Alapään karvojen poisto lopullisesti

Minulla kasvaa tummia karvoja runsaasti pikkuhousujen ulkopuolelle, jonka vuoksi myös jouduin jättämään uinnin, jota lapsena rakastin yli kaiken! Sheivaus toki auttaa, mutta karvat näkyy silti tummana alta. Ongelmana myös se, että alapääni on todella herkkä ja karvat kasvaa jo seuraavana päivänä näkyville, enkä näitä voi lyhyin väliajoin ajella, koska iho ei kestä, tulee verta karvatupeista yms. Näin käy monesti myös vaikka ajoväliä olisi ollut enemmänkin.

Olisi ihana päästä eroon ylimääräisestä karvoituksesta alapään alueella. Mikä karvojenpoistokeino (joka poistaa siis lopullisesti) toimii parhaiten ongelmaani ja paljon hoito maksaa, montako hoitakertaa, koskeeko yms.?

Onko jollain lopullisella karvojenpoistomenetelmällä mahdollista poistaa karvat myös persvaosta ja häpyhuulien päältä? Haluaisin jättää vain normaalin kolmionmuotoisen karvoituksen.

Tietysti myös olisi mukava kuulla keinoja sääri- ja kainalokarvojen lopulliseen poistoon, koska karvat tosiaan kasvaa vauhdilla eikä niitäkään voi koko aikaa olla ajelemassa, jotta iho ei kärsi.
74446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuossa bikinirajojen karvojen pysyvässä poistossa varmin keino on laser. Viimeksi käydessäni bikinirajojen laserkäsittelyssä, hinta oli 150 € kerralta. Hoitokertoja tarvitaan useampia, ehkäpä puoli tusinaa joten hintaa tuosta kertyy aika paljon. Hoitoalue on ilmeisesti neuvottelukysymys ja ainakin minulla käsiteltiin melko pitkälle taaksekin. Limakalvoille laserilla ei mennä, mutta häpyhuulien päälisestä voi kysellä hoitajalta. Kävin Epilaserilla ja hoitopaikkoja on ympäri Etelä-Suomea.

Kyllähän tuo sattuun jonkun verran, mutta alexandriittilaserin pulssi on niin lyhyt että se tuntuu lähinnä läpsäisyltä ja sen kestää hyvin.

Laser on kallis käsittely ja hinta nousee hyvin korkeaksi jos karvoja poistetaan isolta alueelta. Siksi ajelen epilaattorilla sääret, käsivarret ja kainalot. Säännöllinen ajelu on ainakin minulla vähentänyt karvankasvua voimakkaasti.

Äänestä
  • Tuosta alexandriittilaserista ja hoitoväleistä. Siis ehtiikö hoitovälin aikana karvat karvamaan takaisin? Pitääkö hoitoon mennä niin, että karvat ovat esille?

    Kallistahan tuo on, ja nettisivuilla luki, että ei takaa elinikäistä karvattomuutta, mutta apua tuo varmasti toisi, toivon mukaan. Täytyy kokeilla.

    Äänestä

  • HelpN kirjoitti:

    Tuosta alexandriittilaserista ja hoitoväleistä. Siis ehtiikö hoitovälin aikana karvat karvamaan takaisin? Pitääkö hoitoon mennä niin, että karvat ovat esille?

    Kallistahan tuo on, ja nettisivuilla luki, että ei takaa elinikäistä karvattomuutta, mutta apua tuo varmasti toisi, toivon mukaan. Täytyy kokeilla.

    Vastaan vaikken olekaan edelliseen kysymykseen vastannut. Laseriin ei tarvitse mennä karvaisena (korkeintaan ekalla kerralla, jos haluaa varmistaa, etä karvat ovat tarpeeksi tummia laserointiiin), mutta niitä ei saa poistaa nyppimällä, vahalla tai epiloimalla,ts. välissä pitää vaan höyläillä.En nyt muista, mutta aikaraja ennen käsittelyä taisi olla kuusi viikkoa. Eli kuusi viikkoa ennen käsittelyjä ei karvoja pois juurineen.

    Äänestä

  • HelpN kirjoitti:

    Tuosta alexandriittilaserista ja hoitoväleistä. Siis ehtiikö hoitovälin aikana karvat karvamaan takaisin? Pitääkö hoitoon mennä niin, että karvat ovat esille?

    Kallistahan tuo on, ja nettisivuilla luki, että ei takaa elinikäistä karvattomuutta, mutta apua tuo varmasti toisi, toivon mukaan. Täytyy kokeilla.

    Kuten edellinenkin kertoi, laserkäsittelyssä karvat pitää olla tarkkaan ajeltuja. Ellei sheivaa itse, hoitaja vetelee kertakäyttöhöylällä sileäksi. Käsitellyt karvat eivät yleensä kasva enää uudelleen, mikäli ne olivat riittävän tummia jotta laser tehosi hyvin hoidossa. Uusintakäsittely perustuu siihen että lepovuorossa olevat karvat alkavat kasvaa näkyviin ja sitten käsitellään ne. Suositeltava minimihoitoväli on noin 4-6 viikkoa lasertyypistä riippuen. Itsekin kyllä havaitsee kun karvaa alkaa taas näkyä. Kun hoito uusitaan tarpeeksi usein, lepovuorossa olevia karvojakaan ei enää ole ja tulos on karvaton. Koska karvoitus vähenee joka kerralla, kipukin vähenee kun poltettavia karvatuppia on vähemmän.

    Karvoja voi alkaa kasvaa uudelleen pitkän ajan kuluessa, mutta ne ovat siis täysin uusia.

    Äänestä

  • laseriin kirjoitti:

    Eli jos karvoja kasvaa toiminpiteen jälkeen, niin nekö pitää jälleen leikata, ennen kuin menee seuraavaan toimenpiteeseen?

    Äänestä

  • HelpN kirjoitti:

    Eli jos karvoja kasvaa toiminpiteen jälkeen, niin nekö pitää jälleen leikata, ennen kuin menee seuraavaan toimenpiteeseen?

    Kuten edellä kerrottiin, ensimmäisellä kerralla karvat voivat olla pitkiä jolloin hoitaja tai lääkäri näkee niiden tummuusasteen ja voi päätellä miten hoito tulee tehoamaan. Sillä kerralla voi antaa hoitajan sheivata jos nahka kestää kuiviltaan ajelun (ei tuntunut mitenkään kivalta).

    Jatkossa jokaista hoitokertaa ennen pitää sheivata karvat pois. Jos karvaa jää ihon pinnalle, se haittaa hoitoa koska sänki palaa kiinni laserin hoitopäähän (ja tuleehan siitä ilkeää käryäkin).

    Äänestä

Mutta tuo,että lopullisesti lakkaisivat kasvamasta.Jos nyt ekana alus tai uima-asuksi valitsisit sellaiset"hieman mumomaiset"mallit.Jos vaikka tulisit sinuksi karvoituksen kanssa?.
JK.kysy joltakin läheiseltä mielipidettä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

HelpN kirjoitti:

Minulla kasvaa tummia karvoja runsaasti pikkuhousujen ulkopuolelle, jonka vuoksi myös jouduin jättämään uinnin, jota lapsena rakastin yli kaiken! Sheivaus toki auttaa, mutta karvat näkyy silti tummana alta. Ongelmana myös se, että alapääni on todella herkkä ja karvat kasvaa jo seuraavana päivänä näkyville, enkä näitä voi lyhyin väliajoin ajella, koska iho ei kestä, tulee verta karvatupeista yms. Näin käy monesti myös vaikka ajoväliä olisi ollut enemmänkin.

Olisi ihana päästä eroon ylimääräisestä karvoituksesta alapään alueella. Mikä karvojenpoistokeino (joka poistaa siis lopullisesti) toimii parhaiten ongelmaani ja paljon hoito maksaa, montako hoitakertaa, koskeeko yms.?

Onko jollain lopullisella karvojenpoistomenetelmällä mahdollista poistaa karvat myös persvaosta ja häpyhuulien päältä? Haluaisin jättää vain normaalin kolmionmuotoisen karvoituksen.

Tietysti myös olisi mukava kuulla keinoja sääri- ja kainalokarvojen lopulliseen poistoon, koska karvat tosiaan kasvaa vauhdilla eikä niitäkään voi koko aikaa olla ajelemassa, jotta iho ei kärsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu