Työttömyyden

Leimallista työttömiä koskevalle uutisoinnille on se, että asiat esitetään negatiivisessa valossa taustoja selvittämättä. Ylipäänsä työttömiä koskevia myönteisiä kirjoituksia ei julkaista.

Vuoden 2006 alusta astui voimaan Laki julkisesta työvoimapalvelusta, myös orjatyölaiksi nimetty. Laki mahdollistaa sen, että työtön voidaan pakottaa työttömyysturvan menetyksen uhalla työhön, josta hän saa työmarkkinatuen (nettona n. 400 e/kk) ja sen lisäksi työpäiviltä 8 e:n ylläpitokorvauksen työpäiviltä. Mitään työsuhteeseen normaalisti kuuluvia etuja (palkkatulo, vuosilomakertymä, eläkekertymä) työtön ei saa.

Monella työttömällä, joka tällaiseen työhön ollaan pakottamassa, saattaa olla pitkä työura takana ja monella myös pitkä koulutus. On varsin nöyryyttävää, että esim. 50 v ammattitaitoinen työtön pakotetaan tarjoamaan itseään ilmaistyöntekijäksi työnantajille. Ja työnantaja näin maksimoi voittonsa työttömien kustannuksella. Kyse on siis eräänlaisesta yritystuesta.

Tällaisesta (orja)työstä monet kieltäytyvät ja joutuvat sitten turvautumaan toimeentulotukeen. Niin minäkin tekisin. Ja niin pitäisikin tehdä. Miksi ihmeessä työttömällä ei työstään ole oikeutta saada palkkaa niin kuin vieressä työskentelevällä?

Työttömät maksavat myös työttömyydellään sen, että moni muu on saanut pitää työpaikkansa. Ainakin toistaiseksi. Nähtäväksi jää, mitä tulossa oleva syvä lama saa aikaiseksi. Taitaa monikin nyt työttömiä työttömyydestä syyllistävä päästä maistamaan itse työttömyyttä. Ja näinhän se on, että sitä sanaa et sano, minkä ylitse et joudu käymään. Tuon olen pitkän elämäni aikana todeksi todennut.

Työttöminä on paljon hyvinkoulutettuja - ylemmän akateemisen tutkinnon suorittaneita on 15 000 ja alemman 10 000 - monilla myös pitkä työkokemus eikä työhaluakaan puutu. Miksi he eivät kelpaa työnantajille, vaan heidän hakemuksensa pannaan pelkästään työttömyyden vuoksi mappiin ö ja vapautuvat työpaikat täytetään jo työssäolevilla? Jossain mättää pahasti.

Työtön kelpaa vain ilmaistyövoimaksi, mihin taas moni ei suostu nöyrtymään. On siis pula palkanmaksajista. Palkkatyö ratkaisisi työttömyyden nopeasti, vaan Suomihan taisi jo menettää etsikkoaikansa.

Ellei työttömyysongelmaa ratkaista inhimillisemmin keinoin kuin vain työttömiä nöyryyttämällä ja orjatyötä teettämällä, niin yhteiskunta tulee maksamaan siitä ja rankasti.

Erityisen huolestuttavaa on niiden tilanne, jotka katoavat työttömyystilastoista siirtymättä muihin tilastoihin. Millä he elävät? Joku ehkä elää vanhempien tuen varassa, joku on joutunut puolison elätiksi, joku kerää tyhjiä pulloja ja hakee roskiksista ruokansa, moni tekee pimeää työtä. Vaan entäpä muut? Näkyvätkö he rikollisuustilastoissa? Ennemmin tai myöhemmin?

Mitähän tapahtuisi, jos kaikki yrityksille syydetyt työllistämistuet lopetettaisiin ja niihin uhratut rahat sekä mihinkään johtamattomiin työvoimapoliittisiin koulutuksiin haaskatut rahat sijoitettaisiin oikeiden työpaikkojen luomiseen? Voisi työttömyys oikeasti vähetä. Ja odotettavissa oleva lamakin lieventyä.

Vaan nythän lähestymme lamaa suurtyöttömyyden ollessa jo valmiina. Mihinkähän työttömyysluvut ovatkaan kivunneet vuoden päästä? Mahtaako miljoona riittää. Tilastoissa ehkä, mutta niillähän on huijattu tähänkin asti.

Missähän meni pieleen, päättäjät?
1208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ns päättäjät eivät ole kiinnostuneita kuin omista eduistaan.


- Ahneus on toiminnan idea.

- Vallassa olevat ovat arjesta vieraantuneita, esim. huolestuneet vain afrikan ja afganistanin asioista.
Vaikka todellisia ongelmia on kotimaassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dilemma2* kirjoitti:

Leimallista työttömiä koskevalle uutisoinnille on se, että asiat esitetään negatiivisessa valossa taustoja selvittämättä. Ylipäänsä työttömiä koskevia myönteisiä kirjoituksia ei julkaista.

Vuoden 2006 alusta astui voimaan Laki julkisesta työvoimapalvelusta, myös orjatyölaiksi nimetty. Laki mahdollistaa sen, että työtön voidaan pakottaa työttömyysturvan menetyksen uhalla työhön, josta hän saa työmarkkinatuen (nettona n. 400 e/kk) ja sen lisäksi työpäiviltä 8 e:n ylläpitokorvauksen työpäiviltä. Mitään työsuhteeseen normaalisti kuuluvia etuja (palkkatulo, vuosilomakertymä, eläkekertymä) työtön ei saa.

Monella työttömällä, joka tällaiseen työhön ollaan pakottamassa, saattaa olla pitkä työura takana ja monella myös pitkä koulutus. On varsin nöyryyttävää, että esim. 50 v ammattitaitoinen työtön pakotetaan tarjoamaan itseään ilmaistyöntekijäksi työnantajille. Ja työnantaja näin maksimoi voittonsa työttömien kustannuksella. Kyse on siis eräänlaisesta yritystuesta.

Tällaisesta (orja)työstä monet kieltäytyvät ja joutuvat sitten turvautumaan toimeentulotukeen. Niin minäkin tekisin. Ja niin pitäisikin tehdä. Miksi ihmeessä työttömällä ei työstään ole oikeutta saada palkkaa niin kuin vieressä työskentelevällä?

Työttömät maksavat myös työttömyydellään sen, että moni muu on saanut pitää työpaikkansa. Ainakin toistaiseksi. Nähtäväksi jää, mitä tulossa oleva syvä lama saa aikaiseksi. Taitaa monikin nyt työttömiä työttömyydestä syyllistävä päästä maistamaan itse työttömyyttä. Ja näinhän se on, että sitä sanaa et sano, minkä ylitse et joudu käymään. Tuon olen pitkän elämäni aikana todeksi todennut.

Työttöminä on paljon hyvinkoulutettuja - ylemmän akateemisen tutkinnon suorittaneita on 15 000 ja alemman 10 000 - monilla myös pitkä työkokemus eikä työhaluakaan puutu. Miksi he eivät kelpaa työnantajille, vaan heidän hakemuksensa pannaan pelkästään työttömyyden vuoksi mappiin ö ja vapautuvat työpaikat täytetään jo työssäolevilla? Jossain mättää pahasti.

Työtön kelpaa vain ilmaistyövoimaksi, mihin taas moni ei suostu nöyrtymään. On siis pula palkanmaksajista. Palkkatyö ratkaisisi työttömyyden nopeasti, vaan Suomihan taisi jo menettää etsikkoaikansa.

Ellei työttömyysongelmaa ratkaista inhimillisemmin keinoin kuin vain työttömiä nöyryyttämällä ja orjatyötä teettämällä, niin yhteiskunta tulee maksamaan siitä ja rankasti.

Erityisen huolestuttavaa on niiden tilanne, jotka katoavat työttömyystilastoista siirtymättä muihin tilastoihin. Millä he elävät? Joku ehkä elää vanhempien tuen varassa, joku on joutunut puolison elätiksi, joku kerää tyhjiä pulloja ja hakee roskiksista ruokansa, moni tekee pimeää työtä. Vaan entäpä muut? Näkyvätkö he rikollisuustilastoissa? Ennemmin tai myöhemmin?

Mitähän tapahtuisi, jos kaikki yrityksille syydetyt työllistämistuet lopetettaisiin ja niihin uhratut rahat sekä mihinkään johtamattomiin työvoimapoliittisiin koulutuksiin haaskatut rahat sijoitettaisiin oikeiden työpaikkojen luomiseen? Voisi työttömyys oikeasti vähetä. Ja odotettavissa oleva lamakin lieventyä.

Vaan nythän lähestymme lamaa suurtyöttömyyden ollessa jo valmiina. Mihinkähän työttömyysluvut ovatkaan kivunneet vuoden päästä? Mahtaako miljoona riittää. Tilastoissa ehkä, mutta niillähän on huijattu tähänkin asti.

Missähän meni pieleen, päättäjät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu