Onko pelkuruutta vai järkevyyttä olla edes yrittämättä tavoitella sellaista, jonka tietää olevan mahdotonta saada?
Saimme ystävän kanssa aikaan kauhean riidan, kun hän ei voi ymmärtää, miksi en koskaan edes yrittänyt saada itselleni parisuhdetta. Yritin selittää, että tiesin aina, ettei niin kävisi, enkä nähnyt mitään syytä satuttaa itseäni pahemmin. Omasta mielestäni se oli järkevää, hänen mielestään minun olisi kaikesta huolimatta pitänyt edes yrittää, koska muuten olen pelkuri.
Pitääkö kaikkea yrittää tavoitella, vaikka tietää lopputuloksen? Missä menee pelkuruuden ja järkevyyden raja?
Saimme ystävän kanssa aikaan kauhean riidan, kun hän ei voi ymmärtää, miksi en koskaan edes yrittänyt saada itselleni parisuhdetta. Yritin selittää, että tiesin aina, ettei niin kävisi, enkä nähnyt mitään syytä satuttaa itseäni pahemmin. Omasta mielestäni se oli järkevää, hänen mielestään minun olisi kaikesta huolimatta pitänyt edes yrittää, koska muuten olen pelkuri.
Pitääkö kaikkea yrittää tavoitella, vaikka tietää lopputuloksen? Missä menee pelkuruuden ja järkevyyden raja?
Vastaukset 11
Vanhimmat
huippu :D Ettei edes halua yrittää pelon vuoksi.
Tiedän sataprosenttisella varmuudella etten voi saada parisuhdetta, joten miksi se, etten yritä on pelkuruutta? Typeryyttä se olisi.
saa pyytämättäkin. Jos lopputulos on tiedossa, ei aikaansa kannata yrittämiseen uhrata. Tavoitteet on niitä jotka pitävät ihmisen skarppina ja yrittämässä, jos ei elämässä ole mitään tavoitetta niin siinä vaiheessa kyllä ainakin itse miettisin vakavasti onko täällä mitään järkeä pyöriä ja tyhjää toimittaa.
Toisaalta taas en usko ettei sinulla ole muka mitään mahdollisuuksia parisuhteeseen. Se on sitten eri asia onko sinulla mahdollisuutta parisuhteeseen sellaisen kanssa jonka välttämättä itsellesi haluaisit.
Mua ärsyttää se kun ihmiset luulevat tietävänsä asiat paremmin kuin minä(siis itseäni koskevat), ja jakavat neuvoja siitä mitä kannattaa tehdä ja mihin on mitäkin mahdollisuuksia. Onhan se mukava ettei päin naamaa toisen itsetuntoa yritä lytätä, mutta täysien perättömyyksien ja epätotuuksien laukominen ei myöskään ole avuksi.
Ei mulla ole oikeastikaan mahdollisuuksia, mussa on jokin "ominaisuus", joka estää sen. Ehkä olen miesten silmissä niin ruma tai vastaavaa, en osaa sanoa. Tiesin jo ihan nuorena, joskus yläasteella kaverit alkoivat pariutua ja pidin jo silloin ihan luonnollisena sitä, ettei kukaan koskaan kiinnostunut minusta. Tiesin sen aina, en tiedä miksi. Tiedän sen olevan mahdotonta, mussa ei vain ole sitä jotakin, joten turha hakata päätä seinään. Ehkä hän yritti kannustaa, kun tietää, että olisin halunnut suhteen ja perheen, mutta se vain pahentaa asiaa.
että tuo on ulkonäöstäsi kiinni. Tuolla ulkona on aika paljon kaikennäköisiä ihmisiä jotka ovat jonkun löytäneet.
Mun on erinäisistä syystä hirveän hankala luottaa ihmisiin ja näiden sanojen aitouteen. Kun näkee ja kuulee miten jokainen puhuu toisesta ihmisestä eri tavalla päin naamaa ja selän takana, alkaa epäilemään kaikkea mitä sinulle sanotaan. Toiseksi viihdyn paljon omissa oloissa joten kovin kiinteiden suhteiden muodostaminen on vaikeaa ja vie kauan aikaa.
Ihastumisia on kyllä ollut, mutta samoin kuin itsekin sanoit, en ole koskaan kuvitellut että löytäisin oikeasti pysyvän ja pitkän suhteen. Joku mukatietävä tietysti sanoo että johtuu vain huonosta itsetunnosta(=tyhjää kumiseva vakiofraasi jokaiseen ongelmaan), mutta koen ettei minulla yksinkertaisesti ole mitään annettavaa toiselle ihmiselle.
Ei ole omaisuutta, eikä liiaksi ulkonäköä. Duuni on paska ja huonosti palkattu, vaikka jonkun sekin on tehtävä. En ole hauska, eikä minulla ole mielenkiintoisia harrastuksia. Oman elämän ja tilanteen näkee kovin näköalattomana, eikä se miksikään muutu vaikka sitä joku toinen hetken aikaa jaksaisikin katsoa. Kaksi yhtä kyynistä ja epäilevää ihmistä ei sovi saman katon alle.
Sitten saat kuulla kavereilta ja näiden paremmilta puoliskoilta kuinka olet ihan hyvä tyyppi(ihan kuin näistä kovin moni edes tuntisi sitä todellista minää). Toki sillä tarkoitetaan hyvää, mutta kun se sanotaan lähes säälien ja niin että tuskin sanojakaan sanomaansa uskoo, ei tuollainen motivointi paljoa auta. Pikemminkin päinvastoin.
Tai ehkä sitä vaan pelkää ettei pysty millään täyttämään toisen asettamia odotuksia, ja tavallaan pelkää tuottaa pettymyksen. Kun tietää että tuottaa pettymyksen, ei ole suuremmin motivaatiota tyhjänpäiväiselle yrittämiselle.
tapauksessasi, palatakseni aloituksen kysymykseesi, kyseessä voi olla pelkuruuden ja järkevyyden yhdistelmä. Kuten Ygg vähän tuumailikin, niin paljonhan riippuu siitäkin millaisiin ihmisiin ne sun järkeilysi liittyvät. Jos leffastaroihin joita hyvin todennäköisesti et koskaan tapaa, niin se on järkevyyttä. Jos ihan taviksiin, samanlaisiin kuin sinä, niin pelkuruus-järkevyys-suhde voisi olla jotain 60/40 luokkaan, tai 70/30. Tai jopa 100/0.
enää vastauksia, mutta pakko kommentoida, kun sulla on niin samanlaisia ajatuksia. Mua kanssa harmittaa se säälivä kyllä sä jonkun saisit... No joo, ehkä mä saisin jonkun jolla ei myöskään ole mahdollisuutta saada ketään, mutta en minä sellaista halua.
Ja se itsetunto... Tuntuu, ettei ihmiset keksi enää mitään muuta vastattavaa, kuin alkaa saarnaamaan itsetunnosta. Eikö itsetunto ole sitä, että tuntee itsensä? Ja jos ei ole kauheasti kehumista, niin realismiahan se vain on...
Minä myös ajattelen, että jos yrittäisin seurustella, niin kuolisin siihen stressiin, kun yrittäisin miellyttää, kun en luonnostaan osaisi.
Mutta joo, kiva lukea vastauksia sellaiseltakin, joka ei ole aina saanut kaikkea hopeatarjottimella niin kuin nuo muut vastanneet. :)
on yksi vastenmielisimmistä asioista mitä toiselle ihmiselle voi tehdä. Sillä nimenomaan viedään itsetunto ja ihmisen arvo, asettaudutaan korkeammalle ja käytetään sitä omaa tilaa esimerkkinä siitä miten asiat pitäisivät olla, ikäänkuin oma elämä olisi jotenkin täydellinen esimerkki siitä miten pitäisi elää. Katsotaan alaspäin ja taputetaan päähän, ja samalla sanotaan että säkin varmasti saavutat saman kuin minä joskus.
Itsetunto on nimenomaan sitä että tiedostaa ja hyväksyy omat mahdollisuudet ja rajat, ja sovittaa elämän niiden mukaan. Ei pidä olla liian pessimisti tai voi ohittaa hyviä asioita, muttei toisaalta liiallinen optimistikaan koska sen seurauksena lyö vaan päätänsä seinään jonka olisi voinut välttää.
Tuossa seurustelussa taas ei mielestäni ole tarpeellista yrittää miellyttää ketään. Parisuhteet syntyy sen ympärille että ihmiset viihtyy toistensa kanssa ja heillä on jotain yhdistäviä tekijöitä, ei sille että toinen tekee kaiken sen minkä kuvittelee toisen haluavan.
Suosin omalla kohdallani enemmän sitä asennetta että elän päivän kerrallaan ja katson mitä eteen tulee. En yritä etsiä väkisin tai epätoivoisesti mitään, vaan mielummin tutustun kavereina eri ihmisiin. Siinä oppii tuntemaan toista paljon enemmän kuin suomalaisten suosimilla naisen/miehenhakureissuilla(=perjantaina reilussa laitamyötäsessä lähikapakkaan). Jos sitten törmää sellaiseen ihmiseen joka vaikuttaa mukavalta ja samanhenkiseltä ja vapaalta, ja jonka kanssa vielä viihtyykin niin sitten voi kysellä mielipidettä minkälaisin fiiliksin se toinen on liikkeellä ja onko sillä samankaltaisia fiiliksia.
Yksinoloon ei kuole ja se tekee välillä ihan hyvää. Se on myös parempi vaihtoehto kuin tyytyminen johonkin pelkän suhteessa olemisen vuoksi.
todella jämähtäneeltä ajattelutavalta. Miksi ei voisi vain elää ja katsella, mitä elämä tuo tullessaan? Pitääkö parisuhde jotenkin "yrittää saada"? Ja aika lailla oudolta kuulostaa, että asiasta pitää oikein riidellä. Vieläpä kamala riita. Ehkä asia ei olekaan sinulle aivan päivänselvä, kun pitää täälläkin kysellä.
taistelee taistelun vuoks. Sie matelet vaan ja nöyristelet koska tiedät jo lopputuloksen.
Suomalaiset on järkiään ollu tota aiempaa koulukuntaan. Soditaan ihan vaan periaatteesta.
Miun mielestä siun pitäs koettaa, antaa kaikkes jotta voit hyvällä omallatunnolla todeta, Tulla nähdä kokea. Sie kumminki oot lannistunu jo valmiiks.
ei sellasta voi kunnioittaa. Sit ku oot taistellu sen loppuun saakka. Antanu itestäs 110% ja noussu parikertaa suosta taistellakses uudelleen. Jos ei sillon oo saanu juttua toimimaan, niin voi ainaki todeta ees yrittäneensä.
Ei parisuhdetta "yritetä saada".
Ei sitä pidä tavoitella.
Se syntyy kuin itsestään kun tapaat jonkun jonka kanssa haluat elää.
Halun pitää olla vahvempi kuin pelko.
Järkevyydestä on turha puhua tässä yhteydessä.