IIIISO ONGELMA SUHTEESSA

Sano sille lippalakkipäiselle nöössilles että sä lähdet nyt vähän kokeilee muita meloja ja tavataan kun jaksetaan. Tollane touhu o epänormaalia. Ei se käytössä kulu.

Moi. ongelma ei ole parisuhteessa, vaan sinnussa. Jos kaikki on hyvin, vain sinä olet tylsistynyt. Mä ymmärrän sen, nykyään joka tuutista tyrkytetään ja syötetään sulle, että elämän kokemus on just sitä, että nai monen kanssa, elää vapaana ja villinä, ja parisuhde ois joku vankila, jonka parissa ei voi kehittyä. Eroaminen on muotia.

Mutta, ennenkuin eroat, kehottaisin miettimään: seksikumppaneiden määrä ei takaa kokemusta. Seksi on asia mitä voi rakentaa ja kehittää, ja täytyykin, ihan jokaisen kanssa. Ja mä olen ottanut turpaani: ei ole kannattanut. Ei se ole tuonut mitään uutta eikä viisastanut mua, veettää vaan. parasta seksiä on ollut parisuhteessa, kun siitä opitaan puhumaan, ja molemmat ehdottaa jotain uutta aina välillä, ja on kiinnostuneita aiheesta. Parasta seksi on, kun on ihmisen kanssa, kenen kanssa siinä pääsee myös henkisesti syvemmille tasoille, silloin on mahdollisuus johonkin tajunnan räjäyttävään. Mutta se vaatii aikaa ja yhdessä oloa, ei eri pippeleitä. Se että olisit muitten miesten kanssa tarkoittaa, että eri pippeleitä pantaisiin sinuun, näin karusti sanottuna. Sitten kun olisit eri pippeleiden kanssa nainut, niin olisit elämääsi tyytyväinen??? Nooh, enpä usko. Kaikki ei löydä sitä oikeaa ensimmäisestään, aika harva, mutta jos seksi on vain sitä, monenko kanssa on ollut, niin se on juuri tuota. Lihatiskiä.

Naiseksi ja mieheksi kasvetaan YLÄpään, ei ALApään kautta, muista se!!

Te voitte löytää jännitystä elämään uusien juttujen kanssa: yhteinen benji hyppy ja laskuvarjokurssi, ulkomaan matka, vaellusretki lappiin, uusi yhteinen harrastus, vaikka tanssikurssi, järjestäkää juhlat jne. Se että juhlit joka viikonloppu tarkoittaa, että ryyppäät siis ja biletät. No ei mikään ihme, että kyllästyttää, hemmetin tylsäähän se onkin: ei haasteita, ei aivojen käyttöä, ei mielikuvitusta...Joten et varmasti tunne itseäsi vapaaksi, mutta et tule tuntemaan, vaikka joka ilta lähtisit eri kundin matkaan ja antaisit käyttää itseäsi hyväksi. Etkä jos tulisit aina yksin, tyhjään kotiin, usko huviksesi. Kyse ei ole siitä, vaan siitä, ettet tee tarpeeksi hastavia ja mmielenkiintoisia asioita, etenkään miehesi kanssa. Häneenkin voisi ihastua uudelleen.

Mutta teidän täytyy myös puhua tästä, ratkaista se yhdessä. Yksin ei pysty, paitsi tietenkin olet vastuussa siitä, että teet omasta elämästäsi mielenkiinotisempaa. Myös oman elämän tylsyys heijastuu parisuhteeseen.

Sä olet 18-vuotias ja mietit oisko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. No, onko se maailman historiassa juuri koskaan ollut? Eiii... Mistä vapauden tunne syntyy, minkä sä lasket elämän kokemukseksi ja mistä sitä kannattais hankkia? Miksi sä kaipaat muilta miehiltä niin sitä ihailua ja sitä, että ne haluais sut? Kaikki tyrkyttää siis nykyään kuvia näistä seksikkäistä naisista, jotka heiluu pitsialusvaatteissa, panee kaikkien miesten kanssa ja elää villiä elämää: se on harhakuva. Nää "salarakkaat" ja suurinosa muista "villeistä sinkkunaisista" (ja myös miehistä, jotka niin käyttäytyy) on vähän sairaita: huomionkipeitä, narsistisia, pyrkyreitä ja pinnallisia. Ja surkean itsetunnon omaavia. Kyllä yhdenkin kumppanin kanssa voi keikistellä, viettää seksiä pursuavaa elämää ja rakentaa jännittäviä asioita. Elämän arvojaan voi miettiä ja sitä, mitä oikeesti haluaa, mikä oikeesti puuttuu jne. ainakin ennen kuin eroaa.

Mieti miksi olet oikeasti ahdistunut, vielä kerran...

Jos vielä tulee tulokseen, että haluaa erota, niin sitten se pitää tehdä. Sillä riskilläkin, ettei ikinä löydä parempaa, ettei tule mmitään ihmeitä. Ja hyväksyä se kipu, mikä eroon kuuluu. Se sattuukin, aina, helvetisti. Totu siihen. Hyväksy se. Ei sen ole tarkoituskaan olla helppoa ja siihen on syynsä. Joten tuletkin itkemään, ja huutamaan, ei olekaan helpppoa ottaa siihen sitten niitä kaikkia tarjokkaita, rakastua uudelleen, kokea samaa.. Luulisi sen jo sanovan sinulle jotain. Mutta se menee ohi, muistot haalenee ja kipu niitten myötä. (Huom. Joka kerran välität vähemmän ja joka kerran se sattuu vähemmän. Lopulta voit vaihtaa miestä kuin sukkaa, eikä tunnu missään. Ihmisistä, ja myös sinusta, on muuttunut kertakäyttötavaraa.)

Mutta onnea ja tsemppiä päätöksen tekoon, päätit nyt mitä vaan, ja toivottavasti löydät tiesi.

Seurustelin aikoinani noin 2 vuotta erään miehen kanssa, ja suhteemme lopussa minulla alkoi olla todella ahdistava olo. Olin tuolloin myös 18-vuotias. En ollut myöskään siihen mennessä harrastanut seksiä kuin hänen kanssaan.

Kuitenkin meidän tilanteemme eroaa siinä, että en enää lopuksi rakastanut miestä ja taisi miehenkin tunteet olleet lopahtaneet.

Jo eron ajatteleminenkin oli kamalaa. Kärvistelin suhteessa ehkä vuoden tai puolivuotta. Kuitenkin tajusin kokoajan, että ei sitä niin voi jatkaa. Masennuin eron kynnyksellä, eli oli todella vaikeaa erota. Eli siis, ero siitä tuli sitten lopuksi. Olin kai kiintynyt, niin kuin sinäkin nyt.

Sanonpa, että nykyinen tilanteesi syö sinua. Ja sehän ei ole hyvästä. Minusta sinun täytyy tehdä valinta. Joko jatkat suhdetta tai otat eron ja otat vastaan vapauden. Luulempa, ettet ole kovin onnellinen nykyisessä tilanteessasi, sillä ahdistus repii onnellisuutta.

Neuvona voisin sanoa, että sinulla on 2 mahdollisuutta. Joko jatkat suhdetta, jolloin ahdistus todennäköisesti jatkuu ja et ole onnellinen, mutta kuka tietää. Toinen vaihtoehto on erota, jolloin eteesi väistämättä tulee uusia, ihania asioita.

Olet vielä nuori ja elämäsi on edessä. Eroaminen on nyt paljon helpompaa, kuin esim 10 vuoden päästä. Jos todella haluat "vapaaksi", en usko että se halu siitä miksikään muuttuu. Toisaalta jos teillä menee hyvin ja rakkautta riittää, miksei suhteenne voisi jatkuakin ongelman ratkettaua hyvin teidän kannaltanne.

Minä en silloin aikoinani voinut puhua miehelleni, koska hän ei ollut keskustelijatyyppiä. Mikäli teillä on toisin, ehdottaisin että puhuisit asiasta miehesi kanssa. Puhuminen on parisuhteen a ja o. Se ei ehkä poista tuota ongelmaasi, mutta se vie asiaa eteenpäin.

Jaksamisia sinulle!

yksin välillä, vaikka ihan kotosalla. Ei baarissa, ei muiden ihmisten seurassa, vaan kotona. Jokainen tarvitsee omaa aikaa.

Olet nuori ja ajattelet, ettet voi olla hänestä erossa. Aivan samoin kuin kuolemassa, erotyö on tehtävä, eikä se hoidu parissa viikossa. Jos olet tässä vaiheessa onneton ja kaipaat elämääsi uutta, niin tilanne ei varmastikaan siitä parane tekemättä mitään.

Olen itse alkanut seurustella 17 v ja avioliittomme aikana nuorena petin miestäni useasti. Halusin kokea jonkun muunkin. Romantiikka katosi ja kaipasin vapautta. Jatkoin kuitenkin avioliittoa ja rauhoituin.

Elämä jatkui ja olimme onnellisia. Löysimme ihan mukavan elämän yhdessä. Nyt olen leski ja huomaan, etten ollutkaan välttämättä ihan niin onnellinen kuin silloin ajattelin.

Ihmisellä on helppo huijata itseään. Hän taipuu, hyväksyy, kieltäytyy, sulkee. Mieti sitä omalta kohdaltasi.

Ero on iso päätös, kun on takana yhteistä elämää. Läheisriippuvuus on myös iso asia. Tuttavani aina sanoo, että uusi rakkaus on vanhan surma. Näinhän miehet yleensä tekevät. Heillä on jo uusi näkyvillä ennenkuin erotaan.

kun kuvaamallasi luonteella sitoutuu kovin aikaisin. Ei siinä auta muu kuin puhua kumppanisi kanssa asia halki ja mahdollisesti tehdä kuten..
Aikanaan juorulehdet oli innoissaan, kun 70-luvun missi A.Pohtamo teki bänksit ja halusi mennä ja selvittää ajatuksiaan ja arvojaan, ja herra Hietanen fiksuna tyyppinä aavisteli mistä voisi olla kysymys ja jäi tyylikkäästi odottelemaan mitä tuleman pitää. Nytten jälkiviisaina tiedetään, että yhteenhän ne tiet sitten uudelleen menivätkin jne.. Nii että tuommonenkin mahdollisuus on olemassa

Hei! Viestisi oli melkein kuin minun kirjoittama. Sillä erotuksella kuitenkin, että olen nyt 18-vuotta ja aloin seurustelemaan poikaystäväni kanssa 17-vuotiaana, eli olemmme nyt olleet yhdessä hieman yli vuoden, kuitenkin kaukosuhteessa koko tämän ajan. Ennen tätä suhdetta en ole seurustellut koskaan vakavasti, vaikka olenkin tapaillut monia. Pisin suhteeni kesti ehkä 4kk ja lyhin muutaman päivän. Poikaystäväni ei ole koskaan seurustellut ennen eikä tapaillut ketään, vaikka onkin minua muutaman vähän vanhempi. Olemme myös toistemme ensimmäiset seksissä.

Suhteemme alussa olin tosi ihastunut ja luulen olevani vieläkin. Tiedän, että poikaystäväni välittää minusta oikeasti ja on todella ihanaa kun joku välittää. Myös minulla on ihanaa hänen kanssaan. Ennen kuin tutustuimme, olin ujo, mutta olen huomannut, että tutustuessamme toisiimme paremmin, olen paljon rohkeampi sekä hänen kanssaan että muutenkin.

Hän rakastaa minua ja on valmis muuttamaan kanssani yhteen vuoden sisällä kun opiskelut loppuu kuten minäkin olen suunnitellut. Olimmme kesän yhdessä lähes joka päivä. Nyt kuitenkin arki taas alkoi joitakin kuukausia sitten. Kun nähdään aina viikonloppuisin, niin olen todella onnellinen ja on ihanaa. Mutta kun taas hän lähtee viikoksi tai pariksi, niin joskus yksin ollessa alan ajattelemaan että haluankohan ollakkaan hänen kanssaan. Varsinkin nyt lähipäivinä on alkanut ahdistamaan ajatus siitä, että kesän jälkeen ehkä muutan hänen kanssaan yhteen. Toisaalta haluaisin sitä, mutta se myös ahdistaa.

Päässä pyörii paljon kysymyksiä. Koska rakastan häntä enkä voisi kuvitellakaan olevani ilman häntä, niin pelkään että kyllästyn tai hän kyllästyy, pettää tai jättää. Ahdistaa myös se, että en tiedä haluanko olla hänen kanssaan pitkään, jopa koko loppuelämääni enkä tiedä myöskään poikaystävästäni. Tässä vaiheessa olisikin helpompi erota kuin 10 vuoden päästä kuten joku jo sanoikin täällä. Mutta en todellakaan halua erota, mutta kuinka kauan haluan hänen kanssaan olla, sitä en tiedä. Tiedän, että elämää ei voi suunnitella etukäteen ja on turha murehtia tulevasta vaan pitäisi elää tässä päivässä. Ajattelen koko ajan näitä asioita varsinkin kun olen ilman häntä. Haluan olla hänen kanssaan mutta tulevaisuus pelottaa paljon. Mitä jos tehdään lapsia ja sitten huomaankin että en rakasta häntä...Mietityttää myös, että kun poikaystäväni ei ole koskaan tapaillut muita naisia niin varmasti jossain vaiheessa hän haluaa kokeilla muitakin.

Ajatukset ovat tällä hetkellä aika sekaisin, en halua erota poikaystävästäni mutta ahdistaa ja pelottaa, myös siksi että on paljon stressiä opiskelusta ja töistä.

On hyvä huomata, että muutkin parisuhteessa olevat ajattelevat tämmöisiä. Olisi kiva jutella näistä asioista ihmisten kanssa, jotka pohtivat samoja asioita.

naimisiin. luulin että kaikki olisi paremmin, mutta vuoden kuluttua erosimme. löysin uuden melkein heti sitten, mutta halusin kokea sen vapauden edes kerran.

Kuule tyttö! Nyt sanon sulle totuuden: Älä missään nimessä ala vakiintua tuossa iässä! sullahan on kaikki elämä vielä kokematta, älä missään nimessä tee samaa virhettä kuin me vaimoni kanssa, seurustelumme alkoi nuorena ja kesti melkein 27 vuotta ja sitten tuli ero, eron syyksi vaimoni kertoi että ei ollut kerennyt kokemaan mitään ja haluaa nyt alkaa elämään menetettyä elämäänsa, ja erosimme...usko mua! sä oot liian nuori sitoutumaan, kokeile/maista elämää ensin!

En ole samassa tilanteessa kuin sä, mutta edes vähän sinnepäin. Olen siis itsekin 18-vuotias ja asun miehen kanssa, joka on ensimmäinen ja ainoa seksikumppanini ja oikeastaaan myös ensimmäinen seurustelukumppanini. Tosin olemme olleet yhdessä vasta vuoden ja asuneet yhdessä puoli vuotta.

Kyllähän sitä välillä tulee miettineeksi tollaisia, et oisko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella ym. Että millaista olis olla sängyssä jonkun muun kanssa tai mennä ja tulla miten huvittaa, viettää vapaata sinkkuelämää ja kokeilla vaikka paria yhden illan juttua, käydä treffeillä ja ihastua ja pussailla ekaa kertaa jonkun kanssa...

Mut toisaalta, onko mitään ihanampaa ku herätä aamulla tukka pystyssä kullan vierestä ja katsella miten se unissaan tuhisee ja kääntää kylkeä ja laittaa käden sun ympärille? :)