Kysyisinkin miten pian olette muuttaneet yhteen ja perustaneet sen yhteisen kodin.
Oma tilanteeni on nyt tälläinen:
Olemme seurustelleet n. ½ vuotta ja koko tämän ajan olemme olleet hyvin tiiviisti yhdessä. Oleskelemme useimmiten miesystäväni luona, jonne olen jo vienyt omia tavaroitani (hammasharja,vaatteita,astioita yms yms..) Ja lisäksi olen ostanut hänen luokseen kaikenlaisia tavaroita mm. tyynyjä, pieniä huonekaluja/sisustus juttuja..
Itse haluaisin jo muuttaa kokonaan yhteen, sillä käytännössä asun siellä lähes puolet viikosta...
Ainoa asia mikä estää minua muuttamasta hänen luokseen rivitaloon on omat eläimeni. Ei niitä voi sellaiseen viedä. Asun tällähetkellä isäni luona, jonne muutin edellisen suhteeni päätyttyä. Haluaisinkin ostaa oman talon jonne voisimme perustaa mieheni kanssa kodin. Mies vain pistää vastaan,sillä verukkeella että olemme olleet yhdessä vasta sen puolivuotta, vaikkakin olemme jo tunteneet toisemme vuosia...
Tietenkään en haluaisi millään tavalla painostaa miestäni,mutta minusta tuntuu että alkaisi olemaan jo aika ottaa suhteessamme seuraava askel..
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja miten olette asiat ratkaisseet? Neuvoja kiitos!
Ja hyvää joulu odotusta kaikille!!
Oma tilanteeni on nyt tälläinen:
Olemme seurustelleet n. ½ vuotta ja koko tämän ajan olemme olleet hyvin tiiviisti yhdessä. Oleskelemme useimmiten miesystäväni luona, jonne olen jo vienyt omia tavaroitani (hammasharja,vaatteita,astioita yms yms..) Ja lisäksi olen ostanut hänen luokseen kaikenlaisia tavaroita mm. tyynyjä, pieniä huonekaluja/sisustus juttuja..
Itse haluaisin jo muuttaa kokonaan yhteen, sillä käytännössä asun siellä lähes puolet viikosta...
Ainoa asia mikä estää minua muuttamasta hänen luokseen rivitaloon on omat eläimeni. Ei niitä voi sellaiseen viedä. Asun tällähetkellä isäni luona, jonne muutin edellisen suhteeni päätyttyä. Haluaisinkin ostaa oman talon jonne voisimme perustaa mieheni kanssa kodin. Mies vain pistää vastaan,sillä verukkeella että olemme olleet yhdessä vasta sen puolivuotta, vaikkakin olemme jo tunteneet toisemme vuosia...
Tietenkään en haluaisi millään tavalla painostaa miestäni,mutta minusta tuntuu että alkaisi olemaan jo aika ottaa suhteessamme seuraava askel..
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja miten olette asiat ratkaisseet? Neuvoja kiitos!
Ja hyvää joulu odotusta kaikille!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Mies vain pistää vastaan,sillä verukkeella että olemme olleet yhdessä vasta sen puolivuotta"
No ei tuo kyllä veruke ole, vaan ihan oikea syy. Ei kukaan yhtään ajatteleva ihminen lähde ostelemaan taloja, jos on seurustellut vasta puoli vuotta. Ei edes, vaikka olette tunteneet vuosia, seurustelu on kuitenkin vähän eri asia kuin kaveruus.
siis, en ollut niin suunnitellukkaan että ostaisimme talon yhdessä. Itse olen kuitenkin senverran hyvä palkkaisessa työssä että pystyisin kyllä yksinkin ostamaan kohtuu hintaisen talon.
Mutta mieheni ei pidä ajatusta hyvänä, sillä sitten se ei olisi sellainen jollaisen hän haluaa,eikä se tulisi olemaan hänen.
Taas näitä "sääntöihmisiä", jotka "elävät" elämäänsä sokeasti toisten kirjoittamilla säännöillä. Aina löydetään toisten asettamia rajoja sitä omaa, oikeaa elämää, rajoittamassa.
Joku sanoo minimi seurusteluajaksi vuoden, toinen taas 10 vuotta, ja loppujenlopuksi kumpi vain suhteista voi päättyä. Elämää pitää elää tunteella järjellä, ei vain toisella. Jos elät elämää pelkällä järjellä, ei kannattaisi koskaan muuttaa yhteen.
Mielestäni, aivan sama onko seurustellut puoli vuotta tai 10 vuotta, ei sitä toista välttämättä tunne. Nykästä mukaillen; "toisella käy näin ja toisella taas toisin". Kaikki suhteet ovat yksilöllisiä, mitään ehdottomia sääntöjä ei ole. Ihmiset ja "seurustelutyyli" ratkaisevat. Kyllä puolessa vuodessakin ehtii ihmiseen tutustumaan erittäin hyvin, jos haluaa.
Eikä yhteisen asunnon ostaminenkaan mikään lopullinen asia ole, aina sen voi myydä.
En ole mikään sääntöihminen. Ärsytti vain tuo aloittajan väitös, että hänen miehellensä muka tuo vain puoli vuotta seurustelua on pelkkä veruke olla muuttamatta yhteen.
Koska puoli vuotta on miltä kannalta tahansa katsottuna vähän aikaa ja jos toinen ei ole heti niin pian halukas muuttamaan yhteen, se tuskin mikään tekosyy on.
Ei ollut tarkoitus mitenkään ärsyttää.
Enkä pidä mieheni puhetta pelkkänä verukkeena. Toki ymmärrän häntä, tiedän että puolivuotta todellakin on lyhyt aika, mutta silti väitän että itse ainakin tunnen että olen tämän puolen vuoden aikana oppinut tuntemaan nykyistä miestäni paremmin kuin ex-miestäni jonka kanssa seurustelin 5,5vuotta, josta lähes 5vuotta asuimme käytännössä yhdessä.
Ihmiset ovat erillaisia, tilanteen ovat erillaisia. Toisissa tapauksissa,toisissa tilanteissa jopa 10 vuotta voi olla lyhyt aika, toisessa 3kk hyvinkin pitkä aika. Niin monta erillaista mielipidettä kuin on ihmisiäkin.
vuokra-asunto 4kk seurusteltuamme.
Nyt siitä on vierähtänyt 1,5 vuotta, ja yhä täällä ollaan, onnellisesti yhdessä...
Mitä sitä turhaan miettimään.
Jos kolahtaa, niin kolahtaa. Kyllä sen tuntee.
tyyppiä ja haluaa harkita tarkkaan. Yleensä tämän tyyppiset ihmiset päätöksen tehtyään sitoutuvatkin sitten "loppuiäkseen" että malttia vaan, niin saat miehen ehkä rinnallesi lopun iäksesi. Hätäilemällä saat miehen vain perääntymään ja yhteenmuutto saattaa jopa venyä.
Mieheni tosiaan on hyvinkin tarkkaan harkitsevaa-tyyppiä. Ehkä juuri siksi hänestä pidänkin. Tuntuu juuri silti herra-oikealta.
Ymmärrän kyllä miestäsi hyvin, puoli vuotta on kuitenkin lyhyt aika sitoutua niin paljon, että ostaisi yhteisen kodin. Ja juuri niinkuin miehesi oli sanonut, niin olisi varmaan hänenkin mukavaa, että kun ostaisitte talon, niin ostaisitte yhdessä, vaikka sinä sen nyt pystyisitkin ostamaan.
Sanoit, ettet voi eläimiäsi viedä rivitaloon, mikset? Onko sinulla niin paljon eläimiä, vai mikä siihen on syynä? Kaikkein järkevintä olisi että asuisitte miehesi luona sen aikaa, kun miehesikin olisi valmis kanssasi talon ostamaan. Onko miehesi sanonut koska se saattaisi olla ajanklohtaista, vuoden- parin päästä?
ostamaan talon yksinäsi, ei varmaankaan tee hyvää miehen itsetunnolle ;-) Hän varmaan mieluiten ostaisi sen yhdessä ettei tarvitse "akkojen elätettävänä" elellä. Miehet kun mieluiten ovat niitä miehekkäitä miehiä.
Saattais ottaa kyllä tämän naisenkin itsetunnon päälle, jos mies sanoisi, jotta: "Nyt hynttyyt yhteen. Minä ostan itselleni talon ja sinä muutat sinne asumaan." Tottunut siihen, että molemmat osallistuvat yhteisen elämän menoihin. Hankalalta tuntuisi asua "toisen katon alla" ja katsella, kun puolisko makselee kämppäänsä. Tulis sellainen loisen olo.
Tosin itse en 6kk perusteella uskaltaisi sitä yhteistäkään taloa vielä alkaa hankkimaan. Hitaasti hyvä tulee, ainakin tällä suunnalla...
Ensinnäkin, ei tämä ole mikään itsetunto-juttu,ei ainakaan minulle.
Ja toiseksi jos en olisi tässä suhteessa,niin hyvin todennäköisesti ostaisin silti itselleni talon. Joten jos olisinkin alkanut seurustelemaan vasta ostettuani talon, niin olisihan se tilanne silloinkin se että jonkin ajan kulututtua mies tod.näk. muuttaisi minun kattoni alle...
Tämä minun tilanteeni ei ole ehkä ihan niin kuin moni sen on nyt varmasti käsittänyt, että ainoastaan minulla on kiire muuttaa rakkaani kanssa yhteen. Vaan muu elämän tilanteeni ajaa minut siihen etten voi enää kauaa asua isäni nurkissa, vain odotellen että mieheni on valmis yhteenmuuttoon. Viimeistään puolenvuoden kuluttua on pakko keksiä jotain. Toki nyt moni varmasti sanoo ja miettii että tilannehan voi olla ihan eri puolenvuoden päästä, silloin olemme seurustelleet jo yli vuoden tai vaihtoehtoisesti emme seurustele enää ollenkaan, tai tahoillamme on jo uudet kumppanit. Totta,kaikki on aina elävässä elämässä mahdollista.
Myönnän että tilanne olisi paljon helpompi ilman eläimiäni.Ja vastaus siihen kun joku jo kysyikin että miksi en voi muuttaa eläimieni kanssa mieheni rivitalo-asuntoon on se että eläimiä on kohtuu paljon. 2 isoa koiraa,2kissaa jotka ovat tottuneet olemaan maalla. Ei niitä voi pieneen rivitalo kaksioon ottaa...Ihan jo vaikka naapurisovun säilyttämisen vuoksi, ja lisäksi koirat ovat tottuneet siihen että saavat olla lähes kokopäivän ulkona isossa tarhassa, ei niitä yhtäkkiä voi mihinkään rivitalon aidatulle takapihalle laittaa. Tässä vaiheessa joku sanoo että pistä elukat pois. Ei, tämäkään ei ole minulle vaihtoehto. Kun eläimet olen kerran ottanut,en niistä luovu ennenkuin ne jättävät viimeiset hyvästinsä ja laukkaavat vihreämmille laitumille.
Tänne kirjoittaessani hain vain muiden kokemuksia,muiden neuvoja tilanteeseni,kun omat tuntuvat loppuvan.
En usko siihen että mieheni kuitenkaan mitenkään loisena tulisi siihen rinnalle asumaan ja elämään. Varmasti hän osallistuisi ihan yhtäläisesti juokseviin kuluihin,kun minäkin. Ihan niinkuin itsekin osallistuisin jos nyt muuttaisin hänen luokseen. Niinkuin sanoit: "molemmat osallistuvat yhteisen elämän menoihin" Onko sillä silloin merkitystä kenen nimellä se asunto on?
"Onko sillä silloin merkitystä kenen nimellä se asunto on?"
Kyllä sillä itse asiassa on, paljonkin merkitystä, koska vain toinen omistaa. Jossain alempana aiheesta "avomies muuttaa talon omistavan naisen luokse asumaan, kenen kuuluu maksaa mitäkin", käytiin aika tiukkaa sanallista matsia. Otsikkoa en muista, mutta ei siitä kauan ole, joten sieltä saat tuohon aiheeseen vähän vinkkiä. Siihen liittyy sekä taloudellisia että laillisia näkökohtia, jotka on hyvä tiedostaa ja joista pitää olla yhteisymmärrys.
Ymmärrän hyvin myös sen, että vaikka asia ei ole sinulle itsetunto-ongelma, niin miehelle se voi olla. Miksi se olisikaan sinulle, jos sinulla on varaa ostaa talo, ja miksi se taas ei olisi miehelle, jos hänellä ei ole varaa ja joutuisi "toisen nurkkiin".
Sanoit aiemmin myös, että ihmiset ovat erilaisia ja tilanteet erilaisia. Että nyt tiedät tästä miehestä enemmän kuin eksästäsi 5 vuodessa. Mutta entäpä tämä nykyisesi? Hän on erilainen ihminen kuin sinä, hän ei ehkä tiedä mielestään sinusta tarpeeksi. Tai ei ole vakuuttunut siitä, mitä tietää (annat aika määrätietoisen emännän kuvan...).
Vielä tulee mieleen, että kun puhut, ettet voi pitkään asua isäsi nurkissa ja joudut joka tapauksessa tekemään ratkaisuja. Älä sotke asioita. Omassa elämässäsi voit tehdä ratkaisuja. Ei sinunkaan tarvitse asua toisten nurkissa odottaen miehen mielipidettä avoliitosta. Sinä voit kertoa hänelle rehdisti tilanteesi, ja todeta, että joudut kuitenkin muuttamaan, aikooko hän muuttaa kanssasi. Ja jos ei vielä aio, niin sitten sinä teet omia ratkaisujasi oman asumisesi suhteen, eikä sen tarvitse vaikuttaa seurusteluunne. Voit myös ehdottaa miehelle, että hän ottaisi asuntolainaa ja ostaisitte talon yhdessä, jos hän tuntuu olevan ylipäätään yhteenmuuttohalukas. Mutta ei kaikki halua ryhtyä koskaan asuntovelallisiksi, eikä edes yhdessäasujiksi kenenkään kanssa. Ehkä mies on jompaakumpaa tyyppiä.
Juttusi on kovin täynnä sitä, mitä sinä haluat ja miten sinä näet asiat. Oletko puhunut ja erityisesti kuunnellut, mitä mies ajattelee asioista?
Nimenomaan kun kyse ei olekaan siitä että mieheni mitenkään "joutuu" minun nurkkiini.
Ja kyllä olemme asiasta keskusteleetkin, paljonkin. Mutta mieheni ei joko ota asiaan sen ihmeemmin kantaa tai jättää kysymyksiä avoimiksi. Kyllä hän kuitenkin haluaa muuttaa kanssani yhteen,ei kyse ole siitä, mutta ymmärrän että häntä "pelottaa" tässä vaiheessa vielä yhteisen talon osto. Mutta toisaalta niinkuin joku sanoi "saahan sen aina myytyä", ei se tietenkään mikää helppo asia olisi mutta voisihan toinen sitten esim ostaa toisen osuuden kokonaan itselleen,jos jostain syystä näyttäisikin ettei yhteinen tulevaisuus jatkukkaan.
Enkä usko asian olevan hänellekään mikään "itsetunto-ongelma", sillä kyllä hänelläkin varmasti olisi resursseja ostaa talo, omistaahan hän nyttenkin hienon rivitalohuoneiston (toki niillä on eroa,mutta kuitenkin).
Ja totta sekin kun sanoit että annan aika "määrätietoisen emännän kuvan" . Pitää täysin paikkaansa, olenkin hyvin määrätietoinen ja "vahva persoona", mutta siitäkin huolimatta mieheni mielipide on minulle hyvin tärkeä, siksi tätä asiaa edelleen käyn läpi. Mutta mieheni ikäänkuin ns. vastustaa sitä että menisin ja ostaisin itselleni talon jonne muuttaisin yksin. Sillä hän ei halua sitä, että ostan talon josta vain itse pidän. Sillä vaikkei hän sinne vielä muuttaisikaan niin tulevaisuudessa,vaikka vasta vuosien kuluttua, hän muuttaisi sinne. (Näin hän on sen itse maininnut). Jolloinka talo jonne hänkin muuttaisi ei olisikaan hänelle "mieluinen" koti. Jolloin taas joutuisimme myymään minun taloni, hänen rivitalohuoneistonsa ja yhdessä ostamaan talon joka miellyttää molempia.
Äh. en tiedä ymmärtääkö tästä tekstistä kukaan yhtään mitään. Vaikea selittää näin kirjoittaen, kun aina jää jotain olennaista kertomatta.
ole asiassa ihan oikeassa. Miksi pitää tehdä teinit ja heti muuttaa yhteen? Pian sitten eroamassa jo. Jos et muuten ajattele, niin mieti eläimiäsi ainakin!
jos ei uskalla elää ja tehdä rohkeitakin valintoja...jää helposti myöhemmin jossittelemaan. elämä tarkoitettu elettäväksi ja mikään muu ei ole pakollista, kuin aikanaan kuolema.
kun itse kohtasin mieheni ekakertaa, menin luokseen käymään ja jäin sinne asumaan. hissukseen roudasin tarpeelliset kamani sinne. se ratkaisu sopi sillä hetkellä, eikä ole tarvinnut katua. pitää vaan ottaa vastuu valinnoistaan ja elää kuin aikuinen. etenkin, jos on elämänkokemuksia takana, tuntee itsensä, tietää mikä on oikein.
molemmin voimme sanoa tuntevamme toisiamme paremmin kuin niissä yli 20v liitoissa missä tahoillamme elimme, tyytymättöminä ja onnettomina. toisen kansssa kemiat vaan sujuu ja toisen kanssa ei tai vaillinaisesti.
mieheni ehti myös ennen minua seurustelemaan naisen kanssa joka muutti uudelle paikkakunnalle ostaen talon. kun mieheni oli sinne mennyt omillaan, viikonloppuisin..olisi roolinsa ollut talonmies. saanut jatkuvasti kuulla naiselta kuinka tämä on HÄNEN talonsa. mies ei ollut välittänyt moisesta. vaan ero tullut, kun nainen löytänyt uuden miehen..miehen joka kai hyväksyi siivottoman naisen ja kodin.
nyt asumme yhdessä hyvin pienessä vuokra-asunnossa, mutta sopu sijaa antaa. miehelläni isompi oma asunto-osake, jossa saunakin, mutta siellä asukas, emmekä halua häntä pois.
tässä samalla opettelemme tapojamme yhteensopiviksi, eikä kiirettä ole minnekään. tärkeintä oli löytää rakkaus ja sopusointu sekä hyvä puheyhteys.
Rauhaisaa Joulua kaikille ja Jumalan Siunausta.
Erossa asuessa kimppa tuntuu kivalta ja kimpassa asuessa ero tuntuu kivalta. Ruoho on AINA vihreämpää muualla ja vain vitutuksen määrä on vakio. Parisuhteessakin. Tietenkään sitä ei toiseen kyllästy kovinkaan helposti kuin asuu vähänkään erillään, mutta jos haluaa että alkaa tympimään koko suhde suht' nopeasti, niin suosittelen kimppakämppää. Ehdottomasti.
Miehelle ja harkitsevaiselle sellaiselle yhteenmuuto on huolellisen harkinnan seuraus. Itse vaihdoin isompaan asuntoon lapsieni kanssa ja tein ratkaisun vaikka tietoa ei ollut muuttaako nykyinen avomieheni sinne myös, koska silloin olimme seurustelleet vasta noin vuoden. Itse olisin ollut valmis muuttamaan, hän ei ; ). No, muuttihan se sieltä puolen vuoden jälkeen meidän kanssamme. Asuimme puoli vuotta yhdessä ja koska homma sujui niin hyvin, niin rohkaistuttiin ottamaan yhteinen asuntolaina ja ostettiin oma asunto. Hyvin on mennyt ja menee yhä.
MInusta ei kannata painostaa vaan juttelee kerran faktat ja jos on itsellä tarve muutenkin tehdä asumisen suhteen ratkaisuja niin tekee. Voihan sitä miestä pyytää asuntoja katsomaan mukaan ja ostaa sellaisen talon, josta hänkin pitäisi, jos muuttaisi sinne myöhemmin?