Logiikkaa..

Elinkautista ei Suomessa kovin helposti saa, sehän on selvä tässä lepsuilun unelmamaassa.

Sekään ei nimestään huolimatta ole mikään elinkautinen vaan periaatteessa 12 vuoden istumisen jälkeen aletaan automaattisesti joka toinen vuosi käsitellä ko. vangin kohdalla armahdusta Helsingin Hovioikeudessa niin kauan kunnes armahtava päätös tulee (pressakin voi välissä armahtaa).
Käytännössä elinkautisvankien tuomion pituus näyttäisi olevan suurimmalla osalla n.10-14vuotta. Pisimpään olleet 17-18 vuotta.

Nyt on elinkautisvankien määrä kasvanut, mikä minusta on erittäin hyvä suuntaus. Se kertoo siitä, että edes jonkinmoista kovenemista rangaistuksissa edes jossain on tapahtunut. Riittävähän tuo nyt ei ole missään tapauksessa, mutta edes sinnepäin.

Nyt sitten Vesterbaska on keksinyt lääkkeeksi liialliselle elinkautisvankien määrälle, että elinkautinen vangeusrangaistus lakkautetaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812128759059_uu.shtml

Haloo.. Onko ketään kotona??

Miksi ei samantien lopeteta koko helkkarin rangaistuskäytäntöä, heitetään kaikki vangit pihalle ja suljetaan vankilat. Säästöä tulee ja voidaan kehuskella kuinka Suomessa on taatusti maailman alhaisimmat vankiluvut. Niin eikä niitä vankireppanoita enää kiusita niin julmasti estämällä niiden vapaa itsensä toteuttaminen yms. Puhumattakaan että suotta niitä rangaistaan tehdyistä rikoksista, eihän se tekijän vika ole vaan kaikkien muiden :(

Niinsiis.. mikä logiikka tuossa nyt on? Miksi niiden määrä pitää saada alhaiseksi, eihän se tehtyjä rikoksia poista. Niitä on niin monta, kuin on rikollistakin, ja lisää tulee sitä mukaa ku porukka tekee jotain tuon arvoista. Pitää vaan edes hiukka kauemmin yhteiskunnalle vaarallisen lukkojen takana.

"Ensikertaisten vankien uusimistodennäköisyys on Suomessa ollut noin 60 prosenttia ja uusijoiden 75-80 prosenttia"
35801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

halua antaa rikollisille uutta tilaisuutta? Onko se sinulta pois jos me emme istu vankilassa?

Mieti nyt hiukan nenääsi pidemmälle.

Eiköhän ääni muuttuisi kellossa jos itse joutuisit istumaan.

Äänestä
  • Mä kannatan kuolemantuomiota, ja olen niin omalta kuin muittenkin kohdalta sitä mieltä, että jos toisen murhaa, niin kuolemantuomio on ainoa oikea rangaistus. Suomessa ei harmi vaan ole sitä :(

    Jos olisin diktaattori niin tuota elinkautisvankiongelmaa ei olisi. Ne olis kaikki piikki perseessä hautuumaalla.

    Riippuu rikoksen vakavuudesta, ansaitseeko he uuden mahdollisuuden. Jotkut paloittelusurmaajat, eivät todellakaan ansaitse yhtään mitään muuta kuin sen piikin perseeseen. Siis myös minut pitää eliminoida välittömästi yhteiskuntakelvottomana yksilönä, jos tuollaisia tekisin. Tosin tää nössö valtio saa mitään aikaiseksi, vaan sekin pitäisi tehdä sitten itse.

    Ajatteleppa kuule ihan ite vaan. Se ettei halua pahojen rikollisten pyörivän nurkissa uusintaiskuja etsien, ei johdu ajattelun vähyydestä.

    Minun mielipiteeni ei muutu yhtään sen mukaan istuuko siellä minä vai joku muu. Minulla ei ole mitään ongelmaa ymmärtää tehneeni rikosta, ja sitä että joudun siitä kärsimään. Hyväksyn myös luonnollisesti omalle kohdalleni rangaistuksen kannattamallani silmä-silmästä periaatteella.

    Sen vuoksi minä en siellä vankilassa istukkaan. Ymmärrän asioita jo etukäteen kuin myös oman tekemisten vaikutuksen asioihin. Enkä ikinä missään tilanteessa ala vinkuun anteeksiantoja tms, kun itse olen eka pahaa tehnyt. Tekemisten takana on seisottava ryhdikkäästi loppuun saakka, eikä vässykkämäistä vastuunpakoilua saa esiintyä.

    Toisen ihmisen hengenvienyt ja siltä sen uuden mahdollisuuden vienyt, ei todellakaan ansaitse itsekkään uutta mahdollisuutta.

    Äänestä

  • pakko tulla tähän väliin kommentoimaan.

    Osa meistä tekee sellaisia valintoja elämässään jotka eivät johda vankilatuomioon. Ja kun alaikäisiä ei Suomessa tuomita vankilaan niin kyseessä täytyy siis olla aikuisten ihmisten, jotka ovat itse aiheuttaneet tuon vankilatuomion itselleen.

    Viittaan siis kommentiisi:
    "Eiköhän ääni muuttuisi kellossa jos itse joutuisit istumaan."

    Miksi sinne vankilaan pitää hakeutua? Eikö voisi elää siten ettei sinne tarvitse mennä lusimaan, kuten suurin osa tässä yhteiskunnassa elää.

    Suututtaa tuollainen vastuunsiirto, sillä siltä lausuntosi hieman kalskahtaa.

    Äänestä

  • Anonymous random visitor kirjoitti:

    pakko tulla tähän väliin kommentoimaan.

    Sitähän se on kaikkien muitten kuin ihan vankimielisairaalaan suljetulle kuuluvien kohdalla.

    Vaikka tiedän lepsun rangaistuskäytännön, ja sen kuinka vaikea sinne vankilaan on "päästä", niin sittenkään en vaikeuksistani huolimatta sille linjalle lähtisi. Se on oma valinta ja jos sen tien valitsee, niin valittaa ei kyllä saisi. Rangaistukset ovat muutenkin niin lepsuja, että joissain tapauksissa niiden voisi sanoa olevan jo ihan palkintoja. Ettäkö vielä siitäkin vähästä pitäisi alas tulla. Wahoo..

    Äänestä

  • Anonymous random visitor kirjoitti:

    pakko tulla tähän väliin kommentoimaan.

    Osa meistä tekee sellaisia valintoja elämässään jotka eivät johda vankilatuomioon. Ja kun alaikäisiä ei Suomessa tuomita vankilaan niin kyseessä täytyy siis olla aikuisten ihmisten, jotka ovat itse aiheuttaneet tuon vankilatuomion itselleen.

    Viittaan siis kommentiisi:
    "Eiköhän ääni muuttuisi kellossa jos itse joutuisit istumaan."

    Miksi sinne vankilaan pitää hakeutua? Eikö voisi elää siten ettei sinne tarvitse mennä lusimaan, kuten suurin osa tässä yhteiskunnassa elää.

    Suututtaa tuollainen vastuunsiirto, sillä siltä lausuntosi hieman kalskahtaa.

    samaa mieltä.

    Äänestä

on ihan hyvä, että elinkautinen ei kirjaimmellisesti ole koko elinikää koskeva rangaistus, koska siitä koituisi veronmaksajille lisää kustannuksia.

"Nyt sitten Vesterbaska on keksinyt lääkkeeksi liialliselle elinkautisvankien määrälle, että elinkautinen vangeusrangaistus lakkautetaan."

Mä ymmärsin, että tossa olisi tuomion nimikkeen muuttuminen, eikä sinänsä rangaistusvuosien lyhentäminen.

"Niinsiis.. mikä logiikka tuossa nyt on? Miksi niiden määrä pitää saada alhaiseksi, eihän se tehtyjä rikoksia poista."

Ehkä siinä olis ideana just kustannusten vähentämien, kun ei tarvitsisi joka toinen vuosi käsitellä armahdusmahdollisuutta.

Äänestä
  • Jos rikollisetkin ottais osaa noihin säästötalkoisiin, ja tekis juustohöyläjutun. Eli jos 10 rikollista suunnittelis tekevänsä rikoksen, niin säästöjen nimissä sen tekiskin vaan 4. Sehän olis 60% säästö!!

    Äänestä

  • selvitettävä kuinka monta elinkautisvankia rangaistuksen päätyttyä palaa takaisin vankilaan tekemästään uudisrikoksesta.

    Eli, onko halvempaa päästää tekemään uusia rikoksia vai lopullinen häkkituomio.

    Toki se olisi väärin heitä kohtaan, jotka eivät palaisi rikolliselle tielle.

    Äänestä

  • runontaja kirjoitti:

    selvitettävä kuinka monta elinkautisvankia rangaistuksen päätyttyä palaa takaisin vankilaan tekemästään uudisrikoksesta.

    Eli, onko halvempaa päästää tekemään uusia rikoksia vai lopullinen häkkituomio.

    Toki se olisi väärin heitä kohtaan, jotka eivät palaisi rikolliselle tielle.

    "Käytettävissä olevan aineiston perusteella on joka tapauksessa ilmeistä, että ainakin elinkautisvankien rangaistuslaitoskertaisuus on muita vankeusvankeja vähäisempi. Vuoden 1995 vankitietojen mukaan vankeusvankien keskimääräinen kertaisuus oli 3.9, kun se armahdetuilla oli 2.5. Ryhmien ero jäi tässäkin tapauksessa tilastollisesti vain melkein merkitseväksi (P=0.0194).

    Elinkautisista oli ensikertalaisia 21 eli 62 prosenttia. Muista vangeista on viime vuosina ollut ensikertalaisia 23-25 prosenttia. Ensikertaisten vankien uusimistodennäköisyys on Suomessa ollut noin 60 prosenttia ja uusijoiden 75-80 prosenttia, joten elinkautisvangeilla on tässä suhteessa muita vankeja parempi selviytymisennuste."

    En jaksa kaivella löytyiskös uudempaa tietoa muuta tuskin suuntaus on alaspäin, kun kerran määrät on nousussa muutenkin. Mutta kyllä nekin siis uusii ihan kiitettävästi.

    Äänestä

Nyt tunnetusti on niin persreikien maa et täällä tehään kaikki päinvastoin kuin muualla.

Rikollisten rangaistukset on perseestä ja niitä viä lievennetään.

Maahanmuuttajien mahdollisuuksia helpotetaan, juu eiku tänne vaan.

Kaikilla käytettävissä olevin keinoin kaivetaan monttua alta vaan isommaks et oikein tuntuu ku tipahdetaan??

Äänestä
  • Ja vaikka kuinka selitetään, että hyysäämällä, ymmärtämällä ja silittelyllä pitäisi rikosten vähentyä niin kas kummaa.. mites se nyt taas oikein meneekään.

    Koskakohan tajutaan ettei nää silittelyllä parane. Ei koskaan saada mitään täysin pois mutta vankiloiden muuttaminen siperian vankileirien oloja vastaavaksi, ehkäisee kyllä hieman jo vankien vankilaan haluamisia.

    Äänestä

ei tässä kerkiä mitään rangaistuskäytäntöihin perehtymään kun pitää saada kulttuurin rikastajia max paljon ja nopeesti

Äänestä
  • Tuohonkin jo iät ja ajat sitten. Rikoksiin syyllistyneet mamut pitää heittää maasta pois ilman minkäänlaisia armahdusmahdollisuuksia puolen vuoden sisään rikoksentekemisestä.

    Ja olen allakirjoittanut sen adressinkin. Jos löydän jostain adressin "kannatatko Thorsin erottamista", niin allekirjoitan senkin heti.

    Äänestä

olen kotona..............ihan vapaana:P

Äänestä
  • Siellä ainakin yksi toinenkin :)

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    Siellä ainakin yksi toinenkin :)

    hitsi vie, kerkisit vaihtaan vastausta, mutta ei sen väliä, meen nukkuun.......;)

    vastaus: elinkautisvangit pitäis eliminoida, sakkovangit työleirille, muut hörhöt istukoot vaikka maailman tappiin asti..............siinä siulle vastaus

    Äänestä

  • kysymysmerkiä kirjoitti:

    hitsi vie, kerkisit vaihtaan vastausta, mutta ei sen väliä, meen nukkuun.......;)

    vastaus: elinkautisvangit pitäis eliminoida, sakkovangit työleirille, muut hörhöt istukoot vaikka maailman tappiin asti..............siinä siulle vastaus

    Kävin tavaan tekstin ja löysin kuin löysinkin. Oikeasti kokemuksesta tiedän, että vaikka olisi 5 selvää kysymystä, niin niihin vastataan miten sattuu, joten mennään kohtuullisen vapaasti vaan.

    Oih, sullahan on ihan samanlaiset ajatukset kuin mullakin noista rangaistuksista. Hyvää yötä sitten. Mä jatkan suursiivouksen välttelyä tehtailemalla huipputärkeitä kysymyksiä tms. :D

    Äänestä

Ennemminkin pitäisi keskittyä rakentamaan vankiloista tuottavia yksiköitä. Jos jokainen vankila tuottaisi valtiolle rahaa, ei tarvitsisi puhua säästöistä. Kakkuaikoja myönnettäisiin nykyisten sääntöjen mukaan tai niin kauan kunnes rikoksesta aiheutuneet kustannukset on maksettu.

Äänestä
  • Hyvä idea. Nyt ne maksaa, koska elo vankilassa on kuin lomahotellissa. Omissa sviiteissä saa olla pleikkareista, kahvinkeittimsestä ja telkasta lähtien kaikkea kivaa yms.

    Ei mikään ihme, että monet tekee uusintarikoksia, koska vankilassa on paremmat olot kuin kotona.

    Pitäisi lisätä sitä ennaltaehkäisevää pelotteluvaikutusta. Sekin voisi jo heikompia hillitä.

    Äänestä

Vesterbacka on virkamies, joka tekee niin kuin esimiehensä, oikeusministeri, vihreiden kansanedustaja Tuija Brax käskee. Kun on annettu tehtäväksi miettiä, miten vankejen määrää vähennettäisiin, niin listalle on kaivettu niin käyttökelpoisia kuin käyttökelvottomiakin ehdotuksia.

Kannattaisi ottaa asioista selvää, ennen kuin kovin ketään nimittelee.

Äänestä
  • Vesterbaska on idiootti kun noin tyhmiä suustaan päästelee käskystä.
    Koko kyseinen ketju ministereitä myöten on idiootteja täynnä. Myös sinä, joka et taaskaan pysy aiheessa välttäen ad hominem -tyyppistä "keskustelua". Minä otin asioista selvää :)

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    Vesterbaska on idiootti kun noin tyhmiä suustaan päästelee käskystä.
    Koko kyseinen ketju ministereitä myöten on idiootteja täynnä. Myös sinä, joka et taaskaan pysy aiheessa välttäen ad hominem -tyyppistä "keskustelua". Minä otin asioista selvää :)

    Papeete1 on idiootti kun toisia haukkuu.

    Äänestä

  • Vesterbaska kirjoitti:

    Papeete1 on idiootti kun toisia haukkuu.

    On S :D

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    On S :D

    Me ollaan Vesterbaskan kanssa molemmat sitä mieltä että olet idiootti. Sitten Tuijat Bracx, Barcks, Braks ja pari muutakin Tuijaa on samaa mieltä. Lukko kiinni ja avaimet aurinkoon.

    Äänestä

  • Westerbacka kirjoitti:

    Me ollaan Vesterbaskan kanssa molemmat sitä mieltä että olet idiootti. Sitten Tuijat Bracx, Barcks, Braks ja pari muutakin Tuijaa on samaa mieltä. Lukko kiinni ja avaimet aurinkoon.

    Ei ole sitten mitään ongelmaa. Ollaan joka suuntaan hegemonisesti samaa mieltä :)

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    Vesterbaska on idiootti kun noin tyhmiä suustaan päästelee käskystä.
    Koko kyseinen ketju ministereitä myöten on idiootteja täynnä. Myös sinä, joka et taaskaan pysy aiheessa välttäen ad hominem -tyyppistä "keskustelua". Minä otin asioista selvää :)

    että palstalla ei pysytä ad hominen -tyyppisessä "keskustelussa". Olen itse kunnostautunut veni vidi vici -keskusteluissa.

    Carpe diem.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    että palstalla ei pysytä ad hominen -tyyppisessä "keskustelussa". Olen itse kunnostautunut veni vidi vici -keskusteluissa.

    Carpe diem.

    Jo ennen kuin tulin tähän, että sun avaus johtui tästä :)

    Äänestä

kaikki taposta, murhasta ja raiskauksesta suoraan sähkötuoliin. myös kasko rangaistus olisi hyvä. jos tapat jonkun ja jäät kiinni, niin sut listitään ja 25% suvusta päälle. tällä opittaisiin se että ihmishenki on arvokas ja kenelläkään ei olisi varaa perseillä. joutousi katsomaan toistensa perään.

Äänestä
  • Samaa mieltä muuten mutten tosta viattomien sukulaisten listimisestä. Se on niin nähty ettei mikään perässä kyylääminen estä tuota 100%. Niin ja kun se on kiellettyäkin. Ei kovin helposti saa toista hoitoon hommattua vaikka kuinka yrittää. Sinne pääsee, jos edes pääsee sittenkään, kun ite hakeutuu (kuinkakohan moni seko tunnistaa olevansa flippaamassa).
    Eli se on täysin mahdotonta vahtia toisia eikä sen vuoksi saa syyttömille kostaa. Kyllä se riittää kun edes syyllinen saatais kunnon tuomiolle.

    Äänestä

Nykykäytännössä ei ole mitään logiikkaa.
Elinkautinen tuomio on aivan turha, tuomion pituus pitäisi olla vuosissa määritelty.

Olet ymmärtänyt tahallisesti tuon ehdotuksen väärin.

Äänestä
  • Mun mielestä elinkautinen kestää niin kauan kun vangissa henki pihisee. Tuo on myös ainoa rangaistus jolla voi olla yli 12 vuotta vankilassa. Nyt en ihan varmaksi sano, enkä jaksa googlata mutta sellainen mielikuva on. Ei suomessa jaeta mitään 15 vuoden tuomioita. Sekin olisi ensikertalaisella n.7 vuotta.

    Elinkautisuudesta on siis hyötyäkin. Ei vapauteta ihan tuosta vaan tietyn päivämäärän tultua, vaan niiden käytöstä yms seurataan tarkkaan, että voiko niitä vapauttaa.

    Tosin taitaa käytäntö olla, että nekin potkitaan mahd. nopeasti pihalle vaikka olis millanen.

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    Mun mielestä elinkautinen kestää niin kauan kun vangissa henki pihisee. Tuo on myös ainoa rangaistus jolla voi olla yli 12 vuotta vankilassa. Nyt en ihan varmaksi sano, enkä jaksa googlata mutta sellainen mielikuva on. Ei suomessa jaeta mitään 15 vuoden tuomioita. Sekin olisi ensikertalaisella n.7 vuotta.

    Elinkautisuudesta on siis hyötyäkin. Ei vapauteta ihan tuosta vaan tietyn päivämäärän tultua, vaan niiden käytöstä yms seurataan tarkkaan, että voiko niitä vapauttaa.

    Tosin taitaa käytäntö olla, että nekin potkitaan mahd. nopeasti pihalle vaikka olis millanen.

    Aivan hyvin voitaisi langettaa 15, 20, tai 30 jne vuoden tuomioita, "elinkeutisessa" ei ole mitään logiikkaa nykyisin.
    Voidaan lopettaa nykyinen käytäntö, joka antaa vain virheellisiä mielikuvia, joihin sinunkin aloituksesi perustuu...

    Äänestä

  • M49... kirjoitti:

    Tajuamaan ettei Suomessa anneta missään tilanteessa niin pitkiä tuomioita. Sehän olisi vääryyttä vankeja kohtaan! 30 vuoden istumista varten tarttettas ainakin 60 vuoden tuomio. Aivan naurettavaa edes kuvitella tuommoista.

    Niitä ei tule vaikka tuokin ainoa poistetaan.

    Äänestä

mitään oikeutta saa, kun valtaapitävät ovat maahanmuuttoministerimme tasoisia todellisuudesta vieraantuneita kukkahattutätejä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/12/762998

Mitä elinkautisiin tulee, niin tässä on kai kuitenkin kyse siitä, että termi "elinkautinen" poistettaisiin ja korvattaisiin vuosimäärällä, esim. 12-15 vuotta. Sehän olisi sinänsä ihan OK, koska eihän elinkautinen nykyäänkään ole missään tapauksessa elinkautinen.

Itse henkilökohtaisesti kannatan kovempia tuomioita ja elinkautisesta pitäisi tehdä kirjaimellisesti elinkautinen. Jopa kuolemanrangaistus voitaisiin ottaa käyttöön pahimmissa rikoksissa, ainakin silloin, kun syyllisyys on kiistaton.

On aika perverssiä, että joku parikymppinen murhamies on taas vapaalla jalalla jo ennen kuin täyttää 40. Mitäköhän päättäjät luulee, että se murhamies tekee vapauduttuaan vankilasta? Eihän kukaan sitä duuniinkaan ota.

Äänestä
  • Siis kukaan ei istu täyttä tuomiota, jos se on ns. normaalilla tavalla hankittu. Ensikertalainen jne saa aina alennusta tuomioon. Kuka enemmän, kuka vähemmän.

    Eli elinkautinen mahdollistaa sen, että se hyypiö istuu vankilassa 12 vuotta, ja saa sitten alkaa anoon armahdusta. Tavallisella tavalla, se vapautuu jo n. 8 vuoden istumisella.

    Perversseintä on se, että murhamies voi olla ulkona vankilasta jo 2-4 vuoden kuluttua murhasta, kuten monesti tapahtuukin :(

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Papeete1 kirjoitti:

Elinkautista ei Suomessa kovin helposti saa, sehän on selvä tässä lepsuilun unelmamaassa.

Sekään ei nimestään huolimatta ole mikään elinkautinen vaan periaatteessa 12 vuoden istumisen jälkeen aletaan automaattisesti joka toinen vuosi käsitellä ko. vangin kohdalla armahdusta Helsingin Hovioikeudessa niin kauan kunnes armahtava päätös tulee (pressakin voi välissä armahtaa).
Käytännössä elinkautisvankien tuomion pituus näyttäisi olevan suurimmalla osalla n.10-14vuotta. Pisimpään olleet 17-18 vuotta.

Nyt on elinkautisvankien määrä kasvanut, mikä minusta on erittäin hyvä suuntaus. Se kertoo siitä, että edes jonkinmoista kovenemista rangaistuksissa edes jossain on tapahtunut. Riittävähän tuo nyt ei ole missään tapauksessa, mutta edes sinnepäin.

Nyt sitten Vesterbaska on keksinyt lääkkeeksi liialliselle elinkautisvankien määrälle, että elinkautinen vangeusrangaistus lakkautetaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812128759059_uu.shtml

Haloo.. Onko ketään kotona??

Miksi ei samantien lopeteta koko helkkarin rangaistuskäytäntöä, heitetään kaikki vangit pihalle ja suljetaan vankilat. Säästöä tulee ja voidaan kehuskella kuinka Suomessa on taatusti maailman alhaisimmat vankiluvut. Niin eikä niitä vankireppanoita enää kiusita niin julmasti estämällä niiden vapaa itsensä toteuttaminen yms. Puhumattakaan että suotta niitä rangaistaan tehdyistä rikoksista, eihän se tekijän vika ole vaan kaikkien muiden :(

Niinsiis.. mikä logiikka tuossa nyt on? Miksi niiden määrä pitää saada alhaiseksi, eihän se tehtyjä rikoksia poista. Niitä on niin monta, kuin on rikollistakin, ja lisää tulee sitä mukaa ku porukka tekee jotain tuon arvoista. Pitää vaan edes hiukka kauemmin yhteiskunnalle vaarallisen lukkojen takana.

"Ensikertaisten vankien uusimistodennäköisyys on Suomessa ollut noin 60 prosenttia ja uusijoiden 75-80 prosenttia"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu