Mietityttää

Mietin juuri suhteen lopettamista, koska suhde miehen kanssa on epävarma. Miesystäväni vaati avioliittoa ja lasta. Hän on kertonut, että jos en aio yrittää saada lasta hänen kanssaan, hän jättää minut. Jos avioliitossa ollessamme lasta ei ala kuulua, hän eroaa minusta silloin.

Eräänä päivänä keskustellessamme tuli ilmi, että miesystäväni ei voi ikinä kuvitellakaan olevansa yksinhuoltajaisä. Itse olen hämmentynyt tästä tiedosta. Yritän kovasti miettiä miten ihmeessä joku voi haluta lasta hinnalla millä hyvänsä ja silti ei halua olla tarvittaessa lapsen yksinhuoltaja.

Haluaisin itse perheen, joka perustuisi rakkaussuhteeseen. En haluaisi tulla hylätyksi sen takia, että en mahdollisesti pystyisi synnyttämään lasta. Kun tämän olen kertonut miehelle, hän on sanonut rakastavansa minua, mutta hänellä on omat ehtonsa, joista ei jousta.

Kertokaa mitä ajatuksia teillä heräsi...ylireagoinko mielestänne, kun minua on alkanut ahdistamaan ajatus lapsen hankkimisesta hänen kanssaan, vaikka itse pidän lapsista?
141018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

samanlainen mies kuin miehesi. Ainoa ero oli että vaimoni halusi myös lapsia kanssani. Liittomme täytti tämän tarkoituksen. Maailman ihanimpia lapsia saatiin, joista pidetään yhdessä hyvää huolta ja rakastetaaan yli kaiken. Luultiin rakastamme toisiammekin. Nyt on kuitenkin aika erota.
Tämmöinen tulevaisuus luultavasti sinullakin edessä jos hankit lapsia hänen kanssaan. Eikä se ole minusta lainkaan paha tulevaisuus. Mutta tee valintasi oman pään mukaan. Muista että rakkaus puolisoon on tärkeintä.

Äänestä

Minusta toiselta ei voi vaatia mitään, ei ainakaan tuon kokoluokan asioita. Avioliitto ja lasten hankkiminen pitäisi olla sellaisia, että kumpikin tuleva puoliso ja vanhempi on valmis niihin asioihin ihan itse eikä vain toisen painostuksesta.

Oleellista on, että miehesi on esittänyt joko-tai. Joko sinä teet niin kuin hän haluaa, tai sitten hän jättää sinut. Se ei tunnu olevan mitenkään rakkauden perusta. Miehelläsi on oikeus haluta itselleen lapsia (vaikka tuollaisen vaatimuksen kautta se tuntuu enemmän pakkomielteeltä), mutta sinun ei ole pakko olla vaatimusten toimittaja, joka vaihdetaan parempaan, jos toimitus ei onnistu.

"hän on sanonut rakastavansa minua, mutta hänellä on omat ehtonsa, joista ei jousta"

Onko ehdollinen rakkaus rakkautta? Teillä tuntuu olevan keskustelun paikka ja voi olla, että joudutte toteamaan olevanne liian erilaisia. Mutta jos niin käy, niin ehkä on parempi huomata se jo nyt kuin vasta sitten, kun se sattuu vielä enemmän. Hyvää jatkoa sinulle!

Äänestä

Miten joku voi tehdä elämästä noin vaikeaa...

Todella lapsellista tarttua tuollaiseen keskusteluun, niin kuin mies olisi joskus edes miettinyt asiaa, ja sinä kuvittelet sen olevan joku elämääsuurempi periaatekysymys...

Ei kukaan oikeasti ole mietinyt tuollaista yksinhuoltajajuttua, eikä sellaiseksi ehdointahdoin halua.

Äänestä

sukunsa jatkajaksi eli lapsentekokoneeksi koska noin esittää.
Lapsen avullako hän haluaa sitoa sinut itseensä, olettepa sitten yhdessä tai erikseen koska ei kerran halua olla yksinhuoltajaisä?
Tämä mies ajattelee vain omia ehtojaan ja tuo ei mielestäni kuulosta hyvältä.
Ei avioliitossa ole tuollaisten vaatimusten esittäminen reilua peliä ja minä ainakin ottaisin loparit ja yrittäisin löytää sopivamman partnerin.
Itse olen jo kauan jahkaillut eron partaalla enkä saa tehtyä lopullista ratkaisua.
Toivotan sinulle onnea päätöksen teossa.

Äänestä

hieman hakoteillä, sillä eikö se ole hyvä asia, että haluaa lapsen, mutta ei halua olla yksinhuoltaja, eli hän haluaa normaalin perheen johon kuuluu isä, äiti ja lapsi/lapsia. Haloo!!!!!

Äänestä
  • Ei kai tuossa sinällään mitään ongelmaa olisi, mutta jos miehen asenne on "Ellei lapsia ala kuulua, jätän sinut kuin nallin kalliolle." olisin itsekin kyllä aika pahalla mielellä.
    Kaikilta vaan ei se lasten saanti onnistu. Mitäköhän tapahtuisi, jos kävisikin niin, että kyseinen mies ei onnistu niitä lapsia tekemään? Juostaanko sitten naiselta toiselle, kun ei suostuta uskomaan, että omissa vehkeissä voi olla vikaa? Elämässä asiat ei aina mene niinkuin toivoo.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Ei kai tuossa sinällään mitään ongelmaa olisi, mutta jos miehen asenne on "Ellei lapsia ala kuulua, jätän sinut kuin nallin kalliolle." olisin itsekin kyllä aika pahalla mielellä.
    Kaikilta vaan ei se lasten saanti onnistu. Mitäköhän tapahtuisi, jos kävisikin niin, että kyseinen mies ei onnistu niitä lapsia tekemään? Juostaanko sitten naiselta toiselle, kun ei suostuta uskomaan, että omissa vehkeissä voi olla vikaa? Elämässä asiat ei aina mene niinkuin toivoo.

    asian esittämistapa merkitsee paljon, muttaitse totuus ei siitä kuitenkaan miksikään muutu.
    Meillä vaimo teki kyllä selväksi jo hyvin alussa haluavansa lapsen ja mikäli se ei onnistu minun kanssa hän etsii sellaisen jonka kanssa se onnistuu. Kyllä se ei minusta silloin mitenkään miellyttävätä tuntunut, sillä itse olisin ollut valmis jatkamaan vaikka lapsen saanti olisi ollut kiinni vaimosta eikä minusta. No lapsi lopulta saatiin ja lääketiedettä siinä tarvittiin, sillä vaimo ei olisi kotikonstein pystynyt lasta saamaan.

    Äänestä

Tuollaisia naisia on maailma väärällään ja kai siihen sakkiin joku mieskin mahtuu.
Minun nykyinen vaimoni halusi miehensä kanssa aikanaan lasta ja kun sitä ei kuulunut mies sai jäädä.

Lapsettomuus johtui lopulta hänestä itsestään ja hän on kertonut hyvin avoimesti mitä hän aikoi tehdä ja miltä se tuntui kun lasta ei tullut.

Suorastaan hirvittävää kuultavaa.

Ei kovin romanttinen alku avioliitolle jos on tuollaiset ehdot, mutta jos rakastatte toisianne, niin miksi ette menisi naimisiin.

Lpasettomuus on kuitenkin aika harvinaista ja tuskin osuu kohdallenne.

Käynti gynekogilla varmaan selvittäisi asiaa.

Jos miehesi on noin jyrkkä, niin sinäkin voisit vaatia häntä tutkituttamaan spermansa!

Voit myös itse tutkia sen pyytämällä häntä ruiskuttamaan sitä suoleesi.

Jos tulet raskaaksi, niin ei kun pappia varaamaan ;)

Äänestä

nallikalliolle. Ei varmasti ole helppoa, mutta et ole pelkästään lapsen/lastentekoa varten. Olet alistetussa asemassa. Älä tyydy siihen.
OLET IHMINEN.

Äänestä

Tietysti mies pelkää, että jää lapsettomaksi. Melkein kaikki haluavat lapsia, ja on todella vaikeata, jos näissä asioissa eivät puolisoiden halut ja suunnitelmat kohtaakkaan, koska kuitenkin puoliso on se tärkeämpi.

Tästä johtuu myös puolisoiden puheiden ristiriitaisuus, eli toisaalta ollaan niin jättämässä, jos ei lasta tule, mutta sitten rakastetaankin ja halutaan olla toisen kanssa. Toisaalta uhataan erota, mutta yksinkään ei lapsia voida tehdä eikä ainakaan kasvattaa.

Kuulostaa siltä että mies on sinuun rakastunut tosi paljon syvällä sisimmässään, vaikkei sitä noilla puheillaan kyllä näytä. Mies pelkää. Siis mikä ongelma teillä on lasten hankkimisen kanssa? Et voi synnyttää? et voi tulla raskaaksi? Pidät lapsista? Et halua lapsia vielä vai mikä siinä nyt on niin vaikeaa?

Teidän kannattaa ennen naimisiinmenoa kuitenkin setviä kunnolla esim parisuhdeneuvonnassa, että mitkä ovat miehen ja naisen eroavaisuudet, tarpeet suhteessa ja henkilökohtaiset toiveenne ja tarpeenne. Niin vältytte ikäviltä yllätyksiltä!

Et ylireagoi, koska on kyse suurista asioista. Mutta sinun on myös käsitettävä, että te molemmat oireilette ja kipuilette noista asioista nyt pahasti ja erilaiset reagoinnit todellakin ovat vain reagointeja - alkeellisia selvittelykeinoja, joista pitäisi päästä järkevämpään keskusteluun ja pohdintaan eikä jäädä vatvomaan lapsellisesti.

Äänestä

Itse olen nainen, enkä voisi kuvitellakaan pysyväni suhteessa, jossa tulevaisuudensuunnitelmissa ei näy lapsia. Nämä ovat mielestäni asioita, jotka tulisi selvittää jo suhteen alkupuolella, ettei huomaa tuhlanneensa vuosia ihmiseen, jonka kanssa tulevaisuudensuunnitelmat ovat liian erilaiset. Onneksi oma kumppanini on myös samoilla linjoilla ja rakastan häntä yli kaiken.

Toki jos lastensaannissa on jotain fyysisiä ongelmia, tilanne on paljon vaikeampi. Itse en suoralta kädeltä jättäisi rakasta kumppania, jos hän ei olisi kykenevä lapsentekoon, mutta olettaisin kyllä, että hän olisi siinä tilanteessa valmis hankkimaan lapsia muulla tavalla (spermapankki, adoptio...)

Se kylläkin kuulostaa hassulta, että noin kovasti isäksi haluava ei olisi valmis olemaan yksinhuoltaja. Tosin eihän se kenellekään mikään unelmatilanne ole, ja tositilanteessa ihminen on kyllä valmis sellaiseen mitä ei kuvittelisikaan.

Ymmärrän toki myös sen, että noin suoraan esitettynä asia voi tuntua uhkavaatimukselta. Koita kuitenkin ymmärtää myös se, että jos jokin asia on toiselle se suurin unelma, on vain järkevää selvittää onko unelmaa mahdollista toteuttaa kyseisen ihmisen kanssa.

Neuvoni sinulle: Jos itsekin haluat lapsia, turha pyöritellä asiaa sen enempää mielessäsi ja loukkaantua, heittäydy vaan mukaan ja anna elämän kuljettaa... Jos taas et lapsia halua, tai jos et ole siitä varma, parempi sanoa asia suoraan tässä vaiheessa ja erota kuin tuhlata molempien aikaa suhteessa, joka ei molempia tyydytä.

Äänestä

Meni mun kanssani naimisiin?
RakkaudestA KUULEMMA, mutta vaatii että pidetään ainakin pari-kolme vuotta taukoa ennenkuin tehdään lapsia.

No joo...ei muuta ku että olen jo 42 ja entäs parin vuoden kuluttua-? TAI kolmen?

Mies ite on 45 ja tahtoo kuulemma nimenomaan mun kanssa lapsia. Huomatkaapa vielä monikko.

Mä en voi uskoa että yliopistotason ihminen vois uskoa tollaseen disney-maailmaan, kun mä sanoin että hei haloo...mä oon jo liian vanha ensisynnyttäjäksi ja menkat on jo alkanu oireilemaan epäsäännöllisesti.

Hänen mielestään raskaaksi voidaan nimittäin keinohedelmöittää jopa 70-vuotias joten mun sanoniseni ovat pelkkää valittamista ja 'ITSEKÄSTÄ tyhjän rutisemista'...

Hän ei vain edes vaivautunut kysymään suostuisinko edes hedelmöityshoitoihin tai johonkin koeputkikeinohedelmöitykseen ku joku vitun sikaemakko (vaikka sellaselta näytänkin) edes tässä iässä.

Ennen avioitumista ME PUHUTTIIN asiasta ja meillä oli sama mielipide että tulee jos on tullakseen ja jos ei niin ei se niin tärkeetä ole.

Onpa kiva että hän muuttiikin mieltään jo 4 kuukautta avioitumisen jälkeen, että jälkeläisiä on tultava, mutta vasta sitten kun HÄN tahtoo.

Siis tultava, keinolla millä hyvänsä.

Aika jännä juttu että nimenomaan miesten oletetaan sanovan aina kaikki suoraan ilman salamerkityksiä, jotka pitäis 'arvata' ennalta...

Mä luulin ihan oikeasti että asia on selvä ja loppuun käsitelty, mutta nyt herralla onkin mielessä ihan eri kuviot.

Äänestä
  • Sun pitäis nyt koittaa takoo sille miekkoselle järkeä päähän vaikka väkisin. Koitapa vaikka selvittää sille, kuinka hemmetin kalliksi nuo keinohedelmöityshoidot tulevat. Kaiken lisäksi se keinohedelmöitys ei ole mikään simppeli homma, joka ensikerralla kantaa hedelmää (jos koskaan onnistuukaan).
    Kysäise siltä myös, onko hän koskaan ajatellut, miten kivaa niillä "lapsilla" on, kun kymmenvuotiaina niillä on 60:set vanhemmat ja mahdollisesti parikymppisinä ovat jo orpoja.
    Ei oo tainnut herraskainen oikein tulla tutuksi elämän realiteettien kanssa. Lapset tulee jos on tullakseen niillä kolmikymppisilläkin. Todennäköisyys alkaa laskea, mitä enemmän ikää tulee. Serkkuni tosin sai esikoisensa (ja ainoansa) 40:senä ilman mitään ongelmia. Tasan ei välttämättä kuitenkaan käy onnenlahjat.
    Tunge sille joku ihmisten lisääntymistä käsittelevä opas käteen, ja katso, meneekö viesti perille.

    Äänestä

No jopas laittoi ukko ukaasin. Hyvä että on sentään rehellinen ja nosti kissan pöydälle nyt, eikä rupea latelemaan ehtojaan vasta sitten kun olette jo naimisissa.

Kai se lastenteko on joillekin niin elämääsuurempi asia että ilman ei kertakaikkiaan ole onnellinen, ja vaimoksi kelpaa kuka tahansa kunhan vaan synnyttää ja hoitaa ne lapset.

Mutta ellei se lastenteko sinulle ole elämän ylin päämäärä ja sinulle tärkeämpi olisi mies itse ja rakkaus, niin sitten kannattaa kyllä vaihtaa miestä. Ei tuo muuksi muutu, tulet vaan hirveän onnettomaksi jos kelpaamisesi miehelle riippuu vain hedelmällisyydestäsi, vaikka niitä lapsia sitten saisittekin. Eli lopeta suhde, vielä kun voit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maybenever kirjoitti:

Mietin juuri suhteen lopettamista, koska suhde miehen kanssa on epävarma. Miesystäväni vaati avioliittoa ja lasta. Hän on kertonut, että jos en aio yrittää saada lasta hänen kanssaan, hän jättää minut. Jos avioliitossa ollessamme lasta ei ala kuulua, hän eroaa minusta silloin.

Eräänä päivänä keskustellessamme tuli ilmi, että miesystäväni ei voi ikinä kuvitellakaan olevansa yksinhuoltajaisä. Itse olen hämmentynyt tästä tiedosta. Yritän kovasti miettiä miten ihmeessä joku voi haluta lasta hinnalla millä hyvänsä ja silti ei halua olla tarvittaessa lapsen yksinhuoltaja.

Haluaisin itse perheen, joka perustuisi rakkaussuhteeseen. En haluaisi tulla hylätyksi sen takia, että en mahdollisesti pystyisi synnyttämään lasta. Kun tämän olen kertonut miehelle, hän on sanonut rakastavansa minua, mutta hänellä on omat ehtonsa, joista ei jousta.

Kertokaa mitä ajatuksia teillä heräsi...ylireagoinko mielestänne, kun minua on alkanut ahdistamaan ajatus lapsen hankkimisesta hänen kanssaan, vaikka itse pidän lapsista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu