Pelinainen

mä olen pelinainen. Mun on vaikea sitoutua mihinkään, vaikka joskus halua sellaiseen tunnenkin. Mulla on oikeasti yksi suuri rakkaus, jota en kuitenkaan saa omakseni. Mies jonka vuoksi menisin vaikka aavikon läpi, tekisin kaikkeni, mutta hän ei halua. Hän on pelimies. Minä, sillä aikaa kun pelimieheni "järjestää asioitaan" jotta "voisi elää mun kanssani" katselen toisia, flirttaan, annan ymmärtää, mutten ymmärrä antaa. Sovin treffejä, perutan ne, en mene -- joskus on jopa ihan oikea syykin, yleensä siksi, että pelimieheni on ilmaissut mahdollisen halunsa ja mahdollisuutensa tavata minut.
Tapaan monia ihastuttavia miehiä, mutta kukaan ei ole suuren rakkauteni vertaisia. En tietenkään kerro kenellekään, että kilpailutan heitä. Jos ulkoisesti ei tule selkeää eroa, kisassa voi olla vuorossa seksi, ja sieltähän niitä miinuspisteitä sitten ropiseekin muille kuin unelmieni miehelle.

Se taas on miehelle todella rampauttavaa, jäädä kohtuullisen hyvän seksisession jälkeen pois ranking-listalta. Ei sitä mies ymmärrä, enkä minä selitä. Selitys voi olla se, että olen päässyt sillä välin sänkyyn suuren saavuttamattoman rakkauteni kanssa, ja koska toivon, että saavutan hänet sittenkin, työnnän kaikki muut pois ollakseni valmiina, jos mies kuitenkin viimein päättää valita minut.

Miksi kokelaita pitää olla? Hetkittäin luulen ja uskon, että mies josta unelmoin, ei mua huoli, ja toisaalta olen näkevinäni mitä hänen pelaamisensa tekee mulle. Olen hetkittäin aivan varma, etten enää mene koukkuunsa, ja että haluan jonkun muun miehen, sellaisen joka ehkä on osoittanut kiinnostustaan minuun.
Mutta kun ei. Mikään muu ei natsaa kuin tuo mies jolle minä en oikeasti merkitse juuri muuta kuin itsetunnon kohotusta ja hieman helppoa leikkiä. Mutta uskoni on vahva, ja aikaa on.

Siksi mä olen pelinainen, pidän piilossa kortit, en laita niitä avoimesti pöytään. Voi olla, että yhtälailla kun itse piilottelen korttejani ja yritän juonia, mun selkäni takana piilotellaan kortteja ja yritetään juonia.

Luuseri, olen, enkä tiedä onko enää mitään hyötyä, vaikka lopettaisinkin joko pelailun tai muitten miesten kilpailuttamisen. Aika alkaa jo ajaa ylitseni kun se ajaaa ohitseni.

Paljonko on seksikumppaneita, sitäkin voi kysyä, vastaus on kyllä.

No siitä että sillä on oikeastaan vain miespuolisia kavereita, ja kaikki tai suuri osa naispuolisista ystävistä on hylännyt hänet, koska ei voi olla koskaan varma siitä, yrittääkö hän naida myös parhaan ystävättärensä miehen kanssa heti kun siihen tulee mahdollisuus.
Sellainen on pelinainen, yleensä nämä tapaukset tunnetaan laajasti kotikaupungissaan ja kukaan tervejärkinen mies ei noihin kajoa, koska oma terveys on kuitenkin arvokkaampi kuin se että saa yhtenä iltana.

No, mistä tunnistaa pokerinpelaajan? Siitä, että pokeria löytyy.
Ja jos on hyvä pelaaja kyseessä, et edes tiedä tulleeksi pelatuksi.

Pelaaminen on sellaista hienovaraista toimintaa. Ja pelaamiseen tarvitsee kaksi osapuolta, muuten se ei ole kivaa.

Koska ihmiset on kuitenkin ihmisiä, eikä kortteja, on nätimpää kohdella ihmisiä kunniottavasti, vaikka mukana olisikin pieni pelailu.

Kevytkenkäiset hutsut ja pelinaiset on pidettävä erillään. Tärpätillä ja tärpätillä on eronsa.

Nähdään mestoilla :-)