Aika parantaa haavat

Luodin ja sirpaleiden haavat paranivat, mutt kahdeksankymppisenä, melkein muistamattomana, ne sota-ajan kokemukset näytti hyvin tulevan mieleen, juuri muuta tullutkaan.
Kyllä miä sanoisin tuota sota-aikaa ja sen aiheuttamia haavoja kohtalon aiheuttamiksi.

jo vastasin isäni kohdalla katkerista muistoista, taitavat olla viimeisiä, mitä ihminen muistaa.
Ettei niin lohduttomalle tunnu, niin kaipa ne pienemmät uusien kokemusten myötä unohtuu.

vai parantaako kirjoitti:

jo vastasin isäni kohdalla katkerista muistoista, taitavat olla viimeisiä, mitä ihminen muistaa.
Ettei niin lohduttomalle tunnu, niin kaipa ne pienemmät uusien kokemusten myötä unohtuu.

Lue lisää

sellaisia olivat, etteivät ne varmasti koskaan niiltä miehiltä ja naisilta jotka, siellä rintamalla olivat poistuneet. Vanhemmiten vaan elävästi mieleen palaavat...tuossa iässä sitten kun ihminen tulee vanhaksi tulee, jokunen aika sitten keskustelin yhden vanhemman naisen kanssa joka oli sodan ajan täällä Helsingissä lapsuutensa ollut. Kaikkia lapsia kun ei täältäkään evakoitu. Kyllä, sitä hiljaa kuunteli ja kyyneeleet minunkin silmiini tulivat kun tuo vanha nainen kertoi, kuinka asuintaloja täällä pommitettiin ja pienenä tyttönä oli tämäkin nainen joka silloin lapsi oli aina saanut pelätä...jos, pommi omaan asuintaloon osuisi....pieni käpsäkki oli porstuassa aina valmiina odottomassa josko taas lähtö tulisi kellariin...nähnyt oli tämäkin vanha nainen monen puutalon palaavan tuhkaksi, kun ei ollut tuota sammutuskalustustoa ollut silloin riittämiin...miettimään minä silloin jäin...että, helpolla tämä oma lapsuus ja nuoruus kuitenkin meni. Siihen nähden mitä tämä minua vanhempi nainen oli joutunut kokemaan täällä siviilirintamalla sodan aikoina kun täällä lapsuutensa eli...

Ei niitä katkeria haavoja kaikkia voi toisiinsa verrata. Itse tuossa omassa viestissä tarkoitin, näitä meidän "ikäluokamme" haavoja, toisenlaisia ovat...

ent.tehtaantyttö kirjoitti:

sellaisia olivat, etteivät ne varmasti koskaan niiltä miehiltä ja naisilta jotka, siellä rintamalla olivat poistuneet. Vanhemmiten vaan elävästi mieleen palaavat...tuossa iässä sitten kun ihminen tulee vanhaksi tulee, jokunen aika sitten keskustelin yhden vanhemman naisen kanssa joka oli sodan ajan täällä Helsingissä lapsuutensa ollut. Kaikkia lapsia kun ei täältäkään evakoitu. Kyllä, sitä hiljaa kuunteli ja kyyneeleet minunkin silmiini tulivat kun tuo vanha nainen kertoi, kuinka asuintaloja täällä pommitettiin ja pienenä tyttönä oli tämäkin nainen joka silloin lapsi oli aina saanut pelätä...jos, pommi omaan asuintaloon osuisi....pieni käpsäkki oli porstuassa aina valmiina odottomassa josko taas lähtö tulisi kellariin...nähnyt oli tämäkin vanha nainen monen puutalon palaavan tuhkaksi, kun ei ollut tuota sammutuskalustustoa ollut silloin riittämiin...miettimään minä silloin jäin...että, helpolla tämä oma lapsuus ja nuoruus kuitenkin meni. Siihen nähden mitä tämä minua vanhempi nainen oli joutunut kokemaan täällä siviilirintamalla sodan aikoina kun täällä lapsuutensa eli...

Ei niitä katkeria haavoja kaikkia voi toisiinsa verrata. Itse tuossa omassa viestissä tarkoitin, näitä meidän "ikäluokamme" haavoja, toisenlaisia ovat...

Lue lisää

sotahaavat olivat kunniakkaita haavoja. Mutta jos ajattelee omia pahimpiaan, pitäisi saada äkkiä joku pyyhkijä, ettei muistamattomana niillä ketään kiusaa.

vai parantaako kirjoitti:

sotahaavat olivat kunniakkaita haavoja. Mutta jos ajattelee omia pahimpiaan, pitäisi saada äkkiä joku pyyhkijä, ettei muistamattomana niillä ketään kiusaa.

jos, nyt vanhoiksi eletään. Ihan inhimillistä ole, mitä sitten puhutaan, ja jälkeen muistetaan asioista, tiedä sitten. Omalta kohdaltani ainakin niin toivoisin että, ne kaikki ihmiset ympärilläni ymmärtäisivät jotka sitten kanssani ovat tekemisissä. Ainahan on toivoa.

Siinä puolensa, ettei aja samaan miinaan toista kertaa, mutta tuleeko joskus liikaa varovaisuutta elämään. Kuitenkin elämässä olisi hyvä uskaltaa ottaa riskejä.

vai parantaako kirjoitti:

Siinä puolensa, ettei aja samaan miinaan toista kertaa, mutta tuleeko joskus liikaa varovaisuutta elämään. Kuitenkin elämässä olisi hyvä uskaltaa ottaa riskejä.

Elämä on tylsää ellei välillä tarvi niellä laastaria tai taputella ihoon. Rotkon reunalla käveleminen on itse aiheutettu isompi riski. Riski ei muuten ole mikään riski, ellei se joskus realisoidu.

T-muna kirjoitti:

Elämä on tylsää ellei välillä tarvi niellä laastaria tai taputella ihoon. Rotkon reunalla käveleminen on itse aiheutettu isompi riski. Riski ei muuten ole mikään riski, ellei se joskus realisoidu.

Lue lisää

Realisoituuko se hyvässä vai pahassa, se on riskin suuruudesta kiinni miten paljon se vaikuttaa elämään.
Miksi ihminen menee rotkon reunalle. Jos kauempana aavikolla saa luoda hiekkaa kuormakaupalla saadakseen muutaman kultahipun.
Rotkon reunalla siihen tarvitaan muutama lapiollinen. Aika moni menee rotkon reunalle, silläkin uhalla, että reuna sortuu rotkoon.

aika kultaa muistot. Jos keräisi vaan onnellisia muistoja, ja kahdeksankymppisenä katsois sitä äklön pinkkiä pussia, jossa kaikki on tasaista onnellisuutta, niin miten siinä tietäs, jos ei ole vertailukohtaa, miten se onnellisuus on tullut.

vai parantaako kirjoitti:

aika kultaa muistot. Jos keräisi vaan onnellisia muistoja, ja kahdeksankymppisenä katsois sitä äklön pinkkiä pussia, jossa kaikki on tasaista onnellisuutta, niin miten siinä tietäs, jos ei ole vertailukohtaa, miten se onnellisuus on tullut.

Lue lisää

Se saldo on kuitenkin joko plussalla tai miinuksella. Niille traumoillekaan kun ei voi mitään ja peruutusvaihde puuttuu. Mukana kulkevat osana elettyä elämää.
Valinnoillaan kai vähän voi vaikuttaa siihen, millaisia muistoja tulee mukanaan kantamaan. Ei ne häviä mihinkään.
Vaalenpunainen pussukka, hmmmm... :)

PupuPuskasta kirjoitti:

Se saldo on kuitenkin joko plussalla tai miinuksella. Niille traumoillekaan kun ei voi mitään ja peruutusvaihde puuttuu. Mukana kulkevat osana elettyä elämää.
Valinnoillaan kai vähän voi vaikuttaa siihen, millaisia muistoja tulee mukanaan kantamaan. Ei ne häviä mihinkään.
Vaalenpunainen pussukka, hmmmm... :)

Lue lisää

Miten paljo ne koetut tapahtumat vaikuttavat elämään, sopivasti kun hämmentää sitä pinkkiä ja tervaa, niin ystäviä on enemmän, kun hämmentäisi pelkästään toista.

vai parantaako kirjoitti:

Miten paljo ne koetut tapahtumat vaikuttavat elämään, sopivasti kun hämmentää sitä pinkkiä ja tervaa, niin ystäviä on enemmän, kun hämmentäisi pelkästään toista.

Aikansa kun hämmentää saa aikaan sekametelisopan sattumien kera :)
Miltäs se nyt maistuisi, jos kaikki olisi eritelty pelkiksi raaka-aineiksi ja piilotettu komeron kätköihin.

Paha kolhu, niin arven kohta on aika pitkään arka, uskoisin, joka muuta väittää, puhuu muunneltua totuutta.

useimmilla parneminen on samanlaista henkilöstä riippumatta.
Sielunhaavoissa toiselle mitättön kirpaisu voi toiselle olla pitkäaikaista hoitoa vaativa asia.

ajatuksen, että kerran täällä eletään ja koston ajatus ei elätä ketään, niin kannattaako siihen elämäänsä uhrata.

vai parantaako kirjoitti:

ajatuksen, että kerran täällä eletään ja koston ajatus ei elätä ketään, niin kannattaako siihen elämäänsä uhrata.

Joku julkkis, joka oli ollut koulukiusattu, oli ollut luokkakokouksessa, jossa oli nähnyt kiusaajiaan. Hän ei ollut saanut oikein vastauksia, kysymyksiinsä, miksi häntä kiusattiin.

Tyyppi oli, joka tapauksessa, samanlainen kuin minä. Hän oli ollut huono urheilija ja loisti lukuaineissa. Kiusaajathanhan ovat voineet unohtaa ko. asiat, eivätkä ymmärrä kiusanneensa. Annettakoon heille jo anteeksi. Kyllä elämä on heitäkin kaltoin kohdellut.

silloin siinä ei olisi kun yksi raide. Minun mielestä elämä on enemmänkin virta, jossa on koskia jakivikoita, välillä seesteisempää.

Aloitetaan uusi elämä. Entisen pohjalla se kuitenkin on. Ei ihminen muistoistaan mihinkään pääse.

vai parantaako kirjoitti:

Aloitetaan uusi elämä. Entisen pohjalla se kuitenkin on. Ei ihminen muistoistaan mihinkään pääse.

luopuakaan vaikka aloittaisi uuden elämän?
Ne pahimmat tosin vois laittaa sinne alimmaiseksi ja kaivaa vasta esiin kun ei ole enää mitään muuta jäljellä, edes toivoa.

kaikista muistoista kirjoitti:

luopuakaan vaikka aloittaisi uuden elämän?
Ne pahimmat tosin vois laittaa sinne alimmaiseksi ja kaivaa vasta esiin kun ei ole enää mitään muuta jäljellä, edes toivoa.

Lue lisää

loppuvaiheissa näin sen, että ne pahimmat juuri sieltä nousee. Tuntui vaan, että mitähän noita kymmenien vuosien vanhoja asioita, mutta sieltä ne vaan nousi, juuri siinä vaiheessa, kun toivoa ei enää ollut.

suurin vale, mitä tällä palstalla olen nähnyt, tai Sulla on tosi pitkät sekunnit. Niin ne sanoi entisestä Neuvostoliitosta, suuri maa, suuret toleranssit.

sanoisin kun sekunneista on kysymys?

enkä raiskauksestakaan, kaikki ovat kainalossa nukkuneet aamuun asti, useamminkin.
Mutta väkivallasta tiedän, kavereita lyötiin ja turpaan saatiin, tasapuolisesti.
Ketään ei potkittu, eikä maassa olleeseen enää kajottu.
Kiusattiin koko ajan, ja kiusatuksi jouduttiin.
Siinä kasvoi miehiä.
Muista tuli sitten jotain, henkitieteen maistereita tai kirjastonhoitajia.
Jotkut niistä ei selvinneet armeijaakaan läpi.
Ne eivät pärjänneet missään.

ovat niin vakavia, että pienemmät kolhut ei tunnu missään. Voiko noita antaa anteeksi kun huulillaan, tuskin.

ole helpompi janeutraalimpi syyttää kohtaloa. Kolhut on kolhuja ja ne ovat elettyä elämää, miten niitä muistoja sitten käsittelee ja mite ne vaikuttaa elämään, voiko siihen itsekkään vaikuttaa. Isoja ratkaisuja tehdään tunnepohjalla.

vai parantaako kirjoitti:

ole helpompi janeutraalimpi syyttää kohtaloa. Kolhut on kolhuja ja ne ovat elettyä elämää, miten niitä muistoja sitten käsittelee ja mite ne vaikuttaa elämään, voiko siihen itsekkään vaikuttaa. Isoja ratkaisuja tehdään tunnepohjalla.

Lue lisää

satuttaneet ja niistä kolhuista me saadaan se vastaus. Ei me voida heittää sattuneita asioita kankkulan kaivoon, vaan ne tulee esiin tavalla tai toisella. Anteeksianto olisi yksi tapa viedä asioita eteenpäin, mutta sekin on joskus vaikeaa.

Ihmisten asioita ihmisten kesken............:)

vai parantaako kirjoitti:

ole helpompi janeutraalimpi syyttää kohtaloa. Kolhut on kolhuja ja ne ovat elettyä elämää, miten niitä muistoja sitten käsittelee ja mite ne vaikuttaa elämään, voiko siihen itsekkään vaikuttaa. Isoja ratkaisuja tehdään tunnepohjalla.

Lue lisää

kolhuista pitäisi oppia vaan ei opi, tekee yhä samat virheet uudestaan ja uudestaan.
Olen miettinyt jos annettaisiin uusi mahdollisuus ja käännettäisiin ajanratasta taaksepäin, tekisö sitä tosiaan ne samat virheet?

ei muutu kirjoitti:

kolhuista pitäisi oppia vaan ei opi, tekee yhä samat virheet uudestaan ja uudestaan.
Olen miettinyt jos annettaisiin uusi mahdollisuus ja käännettäisiin ajanratasta taaksepäin, tekisö sitä tosiaan ne samat virheet?

Lue lisää

tahtomattaan, itse aiheuttamattaan, vaikkapa pahojen ja kateellisten ihmisten aiheuttamana.
Ei ihminen itse suinkaan aina ole itse omien kolhujensa syypää.

mimmimus kirjoitti:

satuttaneet ja niistä kolhuista me saadaan se vastaus. Ei me voida heittää sattuneita asioita kankkulan kaivoon, vaan ne tulee esiin tavalla tai toisella. Anteeksianto olisi yksi tapa viedä asioita eteenpäin, mutta sekin on joskus vaikeaa.

Ihmisten asioita ihmisten kesken............:)

Lue lisää

kolhun poistoon on saada isompi kolhu, entinen tuntuu mitättömälle. Kyllä aika ja myönteiset onnistumiset sielun kolhuja kummasti parantaa.
Anteeksianto, huulilla se on äänihuulien kielen ja huulien muodostamaa äänellistä ilmaa, ei mitään muuta. Että anteeksianto toteutuu teoissa ja mielessä on eri juttu.

ei muutu kirjoitti:

kolhuista pitäisi oppia vaan ei opi, tekee yhä samat virheet uudestaan ja uudestaan.
Olen miettinyt jos annettaisiin uusi mahdollisuus ja käännettäisiin ajanratasta taaksepäin, tekisö sitä tosiaan ne samat virheet?

Lue lisää

eli asiahan on jo jollain tavalla muuttunut.
Virheisiinkin sisältyy aimo annos hyviä asioita, lopputulos on vaan mennnyt miinuksen puolelle.:)

ei muutu kirjoitti:

kolhuista pitäisi oppia vaan ei opi, tekee yhä samat virheet uudestaan ja uudestaan.
Olen miettinyt jos annettaisiin uusi mahdollisuus ja käännettäisiin ajanratasta taaksepäin, tekisö sitä tosiaan ne samat virheet?

Lue lisää

muuttunut yhtään sitten kristuksen syntymän, minun mielestä ei yhtään.
Ihminen on muuttanut maailmaa ympärillään, mutta sotia käydään ja rauhasta puhutaan, niinkuin kaksituhatta vuotta sitten. Ihmiset riitelevät, rakastuvat, syntyvät, kuolevat ovat ahneita ja julmia niinkuin silloinkin.
Ihmisen muuttumiseen tarvitaan niin paljon aikaa, että ihminen tuhoaa siinä ajassa jo itse itsensä.

kolhuja saada kirjoitti:

tahtomattaan, itse aiheuttamattaan, vaikkapa pahojen ja kateellisten ihmisten aiheuttamana.
Ei ihminen itse suinkaan aina ole itse omien kolhujensa syypää.

on minulle aiheutettu enemmän kuin omakse tarpeekseni mutta minulla on keinoni selviytyä niistäkin ja sopivan ajan tullen.....

vai parantaako kirjoitti:

muuttunut yhtään sitten kristuksen syntymän, minun mielestä ei yhtään.
Ihminen on muuttanut maailmaa ympärillään, mutta sotia käydään ja rauhasta puhutaan, niinkuin kaksituhatta vuotta sitten. Ihmiset riitelevät, rakastuvat, syntyvät, kuolevat ovat ahneita ja julmia niinkuin silloinkin.
Ihmisen muuttumiseen tarvitaan niin paljon aikaa, että ihminen tuhoaa siinä ajassa jo itse itsensä.

Lue lisää

mutta miten ihminen on jaksanut päivästä toiseen ja antanut vielä lisääntyä. Kyllä meillä täytyy olla haisua paremmasta ja toivoa eheytyä kerta toisensa jälkeen.

Eri asia on sitten todeta, että näin se on.

kolhuja saada kirjoitti:

tahtomattaan, itse aiheuttamattaan, vaikkapa pahojen ja kateellisten ihmisten aiheuttamana.
Ei ihminen itse suinkaan aina ole itse omien kolhujensa syypää.

aika paljon kolhuja myös ne pahat ja kateelliset ihmiset, ehkä juuri ne kolhut ovat syynä siihen että haluavat haavoittaa ja satuttaa muita ihmisiä. Eivät tiedä tai osaa muuta keinoa siitä päästä omasta pahasta olostaan, luulevat saavan siitä eräänlaisen kompensaation.
Tosin eivät huomaa sitä tehdessään että joutuvat itsekin tilille teoistaan joskus.

kolhuja saada kirjoitti:

tahtomattaan, itse aiheuttamattaan, vaikkapa pahojen ja kateellisten ihmisten aiheuttamana.
Ei ihminen itse suinkaan aina ole itse omien kolhujensa syypää.

vakava paikka.Tähän on vaikea vastata, mutta puhdas mieli ei voi ottaa syyllisyyttä toisten pahoista teoista, vaikka ne sattuu. Asia ei todellakaan ole mustavalkoinen.

tekee itselleen kirjoitti:

aika paljon kolhuja myös ne pahat ja kateelliset ihmiset, ehkä juuri ne kolhut ovat syynä siihen että haluavat haavoittaa ja satuttaa muita ihmisiä. Eivät tiedä tai osaa muuta keinoa siitä päästä omasta pahasta olostaan, luulevat saavan siitä eräänlaisen kompensaation.
Tosin eivät huomaa sitä tehdessään että joutuvat itsekin tilille teoistaan joskus.

Lue lisää

vähintään kahta lajia.

Toisia kolhut tekevät armeliaiksi toisille, toisia ne katkerottavat, ja he haluavat jatkaa kolhujen jakelemista?

Toisaalta, kai heidän on helppo vahingoittaa toisten sieluja, kun siinä ei haavasta vuoda silminnähtävää verta?

ihmisiä lienee kirjoitti:

vähintään kahta lajia.

Toisia kolhut tekevät armeliaiksi toisille, toisia ne katkerottavat, ja he haluavat jatkaa kolhujen jakelemista?

Toisaalta, kai heidän on helppo vahingoittaa toisten sieluja, kun siinä ei haavasta vuoda silminnähtävää verta?

Lue lisää

nyt puhut, niistä pahoista vai jo satutetuista?

mimmimus kirjoitti:

eli asiahan on jo jollain tavalla muuttunut.
Virheisiinkin sisältyy aimo annos hyviä asioita, lopputulos on vaan mennnyt miinuksen puolelle.:)

joten älä kauan ole vahingoniloinen.

kolhuja saada kirjoitti:

tahtomattaan, itse aiheuttamattaan, vaikkapa pahojen ja kateellisten ihmisten aiheuttamana.
Ei ihminen itse suinkaan aina ole itse omien kolhujensa syypää.

kolhuista ettei välitä enää kateellisista ja pahoista ihmisistä enää p*****kaan, kateus ja pahuus on heidän ongelmansa ei minun.
Heidän itse täytyy pärjätä sen pahuutensa ja kateutensa kanssa joka päivä kun katsovat itseään peiliin.

Toisille kasvaa känsä, joka tuntuu niinkuin rutussa oleva sukka kengässä. Toisille voi olla ohut herkkä kalvo.

vai parantaako kirjoitti:

Toisille kasvaa känsä, joka tuntuu niinkuin rutussa oleva sukka kengässä. Toisille voi olla ohut herkkä kalvo.

Ja yhden neuvon muistan myös vanhoilta ihmisiltä.

Jos jokin pipi sattui tai jos piti tehdä jotain, kaivaa puukolla tai jotain mikä satutti, niin sanottiin vaan: Katso kirkkoon päin.

mitä enemmän ikää tulee, päänsisäisiä vammoja tulee aina vaan vähemmän. Jos niitä seitenkymppisenä tulis niin paljon kun nuorempana, aikaa parantua olis kovin vähän.
Sekin olis iso asia, että parantumattomat veis mukanaan hautaan, eikä siirtäisi seuraavalle sukupolvelle.