olin töissä eräässä pirkkalassa sijaitsevassa kattofirmassa töissä kunnes 2.12.työnantaja kertoi ettei enää tarvitse tulla huomenna töihin,maksoi parilta puuttuvalta päivältä palkan ja se oli siinä..yritti kovasti perustella irtisanomista,sanoi että ei tiedä mitä minulla tekisi,kuuntelin mitä hänellä oli sanöttavaa ja lähdin kotiin..noo..en ole saanut työtodistusta mistä kävisi ilmi irtisanomisen syy ja missä työtehtävissä olen toiminut,työkkäriinhän tämmöinen tarvitaan!olin sairaslomalla työtapaturman vuoksi reilut 1,5 kk,jona aikana oli muistanut haukkua huijariksi ja lusmuksi,kuitenkin työpäivän pituudeksi kertyi n.10h päivittäin eikä juurikaan taukoja!aika hermoherkkä kaveri vielä huuti päivittäin pää punasena!ollut oikeudessa aiemminkin työntekijän haastamana,tehnyt selväksi kaikille että jos häntä vastaan todistaa joutuu etsimään uuden työn.olin työssä reilut 4kk,eikö minulle kuuluisi 2viikon irtisanomisaika?menettelikö työnantaja väärin minua kohtaan?oudolta vaan tuntuu että yks aamu vaan tuumataan että voit mennä kotiisi eikä aamulla tarvitse tulla,työt kun ei ole vähentyneet!kannattaako ottaa asianajaan yhteys?jos joku tietää enemmän olisi mukava kuula neuvoja!kiitos!
onko oikein?
oipeipi
31177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Viestistäsi päättelin, että et ilmeisesti kuulu liittoon. Sinun tilanteessasi siitä olisi nyt hyötyä.
Työnantajasi on toiminut moneltakin osin lainvastaisesti. Irtisanomisaikasi on todellakin 14 vrk ja siltä ajalta tulee maksaa irtisanomisajan palkka. Sinun olisi pitänyt saada myös irtisanomisestasi kirjallinen ilmoitus, josta olisi tullut ilmetä irtisanomisen syy. Mikäli oikein arvaan, et ole tainnut saada työsopimuksesi keskeisiä ehtoja kirjallisina?!
Pyydä työnantajaltasi sekä lyhyt että pitkä työtodistus. Tee pyyntö kirjallisesti vaikkapa sähköpostitse, jotta voit tarvittaessa osoittaa todistusta pyytäneesi. Työnantajasi muu toiminta viittaa siihen, että työtodistuksen saaminen saattaa kestää, jo ihan kiusan vuoksi.
pitää varmaan työsuojelupiiriin ottaa yhteyttä.kerran muuten jo soitin sen työtodistuksen perään,eipä oo näkyny..mutta oikeudessa tavataan! ihmettelen vaan miten uskaltaa toimia tuolla tavalla!
Oikeuteen joudut mennä ihan itse, mikä tekee sinulle kustannusriskin. Työsuojelupiiri ei aja työntekijöiden sopimusasioita oikeudessa. Heiltä toki saat alustavat neuvot, mutta siihen se jää.
Liitto ajaisi asiaasi vaikka oikeuteen asti ja liitosta riippuen jopa maksutta.