Automatkaajan Toisenlainen jouluaatto

Perillä ollaan. Aaton iltapäivä on Sinisen Hämyinen, ja lunta satelee kevyesti. Pakkasta on yllätykseksi vain muutama aste.
Autolle on lapioitava pysäköintipaikka kokometrisen piennarkinoksen läpi, koska kesäinen pysäköintikenttä on ummessa. Tasaisella on kevyttä pakkaslunta sentään "vain" mukavat 40 senttiä.
20 neliön tonttia saa tasailla melkoisen tovin työntimellä, ennen kuin kulkuneuvo on saatu asiallisesti pois tieltä ja pysäköityä kentän laidalle.
Ahkio vedetään alakerrasta esille. Siihen on varattu kaikki oleellinen, mitä Kohtuullisen Hutikan Jouluaattoon oleellisesti kuuluu. Arvioidaan hetki tilannetta, ja todetaan että suksia ei tarvita, vaan vilippaistaan lumikengillä muutaman sadan metrin matka pohjoisen sattumakuusen juurelle, paikkaan joka kesän matkoilla valmiiksi katseltiin. Kuusia on nimittäin tarjolla näillä leveysasteilla erittäin harvakseltaan.
Joen penkalle tampataan n 5x5 metrin alue, ja aletaan viritellä tilaisuutta. Katajapensaaseen kesällä kätketyt kelopöllit ovat säilyneet tallessa. Muutaman tervastikkusen avulla paikalla viriää pian rakovalkea, joka tehtiin poikkeuksellisesti kolmen pöllin versiona. Alta sulava maa saattaa muutoin viedä kamiinan mennessään.
Valkoviini tungetaan lumihankeen heräilemään, samoin muutama tanakka makeahko jouluolut. Nurinpäin käännetty ahkio peitetään jouluisella liinalla, ja se saa toimia joulupöytänä.
Orvon kuusen oksille laitetaan vielä riippumaan muutama väripallo ja latvaan ruttuinen tähti. Öljylyhty pannaan siihen vierelle lepattelemaan.
Päivällistarvikkeet levitellään esille.
Nyt Joulu Saa Tulla.

Joulumenu´ Nietoksissa.

Muutamana aikaisempana päivänä ollaan verotettu kaamoksen lyhyessä päivässä paikallisia kalavesiä. Sen verran on onni potkinut Inarilla ja muilla pikkujärvillä, että lankkuun saadaan reilu puolikilokas rautu loimuun. Ainokainen taimen suolattiin kevyesti jo eilen. Siikaa ei ole näkynyt sen koommin, kuin syyskuussa täältä viimeksi lähdettiin. Alkupaloihin lisätään vielä Kirkkoniemestä kassiin tarttunut Gammel Dagens SmåBitar- sillipurkki. Lisukkeena on tällä kertaa ainoastaan askeettinen muikunmäti ja sipuli. Tuoresalaateilla ei talvisessa metsässä pelailla!
Myös pääruoka on syytä valmistella reippaasti pakkasessa. Kasvisnyytit asetellaan jo kehineen valkean sivulle lämpenemään. Pääroolista annetaankin tällä kertaa Porolle Oscar ja Perinteinen Sika on sivuosassa. Nimittäin pekoniin käärityt pippuroidut ja yrtein koristellut poron sisäfilepalat likistellään halsterin kitaan, ja laitetaan tulelle kypsymään. Tähtäimessä on tarkasti Hieman-Vajaa-Medium. Karpalohyytelö on ainoa seuralainen, mitä sarvikkaalle tänään tarjotaan kaveriksi.
Jälkiruokalettuja varten on taikina valmiina, ja valtaisa lakkahillopurkki odottelee malttamattomana juhlan loppuhuipennusta katetun ahkiopöydän keskellä. Suuri kynttilälyhty ja sen valossa täydellisen värinen konjakkipullo pöydällä kruunaavat asetelman.

Nyt on käytössä puolen tunnin verran joutoaikaa maastoon tutustumiseen. Maisema alkaa tummua, ja tuli valaisee mukavasti. Matalan männikön varjo saa taustan lumisiin puihin aikaan mielenkiintoisen liikkeen tulen loimutessa. Lumisade lakkaa, ja tuhatlukuiset tähdet alkavat tuikkia pilvien lomasta yhä kirkkaammin. Taidamme sittenkin saada perinteisen valkean Joulun. Vesisade ei enää uhkaa. Ainoastaan revontuli pysyy sitkeästi poissa.

Aattopäivällisen jälkeen on vielä tovi ilta-aikaa, joten mieluusti raahaamme tuolit ja pöydän auton vierelle, ja jatkamme ehtoota rääppiäisten merkeissä ulkosalla. Ison konjakin kanssa se ei ole ongelma vaikka pakkanen alkaa jo nipistellä nenän päässä. Belgialaiset konvehdit pehmentävät hieman liiankin viileän juoman terää. Oivallisen pakkasnesteen lisäksi villa ja sarka lämmittävät mukavasti.
Taivas on kirkastunut kokonaan, ja tällaista tähtien loistoa kuuttomalla pimeällä taivaalla saa todella vain muistella etelän valosaasteessa. Jossain vaiheessa ennen pikkutunteja on kuitenkin annettava periksi ja siirryttävä sisätiloihin yöpuulle.

Seuraavaksi päiväksi onkin sitten jo palattava sivistyksen pariin ja tunturihotellin kansainväliselle joulupäivälliselle. Muutaman päivän paluumatkalla voisi vielä pyörähtää vaikka Kuusamon kautta pienen kylpyläpiristeen merkeissä, sekä mahdollisuuksien mukaan jopa oikeassa laskettelurinteessä. Nykyinen Slalom ei kylläkään enää juuri maistu, mutta Telemarkkia toki voisi rytkäistä loman päätteeksi muutaman tunnin. Se kun pistää nuo nivelet niin jouheaan kuntoon.
Että jaksaa taas istua ratin takana koko Pirskatin seuraavan päivän.
Kyllä sitä pääsee talvellakin eteenpäin, kun oikein yrittää. Joten Kuten.

Jännittävää Joulun odotusta ja Hyvää Joulua kaikille matkustajille.

11

1800

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J . R. Ruunegreen!

      Ainakin juttu luistaa!

    • oivalliset

      eväät, että ei voi ku kajehtia ja kuolata.Ja kattauski komia.Ja tupa tilava, ettei pirtin pieliä tappaa, mutta jos pakastaa, saattaa nurkka puut paukkua.Hyvästi on asiat oivalla.

    • HäiväOmaus

      Varpaitten palelu, sormien kipristely, ynnä kengät ja housunlahkeet kasteleva lumisohjo......

      Mutta hyvää joulua kaikille ! ja ihan kotona vietettynä, ei ole hassumpaa sekään ! jos siis on välit muuhun sukuun kunnossa...

    • jousimies

      Joulumatkalle lähdössä ollaan myös, mutta ei nyt sentään ulkona tarvitse joulua viettää toivottavasti:)
      Vaan rankkoja retkiä OivaHämäys suunnittelee.

    • Totta,

      vai unelma.

      • toki Oiva

        haastelee!Nuoruudessa ja "hulluudessa" tuonlaisia viikonloppuja tuli vietetyksi.Laavukangas kireälle ja rakovalkea eteen,lämmintä riitti!
        Ex-tyttöystäväkin,nyk.vaimo,vääntäytyi myöhemmin völjyyn.Taas oli kivaa....


      • toki Oiva kirjoitti:

        haastelee!Nuoruudessa ja "hulluudessa" tuonlaisia viikonloppuja tuli vietetyksi.Laavukangas kireälle ja rakovalkea eteen,lämmintä riitti!
        Ex-tyttöystäväkin,nyk.vaimo,vääntäytyi myöhemmin völjyyn.Taas oli kivaa....

        Joskus aiemmin minäkin lentelin omatekoisella lentolaitteella kolmena yönnä perättäin puitten latvojen tasalla lähimaakunnissa tukka hulmuten, täysin ilman mitään erikoisempaa Aviatonaalista Koulutusta.
        Tuosta ilmailukokemuksesta oli seurauksena jäljestäpäin järkyttävä, ja parikin ehoista päivänvaloa kestänyt, ja pelosta johtuva käsien vapina, joka alkoi vaimeta vasta kun aloin muistella että minne oikein sen Pirskatin lentolaitteen olin lopulta piilottanut viimeisen laskun jäljiltä. Selvisi sittemmin myös että jonkinmoista untahan se vain oli ollut. En ollut sittenkään mikään Battler Britton.

        Niin myös monet tarinat ovat pohjimmiltaan tällaisia Old-New-Borrowed and Blue -kokemuksia luonteeltaan, niinkuin palstaa pidempään seuranneet ovat varmaan myös huomanneet.

        Sen verran edelliselle epäilijälle kuitenkin, että kyseessä on ehdottomasti totuus. Lumikenkä on olemassa, ja se on noin laveasti kuvailtuna tennismailan näköinen harotin joka vedetään remmillä kenkään kiinni, ja jonka avulla terhakka jalkamies taittaa taivalta lumisessa maastossa lähes Rotaxin nopeudella pitkiäkin matkoja.
        Muuta epäilyä ei liene olemassa.

        Mutta ei! - nyt on venytetty liekanarua jo liiaksi, eli pulinat pois, ja takaisin asialinjalle.


    • joulutonttuko

      On kyllä tunnustettava, että osaat melko taitavasti kirjoittaa. Kirjoitustasi lukiessa tuli kyllä sellainen olo kuin kouluikään ehtineellä lapsella jouluna, uskoako vai ei (joulupukkiin). Mikäpä siinä, hyvä joulutarina ja sopiva juuri tälle palstalle. Ei muuta kuin hyvää Joulua!

    • Ei sentääs

      niinkun muutkin näätte, jeesiöt ja muut kokemattomat, ei tämä liity karavaanareihin mitenkään, niitä höpinöitä lie kaikki, monesko höh kirjanpidossa on, vaan, vaan mikä ensimmäinen on eka höh?.

      • öröpöppöpörö

        huopöröpöppöröaamuistapöröhiihtoretkeäpropoporpopo


      • enheheh

        samaa,ä tähänkin asti, tämä joukhohhohhooo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1355
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1071
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      875
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      705
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      690
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      185
      631
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      560
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      548
    Aihe