Voi vinde narautin...

=) Tänään naurattaa. Eräs työpaikalla on savustanut jo kaksi tyyppiä pihalle ennen minua, kolmatta mustamaalannut minulle kun vielä olin uusi ja mielenkiintoinen enkä näköjään "vaarallinen", mutta kun sain enemmän vastuuta, minustakin tuli näköjään "vaarallinen" ja olen myös ruvennut saamaan provosointi yritystä yrityksen perään sekä haukkuja (Ei tietenkään päin naamaa). Mut mä oonki kova luu :) En välitä vaan keskityn töihin...kunnes eräs melkoisen ilkeä juttu tuli esille. Se ei tiedä että tiedän, ja että olen vassannut sen pomolle, joka sanoi että tämä ei ole eka kerta siltä eräältä ja että viime kerralla oli tämän erään kanssa sovittu ettei tällaista tapahdu enää. Hihii, hehee, mie oon yhdessä rintamassa miun ihanan pomon kanssa. Annetaan sen erään leikkiä ja myö kahtellaan että mihin tuo härööminen johtaa ja jos se kuvittelee voivansa sanoa jotakin minua vasten johdon kuullen, eli toisinsanoen kilahtaa ja haluaa julkista sotaa mihin minä en alunperinkään ole halunnut ryhtyä, minulla on pomon mukaan kaikkien tuki :) Siinä vaiheessa he istuvat minun takana, koska olen kuulemma rehellinen ja jo nyt näyttänyt pärjääväni hyvin ja koska tämä kiusan kohteeksi joutuminen juontaa juurensa selvästi siihen kun sain lisää vastuuta, joten syynä on joku ihme kilpailun tarve. Ikävä tälle eräälle että jos haluaa enemmän, niin olisi keskittynyt johonkin muuhun kun hysteeriseen kilpailemiseen ja ilkeilemiseen. Nyt se menettää kaiken. Eli kyllä sanonnoilla on jotain perua joskus "paha saa palkkansa" "rehellisyys maan perii" jne.
Kiva kun saa taas keskittyä töihin entistä paremmin :)

SUCKER!! >=)

ps. kannattiko?
5676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En halua pilata "iloasi", mutta kehottaisin kuitenkin "toivomaan parasta ja pelkäämään pahinta" eli pitämään realistisesti jalat maassa. Nimittäin, kyllä tuolla työnantajallasi ja esimiehelläsi olisi ollut jo aiemminkin keinot puuttua tämän henkilön ongelmakäyttäytymiseen, jos olisi tosiaan haluttu. Yksi puhutteluko vain hänen kanssaan on käyty? Mietipä sitä...

Ole siis realisti siinä mielessä, että kaikki ei välttämättä etene niin ruusuisesti kuin nyt uskot ja toivot. Saatat myöhemmin huomata, että tämä eräs saa edelleenkin elää "kuin pellossa" ilman että asiaan puututaan mitenkään, ja kauniista sinulle luvatuista sanoista huolimatta mitään konkreettista ei tapahdukaan... Ihmiset eivät nimittäin ihan hevillä muutu pienen puhuttelun jälkeen, joten naiivi sinun ei kannata olla, siinä pettää vain itseään. Kirjoituksesi oli niin hellyyttävän luottavainen ja toiveikas... Katsele nyt vaan ihan rauhassa käytännön elämässä miten asia etenee, ja eteneeKÖ, ja tehdäänKÖ asioille tarvittaessa mitään. Aina ei nimittäin käy niin kuin luvataan.

Äänestä

Vaikka tilanne näyttääkin suhteellisen hyvin olevan vielä hallinnassa, ei se kuitenkaan ihan reilassa ole. Se on selvä. Miksi ei ole tehty mitään, vaikka tiedetään ongelman olevan?

Puukottajat puhuvat niin paljon ja niin uskottavasti (yleensä) paskaa, että se uppoaa jossain vaiheessa ja aika moneenkin, joten aloita ajoissa suora toiminta kiusaajaasi kohtaan. Sano hänelle suorat sanat, että lopettaa paskan puhumisen ja sano myös, että olet puhunut hänen esimiehensä kanssa asiasta.

Kiusaajien kanssa ei tehoa kuin suora asioiden nostaminen esille (jos sittenkään). Kaikkea hyvää sinulle ja voimia tulevaan!

En halua olla pessimisti, mutta olen realisttinen. Olen nähnyt niin paljon ja niin monta tapausta, että ei kukaan missään enään fiilaa linssiin.

Äänestä
  • Kiitos teille neuvoista ja zempistä :)
    Tottahan se on, että paskan puhuminen ja uskottavasti voi olla joillekin todella helppoa. Kun pitää eleet pienen pieninä ja hienovaraisina, niin on vaikea edes osoittaa sormella ilkiötä että "kato mitä toi nytki teki" kun kyse on niin sirpaleisesta palapelistä joka saa kokonaisuuden tuntumaan todella ikävältä...En tiedä mitä vielä tehdä lisää? Haluaisin vaan olla rauhassa =/

    Äänestä

  • Viksusti hoidettu :) kirjoitti:

    Kiitos teille neuvoista ja zempistä :)
    Tottahan se on, että paskan puhuminen ja uskottavasti voi olla joillekin todella helppoa. Kun pitää eleet pienen pieninä ja hienovaraisina, niin on vaikea edes osoittaa sormella ilkiötä että "kato mitä toi nytki teki" kun kyse on niin sirpaleisesta palapelistä joka saa kokonaisuuden tuntumaan todella ikävältä...En tiedä mitä vielä tehdä lisää? Haluaisin vaan olla rauhassa =/

    Hei!!

    Meillä meneillään samanlainen tapaus, narsisti joka terrorisoinut työpaikalla vuosikymmeniä, nyt kun asiaan on alettu tehdä jotain... pupu meni pöksyyn suurimmalla osalla valitajista. Pidettiin kokous, jonne piti tulla kaikki joilla on jotakin sanomista, itse halusi niin. Yhtäkkiä sinne ei tullut kuin muutama, ja muut ovat nyt hyvää pataa narsistin kanssa. Käänsivät kelkkansa, koska ei ollut selkärankaa. Nyt tämä ihminen on sitten työpaikkakiusattu, vaikka hän on se joka on kiusannut muita koko työhistoriansa ajan.
    Näköjään töissä saa tehdä ja käyttäytyi niin kuin haluaa...????

    Äänestä

  • suusisuusi kirjoitti:

    Muistelen, että vuosia sitten tuli radio-ohjelma, jossa kerrottiin vastaavantyyppisestä tilanteesta. Kun sitten tuli H-hetki ja sen työpaikkahelvetin aiheuttanut narsisti olisi pitänyt panna selkä seinää vasten, niin homma kuivui kasaan, kun vain yksi henkilö seisoi lopussa suunnitelman takana. Kaikille muille tuli hätä ja he vetäytyivät tilanteesta. Ohjelmassa haastateltiin jotain asiantuntijaa, joka totesi, että näin näissä narsistien tilanteissa yleensä käy. Narsistit vaan ovat niin käsittämättömän taitavia. Eipä siis ole ihme, että he saavat sellaista tuhoa aikaan.

    Narsistien kanssa kannattaa siis olla varovainen. Toisaalta jos tuollaisen narsistin onnistuu teilaamaan, niin työryhmänn henki ja ilmapiiri nousee aivan uusiin sfääreihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viksusti hoidettu :) kirjoitti:

=) Tänään naurattaa. Eräs työpaikalla on savustanut jo kaksi tyyppiä pihalle ennen minua, kolmatta mustamaalannut minulle kun vielä olin uusi ja mielenkiintoinen enkä näköjään "vaarallinen", mutta kun sain enemmän vastuuta, minustakin tuli näköjään "vaarallinen" ja olen myös ruvennut saamaan provosointi yritystä yrityksen perään sekä haukkuja (Ei tietenkään päin naamaa). Mut mä oonki kova luu :) En välitä vaan keskityn töihin...kunnes eräs melkoisen ilkeä juttu tuli esille. Se ei tiedä että tiedän, ja että olen vassannut sen pomolle, joka sanoi että tämä ei ole eka kerta siltä eräältä ja että viime kerralla oli tämän erään kanssa sovittu ettei tällaista tapahdu enää. Hihii, hehee, mie oon yhdessä rintamassa miun ihanan pomon kanssa. Annetaan sen erään leikkiä ja myö kahtellaan että mihin tuo härööminen johtaa ja jos se kuvittelee voivansa sanoa jotakin minua vasten johdon kuullen, eli toisinsanoen kilahtaa ja haluaa julkista sotaa mihin minä en alunperinkään ole halunnut ryhtyä, minulla on pomon mukaan kaikkien tuki :) Siinä vaiheessa he istuvat minun takana, koska olen kuulemma rehellinen ja jo nyt näyttänyt pärjääväni hyvin ja koska tämä kiusan kohteeksi joutuminen juontaa juurensa selvästi siihen kun sain lisää vastuuta, joten syynä on joku ihme kilpailun tarve. Ikävä tälle eräälle että jos haluaa enemmän, niin olisi keskittynyt johonkin muuhun kun hysteeriseen kilpailemiseen ja ilkeilemiseen. Nyt se menettää kaiken. Eli kyllä sanonnoilla on jotain perua joskus "paha saa palkkansa" "rehellisyys maan perii" jne.
Kiva kun saa taas keskittyä töihin entistä paremmin :)

SUCKER!! >=)

ps. kannattiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu