tuntea ihastusta? Moni tuolla toisessa ketjussa jo olikin sitä mieltä, mutta oikeastiko? Vetoa ja seksuaalista kiinnostusta kyllä, mutta ihastusta? Mä en ole koskaan ihastunut keneenkään ulkonäön perusteella, päinvastoin. Vasta tutustuttuani luonteeseen, olen alkanut tuntea vetoa ulkokuoreenkin. Jos joku sanoisi mulle, että ihastui minuun tissieni(ei kylläkään mahdollista) tai vartaloni takia, niin loukkaantuisin, enkä varmaan olisi enää miehestä kiinnostunut. Miten ulkonäköön voi ihastua?
Voiko pelkkää ulkonäköön tosiaan
......
591028
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
kysee onkin sanojen maarittelyn ongelmasta ja sina tarkoitat ihastumisella muuta kuin ne joihin sita vertaat.
en olisi erityisen huolestunut asiasta.
Ja jos ihastumiseen riittää nätti vartalo ja tissit, niin onpahan ainakin valinnanvaraa. Mä taidan kuitenkin jatkaa selibaatissa edelleen tämänkin kertaisen Suomessa oloni ajan. :)
itsekin olen lakossa.
Mä olen jo ehtinyt tottua mun kakkoskotimaan miehiin, niin vaikea enää tyytyä huonompaan. :)
vain teeskentelevat hyvaa, mutta kun olet niiden kanssa pidempaan niin nayttavat sitten vikansa. ei kai sentaan ranskalaisia miehia?
tosin yksi ranskalainen mies on työkaverina. Ei ne teeskentele, kulttuuri on ihan eri. Ja arvaa mikä on pahinta? Se, että melkein 30 vuotta uskoin, kun ihmiset sanoi, ettei ne miehet sen kummempia Suomen ulkopuolella ole! Nyt täytyy ottaa korvaus kaikista menetetyistä vuosista. :)
niin etta olet oppinut tunnistamaan kunnolliset, tai etta vaistosi toimii juuri heidan suhteensa oikein.
ne kunnolliset tunnistan, mutta kun täällä nekin on kuin tunteettomia puupökkelöitä. Suomalaiset miehet on kai niin tiukassa muotissa ja heikolla itsetunnolla varustettuja, että tuntuu, että kun on tutustunut yhteen, niin on tutustunut kaikkiin. Olen kokeillut suhdetta kahden suomalaisen miehen kanssa ja kummassakin olin todella onneton, vaikkei miehissä mitään valtavaa vikaa ollutkaan. Muutettuani nykyiseen kotimaahani olin todella vastahakoinen lähtemään ulos yhden aivan ihanan työkaverin kanssa, kun ajattelin, että samaa paskaa se suhde olisi kuin suomalaistenkin miesten kanssa. Mies kuitenkin osoittautui aivan erilaiseksi. Olin ihan naurettavan onnellinen. Kunnes hän sai unelmiensa työpaikan toisesta maasta muutaman tuhannen kilometrin päässä, enkä voinut lähteä mukaan ja etäsuhdekin kuivui lopulta kokoon. :( Mutta hän palautti uskoni miehiin ja sai minut vannomaan, ettei enää koskaan suomalaista puupökkelöä! :)
kuitenkin maa. tassa on hiukan tyhjan paalla kun ei tieda mihin verrataan.
amerikka tietenkin. :) Mä luulin aina, että se on vain naisille suunnattua romanttista höttöä, mitä tv-sarjoissa näkee, mutta sellaisia miehiä on ihan aikuisten oikeastikin!
ihastunut koskaan pelkkää ulkonäköön. En voisi vieraaseen ihmiseen ihastua noin.
Ja tottapuhuen en ota sellaisia miehiä ees vakavasti, jotka sanoo ihastuneensa muhun vaikkei edes tunneta toisiamme.
En voisi ainakaan suhdetta aloittaa tollasen miehen kanssa kun miettii, miten helposti se vaihtaisi mut johonkin kulman takaa tulevaan naiseen, johon se taas ihastuu (ulkonäön perusteella), ja taas uuteen ja uuteen ja uuteen.
mieleen... Kyllähän niitä nättejä naisia riittää, niin miksi ihmeessä tyytyä yhteen, jos voi "ihastua" keneen vain. Ja jos on ihastunut vaikka rintoihin, niin niiden rintojenko kanssa sitten on suhteessa? Mitä jos ne rupsahtaa... Ai juu, mutta sittenhän voi vain ottaa toiset rinnat tilalle...
No onko se sitten ihastusta vai vetoa/seksuaalista kiinnostusta vaikea sanoa raja on aika häilyvä, mutta yleensä sitä kiinnittää ensiksi huomiota visuaaliseen puoleen ja siitä kiinnostus lähempään tutustumiseen.
tuohon sanaan ihastua. Huomion kiinnittämisestä ainakin mulla on vielä pitkä matka ihastumiseen.
Jotkut sanoo jopa rakastuneensa ensisilmäyksellä vaikkei ole kuullut edes toisen ääntä, mistään muusta puhumattakaan :)
koskaan ihastunut rinnakkaisluokkalaiseen, jonka kanssa et ole koskaan edes puhunut? yksi katse koulun kaytavalla ja sisalla tuntuu lampimalta koko paivan.
oot nopeempi ku ma. taa nayton tokkiminen on hiukka hidasta.
toisen olemukseen (eli ulkonäköön, tapaan olla , liikkua, kääntää päätä, hymyillä..... ) ... siihen mä ihastunkin.
voin kerran sanoa ihastuneeni ensin sisimpään, mutta se oli netissä, eli en nähnyt ihmsistä kuin (kuvassa jotain 4 kk, livenä ½ vuotta) ajan päästä
Kouluvuosista on kauan, mutta olin toivottoman ihastunut samalla luokalla olevaan poikaan koko yläasteen ajan.
Mä en ole rehellisesti koskaan tuntenut MINKÄÄNLAISTA ihastumista ihmiseen, jonka kanssa en ole vähintään jutellut. Kiinnostusta ehkä, mutta en muuta. Joskus ihminen, joka on ollut lähes ruma onkin muuttunut komeaksi muutaman keskustelun seurauksena, joskus taas komeana pitämäni on muuttunut todella rumaksi samalla tavalla. Mä en ihastu ulkonäköön, vaan luonteeseen.
on romanttista kaihota toista ja kuvitella millainen se on. katsoa kaukaa ja toivoa etta se huomaa.
haaveeseenkin voi ihastua, mutta silloinn tietysti yleensa pettyy.
mina olen kerran ihastunut siksi miten eras liikkui. se oli vain liian ujo lahtemaan leffaan, enka kysynyt toiste.
ei se mitään ihastusta ole. Haaveilua vain.
En tiedä miten sekopäinen olen, mutta jos minua pyydetään ulos ilman, että ollaan edes juteltu, niin loukkaannun ihan tosissani. Aivan kuin olisi joku lihakimpale, jolla lukee otsassa, että tältä saa helpolla. Mun mielestä sellainen on niin raadollista, että vie mahdollisen kiinnostuksen poikasenkin mukanaan.
mä en koe itseäni lihakimpaleeksi jos mua pyydetään ulos.
Jos mies ei tiedä minusta mitään muuta kuin sen miltä näytän, niin seksin perässähän hän on... Musta on ajan tuhlausta lähteä ulos ihmisen kanssa, joka pyytää ulos ketä tahansa, kuka miellyttää ulkonäöllisesti. Ja nättejä naisia riittää, joten mieskin voi ottaa vain seuraavan rivistä. Musta se on loukkaavaa.
itse olen aina etsinyt vain lopullisia ratkaisuja, niin en osaa ajatella asiaa noin.
ehka sitten meilla on jonkinlainen romanttisuusero.
muutenkin erilailla, eli en pidä treffikutsua loukkauksena.
eivat kaikki ajattele tai toimi noin. lisaksi monet ovat hyvia lukemaan ihmisia kaukaakin ja tutkimuksissa on todettu ihmisten luovan kasityksen toisistaan jo parissa minuutissa.
niin, että jos minun pitäisi alkaa etsimään miestä sillä metodilla, että pyydän kaikkia hiukankin kiinnostavan näköisiä ulos, niin loppuikähän siihen menisi. Jos taas miehelle se on järkevä menetelmä, niin silloin ei hänelle luonteella ole suurta merkitystä, enkä halua sellaista miestä.
Tiedän, että miehet vihaa tätä lausetta, mutta jos en ole sille miehelle edes jotenkin erityinen, niin ei kiinnosta. Ei kiinnosta olla vain yksi monista. Suomessa ei tietysti ole vaihtoehtoja, kun miehet suhtautuu niin arkisesti naisiin, mutta nykyään haluan, että minua kohtaan tunnetaankin jotain.
eivat ole romanttisia. se mita naiset yleensa nimittavat romantiikaksi on rituaalinen klisee ja sisaltaa yleensa kynttiloita. miksi vain alleviivatut jutut ymmarretaan romantiikaksi.
kaksin vaikka kaupassa voi olla taynna aidompaa romantiikkaa kuin nuo mita vaitetaan romantiikaksi.
kirjoittaisin pidempia vastauksia, mutta tama vekotin on hidas kirjoittaa ja kaatuu valilla.
Mulle romantiikkaa on se, kun katseet kohtaat täyden huoneen yli ja vatsassa vilisee perhosia. Tai siis ei se, vaan se, että kuvittelen, että se mieskin tuntisi niin, mutta todennäköisesti se katsoo mun vieressä seisovaa isorintaista blondia ja miettii, miksei mulla ole yhtä nätit rinnat. :/ Se siitä miesten romantiikasta...
Mulle romantiikkaa olisi se, että se mies haluaisi viettää aikaa ihan mun kanssa kahden, että se ajattelisi minua silloin, kun en ole hänen kanssaan, että se edes joskus sanoisi jotain kaunista ihan vapaaehtoisesti. Että hän tekisi jotain ihan vain minun ilokseni. Näkisi joskus hiukan vaivaa minun takiani. Ajattelisi, että olen erityinen. Joo joo, ihan hullua odottaa mitään tuollaisia mieheltä, mutta ne minä kokisin romantiikaksi. Eli kai juuri sitä sinun mainitsemaasi kliseilyä...
Mitä romanttista siinä kaupassa käynnissä on? Mikä sitten miehelle on romantiikkaa?
omasta puolestani. vaikkapa se etta laitan istuimenlammittimen autossa paalle ja penkki on hanelle valmiiksi lammin. pienet asiat. huolehtiminen .
istuinlämmittimen päälle kenelle tahansa. Noita pikku juttuja teen kaikille, jotka tunnen. Mun mielestä romantiikka ei ole harkittuja tekoja, vaan tunteita, jotka johtaa niihin tekoihin. Mutta se juuri onkin kai se naisten ja miesten ero. Mies ajattelee niitä käytännön asioita, nainen taas tunteita.
varma etteivat juuri ne tunteet johda niihin harkittuihin tekoihin.
sinulla on aika urautunut nakemys, ja ehka sinulle olisi hyvaksi hankkia niihin joustavuutta. varsinkin kun nyt samalla olet laajentanut nakemyksesi koskemaan myos niita amerikalaisia.
eiko juuri kynttilaillallinen hienossa ravintolassa viikkoja ennen varattuine poytineen ole harkittu teko ja siksi teennaista romantiikkaa.
jenkit on paljon paremmin koulutettuja. Mutta niilläkin se on paljon tietoa siitä, mitä nainen haluaa, ei aitoa. Hyvä sinällään jo sekin. Mulla ainakin tekoihin johtaa tieto siitä millaista on kohtelias ja hyvä käytös.
Mutta joskus, kun katsoo sitä rakastamaansa miestä, niin tuntuu kuin koko muu maailma katoaisi ympäriltä; kuin että hän olisi ainoa ihminen maailmassa; tuntee niin käsittämättömän suurta hellyyttä häntä kohtaan; että haluaisi tehdä ihan mitä tahansa, että sillä toisella olisi hyvä olla ja että hän olisi onnellinen. Ja silloin itsekkäästi suren, että kukaan tule koskaan tuntemaan niin minua kohtaan. Siihen verrattuna istuinlämmitin ja kaupassa käynti tuntuu aika mitättömältä, vaikka ihan kivoja ovatkin. Kun niitä ihan kivoja juttua voin tehdä itsekin. Ilman niitä tunteita siellä taustalla se maailman romanttisinkin asia muuttuu mitättömäksi.
mulle noin, niin varmaan oksentaisin. Tuollainen nimenomaan on teennäistä ja turhaa.
Osaa mun koiranikin istua ja antaa tassua, mutta ei se tee niin minua ilahduttaakseen, vaan siksi, että tietää saavansa palkkion. Siinä se naisten ja miesten ero.
tiedat etteivat ne amerikkalaiset miehet siis tee juuri samoin. ne on silla deittikulttuurilla koulutettu toimimaan juuri oikein.
näistä eroista. Suomalaiset miehet tekee heille opettettuja asioita palkkion toivossa. Mun ihana eksäni teki ihanimman asian mitä kukaan on koskaan tehnyt minulle. Hän kuunteli minua pikkuasioissa ja otti sitten nuo pikku asiat huomioon. Ei vain tehnyt ennalta opittuja toimiviksi todettuja "naisten hössötys" juttuja, vaan asioita, jotka oli tärkeitä MINULLE!
Hän toi minulle kerran tuliaisiksi korun, joka ei varmaan ollut maksanut muutamaa dollaria enempää, mutta oli juuri täsmälleen sellainen kuin mistä minä pidän. Suomalainen mies olisi pyytänyt myyjää valitsemaan korun ja muistanut kertoa tyttöystävälleen paljonko se maksoi.
esimerkki. Voi olla koulutuksen tulosta, mutta vaatii kuitenkin omaa vaivaa ja sen kautta kertoo, että hän on valmis näkemään vaivaa.
siella muuten erotaan viela useammin kuin taalla, joten jotain siellakin taytyy olla pielessa.
Suomessa kun saa kiinni yhden kohtuullisen miehen, niin on pieni pakko pitää kiinni. Jenkeissä taas on kuin karkkikaupassa... No, rehellisesti, onhan heissä vikansakin, mutta mun kokemukset on ollut pelkästään positiivisia. Silloin aiemmin luulin, ettei olisi edes mahdollista olla onnellinen suhteessa, että se on aina naiselle lähinnä uhrautumista miehen halujen ja vaatimusten edessä. Mutta mun suhde eksään myös antoi mulle paljon, mikä sai myös minut haluamaan entistä enemmän tehdä hänetkin onnelliseksi. Suomalaisten miesten kanssa tietysti alussa rakastuneena yritin kaikkeni, mutta kun en saanut mitään takaisin, niin iske sellainen vähän lapsellinen, en minäkään sitten tee mitään ja eihän siitä mitään tullut.
Musta amer. miehet on enemmän naisen kaltaisia käytökseltään, toiveiltaan ja tunteiltaan, suomalaiset miehet taas on luolamiehiä.
jotenkin valikoitunut otanta. tama kay hiukan hankalaksi. tassa vehkeessa on 7cm levea ruutu, eika edes nappaimistoa.
kunnollinen kommunikointi vaatisi pidempia viesteja mutta tama syo niita.
kuitenkin olen sita mielta etta sinulla on vain nyt ollut parempaa tuuria kuin aiemin ja olet siksi valttynyt ongelmilta. kyse ei sii mielestahi ole kansallisuuksista vaan yksiloista. lisaksi oletan etta valintakriteerisi ovat muuttuneet vieraassa ymparistossa.
kirjoitat? Lennättimellä?
Mä olen tutustunut täällä moniin suomalaisiin ja heillä on samansuuntaisia kokemuksia. Ei tuollaisia miehiä ole Suomessa, suomalainen mies on aivan liian itsekäs ja jäykkätunteinen. Se on varmaan joku pohjoinen geneettinen ominaisuus. Varmaan amer. naisetkin on parempia tyttöystäviä kuin suomalaiset. :( Ei suomalaiset miehet koe tuollaista kaikenkattavaa rakkautta, vaan heidän tunteensa on enemmän arkisia, kiintymystä ja arjen rakkautta.
Kieltämättä mulle oli ihan uskomaton kokemus ensimmäistä kertaa yli kolmekymppisenä tuntea, että minusta oikeasti välitetään ja että olen miehelle muutakin kuin seksiä ja seuraa, joten tietysti se vaikuttaa mun näkemyksiin. En ollut edes tiennyt, että voisin olla parisuhteessa onnellinen ja että minua kohdeltaisiin, niin kuin eksäni kohteli. Mutta vilpittömästi en usko, että yksikään suomalainen mies kohtelee naistaan vastaavalla tavalla tai jos kohtelee, niin se ei tule sydämestä. Ja nainen tuntee eron.
hp ipaq ja siis kaytannossa vahan fiksumpi taskulaskin.
no, amerikkalaisten seurustelua en ole seurannut sivusta, mutta kun niilla on maailmankuva niin ohut. istuin vieressa sohvalla kun kaksi hihkui irakin pommituksia. se oli niille ihan kuin urheilua. hyva jos olet sopivan loytanyt, mutta jos itse joutuisin sielta jonkun etsimaan, niin todella harvassa olisi sopivia. tosin sama ongelma on muuallakin.
nyt pitaa jo siirtya nukkumaa, varsinkin kun paa ei enaa kesta tata olematonta ruutua. tulee siis migreeni jos viela tuijotan tata.
hyvaa yota ja onnea suhteissa siella ja muuallakin.
Siis jotenkin joku sun abstrakti möllötys ja sisällä myllertävät tunteet ja ehkä sanat on jotenkin parempi asia kuin kaikki käytännön asiat mitä miehet tekee?
Ja jos oot niin vitun hyvä ihminen ja rakastunut niin eihän sua sitten varmaan haittaa jos mies ei järjestä sulle mitään,kun se olisi itsekästä haluta että mies palkitsisi sut sun abstrakteista rakkaudentunteista? Mistä tiedät että ne sinun rakkaudenosoitukset sitten on jotenkin parempia tai oikeita tai ansaitsevat vastineekseen juuri semmosen (ehkä telepatiaa vaativan) vastauksen mikä sinulle kelpaa?
Jos ihan realistisesti ajatellaan,niin ihmissuhteet on aina semmosta vaihtokauppaa,tai sitten on kyse jostain hyväntekeväisyydestä. Ihmiset jotka alistuu semmoseen hyväntekeväisyyteen parisuhteessa ovat huonossa jamassa. Mutta normaaleissa suhteissa,oli ne sitten kaveruutta tai rakkautta on semmonen kirjoittamaton sääntö että sä teet sille toiselle osapuolelle jotain ja se sulle. Ja se mikä johtaa näihin suhteisiin sinun tai kenen tahansa muun tapauksessa on se että SINÄ HALUAT SILTÄ IHMISELTÄ JOTAIN.Koska se ihminen sytyttää ja kiihottaa. Ja sitten jos sun antis sille ihmiselle on sille tarpeeksi hyvä,niin se ihminen suostuu olemaan sun kanssa ja antamaan takas.
mutta jos sun exä kerran oli kaikkea, mitä sä naisena voit toivoa, miin miksi vitussa se on exä?
sai unelmiensa työpaikan toisesta maasta, eikä etäsuhde toiminut pidemmän päälle. Mutta ehkä jonain päivänä hän on taas nykyinen.
Kyllä tottakai ne abstraktit tunteet on parempia kuin jotkut pikku teot! Saan minä niitä pikku tekoja itsekin tehtyä ja ilman tunnetta ne on täysin arvottomia.
Eikä tarvitse tehdä yhtään mitään minulle, jos vain tuntee. Siinä on vain se, että jos oikeasti tuntee, niin silloin myös HALUAA tehdä asioita sille toiselle, ei vain siksi, että saa palkkion. Mun rakkaudenosoitukset on parempia, koska ne tulee sydämestä ja aidosta halusta miellyttää. Ei siksi, että kun on pakko, muuten ämmä ei enää anna.
Kuvailemasi kaltaiset suhteet on arkipäivää miehelle, mutta ei naiselle. Turha selittää, kun et miehenä kuitenkaan pystyisi ymmärtämään.
Se vedon tunteminen ja ihastuminen nyt on melkein sama asia.. Okei, ehkä ensin tunsin mieheeni vain vetoa ulkonäön perusteella mutta kyllä sen ensimmäisen tapaamisen aikana jo ihastuinkin.
mä joudun olemaan eri mieltä. :) Mun mielestä vedon tunteminen on vain seksuaalista, ihastuminen enemmän henkistä. Kukin tietysti tavallaan, mutta musta olisi inhottavaa, jos ihastuisin mieheen, joka ajattelee noin...
toisiinsa ihastuvat alakoululaiset. heillahan ei ole seksuaalista vetoa mukana lainkaan. eiko sama voi toimia myohemmin?
samaa ihastumista, se on vähän niin kuin leikkiä. Mä luulin ala-asteella, että on pakko olla joku, joten vaihdoin kohdetta noin viikon välein. Oikeasti en tuntenut mitään, mutta massahenkisyys tarttui ja luulin, että tätä se ihastuminen on...
Aiheen sivusta: mitäs sitten, jos olet ihastunut niihin täydellisiin rintoihin ja makuukammariin päästessä selviää, että ne olivatkin superhyperwonderbra-rintsikoiden tuotosta ja totuus on ihan toinen. Milläs sitten kiemurtelet tilanteesta ulos?
tama vehje soi taas yhden pitkan viestin.
vaatii jonkinasteista tutustumista sekä ajatusmaailmaan että ulkokuoreen ennen kuin se mahdollistuu.
Näin siis tässä osoitteessa.
sitä voi ihastua toisen hienoon ja jaloon luonteeseen, jos näkee toisen ekaa kertaa?
Ihastuminen on sitä, että sitä näkee jonkun, jota ei ees välttämättä tunne ja vaan tuntee kummallista vetoa toista kohtaan. Mihin sitä ihminen silloin on sun mielestä ihastunut? Kuoreen vai sisimpään?
Se ihastuminen kantaa suhdetta aluksi jonkin aikaa. Ihastuminen kuoreen kuittaa alussa kaikki muuta viat, vittumaisen luonteen, itsekkyyden jne..
Jos taas kaksi ihmistä on henkisestikkin samalla aaltopituudella, voi suhde kestää kauemminkin kuin yhden yön, viikon, kuukauden tai puoli vuotta.
Jos joku väittää ihastuneensa ensitapaamisella toisen fiksuun sisimpään, on kyseessä pillupalkalla höpöttelijä, joka sanoo mitä vaan saadakseen pesää. Nih.
mielestä ensinäkemällä voi korkeintaan kiinnostua toisesta. Mä ainakin koen sen niin, et ihastumiseen tarvitaan jo jotain muutakin kuin vain toisen näkeminen.
Ja tuo kiinnostuskaan ei kovin vahvaa voi olla. Se on sama, kuin itselläni joku tietty nimi miehellä saattaa herättää kiinnostukseni, mutta ei se ole mitään ihastumista silloin, van ainoastaan jollain lailla noteeraa toisen ja kenties herää halu tutustua paremmin.
Mä olen impulsiivinen ihminen ja joka kerta aloitettuani seurustelun olen täysillä mukana. Tän ulkopuolelle jää ainoastaan änkyräkännissä isketyt naiset, tai naiset jokka on isketty laastariksi ja uhmassa.
Teillä toisilla tuntuu olevan kaiken maailman sääntöjä ja seurustelukäsikirjoja joiden mukaan kahden ihmisen välisen suhteen tulee kehittyä.
Täytyy ensin kiinnostua, että voi ihastua. Täytyy deittailla xxx-kertaa ennen kuin voi alkaa nauttia seksin ihanuudesta. Täytyy tapailla tietty aika, ennen kuin voi julistaa seurustelevansa. Täytyy seurustella tietty aika ennen kuin voi väittää rakastavansa toista.
Mä annan tollaisille säännöille piut paut. Mä olen ihan oikeesti seurustelun alusta asti sata lasissa, meni syteen tai saveen. Jos törmää päin seinää, niin se sattuu, mutta sattuisiko se vähemmän jos uskotteleisi itsellensä olevansa vasta kiinnostunut toisesta, en usko. On siinä se, että ei ainakaan tartte jälkeenpäin pähkäillä, että pelasinko jossakin väärin.
Kun alan jonkun kanssa, niin mulla on alusta asti seurustelusuhde ja hyvä seksi molemmat tavoitteena samassa paketissa. Jos joku nainen joutuisi "antamaan" mulle, niin kiitos ei, mä en nauti, jos se olisi toiselle joku uhraus. Sehän olisi runkkaamista naisella, mieluummin vedän hanskaan.
Joo, kyllä mä voin ihastua ensinäkemältä. Ihastun ulkonäköön, silmien pilkkeeseen, virneeseen suupielessä ja ympäröivään auraan/asenteeseen.
Ihastuminen mahdollistaa seksuaalisen kiinnostuksen. Mulla ei voi olla, ei ole ikinä ollutkaan, seksuaalista kiinnostusta ketään sellaista kohtaan johon en ole ollut ihastunut.
Kyseessä ei ole edes herännyt mielenkiinto vaan se on oikeata ihastumista. Jutteluilla yms. saakin sitten selville jatkuuko vai loppuuko se ihastus.
Sillä voinkin sitten mennä sänkyyn vaikka ekana ehtoona miehen kanssa, kuten esim. tulevan aviomieheni kanssa.
En ole ollut sängyssä ikinä sellaisen kanssa, nopeasta temposta huolimatta, jonka kanssa en olisi voinut/halunnut seurustella. Homma ei syystä taikka toisesta jatkunut muttei se tuosta jäänyt kiinni.
Että kyllä minä tosiaan ihastun pelkään ulkonäköönkin. Eikä mulle teetä mitään vaikeuksia hyväksyä sitä tosiasiaa että houkuttelen miehiä luokseni ulkonäköni avulla.
Teen sen perskeles ihan tarkoituksella kun ollaan metsästämässä visuaalista saalista. Se on kalastusta ja syötinkäyttöä.
Ekaksi puunataan itsensä houkuttelevan ja seksikkäännäköiseksi ja sitten vaan kalasteleen. Kun sopiva saalis tarttuu koukkuun, onkin sitten aika nuijia se vastustamattomalla luonteella helpoksi saaliiksi.
Mutta ikinä en usko _rakkauteen_ ensisilmäyksellä, vaikka kuinka joku väittäisi niin. Siinä on sitten todellisesti mennyt puurot ja vellit sekaisin. Rakkaus vaatii jo toisen tuntemista ja virheiden hyväksymistä yms eli ei voi tapahtua heti tuntematta toista.
Tosin minä väittäisin kyseessä olevan olemuksen kokonaisuudessaan, ei pelkän "valokuvamaisen ulkonäön". Jos joku noissa eron näkee.