EX-vaimo

Olemme normaali pari, takana 2 vuotta. Molemmilla yksi avioliitto takana. Emme onneksi ole nyt naimisissa...
Kertokaa nyt hitto, mikä on normaalia kanssakäymistä ex-puolison kanssa?
Minulla on poika entisen mieheni kanssa, joka on lähes ainoa syy minun ja ex-mieheni yhteydenpidolle. Nekin yleensä hoituu tekstiviestein (n. 10kpl/vko).
Miehelläni on ex-vaimonsa kanssa 3 lasta. Ex-vaimo laittaa n. 5-20 viestiä/pvä miehelleni milloin mistäkin syystä. Oli kuulema laittanut sellaisenkin, missä kehui olevansa NIIN onnellinen erosta ja siitä, etteivät asu enää yhdessä.
Minusta nämä kuulostavat lähinnä tekosyiltä pitää yhteyttä exään (nykyään minun kumppaniini) ja itsensä kusettamiselta. Roikkuuko ex-vaimo miehessäni? Pitäisikö minun puuttua jotenkin asiaan...?
6796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyseessä kait jokin roikkuminen toisen elämässä, ei osata hankkia itselle omaa elämää ja elää sitä. Tai tehdään vaan typerästi kiusaa. Meillä kiusantekoa miehen ex-vaimon taholta kesti yli 10 vuotta, miehen kieltelyt olivat kuin silkkaa yllytystä. Itse en asioihin puuttunut, koska katsoin ettei asia minulle kuulu. Kiusanteko oli pusipusi-tekstareita ( varsinkin aina kun olimme lomalla, matkoilla, sukulaisteni luona tms) kaulaankapsahtamisia julkisilla paikoilla, teatraalisia kohtauksia missä milloinkin, kotiin ja pihalle tunkeutumista jne. ( heillä ei ollut lapsia) ja tikuista tehtiin asiaa miten milloinkin. Nyt on ollut liki puoli vuotta hiljaista kun puutuin asiaan ja lähetin tekstarin, jossa kerroin että seuraava kerta käsitellään kotirauhan rikkomisena ;-)... tosin ei ehkä vieläkään kannattaisi nuolaista...

Äänestä
  • Meillä on onneksi tuota välimatkaa sen verran, ettei ihan noin fyysistä ole ollut =) Se vaan naurattaa, kun ex on niin läpinäkyvä..tosin ei mieheni mielestä. Mieheni uskoo vilpittömästi, että vaimonsa on päässyt eron yli.
    Tausta vaan oli sellainen, että olin se "toinen nainen" ja vielä ex-vaimoa 14v nuorempi. Ex-vaimo hankaloitti eroa kaikin mahdollisin tavoin ja nyt siis tekstailee milloin mitäkin. Mutta siitä olisinkin kiinnostunut, että kenen mielestä kyseessä on roikkuminen? Minusta tuo turha tekstailu ei osoita erosta ylipääsyä...

    Äänestä

  • Nykyinen kirjoitti:

    Meillä on onneksi tuota välimatkaa sen verran, ettei ihan noin fyysistä ole ollut =) Se vaan naurattaa, kun ex on niin läpinäkyvä..tosin ei mieheni mielestä. Mieheni uskoo vilpittömästi, että vaimonsa on päässyt eron yli.
    Tausta vaan oli sellainen, että olin se "toinen nainen" ja vielä ex-vaimoa 14v nuorempi. Ex-vaimo hankaloitti eroa kaikin mahdollisin tavoin ja nyt siis tekstailee milloin mitäkin. Mutta siitä olisinkin kiinnostunut, että kenen mielestä kyseessä on roikkuminen? Minusta tuo turha tekstailu ei osoita erosta ylipääsyä...

    Kuulostaa tutulta toi sun mieheni exän käytös, tosin meidän kohdalla sitä ei kestänyt kuin noin vuoden tosi aktiivisena, nykyään vain silloin tällöin.

    Paras ja ainoa keino tuohon taitaa olla, että miehesi ilmoittaa hänelle puhuvansa ainoastaan puhelimessa tärkeistä ja asiallisista asioista ja ilmoittaa ettei enää vastaa tekstiviesteihin ja myös pysyy päätöksessään. Meillä se ainakin tuntui olevan ainoa keino.

    Kyllähän tollanen käytös on roikkumista. Ehkä toivoa siitä, että kun pitää ääntä itsestään niin saisi ex-kumppaninsa takaisin. Säälittävää ja läpinäkyvää joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Roikkumista kirjoitti:

    Tutulta kuulostaa, myös tuo ikäero ja nousu kakkossijalta ykkössijalle ( ei exänkään pussissa ollut puhtaat jauhot). Häiriköintiin ei auttanut miehen selkeät sanat siitä, että älä ota mitään yhteyksiä, anna meidän olla rauhassa jne. se oli kuin olisi yllyttänyt. Jossain vaiheessa oikein väistelimme, ettei vaan jouduttaisi samoihin paikkoihin tai tilaisuuksiin, mutta eihän se aina onnistu samassa kaupungissa niin teatteri oli aina valmis. Nyt tilanne on ekaa kertaa seesteinen, kun puutuin asiaan. Miehellä ei ollut konsteja.

    Äänestä

  • Viivi kirjoitti:

    Ikäeroa meilläkin, ja vanha rouva edelleen jaksaa yrittää saada miestäni takaisin. Vaikka teki kaikki maailman törkeydet tälle: pettäminen, manipuloiminen, huijaus...

    Mieheni ei halua täyttä hiljaisuutta, mutta yölliset soitot ja nk.nyyhkytystarinat kurjasta olosta eivät oikein minua innosta.

    Äänestä

  • Vaimo no: 2 kirjoitti:

    Olkaa hyvät naiset tyytyväisiä kun homma pysyy puhutun tai kirjoitetun häirinnän tasolla. Mun miesystäväni exä tunki kotiini huutamaan, uhkaili sukulaisiani ja ystäviänikin ja lopulta veti komeasti mua turpaan keskellä katua...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nykyinen kirjoitti:

Olemme normaali pari, takana 2 vuotta. Molemmilla yksi avioliitto takana. Emme onneksi ole nyt naimisissa...
Kertokaa nyt hitto, mikä on normaalia kanssakäymistä ex-puolison kanssa?
Minulla on poika entisen mieheni kanssa, joka on lähes ainoa syy minun ja ex-mieheni yhteydenpidolle. Nekin yleensä hoituu tekstiviestein (n. 10kpl/vko).
Miehelläni on ex-vaimonsa kanssa 3 lasta. Ex-vaimo laittaa n. 5-20 viestiä/pvä miehelleni milloin mistäkin syystä. Oli kuulema laittanut sellaisenkin, missä kehui olevansa NIIN onnellinen erosta ja siitä, etteivät asu enää yhdessä.
Minusta nämä kuulostavat lähinnä tekosyiltä pitää yhteyttä exään (nykyään minun kumppaniini) ja itsensä kusettamiselta. Roikkuuko ex-vaimo miehessäni? Pitäisikö minun puuttua jotenkin asiaan...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu