Liitot on syvältä

Ollessani vaikeuksissa työpaikkakiusaamisen vuoksi, liitolla ei ollut tarjolla mitään apua. Kun firmassa lomautettiin ja irtisanottiin, liitto uskoi entistä luottamusmiestä, joka vakuutti tehtyjen toimien tarpeellisuutta. Hän ei ollut enää duunissa koko firmassa.
Irtisanouduin aikanaan, liian myöhään tosin. Nyt olen alle viisikymppinen eläkeläinen, koska yhteiskunta on halunnut näin.
10539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minä olen kokenut samaa. Luottamusmiehet ,joiden pitäisi olla työtovereiden tasapuolisena ja kannustava tukijana ovat pikemminkin vauhdittamassa lopputiliä. On törkeää puhua heidän kapulakielellään jostain toveruudesta kun sitä ei valitettavasti ole.

Äänestä
  • Siispä, mitä tästä opimme? Liiton hommelit on haist p... -juttuja. Parempi pysyä erossa. Kyllä se "oikeus ja kohtuus" löytyy muualtakin...nimim. kokemuksella

    Äänestä

  • Kirjoituksesta sai sellaisen käsityksen että liitto on antanut potkut. Kai siinä oli sillä työnantajallakin lusikkansa sopassa.

    Liitolla samoin kuin työntekijällä on hyvin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa yritysten irtisanomisjärjestykseen.Ei liitto voi leikkiä tuomaria asiassa joka on aika pitkälle yritysjohdon ja sen omistajien päätettävissä poikkeuksen tekee vain se että työnantaja rikkoo sopimuksen mutta eipä irtisanomisriidan jälkeen jonka tyontekijä voittaa ole kovinkaan helppo jatkaa työssään
    Kiukku on helppo purkaa Luottamusmiehiin koska irtisanomis suojan vuoksi he lähtevät viimeisenä.

    Liitto tai luottamusmies ei voi koskaan tämän kaltaisissa asioissa saada kaikkia miellyttävää ratkaisua eroaminen liitosta ei vie asiaa kuin taaksepäin sen siaan epäkohtien julkituominen liiton elimissä voivat saada aikaan parannusta asiaan vain osallistumalla voi kehittää työoloja

    Äänestä

  • Jokaiseen porukkaan mahtuu mulkkuja, ikävä kyllä. Suurin osa luottamusmiehistä tekee kaikkensa edustamiensa ihmisten eteen ja luotot viettävät ongelmien ilmaantuessa unettomia öitä asioita mielessään pohtien. He hoitavat asioita yleisesti vielä iltaisin, omalla ajalla ja ilman palkkaa. Toivon todella, ettet ole menettänyt uskoasi luottamusmiesjärjestelmään.

    Jos luottamismies toimii väärin tai toimii kiusaajana yhteisössä, toiminta on erityisen tuomittavaa. Pitää ottaa rohkeasti liittoon ja ts-valtuutettuun yhteyttä, jotta pistävät kyseisen henkilön kuriin. Kannattaa myös laittaa seuraavissa luottovaaleissa ehdolle parempi vaihtoehto tai järjestyttää työmaakokous, ja vaatia uudet vaalit, jolloin ne on pakko pitää.

    Äänestä

  • che kirjoitti:

    Jokaiseen porukkaan mahtuu mulkkuja, ikävä kyllä. Suurin osa luottamusmiehistä tekee kaikkensa edustamiensa ihmisten eteen ja luotot viettävät ongelmien ilmaantuessa unettomia öitä asioita mielessään pohtien. He hoitavat asioita yleisesti vielä iltaisin, omalla ajalla ja ilman palkkaa. Toivon todella, ettet ole menettänyt uskoasi luottamusmiesjärjestelmään.

    Jos luottamismies toimii väärin tai toimii kiusaajana yhteisössä, toiminta on erityisen tuomittavaa. Pitää ottaa rohkeasti liittoon ja ts-valtuutettuun yhteyttä, jotta pistävät kyseisen henkilön kuriin. Kannattaa myös laittaa seuraavissa luottovaaleissa ehdolle parempi vaihtoehto tai järjestyttää työmaakokous, ja vaatia uudet vaalit, jolloin ne on pakko pitää.

    Nyt kyllä esitit lapselisia päiväunia. Maailma on tyly ja kova.
    Luottomiehiksi huudatetaan työnantajan "omamies".
    Luotomies toimii useinmiten työnantajan käsikassarana. Halutut tyypit pannaan firmasta yksissätuumin pihalle. (siis mitkä firma haluaa)

    Äänestä

  • älä näe kirjoitti:

    Surullista luettavaa tämä päiväunien kirjoittama teksti.
    Olen luottamusmies, en pätkääkään allekirjoita siitä mitä kirjoitat.
    Olen valvonut edustamieni ihmisten asioiden takia monet yöt ja kokenut monta migreeniä niiden vuoksi.Olen ollut oikeudessa todistamassa yksin työntekijää tuomarin lisäksi, kun työnantaja puolella oli niitä kuusi kappaletta.
    Ei mikään herkullinen tilanne sekään.
    Miksi sen sitten teen?
    Olenko hiukan hullu?
    Luultavasti,varsinkin nyt, kun paskaa tulee luottamusmiehille suut ja silmät täyteen.Täytyy muistaa, ettemme mekään kaikkia asioita saa parannettua,varsinkaan jos porukassa on sellaisia takinkääntäjiä kuin sinä,jos se on sitten työnantajan puolelle menemistä,teidän pikkuaivoisten mielestä,niin ole hyvä katso peiliin...
    Minä olen hyvä luotto ja siitä asia ei muutu.
    Voin rehellisesti katsoa työntekijöitä silmiin ja tiedän, etten enepää olisi voinut tehdä missään tilanteessa.
    Toivottavasti saisimme joskus meille kuuluvaa kiitosta,ei aina vain loan heittoa.
    Oliskio sinusta päiväuni luotoksi?Ryhdy sinä siihen hommaan ja hoida se niinkuin mielestäsi pitää..
    Siinä sinulle haastetta...
    Rakkikoiria aina löytyy,ei heikompien puolustajia niinkään.
    On myöskin porukan heikkoutta, jos antavat "huutaa" luotoksi työnantajan edustajan.
    Joko katsoit peiliin???

    Äänestä

  • miina kirjoitti:

    Älä ota itseesi tietämättömien pilkkaa. Suurin osa ay-toimintaan uskovista ja perehtyneistä ihmisistä tietää kuinka tärkeää ja pyytetöntä työtä luottamusmiehet tekevät. Itse sain myös paskaa niskaani toimiessani luottamusmiehenä, tosin vain ja ainoastaan työnantajan taholta, josta tiedän toimineeni viimeiseen asti työntekijöiden edunvalvojana ja olojen parantajana.

    Jouduin jopa lopettamaan työt pitkäaikaisen työnantajan palveluksessa ja siirtymään muualle, koska luottamusmiestoimintani jälkeen työnantaja ei halunnut tarjota minulle koulutusta (jonka olin omalla ajalla hankkinut työn ohella) vastaavaa työtä.

    Joskun ihmetyttää, kuinka tietämättömiä ihmiset ovat siitä, missä oikeasti mennään ja kuinka homma pelaa. Toivottavasti jaksat valitsemallasi tiellä. Sinun työtäsi ja uhrautuvaisuuttasi kyllä arvostetaan enemmän kuin tiedätkään.

    Äänestä

  • miina kirjoitti:

    Surullista luettavaa tämä päiväunien kirjoittama teksti.
    Olen luottamusmies, en pätkääkään allekirjoita siitä mitä kirjoitat.
    Olen valvonut edustamieni ihmisten asioiden takia monet yöt ja kokenut monta migreeniä niiden vuoksi.Olen ollut oikeudessa todistamassa yksin työntekijää tuomarin lisäksi, kun työnantaja puolella oli niitä kuusi kappaletta.
    Ei mikään herkullinen tilanne sekään.
    Miksi sen sitten teen?
    Olenko hiukan hullu?
    Luultavasti,varsinkin nyt, kun paskaa tulee luottamusmiehille suut ja silmät täyteen.Täytyy muistaa, ettemme mekään kaikkia asioita saa parannettua,varsinkaan jos porukassa on sellaisia takinkääntäjiä kuin sinä,jos se on sitten työnantajan puolelle menemistä,teidän pikkuaivoisten mielestä,niin ole hyvä katso peiliin...
    Minä olen hyvä luotto ja siitä asia ei muutu.
    Voin rehellisesti katsoa työntekijöitä silmiin ja tiedän, etten enepää olisi voinut tehdä missään tilanteessa.
    Toivottavasti saisimme joskus meille kuuluvaa kiitosta,ei aina vain loan heittoa.
    Oliskio sinusta päiväuni luotoksi?Ryhdy sinä siihen hommaan ja hoida se niinkuin mielestäsi pitää..
    Siinä sinulle haastetta...
    Rakkikoiria aina löytyy,ei heikompien puolustajia niinkään.
    On myöskin porukan heikkoutta, jos antavat "huutaa" luotoksi työnantajan edustajan.
    Joko katsoit peiliin???

    Kyllä on kymmenienvuosien kokemus. Suurimmat roistot ollut aina luottomiehet. Juoksee herrojen narussa, kuin pellet.

    Äänestä

  • älä näe kirjoitti:

    Kyllä on kymmenienvuosien kokemus. Suurimmat roistot ollut aina luottomiehet. Juoksee herrojen narussa, kuin pellet.

    Kai sulla on munaa sanoa se sille luottamusmiehelle HÄH...!

    Äänestä

Kun viimelamssa jouduin lopulta irtisanomislistalle ajettelin varmistella asiaa.
Liiton virkailia ei halunnut asiasta sen enempää. Tokaisi, vain: asia on jo sovittu...
Lähde siitä peräämään oikeuksiasi, kun liittokin on mukana!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iina kirjoitti:

Ollessani vaikeuksissa työpaikkakiusaamisen vuoksi, liitolla ei ollut tarjolla mitään apua. Kun firmassa lomautettiin ja irtisanottiin, liitto uskoi entistä luottamusmiestä, joka vakuutti tehtyjen toimien tarpeellisuutta. Hän ei ollut enää duunissa koko firmassa.
Irtisanouduin aikanaan, liian myöhään tosin. Nyt olen alle viisikymppinen eläkeläinen, koska yhteiskunta on halunnut näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu