Tapahtipa minulle taannoin työnantajan vaihdos ja "päämies" ehdottomasti vaati, että entisin eduin jatkaisin tämän uuden työnantajan palveluksessa, sinänsä kaunis ele päämieheltä.
Mutta, kun olen niin pitkään ollut entisen työnantajan leivissä, niin olen pystynyt sopimaan tiettyjä "etuuksia".
No, palkkaneuvotteluissa toki, pienen senttikorotuksen pyysin tuntipalkkaani, jonka sain. Muukin piti olla selvää; entisin eduin.
Mutta nyt onkin karu totuus paljastunut nykyiselle työnantajalleni; en ollutkaan niin "halpa" kuin olettivat . . . . . tietyt asiat ( mm. ylityötunnit) kun lasketaankin toisin, kuin tes määrittää, laskettu jo vuosia edellisen työnantajan toimesta, hyvässä yhteisymmärryksessä ja sopimuksesta. Ja tottahan toki kokemusvuosilisätkin on autuaasti unohdettu, vaikka palkattiin wanhana työntekijänä; ihan päämiehen odotuksella, ettei minua ensinmäisenä potkaistaisi ulos, jos supistuksiin olisi tarvetta, kans kun olen viimeisenä tullut taloon.
Pitäisiköhän yksinkertaisesti, irtisanoa työsopimus, syynä yksinkertaisesti "ilman karvoja" työehtosopimuksen ja sen hengen rikkominen ; eli raastuvassa tavattaisiin . . . .

Vastaukset 1
Vanhimmat
En ihan ymmärrä, miksi olet noin riidanhaluinen. Irtisano ihmeessä itsesi niin pääset rauhaan, ei ketään pakoteta töissä olemaan väkisin missään. Senkun jäät kotiin makaamaan, niin ei tarvitse senteistä stressata. Työsopimuksen irtisanomisesta ei vedetä ketään oikeuteen, sillä se on jokaisen oikeus ja sitä tapahtuu koko ajan.
Noin yleensä ihmiset kuitenkin ottavat ensin asiat ja ongelmat puheeksi työnantajan (esimiehen tai palkanlaskijan) kanssa, eivätkä huutele keskustelupalstoilla. Ihme, että sinut on haluttu edes pitää talossa, veikkaanpa että noin riidanhaluinen luonne näkyy työelämässä muutenkin.
Jos haluaa asiallisesti käyttäytyä, niin linkki alan TES:iin ja näihin lisiin netistä ja vaikkapa sähköpostilla se eteenpäin esimiehelle ja palkanlaskentaan, niin siitä se noin normaalisti lähtee liikkeelle, ilman riidanhaastamista.