu. Miesystäväni luulee aina olevansa parempi kuin kukaan muu, hänellä on vahva itsetunto päällepäin, mutta olen huomannut että se on vain kuori ja hän on selvästi alkoholisti vaikka yrittääkin vielä peittää sitä ja pystyy työnsä hoitamaan. Hänellä on jotain narsistisia piirteitä selvästi. Tiedän että olen itse antanut hänen alistaa minua ihan, enkä voi tästä syyttää muita kun itseäni, mutta miksi tästä irtautuminen on niin vaikeaa? Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja keskustella, se varmaan auttaisi tässä paljon. Ikää on vähän päälle neljänkymmenen.
sähköpostiosoitteeni jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu