Itse valetusta dildosta

Juttu Iltalehdestä:

***
   
Näin valat oman dildon!

Tämän jälkeen miestä on turha syyttää sukuelimen pituuden liioittelusta.

Tätä lahjaa ei kannata paketoida vahingossa väärään pakettiin. Teknikmagasinet -ketjun valikoimista löytyvä tee-se-itse dildo sopii lahjaksi omalle puolisolle tai pariskunnille.

Kyse on nimensä mukaisesti itse valettavasta dildosta. Pakkauksessa on tarvikkeet muotin tekemiseen. Ensin sekoitetaan pulveri veteen, sen jälkeen työnnetään pikkuveli putkiloon ja valutetaan kumiseos putkilon sisälle. Lopputuloksena on tarkasti muotin tekijän sukuelintä mukaileva dildo, joka toimii vibraattorina.

Persoonallisen ja ainutkertaisen joululahjan saaja kannattaa valita huolella, sillä kaikki eivät välttämättä ilahdu löytäessään seksilelun joulupukin kontista.

Jos tavallinen dildo ei kuulosta riittävän hauskalta, samanlaisen paketin saa myös suklaisena. Myyjä tosin varoittaa, ettei suklainen versio sovi käytettäväksi makuuhuoneleikeissä.

Omatekoista dildoa kaupataan 35 euron hintaan.

***

Miten suhtautuisit jos mies antaisi sinulle noin arvokkaan ja huolella mietityn lahjan? Olisiko suklainen enempi kivempi ylläri kuin vibrakäyttöön soveltuva?

Ps. Aloittajalla ei_ole_henkilökohtaisia_aikomuksia tuollaiseen lahjaideaan. Tai en ainakaan tunnusta.
73004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kovettuneen pikkuveljesi, jotta saan muotin?

Löysä ei kelpaa mulle.

Tiedäthän, että se kipsi(kin) kovettuu?

Kyllä se mulle sopisi. :)

Äänestä
  • en vuoksesi tekisi, kun en sitä kuutakaan voi taivaalta tuoda.

    Äänestä

on joo hiukan samantapaisen lahjan saannista. Ei itsetehdystä siis kylläkään.

Sanoisin, et koska mikään lelu ei aitoa korvaa, niin mulle voisi jättää tekemättä( siis valamatta) ja antaa lahjaksi ihan normaalia suklaata(mieluiten Geishaa:)). Siitä olisi paljon enemmän hyötyä koska ei ole siis mitään tarvetta tollasille leluille juuri nyt.

Äänestä
  • Siitäkään ei varmaan tulisi kuin sanomista jos sen valun suorittaisi Geishalla, tekisi sen suklaisen version... tosin mikä saattaisi tehdä asiasta erityisen haastavan voisi olla se, että minkähän makuisia ja näköisiä Geishat lienevät kun ne kertaalleen sulattelisi siihen muottiin.

    Äänestä

Mutta mitäs mies sanoo siihen jos se joutuu muiden isompien lelujen joukkoon?

Äänestä
  • Vaikea vastata muiden puolesta, mutta uskoisin tulevani asian kanssa toimeen. Tietysti jos sitä syrjittäisiin ihan selkeästi, niin sitten voisin ihan vähän, ihan tosi vähän harmistua, muttamutta jos orkkis olisi kuitenkin käytössä, niin ei se sitten haittaisi... tietenkään.

    Joo... eli ei haittaisi minua ainakaan.

    Äänestä

on poikaystävä, niin haluan ehdottomasti hänestä dildon. Siltäkin varalta jos hän vaikka jättää. ;) Mutta haluan itse auttaa siinä tekemisessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dayum kirjoitti:

Juttu Iltalehdestä:

***
   
Näin valat oman dildon!

Tämän jälkeen miestä on turha syyttää sukuelimen pituuden liioittelusta.

Tätä lahjaa ei kannata paketoida vahingossa väärään pakettiin. Teknikmagasinet -ketjun valikoimista löytyvä tee-se-itse dildo sopii lahjaksi omalle puolisolle tai pariskunnille.

Kyse on nimensä mukaisesti itse valettavasta dildosta. Pakkauksessa on tarvikkeet muotin tekemiseen. Ensin sekoitetaan pulveri veteen, sen jälkeen työnnetään pikkuveli putkiloon ja valutetaan kumiseos putkilon sisälle. Lopputuloksena on tarkasti muotin tekijän sukuelintä mukaileva dildo, joka toimii vibraattorina.

Persoonallisen ja ainutkertaisen joululahjan saaja kannattaa valita huolella, sillä kaikki eivät välttämättä ilahdu löytäessään seksilelun joulupukin kontista.

Jos tavallinen dildo ei kuulosta riittävän hauskalta, samanlaisen paketin saa myös suklaisena. Myyjä tosin varoittaa, ettei suklainen versio sovi käytettäväksi makuuhuoneleikeissä.

Omatekoista dildoa kaupataan 35 euron hintaan.

***

Miten suhtautuisit jos mies antaisi sinulle noin arvokkaan ja huolella mietityn lahjan? Olisiko suklainen enempi kivempi ylläri kuin vibrakäyttöön soveltuva?

Ps. Aloittajalla ei_ole_henkilökohtaisia_aikomuksia tuollaiseen lahjaideaan. Tai en ainakaan tunnusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu