Oopperoiden

Eikös Dvorakin Dimitri ole lähes suoraa jatkoa Musorgskin Boris Godunoville..

Mitä tulee Cherubinon seikkailuihin, niin Sevillan parturi (Paisiello, Rossini), Figaron häät (Mozart) ja Syyllinen äiti (La Mère Coupable, Milhaud) perustuvat Beaumarchais’n romaanitrilogiaan. Massenet’n Chérubin perustuu jonkun muun, en muista kenen, ”epäviralliseen” tekstiin Cherubinon seikkailuista.

Ringiä lukuunottamatta on melko vähän tai ei lainkaan oopperoita, joissa samat henkilöt jatkaisivat oopperasta toiseen. Tämähän tarkoittaisi sitä, että muissa kuin viimeisessä osassa päähenkilöiden kohtalot jäisivät täysin avoimiksi. Kirjan voi kirjoittaa tällä tavalla, koska lukija voi luottaa siihen, että jatkoa on tulossa. Lukija voi ”investoida henkisesti” sellaiseen kirjaan, joka jättää päähenkilöiden kohtalot auki. Ooppera on niin kallis taidemuoto, että ensimmäistä osaa tehtäessä jatko-osien tilaamisesta ei ole mitään takeita. Wagnerkin kirjoitti Ringin libretot lopusta alkuun, siis ensimmäiseksi sen, joka valmistui nimellä Jumalten tuho (Gotterdämmerung), vaikka sen työnimenä oli Siegfriedin kuolema (Siegfrieds Tod). Sitten Wagner tajusi, ettei voinut aloittaa Siegfriedin kuolemaa selittämällä, kuka Siegfried on, ja näin syntyi Nuori Siegfried (valmistumisen jälkeen vain Siegfried), ja niin edelleen, aina Reininkultaan asti.

Eivätkä jatko-osat oikein toimi musiikillisestikaan. Samojen henkilöiden käyttäminen myös vaikeuttaisi säveltämistä, kun tuttuja henkilöitä pitäisi jatko-osissa kuvata samanlaisella musiikilla, mikä estäisi säveltämisen puhtaalta pöydältä. Lisäksi säveltäjät haluavat selvittää tai päättää riitasointunsa (valitettavasti kirjallisuuteni on enimmäkseen saksan- tai englanninkielistä, mitä ”resolve” mahtaa olla suomeksi tässä yhteydessä?) ja tämä toimii parhaiten, jos musiikin ”sulkemisen” yhteydessä samalla myös päähenkilöiden kohtalot sinetöidään.

Paljon tavallisempaa on, että samasta romaanista on tehty useampia oopperoita. Massenet’n Manon ja Puccinin Manon Lescaut ovat osittain päällekkäisiä ja perustuvat samaan romaaniin, mutta Massenet’n on karsittu lopusta ja Puccinin alusta. Puccinin ooppera on siis osittainen jatko Massenet’n Manonille.

Samoja henkilöitä tietysti esiintyy. Mooses esiintyy ainakin Rossinin ja Schönbergin oopperoissa. Taikahuilun Sarastro perustuu samaan hahmoon kuin Zoroastro/Zarathustra, antiikin Kreikan jumalat kummittelevat useammassakin oopperassa, jne.